hortensia

Sain äitienpäivä lahjaksi ihanan sinisen hortensian, nyt haluaisin kysyä teiltä ns. kukkaoíhmisiltä, että kuinka hortensiaa hoidetaan, etten vaan pilaisi ihanaa kukkaa.

Ja toinen asia, minulla on ainakin 15 santtua, mutta yksikään niistä ei vielä kuki.
Olisko kellään "poppakonsteja"?
Olen kuullut vaikka mitä, että melko kuumaa kahvia alualautasella ja yleensäkin tietty kastelu aluslautaselle ja vesi saa olla vähän kuumaa.

Mutta olisiko jollakin antaa muitakin niksejä, että saisin santtuni kukkimaan?

Ja vielä kolmas kysymys, voisiko nyt jo päiväaikaan vielä pelargoniat ulos ja yöksi siään, ostin mukuloita maaliskuussa, istutin ne silloin parvekelaatikkoon ja ne ovat nyt olleet kaiken aikaa sisällä, kuivuneita kukkia ja lehtiä olen vain nyppinyt pois.

Vastauksista kiitollinen!
51122
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Jalohortensia viihtyy valoisassa paikassa mutta kuivuu herkästi auringossa. Hortensia vaatii päivittäistä, runsasta kastelua: kerran nuutumaan päässyt kasvi toipuu vaivoin.

Hortensian lannoitteeksi sopii alppiruusulannoite. Kasteluveden happamuus vaikuttaa sen kukkien väriin: happamassa maassa kukat ovat sinisiä, emäksisessä punaisia.

Keväällä kotikukkana pidetyn hortensian voi mainiosti viedä kesäksi ulos puutarhaan, joko ruukkupuutarhan osaksi tai ruukkuineen päivineen maahan istutettuna. Syksyllä kasvi tuodaan sisälle talvehtimaan: paras talvehtimispaikka on viileä (lämpötila 5-10 astetta) ja valoisa. Talven yli säilynyttä yksilöä ei leikata kuin välttämättömissä tapauksissa.
Pelargoniat voit pitää päivällä ulkona, tietenkin jos lämmintä noin 10" tai enemmän.
Minun santut alkoi heti mullan vaihdon jälkeen pukkaamaan nuppuja, ilman mitään "poppakonsteja" en ole lannoittanut, enkä antanut muuta kuin lämmintä vettä alusvadilta.

Äänestä

Hei, olen saanut santtuni kukkimaan pohjoisikkunalla muualla ei ole onnistunut,eivät tykkää liian kuumasta esim. etelä tai länsi-ikkunasta.Kastellut olen sekä lautaselle että juurelle ja kukintaa riittää ,joskus lannoitetta ja nypin liikoja lehtiä ja kuivuneita kukkia pois. Kokeilepa näillä eväillä.

Äänestä
  • Minulla on santut itäikkunalla, saavat suoraa auringonpaistetta puoleenpäivään asti ja reippaasti valoa senkin jälkeen. Vaikka sanotaan, etteivät pidä kuumasta ja paahteisesta paikasta, minulla ainakin viihtyvät juuri tuossa.

    Siinä ovat talvellakin lämpöpatterin porotuksessa ja kukkivat pitkälle syksyyn ja aloittavat taas maaliskuun alussa kun saavat uutta multaa.

    En mielestäni käytä mitään poppakonsteja, pikemminkin hoidan niitä aika huonosti. Annan mullan kuivua välillä aivan kuivaksi ja sitten uppokastelen läpimäräksi, kesällä lisää kukkia halutessani kuumalla vedellä (n.50-60 asteisella) ja talvella huoneenlämpöisellä. Uppokastelua ei kuitenkaan kovin usein kannata harrastaa, juuret mätänevät helposti, jos multa ei välillä pääse kuivumaan.

    Äänestä

Mikä ihme on tämä santtu? En ole ikinä kuullut vaikka kukkien parissa puuhastellut kohta 50 vuotta.

Äänestä
  • SAINTPAULIA IONANTHA

    Elikkä "paavalinkukka" eli "santtu"

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kuinka hoidetaan? kirjoitti:

Sain äitienpäivä lahjaksi ihanan sinisen hortensian, nyt haluaisin kysyä teiltä ns. kukkaoíhmisiltä, että kuinka hortensiaa hoidetaan, etten vaan pilaisi ihanaa kukkaa.

Ja toinen asia, minulla on ainakin 15 santtua, mutta yksikään niistä ei vielä kuki.
Olisko kellään "poppakonsteja"?
Olen kuullut vaikka mitä, että melko kuumaa kahvia alualautasella ja yleensäkin tietty kastelu aluslautaselle ja vesi saa olla vähän kuumaa.

Mutta olisiko jollakin antaa muitakin niksejä, että saisin santtuni kukkimaan?

Ja vielä kolmas kysymys, voisiko nyt jo päiväaikaan vielä pelargoniat ulos ja yöksi siään, ostin mukuloita maaliskuussa, istutin ne silloin parvekelaatikkoon ja ne ovat nyt olleet kaiken aikaa sisällä, kuivuneita kukkia ja lehtiä olen vain nyppinyt pois.

Vastauksista kiitollinen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu