Paraisilla kerran

Olin siihen aikaan vielä nuori, viisvitonen pojan koltiainen, kun joku ehdotti omena varkautta. Oltiin kyllästytty mauttomaan kiljuun ja joku olikin löytänyt omppu pompun reseptin omena vinkkuun. Yöllä kapusin aidan yli sipuliverkko päässäni, joka teki tunnistamisestani mahdotonta. Näytin riista kameralle taka puolta ja keskaria. Kielen näyttämisen ajaksi jouduin ottamaan sipulipussin pois.
Pääsin ensimmäiseen puuhun melko helposti alle tunnissa ja aloin mättää omenaa taskuun. Kuulin latausäänen ja näin erittäin hyvän kaverin, omena tarhurin osoittavan minua hirvi kiväärillä. Hän huusi että "tuu jorma alas sieltä puusta tai kerron isälles" Minä huusin että kerro vaan resupetteri, se on tossa viereisessä puussa.

Anto se sitten meille pussillisen omppuja ja sano että laputtakaa kotiin siitä. Siitä tuli jotakin elämää suurempaa siitä vinkusta, mutta aivan kammottavia kura pieruja, joille ei meinannut tulla loppua. Minä ja isä ukko meinattiin tulla hulluksi...
1121
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Yksikkökolmikosta vain tämä SenssuC puhuu totta. Bumba lipsauttanut tänään olevansa sama henkilö sensukan kanssa. Taas tuli uusi yhteys kun Bumballa läheiset kontaktit Paraisille, kuin myös sensukalla. Yhteinen jippoputki ei ole ainoa yhdistävä tekijä, vaan asuvat myös samassa vartalossa sekä päässä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SenssuChlangMai kirjoitti:

Olin siihen aikaan vielä nuori, viisvitonen pojan koltiainen, kun joku ehdotti omena varkautta. Oltiin kyllästytty mauttomaan kiljuun ja joku olikin löytänyt omppu pompun reseptin omena vinkkuun. Yöllä kapusin aidan yli sipuliverkko päässäni, joka teki tunnistamisestani mahdotonta. Näytin riista kameralle taka puolta ja keskaria. Kielen näyttämisen ajaksi jouduin ottamaan sipulipussin pois.
Pääsin ensimmäiseen puuhun melko helposti alle tunnissa ja aloin mättää omenaa taskuun. Kuulin latausäänen ja näin erittäin hyvän kaverin, omena tarhurin osoittavan minua hirvi kiväärillä. Hän huusi että "tuu jorma alas sieltä puusta tai kerron isälles" Minä huusin että kerro vaan resupetteri, se on tossa viereisessä puussa.

Anto se sitten meille pussillisen omppuja ja sano että laputtakaa kotiin siitä. Siitä tuli jotakin elämää suurempaa siitä vinkusta, mutta aivan kammottavia kura pieruja, joille ei meinannut tulla loppua. Minä ja isä ukko meinattiin tulla hulluksi...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu