Olemme ystäväni kanssa tunteneet jo 70-luvulta saakka. Sitten lähes 30 v tauko, jonka jälkeen tapasimme taas uudestaan. Aloimme nähdä ja tapailla toisiamme yhteisesti viikkoja ja viikonloppuja viettäen. Sitä kestikin sitten vuoden verran.
Viimeksi näimme ystäväni kanssa reilu kuusi kk sitten joulukuun 11 päivä. Tuolloin lähdin hänen luotaan hämmästyneenä siitä miten vuoden aikana yhdessä suunnitellut ja sovitut asiat voivatkin muuttua täysin päälaelleen. Kaikki suunnitelmat valuivat maahan kuin vesi hanhen selästä. Tiedän, että lopussa asioiden muuttuessa olin järkyttynyt ja loukkasin ystävääni kirjoituksillani. Sitä kadun syvästi. Olen pyytänyt kirjoituksiani anteeksi, mutta anteeksiantoon ei ole ystäväni suostunut. Harmillista.
Tänään luin sähköpostiviestin, jonka ystäväni oli lähettänyt ja siihen kirjoittanut "Lopeta, jätä minut rauhaan"!
Näin myös päätin tehdä. Lähetin ystävälleni vielä viimeisen sähköpostin ja kirjoitin, että " viesti on ymmärretty ja toivotin hyviä jatkoja, niin elämässä kuin uudessa työpaikassa".
Vaikka ikävä ja surullisuus tuntuu tällä hetkellä päällimmäisenä, niin tästä voi sen ainakin oppia, että aina ei voi ystävyydessäkään onnistua. Oppia ikä kaikki.
Nyt vaan on selvittävä ja laitettava katseet ja ajatukset muihin asioihin.
Meneekö seuraavat 30 v siihen kun ystäväni kanssa seuraavan kerran ollaan yhteydessä? Tuskin, eiköhän kuolema ole jo korjannut kuitenkin siihen mennessä?
Viimeksi näimme ystäväni kanssa reilu kuusi kk sitten joulukuun 11 päivä. Tuolloin lähdin hänen luotaan hämmästyneenä siitä miten vuoden aikana yhdessä suunnitellut ja sovitut asiat voivatkin muuttua täysin päälaelleen. Kaikki suunnitelmat valuivat maahan kuin vesi hanhen selästä. Tiedän, että lopussa asioiden muuttuessa olin järkyttynyt ja loukkasin ystävääni kirjoituksillani. Sitä kadun syvästi. Olen pyytänyt kirjoituksiani anteeksi, mutta anteeksiantoon ei ole ystäväni suostunut. Harmillista.
Tänään luin sähköpostiviestin, jonka ystäväni oli lähettänyt ja siihen kirjoittanut "Lopeta, jätä minut rauhaan"!
Näin myös päätin tehdä. Lähetin ystävälleni vielä viimeisen sähköpostin ja kirjoitin, että " viesti on ymmärretty ja toivotin hyviä jatkoja, niin elämässä kuin uudessa työpaikassa".
Vaikka ikävä ja surullisuus tuntuu tällä hetkellä päällimmäisenä, niin tästä voi sen ainakin oppia, että aina ei voi ystävyydessäkään onnistua. Oppia ikä kaikki.
Nyt vaan on selvittävä ja laitettava katseet ja ajatukset muihin asioihin.
Meneekö seuraavat 30 v siihen kun ystäväni kanssa seuraavan kerran ollaan yhteydessä? Tuskin, eiköhän kuolema ole jo korjannut kuitenkin siihen mennessä?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Niinpä, no se ettei ymmärrä toista taitaa tarkoittaa oikeastaan ainakin osaksi sitä ettei ymmärrä mitä tämä ajattelee itsestä. Ja samalla tuon näkeminen, joka ei näe, on paras keino olla tietoinen tai saavuttaa tieto tuosta jota tämä toinen ei näe. Siis ymmärrys itsestä. Sen sanoiksi pukeminen ja tiedoksi saattaminen on sitten kokonaan eri tarina. Toista ei koskaan voi täysin tavoittaa.