Maalta kaupunkiin

, jonka otimme 15 vko vanhana, oli kasvanut niin sanotusti maalla. Olivat kyllä muuten sisällä, mutta yöksi talon emäntä laittoi kissat ulos (mielestäni hyvin outoa). Ruuaksi kissat saivat ihmisten jätteitä, joka myöskin todella omituista.

No muutimme kaupunkiin ja kissamme on sisäkissa. Hiekkalaatikolla käynti alkoi sujumaan heti ja koskaan ei ole ollut ongelmia sen kanssa. Valjaselämää ei olla kissallamme kokeiltu, mutta uskoisin sen siihenkin oppivan.

Aluksi kissamme oli hieman arka, vähäisen ihmiskontaktisen lapsuudessa vuoksi, mutta nykyään sitä ei voi enää araksikaan sanoa. Yksi maailman parhaista kissoista siitä on tullut, varsinainen mamman kissa ;) Huom! Otimme kissan 15 vko, eli jo muutama viikko normaalin luovutuksen jälkeen.

Madotuksen kanssa meillä oli aluksi ongelmia, sillä pennullamme oli todella sitkeitä matoja ja kuten arvata saattaa ei siellä syntymäkodissa ollut sitä madotettu. Nyt ollaan niistäkin päästy eroon, onneksi, tosin vaati useamman madotuskuurin.

kaupungissa, mutta maalla eivät olleet juurikaan ulkona ennen luovutusta (syntyneet myöhään syksyllä) ja tämä helpotti (kai?) alkuhoitoa, kun eivät halunneet ulos; ei tietoa ulkomaailmasta. Aloimme käydä ulkona vasta vuoden vaihteen jälkeen pikkuhiljaa totutellen. Valjaisiin tottuivat kyllä helposti vaikkei syntymäkodissaan valjaita nähneetkään. Hiekkalaatikolle oppivat kyllä heti; kissa peittää luontaisesti tarpeensa ja mikäpä siihen on parempi vaihtoehto kuin karkea hiekka! Älä epäilekään vessakulttuurin oppimista, mutta toisaalta älä hermostu, jos muutama vahinko aluksi sattuu. Uusi ympäristö on aina uusi ympäristö.

En usko, että kasvatuksessa ja kotiutumisessa tulee mitään ongelmaa, kun vain huolehdit, että perusasiat on kunnossa; hellä ihminen lähellä, ruokaa, vettä, omat tutut ruokakupit, tuttu ja turvallinen petipaikka, leikkikaluja, raapimispuu (se kannattaa hankkia melko pian, muuten huonekalut saattavat joutua kynsien kohteeksi). Muista, että kissa vaatii aikaa ja hellyyttä ja leikkikaveria, koulutusta ja ohjausta (näitä ainakin aluksi). Tee kissasi olo turvalliseksi.

Kokemuksesta voi sanoa, että kannattaa ottaa kissalle heti kaveri, mielellään vaikka samasta poikueesta. Meillä oli ensin vain yksi kissa, joka sitten ei sopeutunut oikein kerrostaloon ja omien "poissaolojeni" vuoksi annoin sen takaisin maalle (ei ollut ongelmaa sijoituskodin suhteen). kissani kaipasi niin paljon huomiota ja leikkikaveria, ettei minulla ollut "omaa aikaa" (rauhaa) ollenkaan... Tästä viisastuneena saatuani opinnot päätökseen ja vakiuduttuani yhdelle paikkakunnalle, otin kaksi kissaa, jotka viihtyvät todella hyvin yhdessä ja ovat tyytyväisiä. Ja tyytyväinen olen minäkin kun saan tehdä myös omia asioitani rauhassa (kahden silmäparin avustamana...) Kahden kissan pitäminen ei niin paljoa enempää maksa (kun leikkaukset hoidettu), ja mitäpä emme kullanmurujemme eteen tekisi???

Oma navettakisu vieroitettiin 6-7vko:n iässä, joka ei ole hyvä. Kuitenkin mielessä on käynyt, että jos se olisi myöhemmin vieroitettu, kuinka paljon se olisi jo ehtinyt villiintyä..? 12-viikkoinen kissa ilman ihmiskontakteja on jo villi, ja kesytyksen kanssa voi olla vähän niin ja näin onnistuuko ikinä.

Tärkeintä on siis ihmiskontaktit, jos emo ne vain sallii. Muuten kannattaa harkita vieroitusta 8-viikkoisena. Käykää paijaamassa kissoja, niin ne tottuvat ihmisiin, hiekkalaatikot ja muut sujuvat automaattisesti, nehän emo opettaa jo varhain (vaikkei laatikkoa olisikaan, kissa käy vaistomaisesti hiekalla).

Mato-ongelma tulee olemaan valtava, ja rokotushan pitäisi antaa 12-viikkoisena viimeistään, koska silloin emon vasta-aineet alkavat hiipumaan. Rokotus on todella tärkeä, ruttoa ym.on paljon liikkeellä. Madot kuitenkin syövät rokotteen tehoa, joten kissa pitäisi saada madotettua tehokkaasti ennen rokotusta. Viikkoa ja kahta ennen rokotusta se tulisi madottaa, koska kertamadotuksella kaikki ei lähde.

Oma kissani ei ole osoittanut muita ongelmia, kuin sen, että vieraita ihmisiä ja varsinkin eläimiä se pelkää todella, sosiaalistuminen on siis jäänyt kesken. Kuitenkin lähes jokainen kissa kaipaa lajiseuraa, joten kannattaa tosissaan harkita kahden ottamista samalla kertaa, niin vältytään reviirikiistoilta. Navettakissani jälkeen otettua kissaa tämä ei oikein siedä, sen sijaan talossa aikaisemmin ollutta kylläkin.

Sain aivan ihanan pikkupoikani kun se oli 13-14 viikkoinen. Oli vähän levoton ja ujo aluksi. Pikku miukaisuja päästeli ulko ovella muutaman päivän. Annettiin sen tutkia huoneet rauhassa ja tulikin sitten ihan oma alotteisesti tutustumaan. Siitähän se kaikki alkoikin. muutaman päivän ehti olla kun jo käytiin katsomassa narussa pihapiiriä. Kerran karkasi ulos,mutta nätisti pysyi pihalla, ja siitä eteenpäin annettiinkin olla ulkona aina kun vaan halusi. Hankittiin siis kisu kesällä.

Laatikolla ei ollu totuttu käymään,mutta tajusi kyllä heti jutun jujun. Leikkautettiin jo n.7kk kun rupesi mouruamaan ja pariin paikkaan jo merkkailikin. ja lekurikin oli mieltä että voi leikata. Leikkauksen jälkeen alkoikin sitte jo palamaan käämit. Kissa huusi (siis oikeesti huusi!) ulkoovella että ulos pitäis päästä. Ei muutakun ulos vaan. Kun ilmat rupes lämpene,ni kissa teki tarpeensa naapurin pihoille,joten kuten jo alussa meidän pitikin, aloimme totuttaa poikaa sisälle. Ja hullun touhua kyllä on ollu tähän päivään asti. Maukuu vaan kun ulos tekis mieli, ikkunalla ja ovella ottaa oikeen kunnon skaban perheenpään kanssa kumpi mouruaa kovempaa. Suosittelen lämpimästi ottamaan kaverin kisulle. Kannattaa kysellä että onko kisuu pidetty enemmän sisällä vai ulkona. Me ollaan hankkkimassa pojalle kaveri,toivotaan että se siitä rauhottuu!!

Väittäisin, että luovutusikää vielä tärkeämpi seikka on LUONNE! Eli varmista, että valitsemasi pentu on mahdollisimman ihmisystävällinen ja reipas. Itselläni on kokemusta kahdesta navettakissan pennusta (eri aikaan), jotka olivat kuin yö ja päivä!

Molemmat tulivat kyllä alaikäisinä, millä on varmasti ollut myös vaikutusta, mutta tämä ensimmäinen... Se antoi kaikkensa ihmisille, sen annettiin tuolloin käydä vapaasti ulkona, mutta huolimatta siitä se halusi olla vain sisällä ja sylissä kehräämässä. Se luotti ihmisiin niin kovasti, eikä osannut pelätä moniakaan. Toinen kissa taas... Se oli kaikkea muuta kuin ihmisrakas; Se ei välittänyt lainkaan meistä ihmisistä vaan kyhjötti kaiket päivät ulkona ja sisällä kävi vain nukkumassa. Myöhemmin sen oli määrä mennä uuteen kotiin kerrostaloon, ja oli se kuulemma sinne myös sopeutunut, mutta luonne tuskin oli siitä paremmaksi mennyt.