Hehkutan :D

Suuri osa ihmisistä jotka tänne kirjoittavat, ovat jollakin tavalla huolissaan, surullisia ms... Minä teen nyt pokkeuksen olemalla iloinen.

Elin 5 vuotta suhteessa, jossa oli paljon mustasukkaisuutta, kyttäämistä ja muuta kurjaa, jossa tunsin koko ajan ahdistuvan enemmän ja enemmän. Kun vihdoin uskalsimme myöntää ettei mikään toimi, oli se toisaalta vapauttavaa, mutta toisaalta tietysti surullistakin.

½ vuotta tapahtuneen jälkeen olin kasannut elämäni kuntoon ja elin vihdoin itselleni, hemmottelin itseäni ym mihin aikaisemmin en ollut varaa, vaikka yksin toki on tylsä olla. Tapasin ikäiseni todella mukavan miehen, jonka kanssa elämäni tuntuu vaihtaneen suuntaa. Ei tyhjiä lupauksia eikä kettuilua, on vapauttava olo. Asumme eri paikkakunnilla, joten elämme omaa elämäämme. Tapaaminen on aina ihanaa, vaikka emme tapaa edes joka viikonloppu. Emme ole puhuneet seuruntelusta mitään. Ihana tunne, kun tuntee olevansa jollekkin sen verran tärkeä, että välimatkasta huolimatta kuulumme jatkuvasti toistemme elämään kuitenkin.

Toivoavasti tämä on se mikä kestää! (:
1612
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ihanaa luettavaa. Onnea sulle jatkossa ja rakkautta jota me kaikki tarvitsemme.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Elle kirjoitti:

Suuri osa ihmisistä jotka tänne kirjoittavat, ovat jollakin tavalla huolissaan, surullisia ms... Minä teen nyt pokkeuksen olemalla iloinen.

Elin 5 vuotta suhteessa, jossa oli paljon mustasukkaisuutta, kyttäämistä ja muuta kurjaa, jossa tunsin koko ajan ahdistuvan enemmän ja enemmän. Kun vihdoin uskalsimme myöntää ettei mikään toimi, oli se toisaalta vapauttavaa, mutta toisaalta tietysti surullistakin.

½ vuotta tapahtuneen jälkeen olin kasannut elämäni kuntoon ja elin vihdoin itselleni, hemmottelin itseäni ym mihin aikaisemmin en ollut varaa, vaikka yksin toki on tylsä olla. Tapasin ikäiseni todella mukavan miehen, jonka kanssa elämäni tuntuu vaihtaneen suuntaa. Ei tyhjiä lupauksia eikä kettuilua, on vapauttava olo. Asumme eri paikkakunnilla, joten elämme omaa elämäämme. Tapaaminen on aina ihanaa, vaikka emme tapaa edes joka viikonloppu. Emme ole puhuneet seuruntelusta mitään. Ihana tunne, kun tuntee olevansa jollekkin sen verran tärkeä, että välimatkasta huolimatta kuulumme jatkuvasti toistemme elämään kuitenkin.

Toivoavasti tämä on se mikä kestää! (:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu