Nuori ja haluton

Olen 27 vuotias nainen, olen ollut saman miehen kanssa noin kolmisen vuotta. Ongelma on se ettei mulla enään nouse halut ollenkaan.
Tuntuu ettei miestäni kiinnosta olla kanssani muuten kun vain jos seksiä on tiedossa, me emme keskustele arjen asioista, emme vietä yhteistä aikaa juuri koskaan vaan keskitytään kotona lapsiin sekä hän puhelimeensa.
Ystäviensä kanssa hän olisi kyllä menossa ja viihtyisi ympäri vuorokauden ja kun tulee kotiin niin puhelin kädessä lösähtää sohvalle.
Sain hetki sitten kuulla myöskin että olen sairastunut vakavasti eikä mieheni halua puhua kanssani tästä aiheesta, ei kysy miten jaksan henkisesti tai fyysisesti.
Olen hänelle jo pitkään puhunut suoraan kuinka pahalta tuntuu tuo hänen välinpitämättömyys mutta ei ole mitään vaikutusta.
Hän väläyttelee vihreetä valoa oman talon ostosta ( tietää että haaveilen siitä, haaveillut jo vuosia) ja kun kerkeen innostua niin hän vetää jarrut kiinni ja välttelee jälleen asiaa.
En tiedå onko enää yhtään keinoa saada häntä tajuamaan tätä?
Jakakaa ajatuksianne tai jos on vinkkejä nii kertokaa ihmeessä.
152632
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Vaihtamalla paranee.

Äänestä
  • Just joo. On siinäkin neuvo.

    Äänestä

Seksi lähentää. Läheisyys kuihtuu sitä mukaa, kun seksi lakkaa.

Ja se lakkaa, jos kiinnostus asiaa kohtaan on yksipuolista.

Tee seksialoite ja näytä, että haluat, niin miehesi näyttää sinulle, kuinka rakas olet.

Äänestä
  • Aloittaja

    Mutta kuka harrastaa seksiä jos ei tee mieli, en pysty seksiin vastentahtoa

    Äänestä

  • Redhead95 kirjoitti:

    Mutta kuka harrastaa seksiä jos ei tee mieli, en pysty seksiin vastentahtoa

    On täysin normaalia ettei seksiä tee mieli tuollaisessa tilanteessa! Jos toista ei muu kiinnosta. Luota vaan omaan tunteeseesi äläkä tee mitään väkisin. Ja vaikea se on yksin puhua, jos toista ei tippaakaan kiinnosta. Sanoisin että jätä se, mutta tiedän ettei se ole niin yksinkertaista. Ei ainakaan ajan mittaan parane.

    Äänestä

Vanhempaa miestä katselet.

Äänestä

Ota ero . Etsi elämääsi ihminen jonka kanssa on jotain yhteistä muuallakin kuin makuuhuoneessa . Radikaali muutos mutta se kannattaa .

Äänestä

Talon osto ja täydellinen ypäristönvaihdos sai minulla ja vaimolla joskus lemmen leimahtamaan uudestaan ja sai kokea sen saman tunteen kuin joskus kun rakastuimme ensimmäisen kerran. Arki kyllä osoitti ettei kannata liikaa haaveilla yhteisestä onnesta, eikä onnesta ylipäätään. Yhteisen talon hankkiminen saisi taas jämähtämään paikoilleen. Jos teillä ei olisi yhteisiä lapsia, niin paras ja helpoin ratkaisu tilanteeseesi olisi aloittamalla kaikki alusta ja elämällä jonkinaikaa yksi sekä tutustumalla syvemmin johonkin toiseen. Et varmasti ole ainoa joka kokee epäonnistuneensa.

Äänestä
  • Elämällä yksin ja tutustuen johonkin toiseen? Osaatko elää yksin ja tutustua itseesi?

    Äänestä

Aivan normaali olet. Sinun ei tarvii mihinkään pornomuottiin itseäsi sovittaa. Et ole alapään ja eläimellisten himojesi vanki. Muut porsastelijat ovat. Ole ylpeä itsestäsi.❤

Äänestä

Moi SINÄ !!!!

Vika, eikä ongelma ei ole Sinussa, vaan miehessäsi !!!!!!

Kyllä miehen pitää saada NAINEN HALUAMAAN ja sitten Vasta !!!!!!!!!!!

Miehesi ei ole edes yrittänyt mitään, vaan pitää Sinua ihan vaan varmana nakkina ????????

ÄLÄ anna sille MUUTAMAAN VIIKKOON ja kysy sitten, että mitä se oikeasti Haluaa ?????

Haluaako se Yhteistä Elämää ja Tulevaisuutta, vai haluaako se vain sillointällöin tapahtuvia yhdyntöjä, eikä muuta läheisyyteen viittaavia toimintoja ollenkaan, esim. tule Kulta nyt siihen viereen, että saan silittää Sinun hiuksiasi ja suudella Sinun ohimoitasi ja niskaasi ????

Jos nämä kriteerit täyttyy, niin kannattaa jatkaa, EIMUUTEN, JÄTÄSE, SAAT PAREMMAN NETISTÄ !!!!!!!!!!!!

Nimim. kokenut

Äänestä

En nyt sanos niinkään että nuori... ei nykyään 27v ole enää mikään nuoti. Lähempänä kolmeakymppii sinä olet jo.

Äänestä

Paras elää yksin,eikä kiusata ketään miestä!

Äänestä

Nuoriahan te vielä olette, ja nuorten ongelmat. Useille nuorille pareille tulee kaltainen tilanne eteen, lapsien syntyessä. Unelmat ja toiveet muuttuvat perhearkeen. Luonteista kiinni mikä toiselle on tärkeää, toiselle riittää lapsien kanssa puuhastelu, toinen haluaa toteuttaa unelmiaan ja elää muutakin elämää. Epävarmuus tuossa suhteessa on suurta, kyllä aikuisempi ihminen toista huomioi, varsinkin jos sairautta tai muuten toisen ilmaistessa sensuuntaista halukkuutta. Nainen vaatii seksuaalisesti enemmän kuin mies, huomiointia ja rakkautta arjessakin. Liika ajattelu ja yrittäminen usein pahentaa tilannetta, joka tilanteessa. Mutta nuoruuden on aika päättyä joskus ja tässä näyttäisi olevan vielä kesken, eikä vastuun ottaminen ja kasvaminen yhtenäiseksi perheeksi ole todennäköistä. Keskustelua kannattaa jatkaa, ehkä niin sanottu "pysäyttävä" keskustelu olisi paikallaan. Jotain yhteistä kivaa arkeen, ei liian suurella vaativuudella, omia kuningas ajatuksia ruokkien..

Äänestä

Mies menee omia menojaan ja ei vietä sun kanssa aikaa. Sinua ei kiinnosta seksi miehesi kanssa, etkä ilmeisesti itsekkään kovin aktiivisesti muutakuin odota että mies sua johonkin veisi. Erotahan tuossa kannattaa!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Redhead95 kirjoitti:

Olen 27 vuotias nainen, olen ollut saman miehen kanssa noin kolmisen vuotta. Ongelma on se ettei mulla enään nouse halut ollenkaan.
Tuntuu ettei miestäni kiinnosta olla kanssani muuten kun vain jos seksiä on tiedossa, me emme keskustele arjen asioista, emme vietä yhteistä aikaa juuri koskaan vaan keskitytään kotona lapsiin sekä hän puhelimeensa.
Ystäviensä kanssa hän olisi kyllä menossa ja viihtyisi ympäri vuorokauden ja kun tulee kotiin niin puhelin kädessä lösähtää sohvalle.
Sain hetki sitten kuulla myöskin että olen sairastunut vakavasti eikä mieheni halua puhua kanssani tästä aiheesta, ei kysy miten jaksan henkisesti tai fyysisesti.
Olen hänelle jo pitkään puhunut suoraan kuinka pahalta tuntuu tuo hänen välinpitämättömyys mutta ei ole mitään vaikutusta.
Hän väläyttelee vihreetä valoa oman talon ostosta ( tietää että haaveilen siitä, haaveillut jo vuosia) ja kun kerkeen innostua niin hän vetää jarrut kiinni ja välttelee jälleen asiaa.
En tiedå onko enää yhtään keinoa saada häntä tajuamaan tätä?
Jakakaa ajatuksianne tai jos on vinkkejä nii kertokaa ihmeessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu