Avomiehen aikuinen lapsi ei suostu tapaamisiin

Anonyymi

Olen asunut avomieheni kanssa yhteisessä kodissamme jo 3 vuotta. Olimme molemmat avioliitoissa, kun tapasimme. Molempien liitot olivat jo eron partaalla. Lapset olivat aikuisia ja mitään parisuhdetta ei enää ollut useisiin vuosiin. Pidettiin vain kulisseja yllä ja nukuttiin eri huoneissa ex-puolisoiden kanssa. Erottiin ja aloitettiin yhteinen elämä melko pian erojen jälkeen.
Omat lapseni ovat ottaneet avopuolisoni hyvin vastaan ja ovat kanssamme tekemisissä. Avopuolisoni tytär ei halua minua tavata. Pari kertaa olen hänet nähnyt, mutta hän ei suostu sanomaan minulle sanaakaan. Aikansa avopuolisoni tapasi tytärtään yksin. Tapaamiset tapahtuvat kahviloissa. Tytär ilmoitti, että hänen kotiinsa ei voinut mennä. Myöhemmin ilmeni, että avopuolisoni exä asui tyttären perheen luona. Matkaa tyttären luo on useampi sata kilometriä. Samalla suunnalla asuu myös muita sukulaisia, joihin olen tutustunut, jotka haluavat tavata minuakin ja minä myös heitä. Avopuolisoni sai noin puoli vuotta sitten tarpeekseen ja ilmoitti tyttärelleen, että tulisimme jatkossa yhdessä tapaamaan tytärtä. Tytär ei siihen suostunut. Syyksi ilmoitti, että avopuolisoni oli häntä loukannut eroamalla ja ryhtymällä suhteeseen kanssani. Tällä tyttärellä on mies ja vuoden vanha lapsi. Tytär suivaantui avopuolisoni ehdotuksesta yhteisistä tapaamisista niin, että ei suostu enää tapaamaan avopuolisoanikaan ollenkaan. Ei vastaa puheluihin tai viesteihinkään.
Jokainen saa tietysti elää niin kuin tahtoo ja tavata ketä tahtoo. Avopuolisoni haluaisi tavata lastaan ja lapsenlastaan. Minä olen sanonut, että voi ilman muuta tavata heitä ilman minua. Melko jästipäitä tuntuvat olevan molemmat, kun hän haluaisi, että voisimme tavata tyttären perhettä yhdessä.
Rakastan avopuolisoni aivan valtavasti! On kurjaa nähdä hänen kärsivän tilanteesta ja kärsinhän minäkin siitä, että olen tavallaan syypää tähän tilanteeseen. Tänään avopuolisoni kanssa tilanteesta keskusteltiin, kun hän oli saanut sukulaiseltaan tietää tyttärensä vaihtaneen sukunimensä. Kysyin häneltä, että riittääkö meidän rakkaus ja onko se sen arvoista, että hän tavallaan on, ainakin toistaiseksi, menettänyt tyttärensä ja tyttären perheen. Avopuolisoni oli sitä mieltä, että meidän rakkaus ja yhdessä olo on hänelle tärkeämpää. Toivottavasti näin on ja toivottavasti välit tyttäreen tulisivat vielä joskus kuntoon.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. 178
        1903
      2. Hei A, osaatko

        sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
        Ikävä
        50
        1836
      3. Synnittömänä syntyminen

        Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
        Helluntailaisuus
        135
        1568
      4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

        Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
        Maailman menoa
        137
        1353
      5. Mitä tämä tarkoittaa,

        että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
        Ikävä
        41
        1314
      6. Nukkumisiin sitten

        Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
        Ikävä
        4
        1164
      7. Muistatko komeroinnin?

        Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
        Suhteet
        48
        1152
      8. Naisten tyypilliset...

        Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
        Ikävä
        10
        1121
      9. Syö kohtuudella niin et liho.

        Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
        Laihdutus
        10
        1099
      10. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

        "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
        Suhteet
        3
        1085
      Aihe