Siistit pihapiirit vai ei-siistit

Anonyymi

Aina kehutaan, että Järvikylä on kaunis.
Asiaa tarkemmin katsoen huomaa, että pihat ovat täynnä romua.
Voi olla iso uusi, upea talo, mutta talon toisella puolella on puuromua, koneita ja vaikka mitä. Jokaisen asukkaan pitää huolehtia, että rojut sijoitetaan siten, että ne eivät näy pihapiiristä naapureille.
Ei Järvikylää voi kauniiksi sanoa. Pihat täynnä rojua. Hajoamassa olevia rakennuksia, autonromuja pihat täynnä ja raiskattua maisemaa.
Jos Järvikylää sanotaan kauniiksi, niin sellainen henkilö ei ole edes nähnyt kaunista kylää eli on tullut liikuttua liian vähän Suomessa saatikka ulkomailla.

12

1770

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Joku "onnellinen" taas kateuksissaan huutelee. Ei kenenkään omaisuutta pitäisi haukkua romuksi. Eikä tarvitse mennä kirkonkylää kauemmas kun löytyy pihoja, joissa on ylimääräistä tavaraa, Kauniita meidän kylät on, ei tarvitse lähteä maailmalle katteleen.

    • Anonyymi

      Totta tuo romuasia on, kun tarkemmin katselee. Pihoissa on turhia autoja, romukasoja, hajoavia rakennuksia. Maatilojen pihapiirit ovat muuttuneet romuvarastoiksi. Jokikylällä sama juttu. Romuvarastoja.

    • Anonyymi

      Järvikylää mainostetaan, että se on Suomen kaunein kylä. Kyllä itsekehu haisee. Kylä ei todellakaan ole kaunis, rapistuvia, hajoavia rakennuksia, huonosti hoidettuja pihapiirejä, romuläjiä, raiskattuja metsiä, romuja pihat täynnä jne. Lista on loputon. Ei pidä kulkea silmät kiinni vaan silmät auki. Autonrojuja, isoja puukasoja, maatalousromua pihat täynnä. Ei riitä että on komea talo, mutta rojuja talon takana.
      Herätkää asukkaat ja laittakaa ympäristönne kuntoon.
      Ei kukaan halua ostaa tonttia tai taloa tällaisesta kylästä.
      Kylässä ei ole mitään palveluja, eikä sieltä pääse minnekään, jos ei ole omaa autoa.
      Ei ole pyörätietä, ei ole pyörätietä keskustaan. Kylän läpi kulkeva tiekin on perunapelto. Koulukin varmaan sulkee kohta ovensa.
      Mainostaminen on yliampuvaa. Jos tuotetta markkinoitaisiin noin, niin siitä tulisi kova poru kuluttajien taholta.

      • Anonyymi

        En ole kuullutkaan, että Järvikylää mainostetaan Suomen kauneimpana kylänä. Mutta pidän Järvikylästä sen maisemien takia. Maisemassa hienoja elementtejä.

      • Anonyymi

        No ompa sulla kurja olo. Eikait se ole jonkun Järvikylän vika , jos sua nuin ahdistaa. Hyvin on tontit mennyt kaupaksi Järvikylällä. Busseja menee kirkonkylälle ja Ylivieskaan, ehkä Nivalaankin. Raudaskylän tie on kyllä huono, niin on toki moni muukin. Pyörätiekin on ymmärtääkseni suunnitelmissa, mutta kun ei se vaan aina mee, "nyt mulle kaikki heti" periaatteella. Koulukin voidaan joutua sulkeen, mutta ehkä ei ainakaan aivan heti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oliko niin, että esikouluun on menossa vain 1 lapsi. Hänet kuljetetaan keskustaan. Tarkoittaako se sitä, että vuoden kuluttua vain yksi lapsi aloittaa koulun?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No ompa sulla kurja olo. Eikait se ole jonkun Järvikylän vika , jos sua nuin ahdistaa. Hyvin on tontit mennyt kaupaksi Järvikylällä. Busseja menee kirkonkylälle ja Ylivieskaan, ehkä Nivalaankin. Raudaskylän tie on kyllä huono, niin on toki moni muukin. Pyörätiekin on ymmärtääkseni suunnitelmissa, mutta kun ei se vaan aina mee, "nyt mulle kaikki heti" periaatteella. Koulukin voidaan joutua sulkeen, mutta ehkä ei ainakaan aivan heti.

        Kävimme katsomassa vapaita tontteja. Niitä, jotka löytyivät googlettamalla. Tontit eivät kyllä kiinnostaneet. Kirjoittaja on aivan oikeassa. Pihapiirit pitäisi siistiä. Kalliontie on tosi huonossa kunnossa. Ei houkuttele. Jos koulukin sulkee ovensa, niin pitää harkita talon rakentamista muualle.
        Uusi perhe olisi tulossa.

        Miksi arvelet, että Järvikylän koulu sulkee ovensa? Eikös siellä ole vielä riittävästi oppilaita?

    • Anonyymi

      Ja Vääräjoesta on tullut kapea Kurapuro.

    • Anonyymi

      Nyt kun olen tarkemmin katsellut ympärilleni niin olen huomannut, että pihoissa on tosiaankin romuja: on autonromuja, puukasoja, rautatavaraa, hajoavia rakennuksia jne. Pitäisikö keväällä jokaisessa pihassa pitää siisteystalkoot?

      • Anonyymi

        Joo, kunnalliset siivoustalkoot! Joka kylälle muutama roskalava keskeiselle paikalle. Niihin voisivat ihmiset tuoda poisheitettävää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo, kunnalliset siivoustalkoot! Joka kylälle muutama roskalava keskeiselle paikalle. Niihin voisivat ihmiset tuoda poisheitettävää.

        Pihoissa olevat romut eivät mahdu edes roskalavoille. Autonromujakin on pilvin pimein.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      116
      2416
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      38
      1501
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      643
      1016
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      962
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      97
      888
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      875
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      710
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      706
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      686
    Aihe