Tänä vuonna en ole tainnut kuulla Merilän pelloilta yhtään töyhtöhyypän vinkaisua. Miten lienee tilanne muualla? Kuovi on sen sijaan ollut pelloilla vakituinen pesijä, ja tänä kesänä 11. kesäkuuta omallakin tontilla käveli emo kolmen poikasensa kanssa. Joinakin vuosina pelloilta on kuulunut ruisrääkän ääntelyä, ja ainakin kerran muuttoaikana olen nähnyt siellä laulujoutsenia, ja korppi on usein tähystellyt erään kuusen latvassa. Merilänhovin vierestä on muuten kaadettu puusto. - Jarmo Turunen
Töyhtöhyyppä
Anonyymi
7116
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Saarijoen pelloilla pesi useampi Töyhtöhyyppä. Kurppa ja Taivaanvuohia myös.
Täällä Partalanmäellä Jokikadun seutuvilla ruisrääkkä ääntelee "narskuttaen" mukavasti. Aikaisempina kesinä ei ole kuulunut. Korppejakin näkee silloin tällöin. Taitaa linnutkin kaupukilaistua ihmisten myötä.
Korppeja tulee "vanhasta muistista" entisen Riihivaaran kaatopaikan suunnasta. Eräänä syksynä täällä oli varsinaiset "kokoontumisajot", kun useat yksilöt kaartelivat kuin korppikotkat ikään. Samalta suunnalta on kuulunut myös huuhkajan huhuilua. - Jarmo Turunen
Naakat ovat yleistyneet täällä seuduin ja niitä alkaa olla yhtäpaljon kuin variksia.
Ruisrääkkä myös entisen merilänkoulun luona narskutteli, samoin vanhan leirintäalueen heinikossa. Töyhtöhyypät kyllä vähentyneet Yrjölän pelloillakin, onko syy Naakoissa vai tuhoutuuko pesät peltotöissä?
Voimalaioksen tienoilla loisKäki ulisee joka yö.
Töyhtöhyypät jo muuttaneet kotio.