Taistelu ihmisen kehosta

Anonyymi

Ihanne yhteiskunta

Yhdysvaltain korkein kumosi yleisen aborttioikeuden.
Twitterissä Päivi Räsänen iloitsee korkeimman oikeuden päätösestä.
Uskonto kaiken takana.

Aselakia yritetty uudistaan aina kouluampumisten jälkeen, myöhäistä korjata. USA:n kouluissa kuolee enemmän ihmisiä kuin armeijassa.

129

887

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kuoleeko armeijassa paljon ihmisiä ? (Riippuu valtiosta ?)
      (Olen lukenut, että enemmän kuin liikenteessä)

    • Anonyymi

      Miehet katsoo edelleen oikeudekseen määrätä mitä nainen kehollaan tekee. Ja säätä siitä sitten lakeja. Halvemmaksi tulisi laittaa heidän pallinsa pakettiin jo alkumetreillä. Ei ole mikään pakko aiheuttaa naisille ongelmia. Mutta noin yksinkertainen asia ei mene perille.

    • Anonyymi

      Euroopassa kauhistellaan yhdysvaltain tapaa, maa on kahtia jakautunut.

    • Kongressi voi vielä puuttua asiaan, mutta se on epätodennäköistä. Myös presidentti voisi asetuksella peruuttaa päätöksen, mutta sekin on yhtälailla epätodennäköistä. Kuitenkin, amerikkalaisten luottamus korkeimpaa oikeuteen on hiljalleen murenemassa. Miten yleensäkään on mahdollista että korkein oikeus, jonka pitäisi olla puoluepolitiikasta riippumaton (checks and balances-prinsiippi) voi toimia jonkun tietyn puolueen agendan ehdoilla?
      Musta päivä amerikkalaisen naisen elämässä, kun hän menetti oikeuden omaan kehoonsa ja omaan suvunjatkamiseensa.

      • Peukku sulle, veit sanat suustani.

      • Anonyymi

        "Musta päivä amerikkalaisen naisen elämässä, kun hän menetti oikeuden omaan kehoonsa ja omaan suvunjatkamiseensa."

        Onko abortti ehkäisykeino?
        En vastusta aborttia, mutta......

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Musta päivä amerikkalaisen naisen elämässä, kun hän menetti oikeuden omaan kehoonsa ja omaan suvunjatkamiseensa."

        Onko abortti ehkäisykeino?
        En vastusta aborttia, mutta......

        Ei.
        Mutta kysymys on periaatteesta.
        ***
        Kun ollaan lähdetty tuolle tielle, pinta on kalteva ja liukuva.
        Naisen oikeus omaan kroppaansa ja suvunjatkamiseen on ihmisoikeus ja se kuuluisi perustuslakiin. Ranskassa ollaan kai suunnittelemassa lisätä se perustuslakiin, varmuuden vuoksi, koska tulevaisuudessa ei tiedä ketkä on vallassa ja kivikauteen ei haluta päätyä.
        Nyt USA:ssa pelätään että patavanhoilliset Korkeimman oikeuden tuomarit puuttuvat muihin asioihin jotka ei heille kuulu, kuten ehkäisyyn, seksuaalivähemmistöihin, samasukupuoliavioliittoihin jne.
        Mutta vastaan kysymykseesi. Ei minunkaan mielestäni abortti ole ehkäisykeino. Joskus se vain on paras huonoista vaihtoehdoista.

      • Anonyymi
        Paloma01 kirjoitti:

        Yllättävää on se, että "wiki" kertoo Neuvosto-venäjän olleen ensimmäinen Euroopassa, jossa abortti hyväksyttiin.

        Amerikka on on sitä mitä on, kovin vanhoillinen loppupelissä.

      • Anonyymi

        Joe Biden vastustaa uuttaaborttilakia. Hän kumoaisi sen jos voisi. Korkein oikeus on korkein.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yllättävää on se, että "wiki" kertoo Neuvosto-venäjän olleen ensimmäinen Euroopassa, jossa abortti hyväksyttiin.

        Amerikka on on sitä mitä on, kovin vanhoillinen loppupelissä.

        Monissa kommunistisissa maissa abortti oli ehkäisykeino. Kiinassa pakollinen jo toisen lapsen kohdalla. Yksilapsisuus aiheutti kieroutuma n, kun tyttölapset abortoitiin pojan toivossa. Pitkään miehiä oli liikaa ja vaimoista pula. Nyt laki on kumottu.

    • Anonyymi

      Mitä te usan asioilla teette amparista kopioituja

      kun tärkeintä on että ette ymärä mitään kuin amparia

      Pyrittäkää vaan amparia lisää kyllä sieltä muuta lötyy tilallenne uutta mutusteltavaa lohdutuk seksi tämä on vaan mun melipiteeni

    • Anonyymi

      Koska Suomeen? Suomihan rähmällään Usaan ja matkii?

      • Anonyymi

        Kakkamarjat ei matki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kakkamarjat ei matki.

        Jos Bide vihjasee,niin rähmällään Suomi toteuttaa!

    • Anonyymi

      Aloittaja kirjoittaa alusta alkaen keho joka on keinosana maistuu puulta kuin laittaa kun ei epäkirjallinen uskalla kirjoittaa panna ruumista niin se laittaa kehoa

      Ploma on kirjailija eikä alentuisi moiseen bagatelliin, siinä credibilite valuisi viemäriverkkoon taiteilijalta

      Alunperin kävi niin että Hannes Teppo joka sanan keksi ruhosta = kehä
      meni saunaan, silloin oli vielä yleisiä saunoja ja naisia saunottajina

      eikä ne eikä kukaan tunteneet sanaa keho

      HT pyysi saunottajaa
      Pe sisi ttekö minun kehoni?
      ???
      Johon saunatäti tokaisi
      Kyllä mää teirän selän pesen mutta kehonsa herra saa pestä ihan itte

      • Anonyymi

        Ihminen on paljon muutakin kuin keho.
        Saivartelu yksi kirjoituksen muoto.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihminen on paljon muutakin kuin keho.
        Saivartelu yksi kirjoituksen muoto.

        Joo ja lista on täysin ruumiinkulttuurin täyttämä pskallakäyntiä vatsan toimintaa ja eläkkeen korottamista

        Ne eivät kulttuurista välitä ihan sama mitä nyt ampparia kopioivat jotain Usan aborttilakia

        Ruosut on malliesimerkki pskaakaan eivät suomalaisuudesta välittäneet duunarit, kun saivat ruumiinkulttuuria absolutvodkaa ja volvon ja alkoivat verrata itseään kehitysmaamatuihin vaikka olivat alkuperäiskansoja kuin venäläiset Ukrainassa

        Onneksi et ole amppari, sivistyksestäsi huokuu ... vanhetessa ihminen viisastuu jos viisastuu.

    • En edes tiedä mikä on amppari.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Amppari on tämän listan pönttöaivojen osa ja ne kopioivat ns keskustelunsa sieltä

        On tärkeää että toimittajat kopioivat ensi uutiset sitten amppari kopio toimittajat ja listahäröt kopiovat ampparin

        Kätevää

        En tulisi toimeen ilman listan ampparikopioitsijoita

        Heillä on pai napaa sanottavaa maailman menopuolesta

        Ilman heitä en tietäisi mitä sanassa sanotaan

    • Anonyymi

      Ihmettelen koko kysymystä. En henkilökohtaisesti kannata aborttia, mutta se että jokou toinen tekee, ei asia minulle kuulu. Asian pitäisi olla henkilökohtainen, johon ei sivullisilla ole mitään sanottavaa.
      Ymmärrän ihmistä, joka on itse kokenut raiskauksen ja raskaaksi tulemisen, miten tulevaan lapseen pystyy suhtautumaa, kun lapsi on kuin huutomerkki tapahtumasta.
      Monkako naista menettää tämänkin päätöksen takia henkensä. Suomessa ennen aborttilakia kuoli puoskareiden käsissä naisia paljon tai nainen menetti mahdollisuuden tulla uudelleen raskaaksi.
      Toivottavasti Suomessa ei pääse tälläistä tapahtumaan ja Räsänenkin pitäisi pienempää ääntä asioista, jotka ei hänelle kuulu. Lestaadiolaisten ehkäisy kiellosta näyttää USAssa olevan lyhyt tie samaan jamaan, mikä on katolliselle kirkolle mannaa.

      • Anonyymi

        Noissa rikosjutuissa usassa on paljon perheitä joissa 30 ikäisellä nehkerinaisella on (lähes)aikuisia lapsia muttei miestä

        Ei ne tee aborttia mutta tragediat on kauheita ei koulutusta ei rahaa mutta lätty lätisee ja kiristyneet ihmissuhteet

        Samassa tilanteessa Suomi sodan jälkeen lätty lätistessä.

    • Anonyymi

      Meetoo jutut ovat tärkeitä koska Putin on ilmoittanut aseistavansa Valko- Venäjän ydinaseilla jotta saadaan homma liikkelle nopeasti ihamne yhteis kunnassa

      • Ydinaseet ratkaisu aborttiin.

    • Onkos siitä tehty mitään tutkielmaa tai tilastoja, että mikä väestönosa nytkään on eniten ottanut sitä vapaata aborttia?

      Minulla on jotenkin sellainen kutina, että mitä alhaisempi äo, niin sen enemmän niitä lapsia sikiää, eivätkä ole innokkaita ottamaan aborttia niinkuin ylempään kansanluokkaan kuuluvat.
      Eikö sen vapaan abortin kanssa silloin käy vähitellen niin, että väestön keskimääräinen äo laskee?

      • Anonyymi

        Olisikohan noilla edes taloudellista mahdollisuutta ottaa sitä aborttia?

      • Anonyymi

        Kehonkulttuuri on hyvin tutkittu Ei ne tee aborttia. Nehkerinaiset saattavat ajatella että äitiys nostaa niiden pörssiarvoa tms mutta sitten tulee se arki yksin ilman miestä

        Seventy-two percent of black babies are born to unmarried mothers today, according to government statistics
        https://www.nbcnews.com/id/wbna39993685

        Tohtori Natalie Carrollin OB-GYN-vastaanotto, joka sijaitsee pienituloisessa asuntokompleksissa huoltoaseman ja moottoritien välissä, 12 raskaana olevaa mustaa naista tulee konsultaatioihin. Jotkut tuovat lapsensa tai äitinsä. Vain yksi tuo aviomiehen.

    • Anonyymi

      miehet usein painostaa naista tekemään abortin ja eivät halua käyttää kondomia, aika yleistä varmaan

      • Anonyymi

        Ei usassa tarvitse Ne lunkia porukkaa. Lähtee Floridaan asumaan jos lapsi syntyy Omahassa. Tai Ohioon jos Pasadenassa. Meksikoon voi aina mennä töttö ystävän luo Kuka niiden perään kyselee. Presaukisten

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Tämä on rabortti saven amppariosaston trumppi jaoksen asia mieheltä, unohtu pois

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä on rabortti saven amppariosaston trumppi jaoksen asia mieheltä, unohtu pois

        Eikös tuo ollu kauppalehti.fi

    • Anonyymi

      Kyllä mielestäni naisella pitäisi olla oikeus omaan kehoonsa...esim. jos raiskaus ..niin miltä tuntuisi saada lapsi vaikka eri rotuiselta...
      mimmimum-..mi

      • Paljonhan niitä tehdään lapsia muutenkin yli roturajojen.

        Raiskauksista kovemmat rangaistukset, ettei niitä niin paljon tapahtuisi. Ja ainahan lapsen voi adoptoida pois, jos ei itse halua pitää. Paljon sellaisia pareja, jotka eivät itse pysty saamaan lasta vaikka haluaisivat.

      • Anonyymi

        Naisen oikeus omaan kehoonsa on ihmisoikeus. Naisella tulee AINA olla oikeus joko jatkaa sukua tai ei, eikä kenelläkään ole oikeutta pakottaa naista synnytyskoneeksi.
        Syitä ei tarvitse edes miettiä eikä luetella, mutta tässä nyt aivan muutama, jotka tulee mieleen, miksi nainen haluaisi keskyttää raskauden: raskaus on ei-toivottu, väkisinmakaaminen ilman ehkäisyä avioliitossa, parisuhteessa, raiskaus, naisen ikä, terveys, sosioekonomiset olosuhteet, jne. jne.
        Laittomat abortit ovat yksi suurimpia hedelmällisessä iässä olevan naisen kuolinsyitä monissa kehitysmaissa.
        Lapsen saaminen ja lasten kasvattaminen on pitkäaikainen vastuu ja velvoite naiselle ja sen tulee tapahtua vapaaehtoisuuden pohjalta.

        Edellinen minun näppäimiltäni.

      • Anonyymi
        Paloma01 kirjoitti:

        Edellinen minun näppäimiltäni.

        Vain naisenko vastuulla on lasten kasvatus?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vain naisenko vastuulla on lasten kasvatus?

        ei ne mitään usassa kasvata. nehkeri haluaa leikkikalun että saisi paremman maineen äitinä isää ei ole ja sitten se kakara menee jengiin saamaan arvostusta kouluja ei käy äiti eikä lapset ja KOLMEKYMPPISELLÄ lauma jossa vanhin on melkein aikuinen kaikki työttömiä

      • Anonyymi
        Paloma01 kirjoitti:

        Edellinen minun näppäimiltäni.

        Naisen, miehen, lapsen ja muunsukupuolisenkin, mikä viritys hän sitten onkaan, minä en tajua, oikeus omaan kehoonsa on ihmisoikeus.
        Ukrainassa se on vähän kuin päässyt eräältä toimijalta unohtumaan mutta se toimijahan toimiikin korkeimpien kirkonmiesten siunaamana.

    • Anonyymi

      Säälittää nähä.

    • Anonyymi

      Surkuhupaisaa tämä aborttikielto kun samanaikaisesti yhä vain helpotetaan ampuma- aseiden hankintaa ja hallussapitoa.

