Kauanko teillä kestää/on kestänyt päästä tärkeän ihmissuhteen yli?
Itselläni meni juuri poikki suurin ihmissuhde, jonka olen koskaan muodostanut toisen naisen kanssa. Nyt olo on vain tyhjä... Tuntuu kuin koko elämältäni olisi viety pohja. Mikään ei enää tunnu miltään ja millään ei ole enää mitään väliä...
Aikaa myöten tuska varmasti helpottaa, mutta pelkään etten pääse koskaan täysin tämän yli... Murhetta lisää myös torjutuksi tulemisen pelko; pelkään ettei kukaan tule minusta enää kiinnostumaan. Rakkainpani oli ainoa, joka minut hyväksyi tämänlaisena...
Onko teillä mitään vinkkejä, joista saattaisi olla apua? Kannattaako lähteä etsimään lohdutussuhdetta?
(Pahoittelut kaikille, jotka kokevat tämän aloituksen ärsyttäväksi. Tarkoitukseni ei ole ketään ärsyttää, tarkoitus on vain yrittää purkaa omaa pahaa oloani.)
Itselläni meni juuri poikki suurin ihmissuhde, jonka olen koskaan muodostanut toisen naisen kanssa. Nyt olo on vain tyhjä... Tuntuu kuin koko elämältäni olisi viety pohja. Mikään ei enää tunnu miltään ja millään ei ole enää mitään väliä...
Aikaa myöten tuska varmasti helpottaa, mutta pelkään etten pääse koskaan täysin tämän yli... Murhetta lisää myös torjutuksi tulemisen pelko; pelkään ettei kukaan tule minusta enää kiinnostumaan. Rakkainpani oli ainoa, joka minut hyväksyi tämänlaisena...
Onko teillä mitään vinkkejä, joista saattaisi olla apua? Kannattaako lähteä etsimään lohdutussuhdetta?
(Pahoittelut kaikille, jotka kokevat tämän aloituksen ärsyttäväksi. Tarkoitukseni ei ole ketään ärsyttää, tarkoitus on vain yrittää purkaa omaa pahaa oloani.)
Vastaukset 11
Vanhimmat
vähän samanlainen kokemus itsellä takana, myöskinhän oli ainoa joka hyväksyi minut juuri sellaisena joka olin ja vähän vieläkin olen.
Kokemuksesta yli pääseminen on ollut kovin kokemus elämässäni ja luottamus ihmisiin on hyvinkin alhaalla, tuo tulee siitä että satuin rakastumaan naiseen.
Aika ainakin vähän auttaa pääsemään yli ja elämä jatkuu sitten omalla painollaan.
En itse voi pysty kuvittelemaan elämääni jotain muuta naista, naisista on vain kohdallani kyse loppujen lopuksi.Jollain tapaa voin kuvitella että voisin löytää naisen joka kiinnostaisi minua ja hän olisi kiinnostunut minusta. Olen vaan hankala luonteeltani ;) ja vain yksi ymmärsi minua.
Minä muutin muualle asuamaan ja pohjattomuus joka aina oli ollut minussa tuli takaisin ja se jatkuu ja jatkuu....
Lohdutuksena kyllä elämä kuitenkin voittaa jossain vaiheessa ja omalla tavallaan voi elää hyvää elämää. Minulle olisi ainakin kaikkein helpoin tapa unohtaa kaikki ja mennä takaisin kaappiin, mutta se olisi ollut lopullinen voitto muille kuin minulle.
Se on totta että millään ei ole väliä kenties asiat voivat myös loksahtaa kohdilleen aikaa myöten.
Raha ei mikään muu ole tärkeämpi kuin rakkaus ja välittäminen. Ennen välitin rahasta nyt se on vain paperia.
niin ja aikaa on kulunut vajaa kaksi vuotta erosta.
Eikä kaikki ole aina lopullista.. maailma on täynnä naisia .. Ei elämä lopu kuitenkaan
Jakasamisia ja voimia sinulle.
Maailma on täynnä naisia, niinpä, mutta meikäläisiä on suhteessa tosi vähän ja niitä keneen ihastuu vieläkin harvemmassa..
Miksi naisten väliset liitot eivät kestä. Miksi nainen pettää toista vaikka tiedetään, että on vaikea löytää sitä uutta näin pienestä porukasta. Miksi naiset kylväävät epävarmuutta ympärilleen ja tavallaan aiheuttavat itselleen vaikeuksia. Miksi naiset ovat niin vaikeita luonteeltaan, että eivät osaa antaa tyhjänpäiväisten asioiden mennä toisesta korvasta ulos, antaa anteeksi ja ottaa rauhallisemmin. Miksi naiset juo nykyisin suhteensa pilalle. Miksi ei voi olla onnellinen siitä mitä saa jos rakastaa toista. Miksi joillakin on niin vaikea näyttää tunteensa. Miksi emme uskalla olla sitä mitä olemme.
Tää on vaikeaa. Niin hiton vaikeaa. Eivät miehet saaneet tunteita näin sekaisin, mutta silti en päivääkään kadu, että olen löytänyt naisen elämääni, enkä ota miestä tilalle vaikka suhteeni naiseeni loppuisi.
Voimia sinulle Elli. Tiedän miltä sinusta tuntuu, koska minulle jo pelkkä ajatus suhteen katkeamisesta saa itkun silmään.
Ja sinä, kenen kanssa nyt riitelen tyhjänpäiviäisistä asioista ja laitan suhteeni vaakalaudalle kerron: Mä rakastan sua. Anteeksi hankala luonteeni, mutta ikinä en tekisi sulle pahaa....
Rakastakaa itseänne, että voitte rakastaa toista, niin just. Kuinka helppoa.. *huouh*
joskus lukea, että ihmisen keskimääräinen surusta ja menetyksestä selviytymisen aika on noin 1 - 2 vuotta. Tämä ei tietenkään päde jokaiseen mutta ehkä on siinä mielessä hyvä haarukka, että surusta toipuminen vie aina aikaa mutta sillä on myös loppunsa, jos pystyy ja haluaa käsitellä sen kokonaan ja pohjaa myöten.
Alku on aina kipein. Se on todellakin täydellisen lopun ja ei-mitään-väliä-millään-koskaan-tyyppinen pikimustan angstin aika. Antakaa siis tunteille aikaa korjaantua. Liikaa miettimättä miksi kävi näin tai että en koskaan enää löydä samanlaista. Koska ette löydäkään. Vaan löydätte kenties jonain päivänä jonkun aivan toisen, aivan toisenlaisen mutta yhtä upean ihmisen, jonka kanssa suhde saattaakin onnistua aivan toisella tavalla ja toiselta pohjalta. Kukaan ei ole tavannut kaikkia ihmisiä, joten kaikki on mahdollista. Sitä ennen on kuitenkin parannuttava, annettava haavojen mennä umpeen, lakattava vertaamasta nyt olevaa siihen mitä oli ennen.
Parasta siis hoitaa itseään. Tärkein tehtävä on saada itsensä jälleen elämään kiinni ja elämä jatkumaan vähitellen eteenpäin. Elämä on sittenkin muutakin kuin vain rakkaussuhde ja sen on joka tapauksessa jatkuttava. Työ, harrastukset, muiden ihmisten tapaaminen ja puhuminen ovat hyvää lääkettä rakkauden jälkeiseen kuristukseen. Huonoin vaihtoehto on jäädä kotiin sohvannurkkaan exän kuvan kanssa pohtimaan mikä meni vikaan. Kun ero on jo tapahtunut, jää jäljelle selviytyminen. Siihen kannattaa panostaa.
Totta, ainakin vuosi menee, että yli pääsee.
En ole vieläkään päässyt Satu Prinsessastani yli, mutta tuska rinnassa on helpottunut ja surun kanssa oppii elämään..
Kannattaa todellakin keskittyä vain itseesi, aloita vaikka uusi harrastus, hemmottele itseäsi jne.
Suurin virhe on elätellä toivetta, että palaisitte vielä yhteen. (En kylläkään tiedä teidän tilannetta). Mutta se toiveajattelu tekee asian vaikeemmaksi ja kärsimyksen pidemmäksi.
Ei kannata myöskään syöksyä uuteen suhteeseen, siinä satuttaa vaan toista ja itteään... Kannattaa antaa surulle aikaa...
Toisinaan (lue usein) yllätän itseni haaveilemasta ja ajattelemasta eksääni, vaikka tiedänkin että hän on menneen talven lumia ja ei enään rakasta mua.
Unissani kaikki on vielä hyvin tai sitten hän tulee luokseni jne...
Äh!
On vaan pakotettava itsensä ajattelemaan muuta ja olen huomannut, että runsas työnteko ja urheilu auttaa siinä... Väsyneenä vaan nukahtaa....
Mutta siis elämä sujuu jo hyvin, vaikka hän onkin vielä sydämessäni, ja tulee aina olemaan.
Vaikeiden asioiden kanssa oppii elämään ja ne opettavatkin paljon. Minusta ei olisi tullut näin "hyvää ihmistä" jos en olisi joutunut kohtaamaan näin suurta ja viiltävää surua. Edes vakava sairaus ei tuntunut miltään rakkaani menetyksen rinnalla.
Mutta tsemppiä, surusi helpottaa vielä. Et ole yksin.
Yli puoli vuotta on nyt erosta ja vasta nyt aloin käymään koko asiaa läpi. Tämä on pitkä juttu, mutta lyhyesti, olin itse jättäjä. Koin valtavan suurta vapaudenkaipuuta, enkä tuntenut rakastavani tarpeeksi... Sitten puoli vuotta bailattuani, koettuani yhen yön juttuja jne aloinkin vasta miettiä: Mitä ihmettä olen tekemässä? Koko tuon ajan rakkaani oli ollut yksin, surrut mua mielettömästi ja pidimme paljon yhteyttä, seksiäkin vielä harrastimme. Tajusin lähteneeni aivan liian löyhin perustein ja rakastavani häntä yli kaiken.
Mutta, kuinka ollakaan, takaisin hän ei enää uskalla mua ottaa. Pelkää kuulema aivan liikaa että satutan uudestaan, vaikka rakastaakin vielä mua.
Nyt on sitten mun vuoro kärsiä, ja ketään muuta en voi syyttää kuin itseäni. Inhoan itseäni, syytän itseäni. Jouduin hankkimaan rauhottavia ja mielialalääkityksen. Alotan myös terapian. Ajan kanssa siis luulisi helpottavan.
Että ihmisen pitää olla tyhmä. Miksi onnea ei näe silloin kun se on juuri siinä edessäsi? Miksi vapaus, sinkkuus, muut naiset kiehtovat vaikka omaa kultaa niin paljon rakastaisikin? Sen tiedän nyt ainakin; ruoho EI ole vihreämpää aidan takana.
Voimia kaikille sydämensä särkeneille! Kyllä me kaikki tästä selvitään.
Toiset lähteet väittää, että suhteesta toipumiseen voi mennä jopa puolet siitä ajasta, jonka se kesti. Omasta kokemuksesta voin kertoa, että jopa viisi vuotta kestänyt juttu voi unohtua puolessa vuodessa (ekat kolme viikkoa olin kin sumussa ja täysin masentunut, vaikka itse olin tullut siihen tulokseen että juttu ei kestä ja pakko lähteä kun molemmat vain satuttavat toisiaan), riippuen tietysti miten on erottu.
Sydämen haavaa, kuten muitakaan haavoja, ei kannata hautoa vaan antaa sen parantua itsekseen. Jos rynnistää heti korvaussyhteeseen jää todennäköisesti juttuja käsittelemättä ja se taas kostautuu helposti uudessa suhteessa. Jos ei muuta, niin eksästä tulee helposti puhuttua niin paljon, että toinen kyllästyy ja/tai närkästyy. Lohtua saa tietysti hakea, myös seksin merkeissä kunhan kaikille osapuolille (itsellekin!) on selvää, mikä pelin henki on. Itse halusin olla ihan rauhassa ja jossain vaiheessa ajattelin jo, että enää koskaan kukaan ei kiinnosta (en haikaillut toisen perään), mutta sitten katse rupesi taas harhailemaan ja tutustuin tosi mielenkiintoiseen tapaukseen ja siitä se lähti. Jokainen uusi rakkaus on se suurin, tai ainakin tuntuu siltä kunhan lepää niiden välillä että taas jaksaa sitä sirkusta. ;)
Mäkin olen kuullut tuon, että selviämiseen menee puolet siitä ajasta, mikä ollaan yhdessä. Tosin mulla on kokemusta suhteesta, joka loppui 9 kuukauden jälkeen hirvittävimmällä mahdollisella tavalla, ja siitä selviäminen kesti kaks vuotta. En usko, että ikinä tulen kokemaan sellasta rakkautta. Mutta oon silti onnellinen nykyisestä suhteestani, joka on ensimmäinen tuon kyseisen suhteen jälkeen (4 vuotta mennyt), jossa tunnen voivani rakastua kuin järjetön :)
Ellille hurjasti voimia. Elämä voittaa aina.
Kieltämättä olisi kiinnostavaa kuulla, mitä tarkoittaa jos suhde on päättynyt "hirveimmällä mahdollisella tavalla". Ensin tulee mieleen pettäminen, sitten kumppanin kuolema :-( Jälkimmäinen on varmaan se hirvein...?
että ei sentään onneksi kuolema, se ois jo liikaa. Mutta kuvittele tilanne, kun samana päivänä kun oot muuttanu samaan kaupunkiin (vihdoin ja viimein) rakkaimpas kanssa, niin saat tietää että et olekaan se ainut rakas. Ja sitten näet näitä kahta joka päivä, halusit tai et. Ei ehkä kuulosta kovinkaan kamalalta, mutta mulle se oli henkilökohtanen kuolema, noin niinku henkisesti. Mutta siitäki selvittiin :)
Kyllä tuo kuulostaa aivan kamalalta, myönnetään
:-( Jos kumppani oli seurustellut useamman kanssa yhtä aikaa salaa - mitenköhän häneen voisi jatkossakaan luottaa? Hyvä että siitä selvisitte, olisi kyllä itselläni ottanut todella koville...!