Lada, Lada, Lada...

Nyt kyllä alkaa hieman kuksattaa nämä Lada, Lada, Lada, lässytykset.

Kysynpähän nyt vaan, että kellä täällä oikeasti on ollut Lada ihan oikeassa ja rehellisessä omistus-suhteessa, mitä häh !?!

ToistaiSEKSIi olen antanut itseni ymmärtää, että vain Numballa ja minulla.

Numballa ei ole koskaan ollut velkaa ja Minä ostin omani - isoimmalla mahdollisella moottorilla muuten - käteisellä!

Repikää siitä resupeppupojut, ja, apinat.

S
14167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Thaimaassa en muuten ole vielä nähnyt yhtäkään Ladaa.

Äänestä

Kertomus Ladasta alkoi kun Humppa-Bumba sanoi sen olleen kuningasauto, jolle ei ole vertaista. Hänen Ladansa lähti aina käyntiin ja siinä oli puukuulaistuin kuskilla, sekä nahkapäällysteinen ratti. Myöhemmin se muuttui vaimon autoksi, joka sai sen lahjaksi isältään. Autojen kehitys loppui kuitenkin siihen Ladaan, 1200 S jossa aidot gromatut sivulistat ja lämmityslaite. Sen jälkeen autot eivät ole enää kehittyneet, vaan niihin on vaan lisätty elektroniikkaa. Humppa-Bumba on näin meitä valaissut.
Hetki sitten japanilaiset autot olivat "pomppivia riisikippoja", mutta nyt nekin on jo parempia kuin Mersut, syystä että "Neidillä" on Mersu. Vaan onko Nissan kuitenkaan parempi kuin 1973 mallin Laatokka 1200 S?

Äänestä
  • Oukki Doikki!

    Kiitos tästä tarkennuksesta....

    Odotas... RAMBO!!! lopeta.... stop, stop.... no niin.

    Me menään nyt sisälle

    Äänestä

  • Enpä tiedä onko laatokka 1200S parempi kun nissan kun en ole koskaan laatokka 1200S ajanut, olen ajanut 2105 tai 2107 en muista kumpaa mallia, ja totta autot eivät ole juurikaan kehittyneet 50 vuodessa, elekroniikkaa on tullut lisää, eipä paljon muuta... sama perustekniikka, totuusidiootin suuresti rakastamat suuret tehot, eivät ole varsinaista kehitystä, tehokkaita koneita on aina osattu tehdä jo 50 luvulla, mutta niissä on aina ollut heikohko polttoainetalous eli kuluttaa kohtuuttoman paljon 100 kilsaa kohti, toisin elekroniikalla sitä on saatu kuriin.

    Ladan paras ominaisuus oli se että käyntiin lähti vaikka ulkona olisi ollut 50 pakkasta, kunhan akku pelittää, ne automallit jossa ei ollut elekroniikkaa on helppoja ja halpoja korjata, jopa ajovalojen suojalasi oli vaihdettava, ettei tarvitse vaihtaa koko umpiota.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oukki Doikki!

    Kiitos tästä tarkennuksesta....

    Odotas... RAMBO!!! lopeta.... stop, stop.... no niin.

    Me menään nyt sisälle

    Rambo on meidän toinen doppari.

    Perskules, otti ja söi siilin, tai ainakin puolet siitä ja, naamataulu täynnä piikkejä.

    Sanovat että chilejä, kun syö oikein kunnolla, niin lopullinen polte tuntuu sitten seuraavana aamuna, potatoreiässä. Tiedä sitten onko tämä vaan tarua vai totta?

    Pikkupuutarhurini käytti tänään Rambon aamulenkillä. Unohdin sanoa, että kysyy Rambolta, että miltäs nyt tuntuu, pisteleekö ja, jos potatoidessaan uikuttaa, niin sanoo Rambolle, että Som Nam Naa.

    Äänestä

50 asteen pakkasella siis vaimon Lada lähtenyt Bumballa käyntiin jonka appiukko osti vaimolle? Kuulostaa varakkaalta aviomieheltä kun appiukon pitää ostaa ladatkin vaimolleen ja sitten tulee 50 asteen pakkasetkin vielä.

Äänestä
  • Onko sinulla mitään käsitystä mitä puhut, suomalaisten varallisuus tilanne 80 luvun alkupuolella oli hieman toisenlainen kuin nykyään, olet melkoinen pässi, kun kerroin kaverista joka pääsi vr:ltä eläkkeelle 61 vuotiaana sinä kerroit että hän on tienannut vuosien varrella yli kaksi miljoonaa euroa, missä rahat on, sinä olit laskenut tuo kaksi miljoonaa vuoden 2018 tulotason mukaan, ei aivan järkevä teko, resupeppu.