      • Anonyymi

        Yhdysvaltain presidentti Biden yhdessä demokraattien vastustanut kyseisiä lakien kiristämistä, Obamalla oli täysi työ ajaa terveydenhoidon parannuksia.

        USA:a jatkuvaa taistelua demokraattien ja republikaanien välillä, mitä tulee aselakiin, aselain tiukentaminen askel oikeaan suuntaan, maassa jossa aseita joka kodissa ei poista ongelmaa mutta tiukentamalla aseen hallussa pitoa olisi merkki mitä halutaan.

        Oikeisto meilläkin ajaa vain omaa etua, veroalet jokaiselle samanlaiset , rikas hyötyisi eniten, yhdysvaltoja ei kannata vertailla suomeen.

        Pertikki

        Mutta taas meni _ertikillä asiat nurin niskoin: Yhdysvalloissa HELPOTETTIIN juuri aseen hankkimiseen ja aseenkantoon liittyvää lainsäädäntöä, ei kiristetty vaan helpotettiin!

    • Anonyymi

      Pitäisikö ryhtyä linuksiksi?

      • Anonyymi

        Kari Raivio -niminen lääkäri
        ette tunne
        oli Stadin yliopiston rehtori kun tehtiin Suomen suurin tiedepoliittinen munaus
        Ei kiinnostanut teitä halusitte vain asumistukea ja sosiaaliturvaa

        Linus oli pikkupoika ja keksijä
        Kukaan ei oikeasti tajunnut
        Raivio jakoi rahat NAISTUTKIMUKSEEN JA TEOLOGIAAN

        Tietojenkäsittelyn prof Tienari oli vanha väsynyt setä tajusi kyllä Linuksen arvon ei jaksanut

        TORVALDS KIRJOITTI GRADUNSA NOIN 1996 YHDESSÄ VIIKONLOPUSSA JA SE HYVÄKSYTTIIN HETI TIETENKIN KORKEIMMIN ARVOSANOIN

        Hänelle olisi pitänyt heti nimetä professuuri ja rakennuttaa Linux-yliopisto ja vähitellen tehdä sen ympärille kampus
        mitään ei tehty
        aivan preseestä koko homma

        Tukholman yliopisto myönsi Torvaldsille 1999 kunniatohtorin arvon NUORIN RUOTSISSA

        ivtuiksi meni lastenlääkäri Kari Raivion ja filosofi Niiniluoto (toinen rehtoripelle ....) lässyttelypuheet

    • Anonyymi

      Uskonnot pitäisi lailla kieltää koko maailmassa.

    • Anonyymi

      Tuohon aloituksen otsikkoon "Taistelu ihmisen kehosta", kyllähän sillä vauvallakin on oma keho...

      • Anonyymi

        On on, mutta sikiö ei ole vauva!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On on, mutta sikiö ei ole vauva!

        Mielestäni on. Suomessa abortti sallittu 12. raskausviikolla, jolloin:

        "Raskausviikon 12 alussa sikiö on yhdeksän viikon ikäinen. Silmät ovat nyt kokonaan silmäluomien alla ja ne pysyvät suljettuina vielä pitkään. Pään kasvu hidastuu muuhun vartaloon nähden, jolloin sikiön mittasuhteet muuttuvat yhä enemmän ihmistä muistuttaviksi. Maksa, suolisto, aivot ja keuhkot alkavat toimia. Tämän viikon lopulla suolisto on siirtynyt napanuorasta takaisin sikiön vatsaan. Nukkalisäkkeet, joiden kautta ravintoaineet imeytyvät syntymän jälkeen suolistosta verenkiertoon, alkavat kasvaa. Ruuansulatukseen osallistuvat lihakset alkavat toimia ja supistella.
        Ulkoiset sukupuolielimet tulevat näkyviin, mutta sukupuolta ei yleensä voi vielä todeta ultraäänikuvasta. Vauvalla on jo ylä- ja alaleuka sekä kielen alku. Ikenissä on 20 pientä hampaan alkua." (lainaus Mehiläinen)

    • Anonyymi

      Tarkkuutta vaadittava meillä Suomessa, ettei abortteja jaeta klinikoilla kuin aamulehtiä, vaan harkinnan monimuotoisuuden perusteella.
      Neuvostojen maassa se oli vain ehkäisykeino muiden seassa.

      • Anonyymi

        Neuvostoliitto ei ollut neuvostojen maa jos sitä maata tarkoitat? Siitä piti tulla sellainen ja pienen hetken olikin muodissa sanonta "kaikki valta neuvostoille". Mutta sitten vallankumous Leninin hahmossa ns. söi lapsensa ja valtiosta tuli yhden miehen diktatuuri jota se oli ainakin Stalinin kuolemaan asti ja on taas nykypäivänä ollut kolmattakymmentä vuotta.
        Mutta aborttikysymyksessä Neuvostoliitto oli edistyksellinen!

        Käytin ns taiteellista vapautta. Olet oikeassa Nliitosta.

    • Anonyymi

      Venäjä ei ole valtio vaan epästabiili hajoava diktatuuri hullujaraakalasiia jotka muodostavat venäläisperheet joita on pidettävä kurissa diktaroin otteilla, Iivana julma lenin stalin putin tietävät tämän. Pienikin helpotus ja kansa ajautuu hulluuden viemään kaaokseen

      • Anonyymi

        Päivän asiantuntijalausunto!

    • Anonyymi

      Täällähän nyt hoetaan sitä, että naisella on oikeus omaan kehoonsa ja näinhän se tietty on.

      Pitäisikö naisilla olla myös jotain vastuuntuntoa elämästään? Ihmettelen sitä, että jos esim. samalla henkilölle tehdään toistamiseen abortti.
      Onko abortti silloin ehkäisykeino?

      • Anonyymi

        Poikkeuksia tietysti on, yleistämiseen se ei käy.
        Abortit Suomessa vähentyneet ilmaisen ehkäysyn ja valistuksen kautta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Poikkeuksia tietysti on, yleistämiseen se ei käy.
        Abortit Suomessa vähentyneet ilmaisen ehkäysyn ja valistuksen kautta.

        Miten niin ilmainen ehkäisy?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Poikkeuksia tietysti on, yleistämiseen se ei käy.
        Abortit Suomessa vähentyneet ilmaisen ehkäysyn ja valistuksen kautta.

        Kopsasin tietoa tuosta, vaan sehän lensi kuin tuhka tuuleen palstalta. :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Poikkeuksia tietysti on, yleistämiseen se ei käy.
        Abortit Suomessa vähentyneet ilmaisen ehkäysyn ja valistuksen kautta.

        Ei tässä ollut kyse mistään yleistämisestä, mutta heitä oli 8% kaikista vuonna 2021 tehdyistä aborteista. Aika paljon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kopsasin tietoa tuosta, vaan sehän lensi kuin tuhka tuuleen palstalta. :)

        Luin jostain uutisen aborttien vähentymisestä syyt miksi !

    • Anonyymi

      Kas, kun miehille ei ole kehitetty jotain klipsejä, jotka toimisivat ehkäisevästi, kunnes haluaa tulla isäksi. Jokin todistus mukaan; esim. tatuointi.
      Eihän tämä estäisi tauteja saamasta, muttei naiseen kohdistuisi kaikenlaista.
      Kyllä naisen värkki on aina tapetilla tavall tai toisell.
      Ja amerikkalaiset tekee sillä politiikkaa. Oh my...
      Beng

    • Korkein oikeus vain palautti osavaltioille vallan päättää aborttioikeudesta. Eikö se ole oikeata demokratiaa ? Osavaltiot päättävät oman osavaltionsa aborteista, korkein oikeus ei enää niistä päätä.

      On Amerikka ihanneyhteiskunta moniin muihin verrattuna. Näet sen siitäkin että moni haluaa sinne päästä väkisin eikä halua päästä pois.

      Venäjällä tilanne toisinpäin, kukaan ei sinne halua. kaikki haluavat sieltä pois mutta eivät pääse.
      Sekö on mielestäsi ihanneyhteiskunta ?

      • Anonyymi

        Eihän naisen värkki ole koko yhteiskunta....ihme rinnastus
        Beng
        Tiedät, mitä tuo vallan palauttaminen tarkoittaa tietyissä osavaltioissa, missä on räsäsiä pilvin pimein...

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eihän naisen värkki ole koko yhteiskunta....ihme rinnastus
        Beng
        Tiedät, mitä tuo vallan palauttaminen tarkoittaa tietyissä osavaltioissa, missä on räsäsiä pilvin pimein...

        On kysymys laajemmasta menettelystä ei yksin tästä aborttilaista. Annetaan amerikkalaisten hoitaa omat menettelytavat. Tämä muutos on muutos demokraattisempaan suuntaan amerikkalaisten mielestä nykyään. He sitten muuttavat asiaa jos hyväksi näkevät. Ei kuulu meille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän naisen värkki ole koko yhteiskunta....ihme rinnastus
        Beng
        Tiedät, mitä tuo vallan palauttaminen tarkoittaa tietyissä osavaltioissa, missä on räsäsiä pilvin pimein...

        Minkä ihmeen rinnastuksen sinä nyt tuossa näit?

        On tää outo palsta.

      • Anonyymi
        MattiA kirjoitti:

        On kysymys laajemmasta menettelystä ei yksin tästä aborttilaista. Annetaan amerikkalaisten hoitaa omat menettelytavat. Tämä muutos on muutos demokraattisempaan suuntaan amerikkalaisten mielestä nykyään. He sitten muuttavat asiaa jos hyväksi näkevät. Ei kuulu meille.

        Sinulla sentään on nimi ja siitä päätellen olet mies. Eihän tuollainen miehiä koske.
        Beng

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minkä ihmeen rinnastuksen sinä nyt tuossa näit?

        On tää outo palsta.

        15:44
        Sanottakoon nyt vielä kerran.
        Kyllä pitää olla niin, että nainen itse päättää kropastaan eikä joku liittovaltio.
        Beng

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        15:44
        Sanottakoon nyt vielä kerran.
        Kyllä pitää olla niin, että nainen itse päättää kropastaan eikä joku liittovaltio.
        Beng

        Voi jessus sentään. Ota nyt selvää mikä on Suomen aborttilaki. Sehän on yksi euroopan tiukemmista, eikä siinäkään nainen pääse vapaasti päättämään-

        Toki sitä lakia nyt yritetään höllentää meilläkin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinulla sentään on nimi ja siitä päätellen olet mies. Eihän tuollainen miehiä koske.
        Beng

        <<Tiedät, mitä tuo vallan palauttaminen tarkoittaa tietyissä osavaltioissa, missä on räsäsiä pilvin pimein...>>

        En tiedä mitä tarkoittaa kuin ehkä Kaliforniassa jossa vähän Räsäsiä. Epäilen ettei sinullakaan ole tietoa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        15:44
        Sanottakoon nyt vielä kerran.
        Kyllä pitää olla niin, että nainen itse päättää kropastaan eikä joku liittovaltio.
        Beng

        Päätöksen tekee Amerikassa korkein oikeus tai osavaltio, naisia on molemmissa ja heillä on oikeus äänestämällä vaikuttaa asiaan.

        Subjektiivista oikeutta ei Amerikassa ole mutta jätän sen heidän päätettäväkseen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        15:44
        Sanottakoon nyt vielä kerran.
        Kyllä pitää olla niin, että nainen itse päättää kropastaan eikä joku liittovaltio.
        Beng

        Sanottakoon vielä kerran YLE uutisten mukaan

        Miksi oikeus aborttiin heikentyy, vaikka Valkoisessa talossa ja kongressissa valtaa pitävät aborttioikeutta kannattavat demokraatit?
        Yhdysvaltain presidentillä on hyvin vähän valtaa maan aborttilainsäädäntöön, joten presidentti Joe Biden ei voi puuttua osavaltioiden aborttilainsäädäntöön.

        Yhdysvaltain kongressi voisi sen sijaan säätää liittovaltion laajuisen aborttilain, mutta laki vaatisi senaatissa 60 senaattorin kannatuksen edetäkseen. Senaatissa sekä demokraateilla että republikaaneilla on 50 senaattoria, eikä aborttioikeutta ajavilla demokraateilla ole realistista mahdollisuutta kääntää tarpeeksi monen republikaanisenaattorin päätä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        15:44
        Sanottakoon nyt vielä kerran.
        Kyllä pitää olla niin, että nainen itse päättää kropastaan eikä joku liittovaltio.
        Beng

        Oma syysi

        Miksi äänestit republikaaneja ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi jessus sentään. Ota nyt selvää mikä on Suomen aborttilaki. Sehän on yksi euroopan tiukemmista, eikä siinäkään nainen pääse vapaasti päättämään-

        Toki sitä lakia nyt yritetään höllentää meilläkin.

        Minähän kirjoitin mielipiteeni.
        Pitääkö toistaa.
        Minusta naisen pitää saada päättää omasta kropastaan. Se on privat område. Stop.
        Toki jokin laintapainen tarvitaan jo lääkärintyön suojaamiseksi. Eikös se oli suorittajia varten enempi kuin naisten.
        Beng
        Ei tässä jessusta pidä huutaa.
        Kannattaa lukea ehkäisyn historiasta.
        Ehkäisy on avainsana. Keltäs ne siittiöt lentävät.
        Hyvä, kun jaettaisiin ilmaisia kondomeja, jottei voisi ainakaan olla kiinni nuorten rahatilanteesta, mikä myös ehkäisisi huolimattomuutta.

      • Anonyymi
        MattiA kirjoitti:

        Oma syysi

        Miksi äänestit republikaaneja ?

        16:14
        Olen suomalainen. Minulla on ollut kaikki hyvin.
        Beng

      • Anonyymi
        MattiA kirjoitti:

        <<Tiedät, mitä tuo vallan palauttaminen tarkoittaa tietyissä osavaltioissa, missä on räsäsiä pilvin pimein...>>

        En tiedä mitä tarkoittaa kuin ehkä Kaliforniassa jossa vähän Räsäsiä. Epäilen ettei sinullakaan ole tietoa.

        15:59
        Väli-Amerikka, Missouri, Alabama, Texas, Mississippi noin aluksi.
        Entäs Utah ja Carolina.
        Muutoin katolilaisuus vaikuttaa kieltävästi.
        Beng

      • Anonyymi
        MattiA kirjoitti:

        Päätöksen tekee Amerikassa korkein oikeus tai osavaltio, naisia on molemmissa ja heillä on oikeus äänestämällä vaikuttaa asiaan.

        Subjektiivista oikeutta ei Amerikassa ole mutta jätän sen heidän päätettäväkseen.

        16:05
        Ja kun katsoo kuvia päättäjistä, niin vanhoja ukkoja, joilla ei ehkä enää ole stondista ja naisia vähemmistönä niin vanhoja, jotka eivät enää tule raskaaksi.
        Beng

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minähän kirjoitin mielipiteeni.
        Pitääkö toistaa.
        Minusta naisen pitää saada päättää omasta kropastaan. Se on privat område. Stop.
        Toki jokin laintapainen tarvitaan jo lääkärintyön suojaamiseksi. Eikös se oli suorittajia varten enempi kuin naisten.
        Beng
        Ei tässä jessusta pidä huutaa.
        Kannattaa lukea ehkäisyn historiasta.
        Ehkäisy on avainsana. Keltäs ne siittiöt lentävät.
        Hyvä, kun jaettaisiin ilmaisia kondomeja, jottei voisi ainakaan olla kiinni nuorten rahatilanteesta, mikä myös ehkäisisi huolimattomuutta.

        Ohhoijaa taas

        "Toki jokin laintapainen tarvitaan jo lääkärintyön suojaamiseksi. Eikös se oli suorittajia varten enempi kuin naisten."

      • Anonyymi kirjoitti:

        16:05
        Ja kun katsoo kuvia päättäjistä, niin vanhoja ukkoja, joilla ei ehkä enää ole stondista ja naisia vähemmistönä niin vanhoja, jotka eivät enää tule raskaaksi.
        Beng

        Kansa on heidät valinnut.

      • Anonyymi kirjoitti:

        15:59
        Väli-Amerikka, Missouri, Alabama, Texas, Mississippi noin aluksi.
        Entäs Utah ja Carolina.
        Muutoin katolilaisuus vaikuttaa kieltävästi.
        Beng

        Amerikkalaiset nyt vain haluavat että osavaltiot päättävät. Mikä on ok, voisihan käydä niin että senaatti päätäisi kieltää abortit ja sitten ei koko maassa niitä saisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ohhoijaa taas

        "Toki jokin laintapainen tarvitaan jo lääkärintyön suojaamiseksi. Eikös se oli suorittajia varten enempi kuin naisten."

        Anorttilaki koskee naista eli abortin hakijaa, ei lääkäriä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anorttilaki koskee naista eli abortin hakijaa, ei lääkäriä.

        19:59
        Eiköhän sillä ole terveydellisiä funktioita. Ettei puoskareita. Vältetään luvattomat.
        Mielestäni abortin tekevä lääkäri tarvitsee suojaa, yhteiskunnalta.
        Eiköhän noita puoskareita rangaistu.
        Ei kait maailma keskiajalle palaa?
        Beng

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        19:59
        Eiköhän sillä ole terveydellisiä funktioita. Ettei puoskareita. Vältetään luvattomat.
        Mielestäni abortin tekevä lääkäri tarvitsee suojaa, yhteiskunnalta.
        Eiköhän noita puoskareita rangaistu.
        Ei kait maailma keskiajalle palaa?
        Beng

        Ahaa, siksi varmaan jenkeissäkin Korkein okeus....jne päätti mitä päätti. Suojelevat lääkäreitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ahaa, siksi varmaan jenkeissäkin Korkein okeus....jne päätti mitä päätti. Suojelevat lääkäreitä.

        22:11
        Sinun 'johdonmukaisuutesi' on todella syvältä.
        Kirjoitat kuin kisaava pikkukakara.
        Beng

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        22:11
        Sinun 'johdonmukaisuutesi' on todella syvältä.
        Kirjoitat kuin kisaava pikkukakara.
        Beng

        "kisaava pikkukara" kuitenkin tietää mikä on Suomen aborttilaki, eikä höpötä tuollaista soopaa mitä kopsaan tähän.

        "Toki jokin laintapainen tarvitaan jo lääkärintyön suojaamiseksi. Eikös se oli suorittajia varten enempi kuin naisten."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "kisaava pikkukara" kuitenkin tietää mikä on Suomen aborttilaki, eikä höpötä tuollaista soopaa mitä kopsaan tähän.

        "Toki jokin laintapainen tarvitaan jo lääkärintyön suojaamiseksi. Eikös se oli suorittajia varten enempi kuin naisten."

