HP-ficci! Gred&Feorge

Kuutamo

Aloin kirjoittamaan Fredistä ja Georgesta sitten.. :) :) Tässä he ovat sitten 11-vuotiaita! :)


Luku 1.



”Fred katso saimme Tylypahkasta kirjeet!!” oranssi hiuksinen poika riensi naama iloisessa virneessä kaksosensa luo ulos, joka oli juuri heittämässä pientä menninkäistä aidan yli kukka pensaikkoon, heiluttaen kädessä kahta kellastunutta kirjekuorta. Toisessa kirjeessä luki:

Fred Weasley
Kotikolo
Olohuone

Ja toisessa oli muuten samanlainen teksti, mutta Fredin paikalla oli George ja olohuoneen kohdalla Takapiha Menninkäismaa.

”Anna tänne!” Geroge innosui ja juoksi veljeään vatsaan.

Pojat tutkailivat innoissaan saamiaan kirjeitä, koska saivat niitä niin harvoin.

”Hei! Kysytäänkö äidiltä, että päästäänkö me mukaan Viistokujalle ostamaan koulu tarvikkeita?” Fred kysäisi samalla, kun selaili läpi pakollisten tavaroiden listaa.
”Joo, käydään samalla Sekon Pilapuodissa”, George vastasi ja iski silmää.
Pojat sulloivat kirjeet kirjekuoren sisään ja lähtivät tyytyväisinä sisälle sanomaan äidille, että oli saanut kirjeen Tylypahkaan.

”Äiti!” pojat huusivat yhteen ääneen.
”Mitä nyt?” Mollyn ääni kuului keittiöstä, josta tuli ihana sämpylän tuoksu.
”Saimme kirjeet Tylypahkaan”, Fred sanoi ja lähti tarpomaan äitinsä luo George perässään.
”Voi hyvät hyssykät!” Molly innostui ja tuli rutistamaan oikein olan takaa poikiaan jahoa nenänpäässään.

”Plääh.. Äiti.. happi… ei kulje..” Geroge puhisi äitinsä halailun seasta.
Molly oli niin kuin ei olisi kuullutkaan mitään vaan jatkoi;
”Lähden ostamaan huomenna teille tavarat ja.. Monesko päivä tänään on?”
”Äiti, saataisiinko me lähteä mukaan?” Fred kysyi ja vilkaisi Georgea.
”Tälläkertaa, mutta ette saa mennä Sekoon. Ja tänään on 29. lokakuuta.” Molly vastasi samalla, kun selaili pientä kalenteria.
Poikien innostus laski saman tien.
”Mik me ei saada käydä edes joskus siellä?” George kysyi tympääntyneenä.
”Niin, emmehänme ole tehneet pitkään aikaan mitään ilkeyksiä.” Fred lisäsi muka viattomana ja muistiin palasi väkisin toissapäiväinen kanan tappo.
Mutta Molly ei näyttänyt muistavan sitä poikien onneksi.
”No tämän kerran”, hän vastasi ja jatkoi ruoan laittoa.

Pojat hihkaisivat riemusta ja lähtivät juoksemaan portaita kohti omaa huonetta.

”Mihin teillä on kiire?” punahiuksisen ja pisama naamaisen pojan pää ilmestyi oven ravosta.
”Plaah.. Ei sinulle kuulu”, Fred huikkasi turhautuneena ja juoksi portaita ylemmäs.
”Pikku Roni Poni!” Geroge lisäsi viellä perään ja pojat pärskähtivät nauramaan.
”Tollot..” Roniksi mainittu poika mumisi ja paiskasi huoneensa oven kiinni.



Fred avasi huoneensa oven ja Geroge tuli perässä sisään.Huone oli pieni, jossa oli kaksi sänkyä toinen toisella puolella huonetta ja toinen toisella. Huoneessa oli täynnä kaikkea erinlaisia vekottimia. Niitä pursoili joka suunnasti, sängyn alta, hyllyistä, pöytälaatikoista, lattialla oli tavaraa ja myös oli pöytä täynnä. Fred puikkelehti tavaroiden välistä pöydän luo.
”Anna sieltä lattialta se savara, minkä isä toi sieltä jästiosastolta..” hän sanoi Gerogelle ja osoitti lattialla lojuvaa vasaraa.
”Ei se ollut savara, se on vasara.” Geroge viisasteli muka.
”No kuitenkin anna nyt tänne se!” Fred kimpaantu ja nyrpisti nenäänsä.

George otti vasaran maasta ja ojensi sen veljelleen. Fred nosti vasaran päänsä päälle ja alkoi lyödä säästöpossua rikki.

PUKS!

”Hups! Se meni ohi.”
”Anna minä!” Geroge sanoi ja otti veljeltään vasaran.

PUKS!

”Paraskin puhuja!” Fred huudahti ja osoitti pöytään tullutta isoa lommoa. ”Lyödään kahdestaan.”
Pojat ottivat vasaran ja paukauttivat possua niin, että rämähti. Muutama kaljuuna kimpoili pois sirujen seasta.
”Ei ole paljoa”, Geroge sanoi tympääntyneenä ja laski kulta kolikoita.
”Kysytään Ginnyltä. Hän antaa lainaa.. Jos sanotaan, että tuomme hänelle tuliaisia..” Fred keksi.
”Joo.”
Pojat lähtivät huoneestaan portaikkoja alemmas pikkusiskonsa huoneeseen. He koputtivat puiseen oveen jossa luki: Ginnyn huone. Ovessa oli lukenut aiemmin Ginevran huone, mutta Ginny ei pitänyt siitä ja hänen äitinsä oli joutunut vaihtamaan kylttiä.

KOP KOP KOP!

”Niin.” kuului huoneesta hento ääni. ”Kuka siellä?”
”Me täällä!” Fred ja George huusivat.
”Ai te, tulkaa sisään.” sama hento ääni vastasi.

Pojat avasivat oven ja oli muka erittäin ystävällisiä. Ginny istui pöytänsä ääressä pienessä tuolissa punaiset hiukset kahdella pienellä letillä ja yllään vanha mekko. Hän tiesi mitä pojat olivat tulleet kysymään, heidän käyttäytymisen takia.
”Minulla ei ole kuin ihan vähän.” hän sanoi ja otti nyppyjä nyppyisestä punaisesta hameestaan.
”Mistä tiesit?” Fred kysyi.
”No ei ollut kovin vaikeaa arvata.” Ginny vastasi ja hänen suunsa kaartui suureen hymyyn ja pienet hymykuopat tulivat poskiin.
”Anna pliis lainaan! Olet kaikista paras sisko!” Geroge kinusi.
”Joo.. Teillä on muita siskoja hirveästi.”
”Äh, no voit antaa!”
”Huooh..” Ginny huokaisi ja nousi tuolistaan. Hän kipitti sänkynsä luo ja otti tyynynsä alta pienen säästöpossun. Hän avasi sen alla olevan pienen lukon ja muutama kultakolikko putosi hänen kädelleen. Hyvin vasten tahtoisesti tyttö laittoi rahat veljensä kouraan.
”Kiitti tosi paljon!” pojan kiittivät Ginnyä.
Ginny oli ujo ja nuorin perheestään. Hän vain tyytyi nyökkäämään ja kysyi viellä; ” Mihin te tarvitsette niitä?”
”Lähdemme huomenna käymään äitin kanssa Viistokujalla.”
”Saitteko te kirjeet Tylypahkasta?”
”Joo, saatiin.”
”Vau!”
”No kiitos kumminkin, meidän täytyy nyt mennä.” George sanoi ja lähti ovelle päin. ”Ja kiitos tosi paljon viellä. Maksamme takaisin sitten..öö.. Kun meillä on rahaa.”
”Saanhan… no ei mitään.. Menkää”, Ginny viellä sanoi pienellä äänellä.
”Niin?” Fred pysähtyi.
”Ei mitään.. menkäähän nyt niin minäkin pääsen pois täältä..”

George avasi oven ja lähti omaa huonetta kohti veljensä perässä ja Ginny suunnisti askeleensa kohti alakertaa, josta tuli ihana paistetun sämpylän tuoksu.

”Ei meillä ole viellä hirveästi, mutta eiköhän näillä pärjätä?” Fred sanoi ja otti taskustaan muutaman kolikon ja alkoi laskea niitä yhteen Ginnyltä saamien kolikoiden kanssa.

************************************

Kannaattaaako jatkaa???

KOMMENTTEJA!

2

591

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nimrodel

      Antaa palaa vaan..
      Tosi kivaa lukemista, ei töksähtele..
      olisi kiva tietää mitä jatkossa tapahtuu.. :r

    • black_omen

      jatka vaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      280
      10498
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      333
      7376
    3. Verinen koira

      Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?
      Imatra
      86
      1987
    4. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      123
      1741
    5. Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?

      Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut
      Kotimaiset julkkisjuorut
      79
      1699
    6. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      1541
    7. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      110
      1201
    8. Mopokeulija

      Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin
      Haapavesi
      48
      989
    9. Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !

      Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus
      Ähtäri
      26
      848
    10. MUISTATTEKO SEN?

      Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk
      Joukkoliikenne
      312
      772
    Aihe