Muita ylipainoisia joille on tullut vastaan häpeällisiä tilanteita?

Anonyymi

Eilen minulle sattui hieman häpeällinen tai nolo tilanne. Pohjustetaan tarinaa hieman minun perustiedoillani. Olen reilu parikymppinen mies ja minulle on kertynyt hieman painoa viime aikoina.

Joka tapauksessa menin eilen käymään lähikirjastossani. Tuolla paikallisessa kirjastossa on töissä eräs kirjastonhoitaja (nainen noin 30-40-vuotias) jonka olen "tuntenut" jo useita vuosia. Aina välillä hän on työvuorossa kun käyn kirjastossa ja nähdään siksi satunnaisen säännöllisesti. Emme kuitenkaan ollet nähneet toisiamme varmaan yli puoleen vuoteen ennen kuin kohtasimme kirjastossa eilen. Hänen ilmeensä oli hieman epäuskoinen kun saavuin siihen kirjaston tiskille palauttamaan kirjojani. Hän selvästi noteerasi vyötärölle kertyneet kiloni ja pömpöttävän vatsani, ja ehkä hieman arvioi minua sellaisella jännällä tavalla jota en oikein osaa kuvata. Vierailu kirjastoon oli lyhyt. En lainannut mitään, mutta vaihdettiin muutama sana kirjoista ja sitten vain poistuin.

Tietyllä tapaa tuo kaikki oli aika noloa, mutta myös kiehtovaa. Onko teille muille käynyt mitään tällaista vastaavaa, että olisi esimerkiksi tavannut jonkin tutun tai puolitutun pitkän ajan jälkeen ja siis nimenomaan niin että olet lihonut tai vaikka laihtunut siinä välissä? Myös kaikenlaisista muista noloista ja häpeällisistä tilanteista saa avautua.

22

753

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Aina voi laihduttaa jos noin paljon hävettää.

      • Anonyymi

        Häntä myös kiehtoi vanhan akan ahnas katse.

        Älä laihduta.


      • Anonyymi

        Koen olevani ihan hyvä näin. Ei tuo niin paljoa hävettänyt.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Häntä myös kiehtoi vanhan akan ahnas katse.

        Älä laihduta.

        Ei tuo kirjastonhoitaja ollut mikään vanha akka. Kuten taisin sanoa hän on varsin nuori nainen.


    • Anonyymi

      > Olen reilu parikymppinen mies ja minulle on kertynyt hieman painoa viime aikoina.

      Onpa todellinen sääli noin nuorelle ihmiselle.

      Hieman painoa....?! Tuskin kukaan puolituttu käy tuijottamaan pikkuista painonmuutosta eli olisi varmasti rehellistä sanoa, että avaaja on kehittänyt vatsalleen kauhean läskivuoren.

      Hyvä ja toivottavasti opettavainen kokemus, ilmeisesti myös ansaittu. Usein vaikkapa tuijotus johtuu syystä.

      • Anonyymi

        Sanoisin että noin parikymmentä kiloa on hieman painoa. En paina edes sataa kiloa. Vatsani ei ole mikään läskivuori. Se on vain sellainen jokseenkin pömpöttävä vatsakumpu.


    • Anonyymi

      Itse koin nolona tilanteen kun henkilö jonka olin tuntenut jo kauan reippaasti ylipainoisena, oli laihduttanut runsaasti enkä enää tunnistanut häntä. Nyt kävi toinen samanlainen tilanne, mutta näin tästä henkilöstä onneksi valokuvan, joten kun tapaan hänet jossain niin tilanne ei ole niin nolo.

    • Anonyymi

      Käyppäs nyt nuorimies vaan toimeen sen kuntoilun kanssa.
      Ymmärrän että se ei ole helppoa aivopestä itseään johonkin
      mutta usko mummoa nuorempana se on helpompaa ja lopussa'
      kiitos seisoo.Kaikkea hyvää sinulle nauti nuoruudesta se on vain
      kerran.

      • Anonyymi

        Mitä ihmettä oikein selität? Mikä viestissäni viittaa siihen että en muka kuntoilisi?


    • Anonyymi

      Paljonko sitten painat ja kuinka pitkä olet?

      • Anonyymi

        Olen 182 senttiä pitkä ja painan noin 95 kiloa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen 182 senttiä pitkä ja painan noin 95 kiloa.

        Olet siis melko tukeva tai tanakka, et mikään kauhea läskinen pelottava pontso.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet siis melko tukeva tai tanakka, et mikään kauhea läskinen pelottava pontso.

        "et mikään kauhea läskinen pelottava pontso"

        Mitä itse luulit, hänhän sanoi aivan selvästi olevansa mies?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "et mikään kauhea läskinen pelottava pontso"

        Mitä itse luulit, hänhän sanoi aivan selvästi olevansa mies?

        Sulle taisi itsellesi tulla yllätyksenä, että pidän - ehkä muutkin - sinua todella typeränä.


    • Anonyymi

      Tuliko sulle lihominen yllätyksenä?

      • Anonyymi

        Kyllä, mistä arvasit? No ei tietenkään tullut yllätyksenä. Missä vaiheessa edes sanoin mitään tällaista?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, mistä arvasit? No ei tietenkään tullut yllätyksenä. Missä vaiheessa edes sanoin mitään tällaista?

        No kun yllätyit kun tuttu huomasi sun lihomisen.


    • Anonyymi

      Voisiko teille muodostua tuon kirjastonhoitajan kanssa romanttinen suhde? Koska pidit tuota lihomisesi ja kauhistuttavan uuden läskimahasi aiheuttamaa reaktiota myös kiehtovana, voisitko ensi tapaamiskerraksi yrittää lihoa tuplasti edellisen verran?

      Onko tuolla kirjastonhoitajalla silmälasit? Jos on, niin kaikki on selvää, eikä hän ole peljästynyt uutuuttaan kiiltävää nahkavyötäsi, jonka päällä vatsasi rennosti lepäsi. Sinulla varmasti on selvillä kirjastonhoitajan lempikirjallisuus, ja jos mahdollinen romanssi etenee, voitte yhdessä lukea kirjastonhoitajan lempikirjaa pömpöttävän vatsasi päällä samaan aikaan, kun hän syöttää sinulle juustonaksuja. Miltä kuulostaa tuollainen kokonaisuuus, johon voidaan lisätä loimottava takkatuli, joka lisää koko ja kaiken tilanteen kiehtovuutta.

      Jos keräämäsi tuore läski aiheuttaa sinussa, tai teissä molemmissa, kiehtovuuden tunnetta, on se selkeästi merkki jostakin sanoinkuvaamattomasta, vaikka osasitkin asian hyvin kuvata. Ólet selkeästi saavuttamassa omanminäsi - sinut on luotu olemaan ylipainoinen ja pulska, jopa todellinen punkero. Onnea vielä jo saavuttamallasi uralla ja vielä raskaampaa jatkoa.

      • Anonyymi

        En usko että meidän välillemme voisi koskaan tulla suhdetta. Enkä myöskään usko että minun kannattaisi lihoa enää enempää. Pidemmän päälle se ei olisi hyvä asia. Olisi myös varmasti mahdotonta lihoa kaksikymmentä kiloa vain muutamassa viikossa.


    • Anonyymi

      Onko miesmäisempää kirjoitusta tarjolla?

      • Anonyymi

        Mitä mahdat tarkoittaa?


      • Anonyymi

        Kerran radiossa puhui keski-ikäinen nainen puhelimessa. Hän kertoi seisseensä ruuhkabussissa, ja nuorella parikymppisellä miehellä oli ollut erektio.

        Yök mikä puuma.

        Onko mitään naismaisempaa kirjoitusta tarjolla? Missä on pilailija?


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      166
      2747
    2. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      201
      1997
    3. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      71
      1746
    4. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      92
      1648
    5. Oletko kertonut jo muille tunteistasi?

      Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.
      Ikävä
      45
      1514
    6. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      9
      1471
    7. Minkälaisesta seksistä

      haaveilet kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      79
      1151
    8. Kai me nainen jollain tasolla tykätään

      Toisistamme kun tämä on kestänyt niin kauan
      Ikävä
      81
      1060
    9. Tarkkanäköisyys

      Oon muuten pirun hyvä huomaamaan asioita! Senhän sä varmaan kyllä jo tiesitkin.
      Ikävä
      95
      1019
    10. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      193
      976
    Aihe