Nyt on laulut laulettu.

Anonyymi

Kuningatar Elisabeth biti todennäköisestiviimeiset kalaasit, ellei keksi elää yhtä kauan kuin äitinsä. En kyllä usko että jaksaa, vanha kuningatar oli eläkkeellä ja sai lepäillä, mutta Elisabethille sitä lepoa ei suoda, ikävä kyllä.

Paddington Bearin viimeinen lausahdus herttaisessa sketsissä: "Kiitoksia kaikesta." kuulosti aivan jäähyväisiltä.

Kun kuningatar kuolee, olisi hyvä aika supistaa Brittien maksullinen kuningashuone mahdollisiman pieneksi Ruottin malliin. Vain Charles & Camilla, William & Catherine & lapset, prinsessa Anne, Sophie & Edward. Muut saisivat pärjätä omillaan, niin jäisi briteilekin enemmän verorahoja kansan käyttöön.

Kansanyhteisön voisi lopettaa kokonaan, alkaa olla jo vanhanaikainen instituutio. Itsenäisyys kaikille ja sillä siisti.

Ihmettelen sitä onko NIIN vaikea myöntää orjuutusta ja pyytää anteeksi .
Onko hirvittävä vaikea sanoa: "Pyydämme anteeksi. Orjuutus on aina väärin, olemme siitä erittän pahoillamme, emme voi muuttaa historiaa, mutta voimme tehdä parhaamme että orjuus lakkaa kaikkialta maailmasta" Monikko siksi, että anteeksipyyntö pitäisi tulla koko maan puolesta, eikä vain kuningashuoneen puolesta.

Off the record, anteeksipyynnön malli on tullut nimenomaan Jamaikalta, joka sitä äänekkäimmin tällä hetkellä vaatii.

Orjuuttahan ei tietenkään voi kokonaan koko maailmasta koskaan lakkauttaa, sen tietävät kaikki, mutta sitä vastaan voi ainakin taisetella. (Tai luvata taistelevansa.)

11

268

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Joo, korjaan itse ennenkuin nimipoliisit alkavat vinkua:
      -- Elisabet, ei Elisabeth.

    • Anonyymi

      Britit maksaa kuninkaallisista 80 senttiä per veronmaksaja. Charles saa verot maistaan jolla elättää tuon jenginsä.Toisaalta kuninkaalliset tuovat maahan turisteja ja pitävät yllä traditiota jota myös eurooppalaisuudeksi sanotaan.

      • Anonyymi

        Plus kaikenmaailman matkat, juhlat, häät, vaatetukset, ruuat yms. yms. yms.
        Brittien Kuningashuoneen elämisen kustantavat Brittien veronmaksajat.
        Niilä rahoilla ne tilukset ja kartanotkin on ostettu, koska kuninkaalliset (working royals) eivät saa tehdä palkkatyötä.


      • Anonyymi

        Heidän tehtävänsä on olla moraalinen esimerkki kansalle , kaikkea muuta olleet


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Plus kaikenmaailman matkat, juhlat, häät, vaatetukset, ruuat yms. yms. yms.
        Brittien Kuningashuoneen elämisen kustantavat Brittien veronmaksajat.
        Niilä rahoilla ne tilukset ja kartanotkin on ostettu, koska kuninkaalliset (working royals) eivät saa tehdä palkkatyötä.

        Nämä maksaa Charles noista perimistään verotuloistaan. Näille edustusmatkoille osallistuu aina liike-elämä ja valtiovallan edustajia eli käytännössä ne ovat peeärrää ja potentiaalisia mahdollisuuksia kauppasopimuksille. charles maksoi sekä tälle petturipariskunnalle että williamin perheelle saman edustussumman eli 4,5 miljoonaa puntaa. Mihin lie Markle ne käyttänyt, huhujen mukaan palautti aina vaatteet joita käytti, siksi niitä ei koskaan räätälöity vaan nainen näytti niissä designvaatteissa omituiselta säkiltä tai vaatteet olivat ryppyiset. Ihmettelin kun tuli vihreässä silkkipaidassa edustustilaisuuteen ja siinä silkkipaidassa näkyi ne laskosrypyt eli pusero oli suoraan paketista otettu.


    • Anonyymi

      Eikö prinssi William vaimoineen nimenomaan ole pyytänyt anteeksi Britannian osuutta näissä kolonialismin pimeän puolen asioissa kuten orjuus jne?

      Muuten vanhat ihmiset ovat kertoneet, että esim. Belgia on ollut tosi paha orjuuttaja ja kehittyvien maiden hyväksikäyttäjä. Brittien osuudesta aina eniten pidetään meteliä, vaikka ovat paljon tehneet hyvääkin commonwealth-maille.

      • Anonyymi

        Ei pyytänyt anteeksi.
        Anteeksipyyntöä ei tippunut myöskään Iso-Britannian valtiolta.
        Jatässähännimenomaan on kyse Brittien entisistä siirtokunnista eikä mistään Commonweal maista. Entiset siirtokunnat vaativat oikeutetusti anteeksipyyntöä Britannialta koska ne ovat ollet Britannian orjuuttamia - eivät Belgian.


      • Anonyymi

        Wiliam ei ole kovin vakuuttava , mokaillut puheissaan esm , Unkarin sodasta sekä ympäristö asioissa
        Häntä ei oteta kovin tosissaan


    • Anonyymi

      Taisi olla kuninkaallinen joka jo 1800-luvulla puhui orjuutta vastaan ja piti sitä epäinhimillisenä. Koska saudien kuningashuone pyytää anteeksi keenereiltä? Ei koskaan koska orjuus jatkuu siellä edelleen. Suurimpia orjakauppiaita jotka muslimimaihin kauppasi orjia oli mm. somalit.

      • Anonyymi

        Mitä niillä mailla on tekemistä BRITANNIAN siirtokuntien (entisten siirtokuntien) kanssa? Britannia orjuutti esim Jamaikaa aikoinaan törkeästi ja siksi Jamaika vaatii nyt äänekkäästi anteeksipyyntöä Britannialta.
        Eipä siinä paljon saudien anteeksipyynnöt auttaisi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä niillä mailla on tekemistä BRITANNIAN siirtokuntien (entisten siirtokuntien) kanssa? Britannia orjuutti esim Jamaikaa aikoinaan törkeästi ja siksi Jamaika vaatii nyt äänekkäästi anteeksipyyntöä Britannialta.
        Eipä siinä paljon saudien anteeksipyynnöt auttaisi.

        Jos ei olisi orjuuttanut niin Jamaikalla ei olisi nyt yhtäkään mustaa. Mustathan on tuotu sinne muualta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2205
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      823
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      726
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      580
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe