Näitä raja-aitoja kai nyt suunnitellaan joihinkin kohtiin rajalla.
Hallituskin suunnittelee uutta valmius- ja rajavartiolakia, mutta ei aio tehdä siihen pykälää mikä mahdollistaa turvapaikanhaun keskeyttämisen kriisitilanteessa, esim. Venäjän hybridioperaatiossa. Vihreät tiettävästi ovat torpanneet tuon pykälän, vaikka oppositio on sitä vaatinut.
Sen sijaan Viro nyt väsää siellä sellaista pykälää, jolla tilanteen vaatiessa turvapaikanhaku voidaan keskeyttää. Ja Virokin on EU-maa, joka on samojen sopimusten piirissä kuin Suomi - siellä uskalletaan.
Tuleeko Lieksan kohdille raja-aitaa, että itänaapurista ei pääse ylimääräisiä?
8
99
Vastaukset 8
- Anonyymi
Mahtuuko eläimet, sudet murmelit hirvet Hukka putkesta?🐫
- Anonyymi
Nyt tuli kiire rajalle 🏃♀️🚶🏻♂️
- Anonyymi
Kai siellä olette jo bunkkereita kaivaneet?
- Anonyymi
Jos kuka muistaa, millaista oli keväämmällä Puolan rajalla, siinä oli aita koetuksella. Jätkämuuri velloi toisella puolen ryskyttäen aitaa, yksi heilui pistolapion kanssa, hän yritti sillä hakkaamalla saada kulkureittiä auki, muutama leikkasi aitaa alhaalta, josko siihen saisi ryömimisraon. Kuka vielä sanoo, etteivät matut tee mitään? Kyllä tekevät, jos kyseessä on pääsy vähän parempiin maihin.
Tuollaiset urosmassat jos ovat Suomen rajalla, siinä ei ehdi aata sanoa, kun jätkät ovat levinneet ympäristöön. Ei jää kuin hajut jäljelle. Ei ehdi Ohisalo, Mikkonen ja muut lonita, ketä ei oteta.
Luulevatko että jätkät seisovat kiltisti odotellen vuoroaan?
Kyllä pitäisi saada kolme metriset betonimuurit ja vielä mielellään ulospäin kallistuvat, ettei ihan noin vain kävellä ikielätyksen piiriin.- Anonyymi
Ja muslimeita olivat, mutta onneksi Puola torppasi.
- Anonyymi
Elintasopakolaiset vain pyörittämään joutaviksi jääneitä salpalinjan kiviä rajalle suojaksi.
Ei massoja pienet aidat pidättele.
- Anonyymi
Onneksi Ohisalo&Mikkonen ovat laajasydämisiä ja humaaneja näiden urosmatujen suhteen. Suomihan tarvitsee maahamme muuttoa ja nimenomaan kehittymättömistä maista, mitä erikoisemmista kylttyyristä sen parempi. Jokainen tulija vie palasen suomalaisuudesta, me joudumme kunkin takia luopumaan tai muuttamaan jotakin.
Joitakin sanoja EI saa käyttää, useanlaisia kuvia EI saa julkaista, määrättyjä lauluja EI lauleta, määrättyjen tuotteiden nimiä on muutettu, monesta asiasta EI saa puhua jne. Näin he muuttavat meidän maatamme, vaikka oikeasti tulijoiden olisi sopeuduttava meihin ja käytäntöihimme.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.971699Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu491125- 16958
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.40878Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.86827- 16775
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl19771- 93766
- 46748
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj27737- 63715
- 68712
- 47684
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan97671Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa67654Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?51617- 47604
Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131595Oliko virhe palkata näykkelis johtoon?
Kunnan asiat sekaisin eikä mikään homma toimi. Ilmeisesti samaa sekoilua muillekin suunnille. Johtaja asuu itse muualla152566Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31565