    Lada oli monelle suomalaiselle ainoa vaihtoehto, sen tietää jokainen joka on elänyt silloin, jos ei skodaa ja warrea oteta huomioon, olin tuolloin 22 tai 24 vuotias...

    Hauskaksi asia menee siinä vaiheessa kun vertaillaan 60 luvulla syntyneisiin, 80 luvulla markalla oli vielä ostovoimaa paremmin kun se suhteutetaan 80 90 ja millenium vuosien jälkeen syntyneillä, toki vuositulot ovat moninkertaiset verrattuna 80 lukuun, mutta ostovoima ei ole... se on heikentynyt huomattavasti... vuosi vuodelta...

    By NumBall HHN 61v.
    Peukakoinen oli 13 vuotias kun minä olin jo aviossa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko sinulla mitään käsitystä mitä puhut, suomalaisten varallisuus tilanne 80 luvun alkupuolella oli hieman toisenlainen kuin nykyään, olet melkoinen pässi, kun kerroin kaverista joka pääsi vr:ltä eläkkeelle 61 vuotiaana sinä kerroit että hän on tienannut vuosien varrella yli kaksi miljoonaa euroa, missä rahat on, sinä olit laskenut tuo kaksi miljoonaa vuoden 2018 tulotason mukaan, ei aivan järkevä teko, resupeppu.

    Lada ei koskaan ole ollut kenellekään ainoa vaihtoehto. Siihen tarvittii karvalakki, jäsenkirja, köyhyyttä ja aitoa punikin verta. Ostovoima on heikentynyt köyhiltä, koska raha kertyy yhä pienemmälle joukolle.

    Äänestä

  • Ostovoiman+hyvä+mittari+on++matkustelu.+Matkailu+kasvanut+kaikkialla+paitsi+koronan+aikaan.+Alempi+keskiluokka+ei+matkaillut+silloin+mutta+nyt+ne+pääsee+matkoille+vaan+ei+kaukomaihin.+2%+rikkaimmista+on+aina+voinut+tehdä+mitä+vaan.Ladamiehet+ei+matkustelleet+silloin+eikä+ne+matkustele+nyt.+Ladamies+on+aina+ladamies.+Mies+voi+lähteä+ladasta+mutta+Lada+ei+lähde+miehestä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko sinulla mitään käsitystä mitä puhut, suomalaisten varallisuus tilanne 80 luvun alkupuolella oli hieman toisenlainen kuin nykyään, olet melkoinen pässi, kun kerroin kaverista joka pääsi vr:ltä eläkkeelle 61 vuotiaana sinä kerroit että hän on tienannut vuosien varrella yli kaksi miljoonaa euroa, missä rahat on, sinä olit laskenut tuo kaksi miljoonaa vuoden 2018 tulotason mukaan, ei aivan järkevä teko, resupeppu.

    Lada oli monelle suomalaiselle ainoa vaihtoehto, sen tietää jokainen joka on elänyt silloin, jos ei skodaa ja warrea oteta huomioon, olin tuolloin 22 tai 24 vuotias...

    Hauskaksi asia menee siinä vaiheessa kun vertaillaan 60 luvulla syntyneisiin, 80 luvulla markalla oli vielä ostovoimaa paremmin kun se suhteutetaan 80 90 ja millenium vuosien jälkeen syntyneillä, toki vuositulot ovat moninkertaiset verrattuna 80 lukuun, mutta ostovoima ei ole... se on heikentynyt huomattavasti... vuosi vuodelta...

    By NumBall HHN 61v.
    Peukakoinen oli 13 vuotias kun minä olin jo aviossa.

    Ostovoima+on+Suomessa+surkea,+se+on+totta.+Elintaso+on+kylläkin+kasvanut+aina+koronaan+saakka+suht+tasaisesti.+1995-2015+40%+ja+siitä+vielä+kymmenisen+prossaa+lisää.Hyvä+artikkeli+aiheesta+selventää+mitä+on+ostovoiman+ja+elintason+ero:Elintaso+voidaan+osoittaa+todistetulla+bruttokansantuotteella+(BKT),+joka+voidaan+laskea+henkilöä+(henkeä+kohden)+arvioitaessa+keskimääräistä+tuloa+henkilöä+kohti.Samoin+ostovoimapariteetti+(PPP)+on+taloudellinen+indikaattori,+jolla+verrataan+elintasoa+eri+maiden+välillä+ottaen+huomioon+BKT+asukasta+kohti+kunkin+maan+tavarahinnoissa.+Tässä+tapauksessa+analysoidaan+paitsi+tulot+myös+se,+mitä+henkilö+pystyy+hankkimaan+sen+avulla.Toinen+indikaattori,+joka+mahdollistaa+elintason+epäsuoran+mittaamisen,+on+pitkäikäisyys,+koulutuksen+saatavuus+ja+köyhyysindeksi.Ero+tason+ja+elämänlaadun+välilläEro+tason+ja+elämänlaadun+välillä+on+se,+että+edellinen+viittaa+vain+aineelliseen+hyvinvointiin.+Toinen+viittaa+kuitenkin+muihin+subjektiivisempiin+kysymyksiin,+kuten+henkiseen,+sosiaaliseen+ja+henkilökohtaiseen+hyvinvointiin.Voimme+sitten+sanoa,+että+elämänlaatu+on+laajempi+käsite,+joka+näkyy+paremmin+indikaattoreissa,+kuten+inhimillisen+kehityksen+indeksi+(HDI),+joka+on+syntynyt+Yhdistyneiden+Kansakuntien+kehitysohjelman+(UNDP)+käsistä.Meidän+on+myös+otettava+huomioon,+että+se,+että+henkilöllä+on+kalliita+tavaroita,+ei+tarkoita,+että+hänellä+on+korkea+elintaso,+ainakaan+lopullisesti.+Tällainen+omaisuus+on+saatettu+hankkia+suurilla+veloilla,+ja+jos+henkilö+esimerkiksi+menettää+työpaikkansa,+hänen+taloudellinen+vakautensa+saattaa+olla+vaarassa.https://fi.economy-pedia.com/11039236-standard-of-livingSuomessa+ostovoima+on+alle+puolet+sveitsiläisten+ostovoimasta.+Suomi+on+taulukossa+heikompi+kuin+Espanja,+jota+avustamme+EU:n+kautta+kuitenkin.+Suomi+on+noin+sijalla+16+Euroopassa+ja+takanamme+on+vain+itäblokin+maita+muutama.Suomen+pitäisi+kaiken+järjen+mukaan+olla+suurimpia+nettosaajia+EU:ssa,+vaan+asiahan+on+miltei+toisinpäin.

    Äänestä

Numballa on ollut hieno peli ja puu kuula istuimista sai joogaa selkään. Nahka ratti antaa tuntuman jossa vauhdin hurmaa voi kokea jo kuudessa kympissä niin että tuuli suhisee korvissa vaan. Meidän perheellä oli isolohko lada 1500 koneella ja nokka hihna pyörällä jossa jäähdytys porpeli. Kesäisin oli kuuma kuin dropiikin yö mutta talvella oli jopa 65 astetta pakkasta elokuusta touko kuun loppuun.
Silloin oli tärkeää että oli luotettava auto lada alla. Siksi meidän perhe ajoi ladalla.
Oli meilläkin päin narsisseja, jotka ajeli mersuilla ja foordeilla. Niille me naurettiin koska ne oli kuitenkin osa maksulla.

Minulla ei ole osa maksuja ollut koskaan. Menin kerran Savonlinnan kansallis osake pankkiin ja sanoin että haluan autoon rahaa lainaksi 25.000 markkaa.
Pankinjohtaja tutki tietoni ja vastasi jotenkin oudosti että "Joo ja mä haluan Amerikan kuninkaaksi". Sitten hän talutti minut niskasta kadulle kuin kissanpennun. Lienee sanomattakin selvää että meinasin tulla hulluksi...

Pankin johtaja varmaankin huomasi potentiaalisen varakkuuteni ja aatteli etten tarvi mitään osa maksu autoja kun mulla on rahaakin.

Äänestä
  • Ai niin, Aimo muuten pystyy imaisemaan pako putken kautta ladan käyntiin. Kerran mun kassit jäi jumiin sen nielurisojen taakse.

    S

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Nyt kyllä alkaa hieman kuksattaa nämä Lada, Lada, Lada, lässytykset.

Kysynpähän nyt vaan, että kellä täällä oikeasti on ollut Lada ihan oikeassa ja rehellisessä omistus-suhteessa, mitä häh !?!

ToistaiSEKSIi olen antanut itseni ymmärtää, että vain Numballa ja minulla.

Numballa ei ole koskaan ollut velkaa ja Minä ostin omani - isoimmalla mahdollisella moottorilla muuten - käteisellä!

Repikää siitä resupeppupojut, ja, apinat.

S

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu