Ihanaa

On hienoa että joku uskaltaa kirjoittaa toisin kuten "opetetaan". Minäkin äänestän väärin vaaleissa ei uhkailu tehoa. Vaalit ovat salaiset
onneksi! Muuten voisi tulla pakkohuutokauppa
rankaistuksena: sillä p-suomessa pitää ajatella,
mää, mää, ninkuin lampaat. On helppo ohjata
mielipidettä kadotusuhalla.
2506
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mikä siinä vastarannan kiisken elämässä niin "ihanaa" on?

Uskovaisten yhteisö ja sen tarjoama laaja sosiaalinen verkosto on myös etuoikeus, jota ei kaikilla ole. Oma usko voi olla heikkoa ja huteraa, mutta kaikki tarvitsevat ystäviä, kavereita, toisia ihmisiä, sosiaalisen verkoston ympärilleen. Kriisiaikoina, joita on kaikilla ihmisillä, tästä verkostosta saa voimaa.

Uskonasiat ja poliittisten päättäjien valinnat vaaleilla ovat eri asioita - ja on myös pidettävä erillään. Esikoisten keskuudessa on perinnäisesti ollut kokoomuksen kannatus vahvinta (onhan sitä perinteisesti pidetty kirkko- ja uskontomyönteisimpänä puolueena). Vanhoilliset ovat taas kannattaneet eniten keskustaa, jonka juuret ovat vanhassa Maalaisliitossa ja kannattajat paljolti maaseutuväestöä tai ainakin lähtöisin maaseudulta.

On todella häikäilemätöntä vallankäyttöä ellei suoranaista valehtelua, jos joku saarnaaja tai opettaja alkaa selittää sanaa omien poliittisten käsitystensä ja mieltymystensä mukaan ja väittää, että jos joku kuulijoista äänestää vaikkapa sosiaalidemokraatteja tai vihreitä, on se matkalippu helvettiin ja kadotukseen.

Jeesusta verrataan usein hyväksi (lampaiden) Paimeneksi ja uskovaisia laumaksi, jossa vallitsee suurempi tai pienempi yhdenmukaisuuden vaatimus. Jolloin erilaisuutta paheksutaan.

Moni täällä uskaltaa paljastaa kyllä todelliset karvansa kirjoituksissaan, nimettömästi nimimerkin takaa, mutta on jo liikaa vaadittu, että kertoo aitoja ja todellisia asioita itsestään kotisivullaan. Kuten jokainen voi todeta, lestadiolaisten tavallinen vastaus "galleriassa" on joka kysymykseen "en tahdo kertoa", mikä ennen kaikkea kielii keskinäisen luottamuksen puutteesta.

Kukapa haluaisi olla anonyymistikään muiden joukkopaheksunnan tai epäluulojen kohteena? Jos joku rohkea on kuitenkin paljastanut "galleria"-sivulla itsestään enemmän kuin pelkästään rekisteröinyt nimimerkkinsä, niin henkilökohtaisuuksiin meneviä sananruoskan käyttäjiä ja Raamatulla päähän lyöjiä on kyllä riittänyt.

Äänestä
  • Jos omistaa Kristuksen vanhurskauden, tuon ihanan iloa ja valoa tuottavan, lahjaksi kokonaan saadun, niin totta kai ihminen vastustaa omaa vanhurskautta. Hän rukoilee Jumalaa ettei saatana saisi vieteltyä häntä enää omaan vahurskauden liekanaruun kiinni ja ihmisten mielipiteiden orjaksi. Hän on täysin vapaa Kristuksessa Jeesuksessa lunastettuna, sillä Herran Henki ohjaa KOKO hänen elämäänsä.

    Omavanhurskaus on Jumalan pettämättömän sanan asemesta tekoihin ja yhteisöihin turvautuva, ja niihin kiinnittynyt usko, joka imee voimaa uskomiseen ihmisen omista teiosta, identiteetistä ja kokee tuvallisuudeksi yhteisön tiukan kontrollin.

    Useinkaan tällaiset ihmiset eivät tunne juurikaan Jumalan sanaa, eivät edes kristinopin perusasioita.

    Juuri tällaisia ihmisiä yhteisön johtoon kohonneet narsistiset johtajat käyttävät kowalla kädellä hyväkseen. Toki hekään eivät tunnista sairauttaan itse, eivätkä liioin tuostu neuvon alle. Tällainen vakavasti narsistinen ihminen rakastaa vain itseään ja omia käsityksiään. Siksi hän ei myöskään kasva hengellisessä mielessä, vaan imee tuttipulloa koko pienen ikänsä. Hän pelkää, hän epäilee, hän on epävarma uskostaan, siksi hän myös usein takertuu toisiin ihmisiin. ja johtajaksi päästyään hän vaatii palvomaan itseään, että säilyttäisi naamionsa puhtaana.

    Kyllähän seurakunnan tulisi herätä viimeistään siinä vaiheessa, kun heput julistautuvat erehtymättömiksi, eivätkä suostu pätkääkään kuuntelemaan heitä paljon viisaampia ja hengellisesti kokeneita ja Jumalan sanan tuntemisessä paljon heitä oppineenpia veljiään.
    Ylpeys on silloin saavuttanut huippunsa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


itsellinen kirjoitti:

On hienoa että joku uskaltaa kirjoittaa toisin kuten "opetetaan". Minäkin äänestän väärin vaaleissa ei uhkailu tehoa. Vaalit ovat salaiset
onneksi! Muuten voisi tulla pakkohuutokauppa
rankaistuksena: sillä p-suomessa pitää ajatella,
mää, mää, ninkuin lampaat. On helppo ohjata
mielipidettä kadotusuhalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu