Kalat-ihmiset!

Aika voimakas sisäinen maailma kai minullakin lapsena oli, mutta oli tietysti pakkokin olla kun ei siellä korvessa juurikaan ollut ikäisiäni tyttöjä. Äitiini minulla on varsin symbioottinen suhde, isä jäi etäisemmäksi oman keskeneräisen persoonansa vuoksi (joi ja oli sulkeutunut). Vanhempani olivat pai tö vei Kaloja kuten minäkin.

Nuoruus tuppasi sitten kyllä menemään täysin harakoille, koska vajosin täysin itseeni ja aloin kärsiä masennuksesta.

Mutta luulenpa että Kala harvemmin on mikään yltiöpäisen sosiaalinen touhottaja muutenkaan. Rauha ja oma tila on erittäin tärkeää. Tässä Oinas ja Kalat varmaan ovat eläinradan ääripäät: Oinashan on kuin extreme ekstrovertti ja Kala taas introvertti.

Koska Kalana helposti kaipaa johonkin itseään suurempaan, moni humpsahtaa sinne huumaavien aineiden huuhaamailmaan. Mutta mikäli persoonaa suuremmaksi kelpaa esim. mielikuvituksen ihmemaa, niin silloin kirjallisuus, elokuvat, taide, avaruus, luonto, valtameri yms. mieltä kiihottava on aina parempi kuin se viinan kanssa läträily. Luulenpa että vanhemmat tekisivät aimo palveluksen Kala-lapselle jos tukevat ja houkuttavat tätä jo lapsena kiinnostumaan sellaisista tutkimuskohteista joiden parissa ei ikinä pääse kyllästymään, kun aina löytyy uutta ja ihmeellistä. Mitä laajempi aihe, sen parempi.

Hyvän harrastuksen parissa Kala ei ehdi kyllästyä ja vajota aivan liian helposti houkuttavaan masennukseen tai eksistentiaalikriisiin. Mikäli lapsi osoittaa taipumuksia hengellisiin harrasteisiin ja pohtii mielellään uskonnollisia ja filosofisia kysymyksiä, niin siihenkin kannattaa rohkaista vaikka itse kokisi itsensä aivan liian "juntiksi" moisia edes ajatellakaan. Kunhan vain hieman seuraa että lapsonen ei päädy minkään lahkon tai kultin aivopesemäksi...

Olen kalat. Ja muistan, että jo lapsena olin juuri sellainen "outo". Tarvitsin paljon omaa aikaa ja pohdiskelin syviä.
Asuimme vanhassa kerrostalossa, pienessä kylässä, metsän keskellä. Oikeastaan ihanne paikka kalatlapselle. Jo ennen kouluikää minulla on muistikuvia, kuinka kiipesin vintille, istuin pienen vintinikkunan ääreen ja saatoin vain katsella taivaalle. Tarvitsin sen oman haavemaailmani, johon välillä vajosin.
Kuljeskelin paljon yksikseni metsässä ja tutkiskelin kaikkea. Herkkyys on myös suuri osa kalatlapsen maailmaa, joten minä muistan, kuinka surin, kun katselin maassa muurahaisia ja kuinka julmasti ne saattoi tappaa muita hyönteisiä.
Pieniä juttuja toisille, minulle ne oli suuria. Minulla oli tietty kiipeilypuu, johon kiipesin niin korkealle kuin pääsin ja katselin järvelle. Ihailin lintuja ja toivoin että voisin lentää itsekin. Joskus jopa kuvittelin, että voisin todella kasvattaa siivet, jos vain toivoisin tarpeeksi.

Olin myös läheisriippuvainen. Tarvitsin paljon ihmisiä lähelleni. Ei ollut koskaan helppoa luopua tädistäni, joka toisinaan kävi meillä viikonloppuisin lastensa kanssa. Kun hän lähti minä menin usein itkemään omaan salaiseen piilopaikkaani (kiipesin kaapin päälle ja käperryin nurkkaan). Oli välillä hyvin vaikeaa, kun kukaan ei ymmärtänyt, miten voin olla niin herkkä. Minun oli vain vaikea luopua ihmisistä, vaikka tiesin että he ovat kunnossa ja tulevat takaisinkin.

Ujokin olin. Vaikka tarvitsin vierelleni ihmisiä hyvin paljon, saatoin silti olla heidän seurassaan todella ujo. Kuuntelin tarkoin ja opettelin ymmärtämään millaisia he todella ovat.

Vieläkin nämä samat piirteet vaivaavat. Ujo, herkkä ja kaipaan jonnekin, kun vaan tietäisinkin minne. Haavemaailma on olemassa yhä edelleen ja sinne tie vie kirjoitellen runoja ja harrastan kitaransoittoa ja laulua. Ehdottomasti kalatlapselle tekee hyvää, kun saa purkaa haaveitaan taiteellisesti, oli se sitten musiikin, kirjoittamisen tai muun muodossa.

Minua helposti ahdisti asiat jo pienenäkin ja ajattelin paljon sitä, mitä muut ihmiset (myös lapsetkin) minusta ajattelevat. Tarvitsin läheisyyttä ja jos en sitä saanut, tulin todella surulliseksi ja lensin taas omiin maailmoihini, jossa kaikki oli paremmin.

Ihanaa, että yrität ymmärtää kalatlastasi. Herkkä sielu, jota voi haavoittaa niin herkästi ja maailmanmeno voi niin helposti ahdistaa ja pelottaa. Levottomuus vaivaa sisällä ja aina pitäisi tehdä jotain uutta ja elämyksellistä, jotta tuntisi elävänsä.

Minä en ole koskaan sanonut vanhemmistani pahaa ja välit äitiini ovat olleet aina hyvät. En ole huutanut hänelle, sillä enhän halua loukata häntä koskaan, kuten en muitakaan. Liian usein yritän olla loukkaamatta muita ja usein loukkaankin vain itseäni.

Onnea kalatlapsesi kanssa. Luulen, että pitkälle pääset hänen kanssaan, kun rakastat ja näytät sen. Hän tarvitsee oman maailmansa, mutta ei ole syytä antaa hänen vajota sinne liikaa, hyvä keino antaa purkaa ajatuksiaan, on ohjata kalat tekemään jotain luovaa, jonne saa purkaa kaikki haavemaailmansa. Mutta lisäksi kalat tarvitsee sitä extremeä elämään, jotta muistaa elävänsä.

Aurinkoista kevättä!

Olen itse jouskari-äiti.
Tämä söpö, rauhallinen kala-poika on mielestäni helpoiten kasvatettava lapsistani.
Hän on urhoollinen.
heittäytyy leikkeihin täysillä muiden lasten kanssa. Oli ennen 5 v ikää hieman ujo, mutta uteliaisuus voittaa hyvässä mielenkiintoisessa seurassa ujouden ja sitten ollaan menossa mukana. Osaa uppoutua täysillä mielenkiintoiseen asiaan.
Kala on mielestäni hieno hieno, herkkä persoona joka on myös urhoollinen vaikeissa tilanteissa.

Ihana viestiketju!!!

Oma lapsuuteni oli hyvin yhteneväinen muiden kirjoittaneiden kanssa:luin ja kirjoitin hirveesti,piirtelin,leikin mielikuvitusleikkejä.Olin omissa maailmoissani.Syliä ja halia ja suukotuksia,niin asiat näytto heti paremmilta=)Rakastin luontoa ja vapautta.Mutta kaipasin kiihkeästi myös rajoja.Vaikka kapinoin rajusti sekä lapsena että teininä,olin kyynelteni läpi onnellinen että rajat laitettiin.Kun äitini sairastui ja vanhemmat erosi,menin alkoholin ja huumeiden mukana...

Onneksi kaloilla on taipumus selvitä mistä vaan ja siksi olen kirjoittamass avielä tätä enkä haudassa.Olen ollut raittina vuosikausia.

Rajattomasti rakkautta,helllyydenosoituksia,keskustelua,tukea,rajoja...Niitä kalatlapsi kaipaa.Turvallinen,hoivaava äiti on parasta miträ kalat voi omistaa..

Teininä lapsesi tulee luultavasti ihastumaan vähän väliä ja saattaa olla sydäntäsärkevää seurata lapsesi murheita sillä saralla...Kalathan ovat ikuisia romantikkoja ja ottavat kevyetkin ihastumiset raskaasti..

Teininä suosittelen olemaan kiinnostunut lapsesi ystäväpiiristä ja rajoittamaan jyrkästi,jos hän alkaa eksyä "vääriin piireihin".

Kiitos näistä kirjoituksista! Poikani on siis mitä tyypillisin kalat.

Nyt vielä ohjat ovat käsissäni, joudun pitämään aika kovaa linjaa poikani kanssa, vaikka vasta viisi vuotias. Tuleva pelottaa, ehken koskaan todella saa tietää tästä pojan omasta maailmastaan mitään.

suvussa on kaksi kalat-miestä, kumpikin on ollut huumeiden kanssa ongelmissa, toinen vaikeammin toinen "helpommin". Se on pelottavaa, jotenkin aistin poikani kanssa, etten ole häntä aivan lähellä vaikka todella teen töitä hänen kanssaan. Välillä on pakko ottaa hänet otteeseen ja katsoa silmiin ja sitten hän alkaa avautumaan hiljalleen.

Nytkin hän imuroi kaiken uusista ystävistään, kiusaamista, kiukkuilua, kaikkea ilkeää... Ihan kuin hänen olisi kokoajan pahaolla. toki myös uhmaikä painaa ja hän itsekin tiedostaa sen... "mulla on se uhmausikä, mua ahistaa" Hän siis osaa jo ilmaista ahdistuksensa.

Erittäin paljon syliä ja halauksia ja juttelua olen yrittänyt antaa ja aikaa...

Lisää kirjoituksia jos vaan herää ajatuksia :)

Aurinkoa teille!!!

kynä käteen ja biisit taustalle, tästä pojasta tulee jotain :D

Olen Kalat neitonen (22-vuotias) ja siskoni minua vuoden nuorempi ja horoskoopiltaan tuittupäinen Härkä. Meillä molemmilla tätä nykyä huume-, alkoholiongelma. Samoin äidillämme. Isämme oli koko lapsuutemme ajan hyvin väkivaltainen, eikä ollut juuri lainkaan perheen menoissa mukana. Sairastan masennusta (luultavasti koko ikäni sairastanut), ja haudon itsemurhaa turhan usein. Elämäni on suoraan sanottuna perseestä, eikä millään tunnu olevan merkitystä. Niin että näin nykyään, mutta mitenkäs oli lapsuuden laita siskon ja vanhempien kanssa;

Äitini mukaan olin rempseä, iloinen, hurmaava ja taiteellinen lapsi. Oppimisesta ei tullut mitään kun ääkköset taiteilin hassuiksi hahmoiksi. Vanhempien huomio oli minulle lapsena luultavasti tärkein asia, ja kun siskoni syntyi, vanhempieni aika meni enimmäkseen siskoni hoitamiseen, kun tämä aina huusi milloin mistäkin, mikä ei miellyttänyt. Piilouduin aina kaappiin kun siskoni alkoi itkeä ja saatoin viettää siellä jopa tuntikausia. En valittanut pahemmin mistään. En uskaltanut. MILLAISET välit minulla on siskooni ollut? Olemme siskoni kanssa vihanneet toisiamme koko ikämme, ja vielä tänä päivänäkin siskoni varastelee minulta tavaraa ja minä saan niellä kurjuuden. Verisiä tappeluita on ollut..
Suhde vanhempiini? Isäni ei paljoa kotona ollut, äitiäni rakastin yli kaiken, ikuinen varjelijani ja suojelijani! Kalat on herkkä ja tämän itsetunnon saa murrettua helposti.

Hyvä neuvo kaikille vanhemmille; Viekää lapsianne teattereihin, erilaisiin tapahtumiin! Kaloille on tärkeää oppia jo nuorena esiintyminen, ettei myöhemmällä iällä tule sosiaalistentilanteiden pelkoja, masennusta tmv. Minua ei koskaan viety minnekään, meillä ei ollut perhetuttuja jotka olisivat pyytäneet lasta näyttämään esim. piirustuksiaan, laulamaan lauluja. Sukuloikaa mahdollisimman paljon, jotta lapsi oppii tuntemaan sukunsa. Minä en ole ollut tekemisissä sukuni kanssa, ja siksi viime sukujuhla oli yhtä helvettiä! Halusin olla yksin..

Kalat lasta voi kasvattaa hyvinkin vapaasti, häntä ei vaivaa mikään, hän hyväksyy asiat sellaisinaan kuin ne ovat. Kalat on unelmoija, jota PITÄÄ toisen kuljettaa eteenpäin, antaa suuntia, koska kalat-lapsi ei sitä itse välttämättä tee. Käytä mielikuvitustasi! ;) Kalat on kuin muovailuvaha, joustava, värikäs, ja siitä saa muotoiltua vaikka mitä, MUTTA varo käsittelemästä liian lujaa..

Kannattaa keskittyä myös sisaruksiin ja heidän eroavaisuuksiinsa, ettei tule samanlaista soppaa kuin täällä päässä.. ei kaikkea huomiota jommallekummalle, vaan molemmille.

Terveisin, masentunut Kalat

Kala poikasi on varmasti mitä hurmaavin persoona! Kaloilla on aina joku ihme kauko kaipuu ja jospa joku toinen voisi joskus kurkistaa kalojen mielikuvitusmaailmaan hän haluaisi varmasti sinne jäädä. Olin itse nuorena hyvin ujo ja arka, pelastin ikkunaan lentäneet linnut, teini iässä kapinoin ja karkailin kotoa, mutta rakastin niin suunnattomasti vanhempiani, että itkin sitten heille aiheuttamaani hätää. Kaloilla on uskomattomia voimavaroja, ne vain ovat usein piilossa aran ulkokuoren alla. Minulla ei ole koskaan ollut ongelmia huumeiden tai alkoholin kanssa. Kala tarvitsee paljon kehuja ja kannustusta ja tulet varmasti huomaamaan että et koskaan ole yksin: kala lapsellasi on aina sinulle paikka sydämmessään.

Minulla on ystäväpiirissäni monta miestä ja naista, jotka ovat kaloja horoskoopissa. Heillä on yhteisiä selviä ominaisuuksia.

Herkkyys, haaveellisuus, romanttisuus, unelmat, jatkuva taistelu niiden kanssa, kaukokaipuu ja suuri ymmärtäväisyys muita kohtaan. Todellisia kuuntelijoita, ikuisia toisten auttajia ja ymmärtäjiä, rakastettavia persoonia. :=))

Herkkyyden kautta kala-lapsia kannattaa ohjata taiteiden, kirjallisuuden, musiikin ja luonnon pariin. Monilla on tietty vahva ote ihmisiin jo nuorena, hiljaisuuden ja kärsivällisyyden kautta.

Kalat ovat uskollisia ystäviä ja antavat paljon anteeksi. Herkän olemuksen takana asuu usein vahva luonne, sillä herkästi haavoittuvana he joutuvat aina taisteluihin ja sitä kautta vahvistuvat kun vanhenevat. Syliä ja halauksia pienelle kala-pojallesi. :=))

Olen nyt 25v. nainen ja hyvin herkkä ja tunteellinen kala. Vanhempani ovat puhuneet varhaislapsuudestani paljon ja kertoneet, että olin aina taipuvainen pohtimaan syntyjä syviä, paljon enemmän kuin sisarukseni tai naapurin lapset yhteensä.

Ennen kouluikää asuin suuressa kaupungissa, asvalttipihoilla ja liikenteen hälinä ahdisti minua. Hakeuduinkin yksikseni paljon luonnon keskelle metsiin ja keräsin kaikenlaiset kivet, kepit, sammaleet ja kävyt talteen, rakentelin niistä upeita leikkejäni.

Olin erittäin hyvä uimari. Sukeltelinkin vedenalaisessa maailmassa kuin kala konsanaan ja halusin usein uimaan. Kerroin omia satujani ja kirjoittelin ihmeellisiä mielikuvitustarinoita erilaisista veden eläimistä ja haaveilin merenneitona olemisesta isona.

Luin paljon avaruuteen ja maailmankaikkeuteen liittyviä kirjoja nuorempana, osasin keskustella syvistä filosofisista kysymyksistä ja pohdin elämää eri puolilta jo murrosikäisenä, olin kiinnostunut uskonnoista ja eri maiden uskonnollisista kulttuureista.

Monet pitivät minua kummajaisena, mutta persoonaani ei koskaan poljettu tai yritetty estellä kehittymästä taipumusteni ja halujeni mukaiseksi, vaan kannustettiin ja tarjottiin mahdollisuuksia tutkia asioita rauhassa. Taiteet ja musiikki, kirjallisuus ja käsillä tekeminen oli aina ja ovat edelleen tärkeitä.

Rauhallinen ja pohdiskelevainen, mielikuvitusta täynnä ja usein rauhaan hakeutuva. Murrosikäisenä rajusti kapinoiva, mutta vanhempien kärsivällisellä ja tiukalla otteella siitä hyvin selvinnyt. Päihteisiin sorruin nuoruudessani muiden nuorten tavoin, mutta riippuvuutta huumeisiin tai alkoholiin ei ole.

Terveisiä sielunveljelle, pienelle kala-poitsulle. ;-D

Ärjyvä leijona ja herkkä kala on hyvä yhdistelmä, sillä mahtipontinen ja komea leijonamies (kuten minä) tarvitsee herkän ja sensuellin kalanaisen vierelleen ja sopusointu on taattu. Meillä toimii yhteistyö niin kauan,kuin kalanaiseni jaksaa minua ymmärtää.
Minussa on voimaa ja kalassa vastaanottavaa herkkyyttä, ja naiseni osaa nykyisin uida liiveihini aina oikealla hetkellä ja jäähdyttää kuumat tunteeni. ;-)

Paras tyttöystäväni on kalat horoskoopissa ja varsinainen romantikko, joka pukeutuu aina naisellisesti ja haaveilee jostain, kirjoittaa kaikille kirjeitä ja on monelle oikein läheinen ystävä. Rauhoittelee välillä mua härkää, sillä olen härkäpäisempi luonne ja siksi me varmaan tulemme hyvin toimeen. Kalat on kummallisia tyyppejä, välillä itkevät vuolaasti ja hetkessä nauravat, eli todella tunnetta täynnä olevia kummallisuuksia ja joskus niin rasittavia omassa mielikuvituksessaan. Mielikuvituksella ja tutkimisenhalulla ei ole joskus mitään rajaa, vaan jutut lentää nopeammin asiasta toiseen, kuin härkäpäänä ehtii edes ymmärtää. Kalat pohtii asioita ja kertoo vasta sitten ne muille, kun ovat pohtineet, ja joskus rasittaa, kun ne pohtivat kaikenlaisia ihmeellisyyksiä, joita ei edes mun mielestä ole olemassakaan.

Tunteille herkän kalan kanssa kannattaa elää itsekkin täysillä. jos tuneiden näyttäminen on ollut vaikeaa niin kannattaa opettella ne näyttämään. jokin kumma "vainu" kaloilla on että me näemme sen hymyksi kutsutun irvistyksen taakse jos se ei ole aito. aitous on avain sana. älä peitä mitään. hän tulee kyllä huomaamaan millon asiat eivät ole vahemmilla hyvällä mallilla tai millon häneltä "salataan" asioita.
vanhetessaan kalat lapselta on ehkä vaikea "onkia" tietoja päivän tapahtumista. kysymykset miten koulussa meni?, mitäs olet puuhaillut? ovat myrkkyä. odota että ne tulevat spontaanisti. kalat vain käsittelevät taphtumat omassa päässään ekaksi. tunne ihmisenä kalasta kyllä huomaa milloin asiat eivät ole sujuneet oikein. mutta myös silloinkin on parasta odottaa vapaaehtoista avautumista kuin antaa kysymysten virrata.

kalat-lapsen muisti on pitkä :)hyvät asiat muistetaan, mutta myös ne pahat.

Jos lapsesi kysyy joku päivä...miksi linnuilla ei ole kenkiä?, niin ehkä on parempi olla vastaamatta, koska mikään järkevä umpipyöreä vastaus ei tule tyydyttämään lastasi :)

Sanoisin, etta vaikka suurimmasta osasta edella kerrotuista asioista olen samaa mielta, ei kalojen silti tarvitse olla ujoja ja huonolla itsetunnolla varustettuja. Itse olen, erityisesti juuri lapsena ollut ryhmissa johtavassa asemassa. Olen aina ollut hyvin avoin (tietysti tiettyy rajaan asti) ja aanekas.

Myos tuo niin paljon puhuttu taiteellisuus minua huvittaa. Itse en ole koskaan ollut erityisen taiteellinen, saati musikaalinen ja runoudesta en voisi valittaa vahempaa. Tosin tassa on myonnettava, etta vaikka itsetuntoni onkin muilta osin vahva juuri tamankaltaisessa itse ilmaisussa tulee raja vastaan. Omaa sisaista maailmaa ei tee mieli muille levitella. Tama sisaisen maailman suojaaminen on tosin tapahtunut ian myota ja lapsena olin viela mielikuvituksenikin kanssa avoimempi. Herkka sielu vaatii paksut muurit turvakseen.

Rajojen asettamiseen ja ohjailuun sanoisin, etta itse ainakin olen aina ollut helppo lapsi (myos silta osin etta vilkkaalla mielikuvituksella varustettuna en tarvinnut paljoakaan viihdyttamista vaan viihdyin yksikseni) ja murkkuna suorastaan enkeli vanhempiani kohtaan. En pysty muistamaan, yhtaan varsinaista saantoa kotoa ja silti tai ehka jopa siksi, minusta tulikin mita kiltein nuori nainen. Voi nimittain olle etta kun saantoja ei vakisin pakoteta noudattamaan niita etsii ja alkaa noudattaa vapaasta tahdostaan (olen hyvin lainkuuliainen)

Isan kanssa hermot on meinannut valilla menna, mutta aidista en luovu. Moraalini on monissa asioissa ollut vanhempiani korkeampi, joten kapinaa ei ole tarvittu. Vanhempani ovat olleet aina hyvin ymmartavaisia outouksiani kohtaan ja antaneet minun touhuta mita mieli tekee, joten kinaa ei pukeutumisestakaan tai wicca yms. kiinnostuksen kohteistakaan ole syntynyt.

Oma kapinani kohdistuikin oikeastaan teinina oman ikaisieni nuorten typeryytta vastaan. Paihteisiin en ole koskaan sortunut--osin juuri johtuen siita tietoisuudesta etta kaloilla on taipumusta alkoholismiin jne.

Kapinaan ikatovereita liittyy myos jo eraassa aikaisemmassa viestissa mainittu seikka eli se etta kalalapset tulevat paremmin toimeen aikuisten kuin lasten kanssa enka. Itse en ole juuri voinut sietaa itseani nuorempia tai edes oman ikaisiteni seuraa (seurustelen nyt itseani 15 vuotta vanhemman miehen kanssa). Nuorissa on moniakin vikoja, suurimpina niista ehka itsekkyys ja lapsellisuus (esim. en ole koskaan voinut ymmartaa miksi murkkuikaiset kokevat opettajat vihollisikseen ja haluavat loukata heita--tunteettomia?)

Murkkuian ongelmana oli tietysti se suuri suru ja murhe jota ihmisten pahuus aiheuttaa. Erityisesti rakasta planeettaamme ja sen luontoa kohtaan. Huoli vaestonkasvusta ja luonnon tuhoutumiseasta ajoi minut suorastaan ihmisinhoon ja ylenkatsomaan muita. Idealistisia ajatuksia kuten "kaikki pitaisi steriloida kahden lapsen hankkimisen jalkeen"( tai jopa "kolmannet lapset pitaisi tappaa tai ottaa pois vanhemmiltaan ja antaa lapsettomille") elattelin mielessani maailman pelastamiseksi. Ihminen oli paha. Luonto hyva. Ihmisilla ei ollut oikeutta tuhota elamaa kokonaisuudessaan. Samat ajatukset vielakin tietysti mielessa, mutta viha ihmiskuntaa kohtaan on kylla jo siloittunut ja viime kesana loysin itseni uudelleen koko maailmaa (myos ihmisia) rakastava olentona :).

Tunteellisuus kylla taallakin "valitettavaa". Olen koko talven ollut masentunut ja jo nuorempanakin ollut viikkokausia jolloin tulee vetisteltya koko ajan. Kaukokaipuusta en tieda, itse en pida muutoksista ja siksi rutiinit(joskaan ei ehka jarjestys) ovat tarkeita. Jokuhan tuolla aiemmin mainitsi, etta uudet tilanteet ahdistavat ja siksi voi olla hyva totuttaa kalalapsi monenlaisiin ymparistoihin jo pienesta. Kalojen yksi ongelma taitaa olla juuri se, etta emme halua tehda mitaan missa emme ole hyvia.

Pelko siita, etta mikaan ei ikina riita ja tulen aina olemaan onneton elaa kylla mielessa (kaukokaipputa?). Olin onnellinen niin kauan kuin pitaydyin unelmissani, mutta heti kun paatin kokeilla todellisuutta ja aloin kokea tarvetta sille elama ei enaa olekkaan niin ruusuista....kadotin osin ne vaaleanpunaisetlasit joiden lapi maailmaa katselin. Vielakin olen tietysti hyvin naiivi ja en voi uskoa, etta kukaan haluaisi mitaan pahaa toisille (huomatkaa ristiriitaisuus edella kirjoittmaani ihmisinhoon--osa luonnetta).

Huvittavinta kalana olemisessa on kai se, etta vaikka on toivottoman masentunut ja tietaa sen johtuvan juuri merkistaan, on silti ylpea kalaisuudestaan ja jopa vetisesta tunteellisuudestaan.:)

Poikasi kuulostaa ihan... kalalta! Itse olen myös kalat, äitini, veljeni, paras ystäväni, (tuleva mieheni?) ja vaarini on kalat. Loisto tyyppejä kaikki, paljon haleja ja huolenpitoa.

Itse olen vasta teini mutta voihan noihin silti vastailla. Lapsena kaipasin paljon turvallisuuden tunnetta. Sitä että kotona oli joku johon pystyy luottamaan täysin ettei kukaan hirviö (kalojen vilkas mielikuvitus ;D) hyökkää sisälle tai jotain tälläistä. Minulla onkin vahva isä johon luotin pienempänä täysin. Äiti on samanlainen taivaanrannan maalailija kuin minä.

Nyt kun olen kasvanut vähän isommaksi, kaverit ja poikaystäväehdokkaat ovat tulleet tärkeämmäksi niin isän kanssa on tullut paljon räkkyä. Äidin kanssa ei ole ongelmia oikeastaan koskaan. Isä on hyvin viinaan menevä jolloin alkaa rajoittamaan minun elämääni, minun asioitani (varsinkin miesasioita ;P) Josta en pidä. Isän pitäisi antaa minulle oma vapaus päättää asioistani, ei tämä ole hänen elämänsä. Tiedän että hän ajattelee parastani (aina joskus) mutta kuitenkin. Haluan itse tehdä omat virheeni. Tämä pätee varmaan kaikkiin teineihin mutta ;P

Ja tosiaan, viinaan menevä olen. Tai sellaista pientä kapinointia on varmaan välillä ilmassa kun juomaan lähden ;P Mutta toisaalta, ei isä ja äiti minua siitä rankaise. Toki on tullut vastaan tilanteita, jossa ollaan tarjottu vahvempaa kuin viina.

Kuvailet poikaasi hienosti. Onkohan kalamieheni ollut pikkuisena samanlainen? Aww. Ilot ja surut koetaan täysillä, parasta se tietenkin on jos olisi kalamies rinnalla ;P Neitsytmiehistä kun ei ole oikeastaan elämään kalojen vahvoja tunteita mukana. Niin mutta joo.

Tsemppiä kasvatukseen, kasvata pojastasi herkkä ja hellyyden kipeä mussukka

se lasinen katse ja leijailu ei tarkoita sitä, että hän olisi poissaoleva, vaan hän levittää läsnäoloaan laajalti ja tietää ja kuulee kaiken mitä eri tasoilla tapahtuu. tässä on aina se vaikeus, että suomi on keskiluokkainen maa erittäin voimakkaasti ja meidän kulttuurissa ei tavallisille taapertajille opeteta että todellisuus on paljon laajempi kuin se mitä nähdään... lapsesi tarvitsee paljon rakkautta ja hellyyttä. väkivalta ja kielteiset ihmiset eivät ole hyvää vaikutusta. hänen empatiankykynsä on suuri, häntä jää kaivelemaan, jos on kielteistä ympärillä. olisi hyvä, jos hänellä olisi lemmikki jota hoivata ja hoitaa. rohkaise häntä lapsesta alkaen KOHDISTAMAAN JA KANAVOIMAAN sisäisiä visioitansa ja VIISAUTTANSA esimerkiksi kuvataiteen, tanssin (myös pojille) ja muun itseilmaisun kautta. ei sellaista kamalan vanhanaikasta kurinalaista opetusta (musiikkiopisto) vaan uudenaikaisia opetusmenetelmiä, pedagogiikkaa, missä saa luoda ja tehdä vapaasti, eikä opettaja ole kyttäämässä muuta kuin ohjaa tekemistä. siellä hän voi myös ystävystyä samanhenkisten lapsien kanssa. urheilu voi olla ok. kysele häneltä mistä HÄN pitäisi, mikä on HÄNEN unelmansa. ihania, sadunomaisia videoita ja tarinoita, ei väkivaltaa vaan korekatasoista taide elokuvaa, jota on tehty lapsia varten.

Älä ole lapsestasi huolissasi. hän on vanha ja viisas sisäisesti.