Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile,
ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa,
ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. 🌸
ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa,
ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. 🌸
Vastaukset 41
Vanhimmat
Näin se on. ☺️
Ihana❤️
Väärä aihealue
😊💛🔥 Näin on..
Täynnä iloa ja toivoa, eikä koskaan, koskaan häviä. Rakkaus on......
Ihana
Bumbuli bumbuli. . . .
Joh. 3: 3–4 Jeesus ei koskaan häviä 🔥
Ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan.
Eli se ei ollut rakkautta.
Kamalaa, mitä sellaisesta maailmasta oikein tulisi jossa kaikki ajaisivat ihan noin vain omia etujaan!
Vaaleanpunainen unelma
Sulla tais unohtua, että sodassa ja rakkaudessa kaikki on sallittua. Liekö silti totta?
Sodassa on sodan lait sallittua. Rakkaudessa on rakkauden lait sallittua.
Ei ole, kummassakaan.
Ala-arvoisia ihmisiä ei kuka tahansa pysty "rakastamaan", koska emme pysty sellaisia edes kunnioittamaan puolituttavan puolituttavana.
Ei sodassa kaikki ole sallittua. Sotarikolliset joutuvat oikeuteen.
Rikolliset joutaa kyllä oikeuteen.
samoin ihmiset jotka tekevät omien himojensa takia rikoksia, joutavat oikeuteen.
onpa heilläkin sitten jotakin tekemistä!
Tulee päivä jona Jumala panee täytäntöön rangaistustuomiot kaikille niille jotka valhetta rakastavat ja ovat vääryyteen mielistyneitä. Helvetti ei ole julma ja liioiteltu rangaistus, vaan oikeudenmukainen kosto ihmisille siitä että vaikka Jumalan Poika antoi oman sielunsa lunnaiksi kaikkien edestä, ne jotka helvettiin joutuvat, eivät häntä rakastaneet vaan mieluummin ilakoivat synnissä, kiinnittivät sydämensä valheisiin ja sotivat ja tekivät väkivaltaa. Heitä odottaa rangaistus jonka Jeesus heidänkin edestään oli kärsinyt. Tämä on tulijärvi, Jumalan vihan iankaikkinen ja sammumaton tuli.
Jesaja 65:24
"Ja he käyvät ulos katselemaan niiden miesten ruumiita, jotka ovat luopuneet minusta; sillä heidän matonsa ei kuole, eikä heidän tulensa sammu, ja he ovat kauhistukseksi kaikelle lihalle."
Joskus rakkaus on niin suurta että sen torjumalla ansaitsee palaa ikuisesti. Tämä on tilanne Jumalan rakkauden kohdalla, koska hän on haavoitettu MEIDÄN (kaikkien ihmisten) rikkomusten tähden, ristillä.
Ei pelottelun avulla ihmisiä saa uskomaan. Minä uskon rakastavan Jumalaan, joka ei hylkää.
Ei tämä ole mitään pelottelua. Evankeliumissa on kyse sielujen pelastuksesta. Jos ei ole mitään mistä pelastaa ei myöskään ole pelastusta. Joka ei turvaa Jeesuksen tekoihin, vaan omiinsa, ei ole pelastunut eikä pelastu. Jokainen ihminen on lapsesta asti valehtelija, julma, itsekäs, jumalanpilkkaaja, vanhemmilleen tottelematon, puhumattakaan siitä mitä aikuiset ovat ja tekevät, kaikesta tästä on jonkun maksettava. Maksun suorittaa joko henkilö itse tai Jeesus. Oikeuden toteutumisesta kertominen ei ole pelottelua. Taivaassa riemuitaan kun toisia kärvennetään iankaikkisesti, eikä taivaassa kukaan kaipaa niitä jotka ovat helvetissä koska he kärsivät syystänsä.
Kuinka+rakastava+voi+riemuita+minkään+ikuisesta+kärsimyksestä?+Oikeudenmukaisuuden+toteutuminen+on+inhimillinen+ominaisuus+ja+varmasti+Jumalallinen+ominaisuus.
"Kuinka rakastava voi riemuita minkään ikuisesta kärsimyksestä?"
Kuinka rakastava ei riemuitsisi kun se mikä on täysin pahaa ja kelvotonta saa mitä ansaitsee? Helvetti on mitä jokainen meistä ansaitsee. Jeesus ristillä sovitusuhrina on mitä kukaan ei ansaitse mutta jonka Jumala on antanut pelastukseksi.
"Alkuperäisissä Raamatun kirjoituksissa puhutaan aioneista, eli käsityskykymme ylittävistä ajanjaksoista (siitä ikuinen)."
Tämä käsityskykymme ylittävän vanha argumentti on muuten hyvä mutta jos se pitäisi paikkansa, Jumala olisi ajalle alisteinen koska Jumalaa kuvataan samoilla termeillä. Samoin taivaskin loppuisi. Jumala olisi siis luotu koska ei olisi luonut aikaa. Valetta alusta loppuun on viestisi. Hyvät teot eivät riitä pelastamaan ketään Jumalsn vihasta.
Sama käynyt mielessä, että uskooko ne luterilaisen kirkon kristityt kuitenkin Saatanan? Siltä se nyt vaan näyttäytyy.
...
Jos helvetti ei olisi ikuinen Jeesus käski turhaan pelätä häntä/Jumalaa, koska yhtä hyvin meidät voi joku ihminen teilata. Pelko Jumalaan onkin siinä että hän kaivaa kaikki ylös haudoista ja jokainen saa kokea mitä ansaitsee ikuisesti, paitsi ne jotka Jeesukseen uskovat ja turvaavat. Me emme ansaitse pelastua mutta Jumala armossaan pelastaa meidät. Ja jokaisen joka oikeasti uskoo, Jeesus myös tulee muuttamaan uudeksi ihmiseksi,
Jumalasi on siis Paholainen.
"Saatana on ollut paras ystävä joka kirkolla on koskaan ollut, koska Hän on pitänyt sen toiminnassa kaikki nämä vuodet!" -Anton La Vey
En ole satanisti enkä ateisti, mutta tämä osuu häränsilmään
Ei vaan sinä olet ja kaikki ihmiset ovat "paholaisia". Jumala yksin on hyvä. Ainoa kuka välittää hyvästä ja viattomuudesta totuudenmukaisesti, ei valehdellen ja vain kun olosuhteet sallivat.
Ihanaa, että toiset löytää kaikkeen vastaukset tosta satukirjasta. On varmasti auttanu moneen vaivaan sen tavaaminen. Mihin täällä ei vastausta tuu, ni johannes kertoo tai joku muu heppu.
Tästä Suomi24 satukirjasta?
Varmaan meinasi raamattua hän. Tuohan on suoraan raamatusta tuo sentimentaalinen paatos mikä aloitukseen on muka hienona huoneentauluna laitettu. Käännä lähimmäisellesi toinen poski, niin kyllä se siitä lopettaa toteaa kunnon ristitty
Eli rakkaus on noilla puheilla yksi kynnysmatto. Minä en usko tällaiseen protestanttisuuteen, mutta totuus kyllä kiinostaa aina
Mitä rakkaus mielestäsi on? Koska totuus kiinnostaa sinua, onko totuus riippuvainen uskostasi? Totuuteen tulee aina pyrkiä, muutenhan koko olemassaolomme perustuu harhaan tai epätotuuteen. Halutessaan voi myös elää valheessa ja harhassa, ei siinä mitään.
Minusta se esimerkiksi on typerä väite, ettei tarvitse muistaa kärsimäänsä pahaa. No kyllä tarvitsee ja mahdollisesti myös juosta ja lujaa. Toiset syyllistää kun ihmist eroaa ja toiset syyllistää kun ne ei tee näin. Ihmeellinen ristipaine, yleensä sukupuolittunut
Muistaminen ja oppiminen kannattaa erottaa toisistaan. Huonoista kokemuksista (kärsitystä pahasta) kannattaa ottaa opikseen, mutta turhaan siitä mitään tunteellista painolastia kerää.
Pitää muistaa, että kyseessä on agape rakkaus, eli compassion.
Rakkaus on hieman väärin käännetty, se antaa väärän kuvan, huomioon ottaminen, myötätunto, ymmärtäminen, huolehtivaisuus, sääli ym. kuvaisi paremmin mitä tällä alunperin tarkoitettiin.
Mutta pettäkääpä rakkaus, käyttäkääpä hyväksi ja pilkatkaa, niin se kylmenee ja tilalle tulee viha.
Ja se on ihan aiheesta syntynyt reaktio ja tunne ja se ei ole mukavaa karmaa jota se maksaa sen synnyttäjälle takaisin.
Nyt ollaan asian ytimessä. Saa toki olla uskomatta karmaan, ehkä sitä lopulta alkaa "uskomaan". Milloin suhteellisesti hieman ameebaa älykkäämpi olento ymmärtää oman vajavaisuutensa tässä maailmankaikkeudessa? Edes Einstein ei suhtautunut itseensä kovin vakavasti.
Yleisesti ottaen etenkin tämän ajan eri alojen tiedemiehet ja toki ihmiset yleensä kovin ylpeästi esittelevät "omia" saavutuksiaan (toki tiede karsii satuja ja vääriä uskomuksia). Eivätkö ymmärrä kuinka se on loogisesti absurdia?
Jos maailmankaikkeus on syntymästään lähtien jatkuvaa syy-seuraus kausaliteettia, on tämä kirjoituksenikin ainoastaan samaa jatkumoa. Valinnan vapaushan on tällöin harha ja vale (epätosi). Älykkäin tai viisainkin ihminen on "sokea uskovainen" mikäli elää tuossa harhassa.
Toki emme todennäköisesti tunne kaikkia luonnonlakeja ja/tai tietoisuutemme voi olla hieman ameebaa korkeampi. Sikäli kenenkään on turha perustella kompetenssillaan tai ns katu-uskottavuudellaan väitteitään. Ei ole mikään fakta, että tieto ja totuus maailmasta on saavutettavissa ainoastaan havainnoimalla joillain laitteilla hiukkasten toimintaa seuraamalla. Se voi olla lopulta sellaista, mitä emme edes kykene ymmärtämään.
Avoimin mielin ja järkevästi Occamin partaveistä käyttäen voimme jotain saavuttaa. Ja varmaan jokainen meistä pohjimmiltaan haluaisi maailman ilman kohtuutonta ja epäoikeudenmukaista kärsimystä? Jos ei, niin miksi?
Mielenkiintoinen ajatus. Kuinka se oma vajaavaisuus tulisi tiedostaa? Tai siis mihin sitä tulisi suhteuttaa? Onko jotain mittaria, millä ihminen olisi täydellisempi?
Mikä on tämä "saavutus", mihin viittaat? Se täydellisemmän ihmisen kuva? Kuka/mikä sen määrittää, ja miten? Loogisesti absurdia on eri alojen omia saavutuksiaan esittelevät tiedemiehet, joiden satuja ja vääriä uskomuksia tiede kumoaa.
Syy-seuraus kausaliteetti ei poista valinnanvapautta. Kaikki on tapahtumat ovat seurausta jostain, se on fakta.
Se, että sinä olet kaiken tämän maailmankaikkeuden kehityksen seurauksena päätynyt tänään kirjoittamaan suomi24 palstalle ei välttämättä tarkoita mitään jumalallista interventiota, tai suurempaa ennalta määriteltyä suunnitelmaa.
Pystytkö todistamaan valinnanvapauden olemassaolon?
En, enkä edes yritä. Pointtini oli vain se, että syy-seuraus -suhteet eivät ole verrannollisia sattumaan, vaikka "sattumatkin" ovat syy-seuraus -suhteita.
Jokainen tapahtuma, asia, eliö ja esine on jonkun syy-seuraus -suhteen tulos. Ei lopullinen tulos (koska kaikki on jatkuvassa muutoksen tilassa), mutta tämän hetkinen tulos. Ja jos jatkumoa lähtee jäljittämään alkupäähän, päätyy aina alkuräjähdykseen (yleinen käsitys, jonka aiheuttajasta meillä ei taida olla yleistä teoriaa).
Voisi ajatella, että valinnan vapautta on vapaus valita mihin itse haluaa uskoa. Toisaalta yksilön omiin uskomuksiin vaikuttaa jo pelkkä ympäristö niin voimakkaasti, että on mahdotonta sanoa mikä kaikki omassa päätöksenteossa on ympäristön, geenien tai muun aivokemian vaikutusta. Uskonnoista ja jumalallisista suunnitelmista puhumattakaan.
Jumalallinen suunnitelma lepää uskon varassa. Meidän tietomme maailmasta lisääntyy koko ajan ja jopa sellaiset älyn mestarit kuin Einstein ei meinannut millään hyväksyä kvanttifysiikan teorioita vaan piti kiinni kausaalilaeista myös mikromaailmassa. "Jumala (maailmankaikkeus) ei heitä noppaa." Oli todistetusti väärässä.
Emme silti vielä (ehkä emme koskaan) pysty tutkimaan maailmankaikkeutta täydellisesti. Kun havainnoimme yhtä atomin elektronia, vaikuttaa se toisen spiniin ja muuttaa täten todellisuutta. Myös atomin superpositio romahtaa heti kun se otetaan havainnoinnin kohteeksi, emmekä siten voi itse superpositiota nähdä.
Ehkä maailmankaikkeus ei jostain syystä anna tutkia sen perimmäistä toimintaa ja ikäänkuin pakenee itseään. ( Kansanomainen ilmaisu, ei tarkoita sitä että maailmankaikkeudella olisi "oma tahto tai tietoisuus". Sitäkään mahdollisuutta ei tosin voi pois sulkea. )
Käytännössä elämämme lepää silti suurelta osin uskon varassa. Uskomme, että aurinko jatkaa paistamistaan huomenna ja arkemme jatkuu kuten ennenkin. Emme me voi sitä tietää vaikka todennäköisesti aurinko jatkaakin toimintaansa vielä miljardeja vuosia.
Juuri näin. Tieto rakentuu tiedolle.
Käsittääkseni hiukkasen superposition mittaaminen yhdessä "paikassa" on ihan mahdollista, mutta hiukkasen mittaaminen kahdessa paikassa samaan aikaan ei taida olla vielä mahdollista. Hiukkasen superposition pystymme todentamaan ainoastaan "laajemmalla otannalla", jolloin hiukkanen "piirtää kuvan" jokaisesta mahdollisesta positiosta. Ymmärtääkseni.
Tällä hetkellä ihmiskunta on pisteessä, missä fysiikan klassiset mallit hajoavat kvanttitasolla. Sitä mitä se tarkoittaa meidän todellisuuskäsityksellemme, ei kai kukaan osaa vielä sanoa. Yhtälöstä puuttuvia voimia kutsumme pimeiksi. Emme pysty havainnoimaan niitä, mutta olemme varmoja niiden olemassaolosta.
Me ihmisinä "luomme" tietoa havainnoimalla ympäristöä, ja vertaamalla uusia havaintoja vanhoihin. Voimmeko itse, havainnoitsijoina, tehdä luotettavia havaintoja todellisuudesta, jos todellisuuden luonne muuttuu havainnoitsijan mukaan (esim. havainnoitsijan lokaatio aika-avaruudessa)?
Itse uskon vakaasti, että niin kauan kun olemme osa tätä todellisuutta, emme voi ymmärtää sitä täydellisesti. Pääsemme kyllä lähelle, mutta todellisuuden fraktaalimaisen olemuksen takia aina löytyy vaihtoehto.
Ihan totta, mitään emme voi tietää varmuudella. Absoluuttinen totuus on, että absoluuttisia totuuksia ei ole. On vain paradoksi, jota me kutsumme elämäksi.
Hienosti nämä kirjoitukset rönsyilee alkuperäisestä Paavalin kirjeestä korinttolaisille.