Mönkään meni?

Eli ne salkoruusut ovat edelleen apua vailla!

Toinen ongelma. Isoäidiltä ostetut kiinankärhön siemenet ovat olleet jo tovin purkissa, mutta mitään ei tapahdu...kuinka nopeasti niiden kuuluisi itää? Vai menikö mönkään taas?
5667
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Salkoruusuja en ole koskaan itse onnistunut sisälla kasvattamaan siemenistä. Ulos istutettaessa siemenet taas ovat kasvaneet todella komeasti ja kukkineet aina toisena vuonna.

Kiinankärhön siemenistä olen joskus kuullut, että ne pitäisi käyttää tuoreina. Mutta jos saat pienen oksan niin saat sen kyllä juurtumaan helposti ja nopeasti tulosta aikaan.

Äänestä
  • Olet oikeassa, kannattaa kylvää Salkkarit ulos keskikesällä, syksyllä kasvupaikkaan ja johan on kukkamuuri seuraavana kesänä. Usein ne kestävät toisenkin talven ja pari salkkaria on kukkinut meillä kolmenakin kesänä. Tänä keväänä on silmuja viidessä jo viimekesänä kukkineessa Salkkarissa. Niitä oli alun perin noin kymmenen.
    Asia on kummallinen, kun yleensä viherpeukalot ovat sitä mieltä, että Salkkarit eivät Kuopion korkeudella menesty.

    Äänestä

Minä iskin viime syyskuussa maahan neljä tainta salkoruusu-nimikkeellä (sain ne puutarhalta kaupantekijäisinä, lajike jne. täysi mysteeri).

Maanantaina kävin katsastamassa penkin ja kolme näyttäisi olevan kovasti kasvupuuhassa. Neljäs on kateissa...

Korkeus Jyväskylä.

Äänestä
  • Sähläsormi, annoitko kärhöjen siemenille kylmäkäsittelyn ,1-3 kk ?

    Äänestä

  • sari kirjoitti:

    Sähläsormi, annoitko kärhöjen siemenille kylmäkäsittelyn ,1-3 kk ?

    ...että siemenet oli valmiiksi kylmäkäsitelty.

    Jos heittäisi ne jääkaappiin nyt? Ovat ainakin ehtineet imeä kosteutta...ja lojuuhan ne siemenet syksyllä maassa kosteassa pitkänkin aikaa...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sähläsormi kirjoitti:

Eli ne salkoruusut ovat edelleen apua vailla!

Toinen ongelma. Isoäidiltä ostetut kiinankärhön siemenet ovat olleet jo tovin purkissa, mutta mitään ei tapahdu...kuinka nopeasti niiden kuuluisi itää? Vai menikö mönkään taas?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu