Eikä vieläkään

Anonyymi

loppunut se turha jauhaminen samasta asiasta, mitä on ollut jo useamman vuoden ajan. Ongelma ymmärtämättömmydessä on ihan muualla kuin täällä. Se oli vitsi siitä, että pitäisi olla sillai paljon nuoremman kanssa. Siitä ollaan samaa mieltä että nuoremmat nuorten kanssa ja vanhemmat ikäistensä kanssa ja se pitää ymmärtää, etten hyväksy elämääni sellaista ihmistä, onpa minkä ikäinen tahansa, jonka takia menetin itselleni jotain äärimmäisen tärkeää. Ensi viikolla siitä järkyttävästä tiedosta tulee kahdeksan vuotta täyteen. Vain pahaa monella tapaa ovat sen jälkeiset vuodet saaneet aikaan. En halua elämääni edes kaveriksi, yhtään sellaista naamaa joka aina muistuttaisi niistä vuosista. Miksi en saa unohtaa niit. miksi muostutatte niistä joka päivä. Aivan varmaa on, että jos yksikin niihin vuosiin kuulunut lähestyy, niin henkisesti turpaan tulee!!

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Unohda itse hänet. Jatka elämää.Mitä hittoa roikut ihmisessä ja tuntemuksissa. Jonka kanssa et ole enää? Olet sadoin sanoin hänessä kinni,kun jaksat jauhaa ihan kakkaa. Miksi itse et unohda jo?Hei se juna meni jo!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      52
      2844
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      530
      2692
    3. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      48
      1865
    4. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      32
      1837
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      119
      1748
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      301
      1679
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1312
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      89
      1135
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      60
      1129
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1102
    Aihe