Miten sinun nimimuistisi toimii ?

Anonyymi

Minun pettää. En tahdo muistaa esimerkiksi tunnettujen henkilöitten
nimiä millään, vaikka tiedän muistaneeni ne ennen oikein hyvin ja heti
miettimättä sen kummemmin. Taitaa olla muistisairaus alullaan.

23

374

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "Tuttu juttu". Itselläni on muisti heikentynyt yleisesti ja olen lukenut,
      että työikäisellä muistin pettäminen voi johtua kovasta työtahdista,
      stressistä ja väsymyksestä,
      mutta jos iäkkäällä muisti pettää usein, se voi olla jonkun muistisairauden alku
      ja että diagnoosin saaminen voi järkyttää,
      mutta olisi silti hyvä uskaltaa mennä alkajaisiksi muistitestiin.
      En ole uskaltanut, koska pelkään totuutta, että tulen menettämään
      elämäni hallinnan muistini katoamisen mukana, jos satun elämään vielä
      jonkun vuoden.

      • Anonyymi

        Minulla on ollut huono nimimuisti aina, kuten kasvomuistikin, en tunne edes naapureita. Sitten voin kyllä tervehtiä jotain epämääräistä tuttua ja muistaa myöhemmin, että hän oli kaupan kassa, ja hänet tapaan lähes päivittäin. Kadulla en tunnista kuitenkaan.
        Mkr.


    • Anonyymi

      alottajalle :

      sama vika rahaikaisella,

      minulla on vissiin menny muisti vielä huonompaan kuntoon,
      en enään tunnista kaikkia entisiä tutujakaan,
      oi kun hävettää,,
      sori sori sori,

      • Anonyymi

        Se nolottaa, jos joskus harvoin joku vielä tulee juttelemaan eikä millään muista
        kuka se henkilö on ja mistä yhteydestä tuttu. Miten sellaisesta tilanteesta selviää ?
        Ei kehtaa sanoa, että anteeksi en muista sinua. Se voi antaa väärän kuvan.
        Mitä voi sanoa ? Epäilee myös, onko se toinen erehtynyt henkilöstä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se nolottaa, jos joskus harvoin joku vielä tulee juttelemaan eikä millään muista
        kuka se henkilö on ja mistä yhteydestä tuttu. Miten sellaisesta tilanteesta selviää ?
        Ei kehtaa sanoa, että anteeksi en muista sinua. Se voi antaa väärän kuvan.
        Mitä voi sanoa ? Epäilee myös, onko se toinen erehtynyt henkilöstä.

        Mua ei haittaa juttu-tuokiot eikä se etten muista nimiä ,
        mä juttelen niiä näitä yleisellä tasolla,

        olen hyväksyny oman vanhuuteni,

        sitä paitsi aina olen ollu huonomuistinen nimien suhteen,
        joskus uteliaisuuttani voi kysyä mikä sun nimi olikaan, ,,,,, höh, sori,


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mua ei haittaa juttu-tuokiot eikä se etten muista nimiä ,
        mä juttelen niiä näitä yleisellä tasolla,

        olen hyväksyny oman vanhuuteni,

        sitä paitsi aina olen ollu huonomuistinen nimien suhteen,
        joskus uteliaisuuttani voi kysyä mikä sun nimi olikaan, ,,,,, höh, sori,

        Jos alkaa näytellä, että muka muistaa toisen voi joutua kiusalliseen tilanteeseen
        ja on vaikea rupatella, kun ei tiedä mitä yhteistä on ollut ihmisen kanssa.
        Ei tiedä mistä puhuisi ja mitä kysyisi.


    • Anonyymi

      Harjoittele

      Käytän harjoituksessa suomifilmejä

      Eilen luettelin laikki supertähdet Kankkulan kaivolta

      Kasvotunnisteeni on täydellinen
      Vielä 2017 tapasin Prismassa väkijoukossa Matti Kuuslan nuorempi mies avustajana
      Minun ei tarvitse kysyä oletteko ... ja uskallan suoraan puhutella
      Ilkka Vainion viereen istuin Prismassa ja aloin laulaa matalasti oi jos saisin nastahampaan takaisin ... sanoin että ne olivat kovia juttuja, hän alkoi esitellä konserttiaan

      Harjoitustehtävä. Tuntematon sotilas
      Kun tulee itsenäisyyspäi vänä.
      Etsikää Matti Kuusla

    • Anonyymi

      Onhan sitä, että ei heti muista.
      Meikäpoika sanookin: Kysykää huomenna uudestaan.

      • Anonyymi

        Näin tekee vain meikkä poika


    • Anonyymi

      En minkään ikäisenä muistanut nimiä ihmisitä jotka ei alvariin ole elämässäni. Jos kerran kohtaan ja seuraavan kerran joku tilaisuus 1-2 vuoden päästä.Nimi on ? Kasvomuisti ja ääni muisti on kuitenkin rajaton. terv. kohta 70v.mummo

      • Anonyymi

        Kasvot jäävät minunkin mieleeni, mutta on kiusallista, kun ei ollenkaan muista
        missä yhteydessä on jonkun ihmisen tavannut montakin kertaa. Se on kai selkeää
        muistin rappeutumista ?


    • Anonyymi

      alotukseen :

      tämä vanhuus on siitä mukavaa aikaa ,, heh heh,,
      saa kokoajan uusia kavereita ,,,,, ja niitä on kummatsi tullu elämään paljon,,


      ku ei muista kuka se oli ja mitä se teiki,
      vaikka samassa työpaikassa olisi oltu nejäkymmentä vuotta, heh heh,

      hyvä on jos ei vielä omalta puolisolta kysy,,, anteeksi kuka sinä olet,
      tunnetaanko me
      ja jos niin miten,,,

      • Anonyymi

        Nimimuisti toimii.
        Muistan nimet selvään ja naamat ja että missä tavattiin ja miten.

        Lähimuisti vaivaa paremminkin, unohdan minne panin viimeksi lusikan/lappusen/ tai jotain.
        Ajattelin ostaa gingo biokaa, kuulemma auttaa.
        Olen myös aloittanut systeemin, että laitan tietyt asiat/avaimet johonkin tiettyyn paikkaan ym.


    • Minulla nimet on myös hakusessa.
      Unirytmikin on miten sattuu. Nykyisin valvon yli puolen yön ja nukun aamulla pitkään.
      Sitten jostain syystä nukahdan aikaisin ja rytmi muuttuu.

      • Anonyymi

        Myös minulla on unirytmit menneet sekaisin jo vuosia sitten.
        Iltayö on yhtä pyörimistä, aamuyöllä voin nukkua yhtäsoittoa 1-2 tuntia.
        Kaksi tuntia on maximi. Ei riitä. Liian vähäinen uni hapertaa päätä.

        En muista enää hyvin mitä milloinkin tapahtui enkä joskus muista teinkö jonkun
        asian jo, vai teinkö sen eilen tai toissapäivänä ja nimiä ja sanoja yleensäkin saa joskus
        hakea. Huono nukkuminen vaikuttaa huonontavasti muistiin.
        Kun vireystila on alhaalla ja on "aivosumua" päässä, ei ajatus kulje muutenkaan.

        Helle on vihoviimeistä, on niin uupunut, ettei jaksa ajatellakaan.


    • Anonyymi

      Joskus hyvin, joskus huonosti, joskus hyvin huonosti. Eikä sillä ole mitään tekemistä muistisairauden kanssa. - Nm. Muisti tarvitsee avaimen

      • Anonyymi

        Muisti pelleilee, väsyneenä toimii erittäin huonosti ja uuden oppiminen on työn takana.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muisti pelleilee, väsyneenä toimii erittäin huonosti ja uuden oppiminen on työn takana.

        Juuri siksi ikäihmisten(kin) kannattaisi nukku tarpeeksi hyvää ja syvää unta. - Nm. Uni putsaa aivoja


    • Anonyymi

      Nimistä tulee mieleen, kuinka erilainen nimimaku eri ikäpolvilla on. Sen huomaa tässä iässä, kun on tutustunut moniin sukupolviin elämän aikana. Kun omille lapsille mietittiin nimiä, olivat vaihtoehdot kovin erilaiset kuin nyt.
      Nyt on maailma supistunut, muista maista on tullut asukkaita naapureiksi. Heidän mukanaan uusia nimiä, jotka kuulostavat sointuvammilta kuin omat perinteiset matit ja maijat. On myös uskallettu antaa julkimoiden nimiä omille lapsille.
      Meille hajamielisille entistä isompia haasteita.
      Mkr.

    • Anonyymi

      Nimien katoaminen usein on jonkun muistisairauden merkki.

      • Anonyymi

        Maailma on nimiä täynnään. Miksi ne kaikki pitäisi muistaa? - Nm. Tärkeät ovat eri asia


    • Anonyymi

      Huono nimi muisti Jehova koko ajan taustalla huono3

    • Anonyymi

      Kun muistaa tärkeimmät, oma tärkein!

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      253
      4567
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      130
      2985
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2752
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      74
      1730
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1574
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      22
      1468
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      55
      1324
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      93
      1235
    9. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      205
      1098
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1085
    Aihe