Talouspakotteiden vaikutuksia

Anonyymi

Poliitikot alkavat pikku hiljaa huolestua ensi kevään eduskuntavaaleista. Inflaation mukana heikentyvä kansalaisten ostovoima ei ole paras mahdollinen avaus vaalikampanjaan.
Kovasti he yrittävät vierittää syytä muualle eli Ukrainan sotaan. Toki sodalla on oma (pieni) osansa hintojen nousuun, mutta suurin osa johtuu länsimaisten poliitikoiden asettamista talouspakotteista.
Ikävä kyllä tämä viimeaikainen pakoteintoilu (orpoilu) iskee Eurooppaan ja erityisesti Suomeen. Euroopan haaveen olla lähiaikoina tasaveroinen taloudellinen kilpakumppani Kiinan ja USA:n kanssa voi jo nyt heittää suosiolla roskakoriin.
Suomen asema pakotteiden aikaisen Euroopan "takahikiänä" on vielä tukalampi. Sitä on pohdittu hieman sivuila:
https://www.pakotteet.eu
Talouspakotteiden suurin ongelma on, että USA asettaa pakotteita omien intressiensä pohjalta ja EU menee niihin mukaan yhtään ajattelematta. Otetaan esimerkiksi energiaan liittyvät pakotteet. Kun Eurooppa lopettaa öljyn ja kaasun ostot Venäjältä, niin kukas onkaan "pelkkää hyvyyttään" toimittamassa markkinahintaa korvaavia tuotteita "hätää kärsiville" kumppaneilleen. Eli USA hyötyy ja Eurooppa häviää näissä pakotteissa.
Ennen poliitikkoja syytettiin siitä, että he ajoivat (liikaa) omiensa etuja. No enää Eurooppalaisia ja Suomalaisia poliittisia päättäjiä ei voi siitä syyttää. Päinvastoin, he suorastaan kilpailevat siitä kuka ajaa parhaiten muiden (maiden) etuja.

52

1027

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Talouspakotteet puree pahiten eulaisiin ja suomalaisiin.. Valta vaihtuu monessa maassa!

      • Ranskassa on kutsuttu ensi viikolle, tiistaiksi 18.10.22, koolle mielenosoituksia, joiden aiheena on kansalaisten ostovoima. Milloin saadaan suomalaiset äänestäjät lähtemään mukavilta kotisohviltaan ja laittaamaan painetta poliittisille päättäjille

    • Anonyymi

      Huolissaan on syytäkin olla. Venäjä hyökkää edelleen Ukrainassa tavoitteenaan tuhota koko maa ja kansa. Tällainen raaka tuhoamissota keskellä Eurooppaa ei voi olla vaikuttamatta myös talouteen. Pakotteethan on asetettu silsi, että niillä vaikeutetaan Venäjän sotainnokkuutta talouden kautta. Keino on hidas, mutta tehokas, Venäjän talous on jo alkavassa syöksykierteessä, maksukyvyttömyys, hurja inflaatio, puute, teknologisen ja kaupan näivettyminen, koulutetun väestön pako ulkomaille jne, jne.
      Näin, koska länsi ei halua kolmatta maailmansotaa, jota Venäjä kovasti yrittää saada aikaan provosoimalla, mutta heikolla menestyksellä.

      Kyllä syy nykyisiin ongelmiin on Venäjän ja sen sotaisassa hyökkäyspolitiikassa.

      • Anonyymi

        Sotaa käydään aina rahan takia ja vain rahan, lisää aseita Ukrainaan se takaa jatkuvuuden sodalle, sota on valtava piristysruiske taloudelle ,hinnoittelua ei säätele kukaan eikä mikään ,vain hokema ukrainan sota, edes lähi-idän öljysodilla ei saatu näin valtaisia voittoja talouteen. Talouden luonne on kuin ihmisen rakentuu ahneuteen ja välillä täytyy nollata sota on kätevä keino, lähi-idän sotien merkitys ei tietenkään ollut vastaa eihän arabeilla ollut kuin öljyä ei mitään merkittävää muuta taatelia sentään, kukaan ei olisi uskonut "irakit sotiin vehnän hintaa pitää nostaa, irtakit sotii koiranruoan hintaa pitää nostaa vitoselle tai ählyt sotii lähetä näille rahaa sotii jne, tämä tilaisuus on aivan erilainen joskin myös ihan samanlainen hiukan eri kokoonpanolla kuin maailmansota. Hyvänä voidaan pitää kyllä Usan talous saa valtavaa buustia ja tuosta saattaa tulla kasvua myös meille, joskin hinnat nousee kun energiaa tuodaan yhä kauenpaa aluksi, ennen kuin venäjä joutuu luopumaan luononvaroistaan ,mutta se riippuu voimasta ja sitäon nyt reilusti takana, hyvältä siis näyttää ja nyt olemme tällä kertaa voittajan puolella jo valmiiksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka tämän sodan aloitti, kenen etua tämä hyökkäyssota ajaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka tämän sodan aloitti, kenen etua tämä hyökkäyssota ajaa.

        Jos sotaa käydään vain ja vain rahan vuoksi, kuten yksi kirjoittaja tuossa edellä väitti, niin miten Venäjä tai venäläiset hyötyvät muka taloudellisesti siitä, että ovat sotineet Ukrainassa jo yli 8 vuotta ja laajensivat hyökkäyssotaansa koskemaan koko Ukrainaa.

        Vai oliko kirjoittajan ajatus se, että diktaattorit, kuten vaikka tässä tapauksessa Putin, hyötyy henkilökohtaisesti vaurastumalla edelleen niin paljon, että Putinin on kannattanut sotia 8 vuotta ja kannatti aloittaa uusi massiivinen hyökkäysvaihekin Ukrainaa vastaan. Voihan tietysti niin ajatellakin, koska sodan kustannukset maksaa venäjän kansa ja mahdollisen rahallisen henkilökohtaisen hyödyn saa Putin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka tämän sodan aloitti, kenen etua tämä hyökkäyssota ajaa.

        Usa. Bide haaveilee heikentää Venäjää!

        Raha on vain väline. Todellinen päämäärä voi olla valta tai halu päästä historiaan. Keinot on vanhat tutut, vastustajan epäinhimillistäminen, millä julmuudet saadaan näyttämään oikeutetuilta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka tämän sodan aloitti, kenen etua tämä hyökkäyssota ajaa.

        Kyllä siinä Usa ajaa etujaan,ääliö!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka tämän sodan aloitti, kenen etua tämä hyökkäyssota ajaa.

        Bide aloitti ja asetrutsit tukena.. Rahaa taskuihin!

      • Anonyymi

        Voi nuija? On kyse Usan laajenemisesta ja Krimin hallinnan himosta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka tämän sodan aloitti, kenen etua tämä hyökkäyssota ajaa.

        Biden Krimin himo,nuija!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jos sotaa käydään vain ja vain rahan vuoksi, kuten yksi kirjoittaja tuossa edellä väitti, niin miten Venäjä tai venäläiset hyötyvät muka taloudellisesti siitä, että ovat sotineet Ukrainassa jo yli 8 vuotta ja laajensivat hyökkäyssotaansa koskemaan koko Ukrainaa.

        Vai oliko kirjoittajan ajatus se, että diktaattorit, kuten vaikka tässä tapauksessa Putin, hyötyy henkilökohtaisesti vaurastumalla edelleen niin paljon, että Putinin on kannattanut sotia 8 vuotta ja kannatti aloittaa uusi massiivinen hyökkäysvaihekin Ukrainaa vastaan. Voihan tietysti niin ajatellakin, koska sodan kustannukset maksaa venäjän kansa ja mahdollisen rahallisen henkilökohtaisen hyödyn saa Putin.

        Spekuloidaan sitten, kun kerta pyydetään.

        Salaliittoteoria: Jos kaiken takana on sittenkin raha?

        TEM:n raportin “Kestävä talouskasvu ja hyvinvointimme tulevaisuus: Loppuraportti” eräs huolenaihe on, että (menestyvien) suomalaisten yritysten omistus ei pysy suomalaisissa käsissä.

        http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-327-815-8

        Venäjällä tilanne on ollut samansuuntainen. Länsimaiset sijoittajat ovat tulleet pulleiden rahapussien kanssa, ostaneet yrityksiä ja tehostaneet niiden toimintaa. Kuulostaa hyvältä, vai? Talouden kannalta ehkä hyvinkin, mutta strategisesti se onkin jo hieman ongelmallisempaa, jos merkittävien (teollisuus)yritysten omistus ja määräysvalta on “vihamielisissä” käsissä.

        Miten ratkaista tämä ongelma? Mietitäänpäs asiaa venäläisten kannalta. Yritysten laajempi kansallistaminen ei tule kysymykseen, siitä nousisi aivan liian suuri mekkala. Muutaman strategisesti tärkeän yrityksen ehkä vielä voisi kansallistaa, mutta se ei toimi laajjemmassa mittakaavassa. Yritysten ostaminen takaisin “ystävällismielisiin” käsiin olisi hyvä ratkaisu, mutta siihen eivät rahat riitä. Ja länsimaiset sijoittajat haluaisivat tälläisessä tilanteessa tietenkin “mukavan” tuoton sijoituksilleen.

        Miten saada länsimaiset sijoittajat myymään omistuksensa sopuhinnalla? Liian räikeä suora painostaminenkaan ei tunnu hyvältä. Sijoittajathan ovat kuitenkin tulleet tänne kehittämään yhteiskuntaa omalla karulla business-ihmisten tavallaan. Voisivatko länsimaat (ja länsimaiden kansalaiset) itse hoitaa tuon painostuspuolen?

        Eiköhän se onnistu, länsimaathan ovat innokkaita niiden talouspakotteiden kanssa. Krimin tapaus oli jo hyvä alku, mutta ei läheskään riittävä. Laajennetaan kahakkaa, niin länsimaat laittavat ensin lisää talouspakotteita ja sitten alkavat painostamaan länsimaisia yrityksiä poistumaan Venäjältä. Riittävän painostuksen alla sijoittajat ovat sitten valmiita myymään Venäjällä olevat omistuksensa edullisella hinnalla “ystävällismielisiin” käsiin.

        Katsotaanpas vielä hieman numeroita, ne tuova aina mukaan konkretiaa. Tämän vuoden helmikuussa , ennen kaupankäynnin keskeyttämistä, Nordea Venäjä rahaston osuuden arvo oli 20,25987eur. Syyskuun alussa Nordea oli “saanut” myytyä osuuksia hintaan 0,34404eur/kpl. Eli noin kuudeskymmenesosalla normaaliaikojen arvosta. Tietty Nordean kravattimiehet ja jakkupukunaiset ovat ottaneet oman siivunsa välistä, mutta oletan että ostaja on tehnyt aika hyvät kaupat ja nyt niidenkin osuuksien hallinta on “ystävällismielisissä” käsissä.

        Sori vaan Ukraina, mutta olet vain vähäpätöinen pelinappula isojen poikien pelissä.

      • Anonyymi
        SKVi kirjoitti:

        Kyseessä on siis jättimäinen varallisuuden siirto länsimaisilta sijoittajilta "ystävällismielisemmille" tahoille. Edellinen, yhtä jättimäinen, varallisuuden siirto itänaapurissa tehtiin Neuvostoliiton hajotessa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jos sotaa käydään vain ja vain rahan vuoksi, kuten yksi kirjoittaja tuossa edellä väitti, niin miten Venäjä tai venäläiset hyötyvät muka taloudellisesti siitä, että ovat sotineet Ukrainassa jo yli 8 vuotta ja laajensivat hyökkäyssotaansa koskemaan koko Ukrainaa.

        Vai oliko kirjoittajan ajatus se, että diktaattorit, kuten vaikka tässä tapauksessa Putin, hyötyy henkilökohtaisesti vaurastumalla edelleen niin paljon, että Putinin on kannattanut sotia 8 vuotta ja kannatti aloittaa uusi massiivinen hyökkäysvaihekin Ukrainaa vastaan. Voihan tietysti niin ajatellakin, koska sodan kustannukset maksaa venäjän kansa ja mahdollisen rahallisen henkilökohtaisen hyödyn saa Putin.

        Taitaa Zelenskyillekin olla jotain kertynyt taskunpohjalle. Ainakin Pandoran papereiden mukaan.

        https://www.occrp.org/en/the-pandora-papers/pandora-papers-reveal-offshore-holdings-of-ukrainian-president-and-his-inner-circle

        Mutta eihän tämän pitäisi kenellekään tulla yllätyksenä. Onhan Ukraina menestynyt aina hyvin korruptiokisoissa.

        https://thehill.com/homenews/administration/558376-biden-ukraine-must-clean-up-corruption-to-be-admitted-to-nato/

      • Anonyymi

        Jospa perussyy Bide ja Nato?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyseessä on siis jättimäinen varallisuuden siirto länsimaisilta sijoittajilta "ystävällismielisemmille" tahoille. Edellinen, yhtä jättimäinen, varallisuuden siirto itänaapurissa tehtiin Neuvostoliiton hajotessa.

        Usassa valtava aseteollisuus.. Se tarvii sotia!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyseessä on siis jättimäinen varallisuuden siirto länsimaisilta sijoittajilta "ystävällismielisemmille" tahoille. Edellinen, yhtä jättimäinen, varallisuuden siirto itänaapurissa tehtiin Neuvostoliiton hajotessa.

        Tuohta länsifirmat lähti Venäjälle tahkoo. Vain oma etu mielessä.

    • Anonyymi

      Perxkelettäkö sitä pitää osallistua jokaisen riitohin . Nyt maksetaan sitten siitä kun hylättiin puolueettomuus politiikka ja politiikot vetivät asiamme solmuun.

      • Anonyymi

        Lapsellista on luulla suomalaisten välttyvät Putinin sotimisen vuoksi talouden kriisiytymisestä nöyrästi nuoleskelemalla Putinia ummistaen kylmästi silmänsä ukrainalaisten valtavista kärsimyksistä. Ehei, noin tehden se vasta kalliiksi tulisi suomalaisille ja ei vain taloudellisesti, vaan kaikessa muussakin. Ei hylkiövaltiona olo ole mitenkään taloudellisestikaan miellyttävää, muusta nyt puhumattakaan.

      • Anonyymi

        Milloin Suomi muka on ollut puolueeton? Ehkä joskus ennen talvisotaa, mutta eipä siitä ollut muuta kuin haittaa....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Milloin Suomi muka on ollut puolueeton? Ehkä joskus ennen talvisotaa, mutta eipä siitä ollut muuta kuin haittaa....

        Olis vuokranut turva-alueen Lenigradia varten,Hitleriä vastaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lapsellista on luulla suomalaisten välttyvät Putinin sotimisen vuoksi talouden kriisiytymisestä nöyrästi nuoleskelemalla Putinia ummistaen kylmästi silmänsä ukrainalaisten valtavista kärsimyksistä. Ehei, noin tehden se vasta kalliiksi tulisi suomalaisille ja ei vain taloudellisesti, vaan kaikessa muussakin. Ei hylkiövaltiona olo ole mitenkään taloudellisestikaan miellyttävää, muusta nyt puhumattakaan.

        Kalliiksi on tää Usankin nuoleskelu tullut!

        Ja vähintään yhtä lapsellista on kuvitella, että poliittisilla päätöksillä ja valtamedian "tiedottamisella" maantiede muuttuu niin, että Suomesta tuleekin Venäjän sijasta USA:n naapurivaltio. Vanha viisaus on: pidä ystävät lähellä ja viholliset kaukana. Nykyiset poliitikot tekevät parhaansa mukaan juuri päinvastoin. Tietty parasta olisi, jos ei ole vihollisia missään, mutta toiseksi paras on, että viholliset eivät ole ainakaa kovin lähellä.
        Odotan mielenkiinnolla valtamedian "analyysiä" kuinka esim. maakaasun nesteytys, tuonti laivalla valtameren yli Suomeen ja uudelleenkaasutus tulee edullisemmaksi kuin putkikaasu. Olen varma, että tälläisenkin "analyysin" tekeminen heiltä onnistuu. Periaatteessa sama taloudellinen ongelma on öljyssä vaikka sitä ei nyt sentään tarvitse erikseen nesteyttää kuljetusta varten. Siinä logistinen ongelma on Tanskan salmissa, joiden läpi suuret tankkerit eivät mahdu kulkemaan.
        Näiden lisäksi teollisuuden ja lämmityksen tarvitsema puukin pitäsi saada jostakin. USA:stako? Ja USA:n kansalaiset varmaankin täyttävät talvella Lapin hiihtokeskukset?

        Niin se viisaus kyllä menee "pidä ystävät lähellä ja viholinen vielä lähempänä"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Milloin Suomi muka on ollut puolueeton? Ehkä joskus ennen talvisotaa, mutta eipä siitä ollut muuta kuin haittaa....

        Saksan narussa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja vähintään yhtä lapsellista on kuvitella, että poliittisilla päätöksillä ja valtamedian "tiedottamisella" maantiede muuttuu niin, että Suomesta tuleekin Venäjän sijasta USA:n naapurivaltio. Vanha viisaus on: pidä ystävät lähellä ja viholliset kaukana. Nykyiset poliitikot tekevät parhaansa mukaan juuri päinvastoin. Tietty parasta olisi, jos ei ole vihollisia missään, mutta toiseksi paras on, että viholliset eivät ole ainakaa kovin lähellä.
        Odotan mielenkiinnolla valtamedian "analyysiä" kuinka esim. maakaasun nesteytys, tuonti laivalla valtameren yli Suomeen ja uudelleenkaasutus tulee edullisemmaksi kuin putkikaasu. Olen varma, että tälläisenkin "analyysin" tekeminen heiltä onnistuu. Periaatteessa sama taloudellinen ongelma on öljyssä vaikka sitä ei nyt sentään tarvitse erikseen nesteyttää kuljetusta varten. Siinä logistinen ongelma on Tanskan salmissa, joiden läpi suuret tankkerit eivät mahdu kulkemaan.
        Näiden lisäksi teollisuuden ja lämmityksen tarvitsema puukin pitäsi saada jostakin. USA:stako? Ja USA:n kansalaiset varmaankin täyttävät talvella Lapin hiihtokeskukset?

        Olis syytä nykynilkkien kaivaa Kelkosen opit esiin!

    • Anonyymi

      On kohtuutonta, että suomalaiset joutuvat maksamaan Ukrainan sodan, vaikka ovat syyttömiä siihen.
      Päättäjien russofobia on saanut aikaan järjettömiä ratkaisuja pakotteiden asettamisessa.
      "Pahan pojan" rankaiseminen on mennyt yli äyräiden suuressa tunnekuohussa ja sotakiihkossa, "Ukrainan on voitettava sota"-iskulauseella.

      • Anonyymi

        Odotahan jälleenrakentamisen laskua!

      • Anonyymi

        Kun Usa käske rähmällään olevaa apupoikaa..

    • Anonyymi

      Elokuun alussa julkaistiin Suomen valtion budjettiesitys vuodelle 2023. Esityksen mukaan vaje (eli lisävelan otto) on 6,3 miljardia euroa. Sääliksi käy tulevia veronmaksajia, jotka joutuvat maksamaan siitä korot ja jopa mahdollisesti tekemään lyhennyksiäkin.
      Toukokuun tullin tilastot taas kertovat, että kauppataseen vaje tämän vuoden viiden ensimmäisen kuukauden aikana on kasvanut 5,653 miljardia euroa. (https://www. pakotteet.fi/teollisuus-ja-kauppa) Muistutuksena: koko viime vuoden vaje oli "vain" 1,105 miljardia euroa. Eli tänä vuonna joka kuukausi on tullut keskimäärin hieman enemmän vajetta kuin koko viime vuonna yhteesä! Eikö tämä huolestuta ketään? Poliitikoille ja valtamedialle tuntuu olevan tärkeämpää etsiä pakotteiden vaikutuksia muualla kuin kotimaassa (, jossa niitä ei paljoa tarvitse etsiä).
      Suomi näyttää siis olevan jo hyvässä vauhdissa kohti TEM:n selvityksen uhkakuvaa "näivettymisen kierre". (https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-327-815-8)

    • Anonyymi

      Nyt jo puoluesihterien maha kuralla ja koko talven... Miten kusettaa kansalta ääniä!

    • Anonyymi

      Likinäköisellä naivismi politiikalla ole taloutemme tuhonneet.
      tosiasioista vaietaan, ollaan us. nato median uhreja....

      jää kertomatta mm, että zeleski zausesku on uhka ukrainalle. ja eu;lle.
      Tämä koko hallinto, us. cia tuettu zeleski juntta, tulisi nopeasti saada pois vallasta!!
      ' Ja rauha ukrainaan.

      Nato tiedotuksessa On täysin unohdettu aktiivisesti sodan syy ja miksi sota alkoi.
      Ja se syy on lännen eteneminen itään.
      Us. cia, eu, nato otti askeleita itään.
      Teki vallankaappauksen ukrainassa...

      Länsi globalistit tämän talous ja etupiiri sodan aloitti.
      Ja tästä tuli uusi vietnam.
      Joka tulee erittäin kallikksi eu-veronmaksajille.

    • Anonyymi

      Alkaa pikku hiljaa jo tavallisia kansalaisiakin kiinnostamaan pakotteiden aiheuttama energian hinnan nousu, tällä kertaa sähkön osalta. Talvi on tulollaan ja taloja pitäisi lämmittää, mutta sähkön hinta näyttäisi olevan taivaissa.
      Mitä poliitikot tekevät? Näin vaalien lähestyessä jakavat tietenkin tukirahoja kaikille tarvitsijoille. Ja ottavat sitten velkaa niitä varten, koska ainakaan näin ennen vaaleja veroja ei voi nostaa. Puoluetoimistoissa mietitään kiivaasti, miten saadaan kerättyä poliittiset pisteet "kansan tukemisesta" vaikeassa tilanteessa. Tähän mennessähän he ovat jo onnistuneet, valtamedian avustuksella. peittämään sen, että heidän itse asettamillaan pakotteilla olisi mitään vaikutusta energian hintatasoon. Ei, hintojen nousu (ja kaikki muukin ikävä) johtuu yksinomaan pahasta Putinista.

      • Anonyymi

        Niin kyllä jäljet johta syttytehtaalle.

    • Anonyymi

      USA tarvii sotia jatkuvasti?

    • Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) julkaisi talouskatsauksensa 11.10.1022. Vaikka se onkin ihan mielenkiintoista luettavaa, niin Suomen uutisvälineet eivät ole katsoneet asiakseen uutisoida siitä laajemmin. Ne pitävät todennäköisesti omia ”asiantuntijoitaan” sopivampana näinkin arkaluontoisten asioiden tiedottamiseen.

      https://www.imf.org/en/Publications/WEO/Issues/2022/10/11/world-economic-outlook-october-2022

      Ennusteen mukaan Venäjän talous supistuu tänä vuonna 3,4% ja ensi vuonna 2,3%. Tämäkö on se paljon puhuttu talouspakotteiden aiheuttama Venäjän talouden ”romahdus”? Kieltämättä olen hieman pettynyt, jos tämä on se mihin ”johtavien läntisten talousmahtien” yhteisrintama talouspakotteillaan pystyy. Pitäisikö vaan suosiolla uskoa, että ”länsimaat”eivät enää ole mitenkään ylivoimaisen vahva tekijä maailmanmarkkinoilla. Lisäksi painopiste siirtyy koko ajan enemmän Aasian suuntaan.

      Ukrainassa sen sijaan voidaan jo puhua romahduksesta, ennusteen mukaan talous supistuu tänä vuonna 35%. Ensi vuodelle ei ole edes uskallettu antaa ennustetta. Lähtökohtakaan ei siellä ollut kovin korkealla, ennen sotaa Ukraina oli Euroopan kolmanneksi köyhin maa (bruttokansantuote / henkilö). Suomalaisilta eläkeläismummoilta kerättäville lahjoitusrahoille on siis käyttöä jatkossakin.

      https://www.pakotteet.eu/

    • Anonyymi

      Sodan takana Usan aseteollisuus. . Bide ressukin vain niiden juoksupoika!

      • Anonyymi

        Norjalaiset hyötyvät jättisummia sodasta, kaasun ja öljyn myynti huipussaan. Sota saa jatkua.
        jopa koventua.
        Suomalaiset poliitikot eivät edusta äänestäjiään vaan nuoleskelevat eu.n ja Ursulan van der Leyenin rokotemyyntiä ja pakotteita pitkällä kielellä!

        Rättipäät vuolee kultaa ja määrä hinnat?

    • Tässä on jo jonkin aikaa eletty “mahtavien läntisten talousmahtien” pakoteaikaa. Vaikutukset pakotteiden kohteeseen ovat jääneet, lievästi sanottuna, vaatimattomiksi. Pakotteiden asettajiin ne sen sijaan ovat hyvinkin vaikuttaneet. Talousennustajat pitävät jo Euroopan tulevaa lamaa suhteellisen varmana, sen syvyydestä vaan on vielä epätietoisuutta. Ensi talven sähkökatkoihin kehotetaan varautumaan jne.

      Mikseivät talouspakotteet vaikuta? Tutkitaan sitäkin Kansainvälisen valuuttarahaston raportin, lokakuu 2022, tilastojen pohjalta.

      https://www.imf.org/en/Publications/WEO/Issues/2022/10/11/world-economic-outlook-october-2022

      Otetaan sieltä taulukko A, “Classification by World Economic Outlook Groups and Their Shares in Aggregate GDP, Exports of Goods and Services, and Population, 2021”, jossa maailma on jaettu taloudellisiin ryhmiin. Ryhmä “Advanced economies” sisältää varsinaisten “länsimaiden” lisäsi mm. Japanin, Etelä-Korean, Australian, Israelin, Uuden Seelannin, Taiwanin, Hongkongin ja Macaon. Eli ryhmän, minkä voisi ajatella olevan, enemmän tai vähemmän, läntisessä pakoterintamassa.

      Advanced economies-ryhmä edustaa maailman aggregated GDP:stä 42%, josta USA 15,7% ja Euromaat 12%. Kehittyvien maiden (Emerging Market and Developing Economies) osuus on 58%, josta Kiina 18,6% ja Intia 7%. Mahtavat läntiset talousmahdit eivät ehkä olekaan ihan niin mahtavia kuin “tiedotusvälineissä” annetaan ymmärtää.

      Väestömäärän osalta Advanced economies-ryhmä jää lilliputtisarjaan 14% osuudella maailman väestöstä. Sen lisäksi väestön ikäjakaumakin on tuottavuuden kannalta epäedullinen. Odotettavissa siis on, että tulevaisuudessa “mahtavien läntisten talousmahtien” taloudellinen painoarvo yhä edelleen vähenee.

    • Anonyymi

      Ursula resukka tyri nytkin!

    • Tilastokeskuksen mukaan palkansaajien reaaliansiot laskivat tämän vuoden (2022) heinä-syyskuussa 4,8% vuoden takaiseen verrattuna.

      Vertailun vuoksi vähän historiaa. 90-luvun laman pahimpina vuosina muutos jäi alle kahden prosentin. 70-luvun öljykriisin aikaan reaaliansioiden lasku ei yhdelläkään vuosineljänneksellä ollut nykyisen suuruinen. Nykyistä suurempi reaaliansioiden lasku löytyy vasta devalvaatiovuodelta 1957.

      Tältä pohjalta lähdetään uuteen vuoteen ja kevään eduskuntavaaleihin. Nauttikaamme talouspakotteiden vaikutuksista.

    • Poliitikot vakuuttavat EU:n yhtenäisyyttä talouspakotteiden suhteen. Ehkä se onkin näin heidän omassa sisäpiirissä, jossa "pienet" hinnankorotukset" tai palkansaajien reaalisansioiden historiallinen putoaminen eivät tunnu.

      https://stat.fi/julkaisu/cl3fjdhce3e680dvwxc20gohp

      Joidenkin kyselyden mukaan kansalaisten tuki ei ehkä ole ihan samaa luokkaa: 69% eurooppalaisista pitää Venäläisen öljyn ja kaasun tuontikieltoja haitallisina (Euroopalle).

      https://www.breizh-info.com/2022/12/16/212262/69-des-europeens-considerent-que-linterdiction-des-importations-de-petrole-et-de-gaz-russes-est-nuisible/

      Olen aivan samaa mieltä. Järjettömillä pakotteilla murennetaan Euroopan taloius. USA ei sortuisi asettamaan pakotteita, jotka kusevat sen omille kintuille. Eurooppalaiset (poliitikot) jopa kehuskelevat sillä!

      https://www.pakotteet.eu

      • Anonyymi

        Talven elokuvamenestys, perustuu tositapahtumiin:

        https://www.pakotteet.eu/titanic-europa/

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Eussa elintason nousu muuttu laskuksi! Syy Usalle rähmällään!

    • Vuosi on vaihtunut, mutta meno näkyy jatkuvan entisellään: Elinkustannukset kasvavat, mutta kotitalouksien tulot eivät seuraa mukana. Niinpä kaikesta ei välttämättömästä kulutuksesta pitää säästää, että rahat riittävät välttämättömään. Yksityisen kulutuksen, erityisesti “huvitusten”, varaan liiketoimintansa rakentaneet yritykset tulevat olemaan kovilla.

      Valtio joutuu (näin ennen vaaleja) tukemaan sekä kansalaisia, että yrityksiä “ulkopuolisten tahojen aiheuttamassa vaikeassa tilanteessa”. Velkarahalla tietenkin, kun muutakaan vaihtoehtoa ei ole. Näistä veloista pitää sitten maksaa korot ja olisihan niitä joskus hyvä lyhentääkin. Se ei tule olemaan helppoa, koska koko Euroopan, ja erityisesti Suomen, teollisuuden kilpailukyky on järjettömillä talouspakotteilla rapautettu pitkäksi aikaa. Näin ollen tulevien vuosien verotuotot tulevat todennäköisesti olemaan laskusuunnassa.

      https://yle.fi/a/74-20012684

    • Niinhän siinä taitaa käydä kuin jotkut ovat pelänneet. Rakkaat johtajamme väittivät, että “vahvojen läntisten talousmahtien” yhteiset talouspakotteet romahduttavat Venäjän talouden kahdessa viikossa, sittemmin kahdessa kuukaudessa, nyt varmaankin kahdessa vuodessa ja seuraavana kahdessa vuosikymmenessä.

      Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) laittaa taas hieman realismia mukaan keskusteluihin uusimmassa talouskatsauksen päivityksessään. Sen mukaan Venäjän talous supistui viime vuonna (2022) -2,2%, pysyy tänä vuonna entisellään (+0,3%) ja kasvaa ensi vuonna hieman (+2,1%). Ei huimia lukuja, mutta kaukana mainostetusta “romahduksesta”.

      https://www.imf.org/en/Publications/WEO/Issues/2023/01/31/world-economic-outlook-update-january-2023

      Mikä on sinänsä mielenkiintoista, ja mistä monet ovat varoitelleet, on vertaaminen Euroalueeseen. Tänä vuonna Euroalueen vaisu kasvu (+0,7%) on vielä hieman suurempi kuin Venäjän, mutta ensi vuodelle onkin jo ennustettu Venäjän kasvun olevan suurempi kuin Euroalueen (+1,6%).

      Tähän mennessä kaikki varoittelut, että talouspakotteet iskevät Eurooppaan yhtä kovasti tai kovemmin kuin Venäjään, on tyrmätty naurettavina Nyt arvostettu Kansainvälinen valuuttarahastokin joutuu sitten (meidän) koomikoiden joukkoon.

    • Suomen kauppatase "pakotevuonna" 2022

      Tulli on julkaissut tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilaston: joulukuu 2022.

      https://tulli.fi/documents/2912305/3329333/Ennakkotilasto,+joulukuu+2022.pdf/7ab00abe-6a7d-9c0a-5a7d-ccf89e0d28c9/Ennakkotilasto,+joulukuu+2022.pdf?t=1675688368671

      Siitä saammekin ensimmäisen “virallisen” näkymän talouspakotteiden vaikutuksesta Suomen kauppataseeseen eli välillisesti Suomen kilpailukykyyn maailmanmarkkinoilla.

      Yhteenvetona: Suomen kauppataseen vaje vuonna 2022 oli 10,8 miljardia euroa. Kasvua vaatimattomat +168% edellisvuoteen verrattuna. Vuoteen 2020 verrattuna tulos on vielä karumpi +364%!

      Tulos ei ollut miellyttävä, mutta loogisesti pääteltynä eihän se toisensuuntainen olisi voinut ollakaan. Päättäjiemme asettamien talouspakotteiden ansiosta raaka-aineiden hinnat ovat nousseet, joiltakin osin jopa moninkertaisiksi. Valmiilla tuotteilla joudutaan kuitenkin kilpailemaan maailmanmarkkinoilla, jossa osa kilpakumppaneista pystyy hyödyntämään (pakotteiden ansiosta entistä) halvempia raaka-aineita. Kilpailuasetelma on siis Suomen teollisuuden kannalta tukala. Etenkin kun huomioidaan, että kilpailussa oli vaikeuksia jo ennen meille kustannuksia lisääviä talouspakotteita.

      Kiitoksia poliittiset päättäjät Suomen, ja Euroopan, kilpailukyvyn heikentämisestä!

      http://www.astettaparemmas.eu/media.html#Ots_02

    • Päättäjiemme ponnistelut tuottavat tulosta. Kovalla työllä on saatu Suomi taantumaan. Kannustetaan heitä huhtikuun vaaleissa tämän saavutuksen ansiosta.

      https://stat.fi/julkaisu/cl8inso5o0iam0bw5zgw2nn85

      Huom. Kyseessä on ennakkotilasto ja se voi vielä muuttua (kumpaan suuntaan tahansa).
      Valtamedian "tiedonvälittäjien" mukaan kyse on "vain" teknisestä taantumasta, jolla ei ole mitään merkitystä.

      https://yle.fi/a/74-20017832

    • Suomen pankki julkisti 17.03.23 Suomen talouden väliennusteen. Ennusteen asiasisältö oli odotetun kaltainen, mutta ei suinkaan toivottu. Ennusteen otsikko ”Talous talvihorroksessa” kertookin sisällöstä oleellisen.

      https://www.eurojatalous.fi/fi/2023/artikkelit/talous-talvihorroksessa/

      Päättäjämme ovat siis onnistuneet järjettömillä pakotteillaan ajamaan Suomen talouden taantumaan. Senhän omilla aivoillaan ajatelleet ovat jo pitkään tienneet olevan väistämätöntä, mutta pelkästään kotimaan mediaa seuraaville ja niiden otsikoita toistaville se voi tietenkin tulla yllätyksenä.

      Jotain ennätyksellistäkin ennusteesta toki löytyy: ”Kaiken kaikkiaan Suomen vaihtotase oli vuonna 2022 ennätykselliset 10 mrd. euroa alijäämäinen kahden ylijäämäisen vuoden jälkeen.” Mitä tämä kertoo? No ainakin sen, että Suomen kilpailukyky on oleellisesti huonontunut. On sitten kyse tuotannosta tai sijoituskohteista.

      Ennusteessa on bruttokansantuotteen vuosikasvu vuosille 2023, 2024 ja 2025. Noiden sarjojen perusteella voi laskea ennustetun kasvun noiden kolmen vuoden ajalle 2023-2025.
      Suomi: 2,2%, Euroalue 4,3% ja muu maailma 9,8%.

      https://www.pakotteet.eu/2023/03/25/suomen-pankin-ennuste/

      Vuosina 2023-2025 Euroalueen kasvu on siis noin kaksinkertainen verrattuna Suomen kasvuun. Muun maailman kasvu on taas kaksikertainen verrattuna Eurolueen kasvuun.

      (Tulevien) päättäjien kannattaisi ehkä keskittyä Suomen talouteen, eikä poliittisten irtopisteiden keräämiseen Ukrainasta.

      http://www.astettaparemmas.eu/Kiev_230209.html

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      295
      6797
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2069
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1797
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1277
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1180
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1156
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      53
      1057
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1031
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      982
    Aihe