        Kerro sinä omin sanoin lain sisältö ja tarkoitus.
        Minä ajan takaa koko asiassa sisältöä, en muotoa, asian hallinnointia.
        Mutta kerro nyt, kerro.
        Beng

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro sinä omin sanoin lain sisältö ja tarkoitus.
        Minä ajan takaa koko asiassa sisältöä, en muotoa, asian hallinnointia.
        Mutta kerro nyt, kerro.
        Beng

        Oletko noin avuton, että et itse osaa hakea tietoa Suomen aborttilaista?

        en ole tuo, jolta kysyit

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko noin avuton, että et itse osaa hakea tietoa Suomen aborttilaista?

        en ole tuo, jolta kysyit

        Eiehei.
        Vaan tarjoan sinulle tilaisuuden loistaa!
        Luitko jo ehkäisyn historiasta? Vai tiesitkö siitä jo tarpeeksi?
        Jos olet mies, ihmettelen keuhkoamistasi.
        Kun televisiossa käsiteltiin Jenkkilän aborttilakia, näytettiin toimenpidealustaa...
        Miksei näytetty paljasta kalua, mistä siittiöt lentää?
        Beng

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiehei.
        Vaan tarjoan sinulle tilaisuuden loistaa!
        Luitko jo ehkäisyn historiasta? Vai tiesitkö siitä jo tarpeeksi?
        Jos olet mies, ihmettelen keuhkoamistasi.
        Kun televisiossa käsiteltiin Jenkkilän aborttilakia, näytettiin toimenpidealustaa...
        Miksei näytetty paljasta kalua, mistä siittiöt lentää?
        Beng

        Sinulla on kalut ja siittiöt mielessäsi ja keuhkoat nyt amerikkalaisten naisten puolesta.

        Entäs suomalaiset naiset? Kannatatko tätä kansalaisaloitusta, jossa ehdotetaan Suomen tiukan aborttilain löysäämistä?

        Mitä hyödyttää sinulle loistaa, kun olet sitä mieltä, että meidän aborttilaki on lääkäreiden
        suojaamiseksi.

        14:15
        Ootko hieman yksinkertainen?

        Johan terveydenhoidon puolelta on haluttu tuplalausunnon sijasta yksi lausunto.
        Tältä osin kannatan löysäämistä. Uskon alan lääkäreihin enemmin kuin S24:n kirjoittajiin.

        Luultavasti olen yksinkertainen, koska ei minulle tulisi mieleenikään kysyä toiselta, että

        "Oletko hieman yksinkertainen"

    • Anonyymi

      Muistan kun olin kemikaliossa nuorena naisena.....siellä kävi vanhempi naisihminen joka osti aina katetreja...sellaisia pitkiä ja tiesi missä niitä oli...
      Kerran kysyin omistajalta että mihinkä niitä käytetään...tuli vähän vaikean oloiseksi ja sanoi sitten että tämä nainen käyttää niitä aborttiin...oli kai itse sanonut sitten...
      Kun tämä nainen tuli ostamaan niitä niin tuli jotenkin pahaolo...
      mimmimum-..mi

      • Amerikassa ei ole tuollaista...huoli pois.

      • Anonyymi
        MattiA kirjoitti:

        Amerikassa ei ole tuollaista...huoli pois.

        Sano se näin jos haluat verrata

        USAhan menneiden suomalaisten sukulaiset eivät tule takaisin Minnesotasta koska heillä pyyhkii hyvin

        Venäjälle menneiden ... koska sinne menneet pääosin tapettiin jos saatiin kiinni

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sano se näin jos haluat verrata

        USAhan menneiden suomalaisten sukulaiset eivät tule takaisin Minnesotasta koska heillä pyyhkii hyvin

        Venäjälle menneiden ... koska sinne menneet pääosin tapettiin jos saatiin kiinni

        Venäjällä on joitakin Putinin myönteisiä suomalaisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sano se näin jos haluat verrata

        USAhan menneiden suomalaisten sukulaiset eivät tule takaisin Minnesotasta koska heillä pyyhkii hyvin

        Venäjälle menneiden ... koska sinne menneet pääosin tapettiin jos saatiin kiinni

        Kaikilla Yhdysvaltoihin muuttaneilla suomalaisilla ei niinkään hyvin aina pyyhkinyt. Osa nimittäin voi huonosti ja lähti mm. Neuvostoliittoa rakentamaan. No, huonosti he pian voivat uudessakin kotimaassaan.
        Eräs Wällärikin USA:ssa päätyi oikein tiilenpäitä lukemaan.
        USA:ssa on paljon köyhyyttä ja kurjuutta, ihmiset asuvat kaduilla ja silleen.

        Tiilepäitä lukemaan

        Venäläiset leninistit teloittivat Urho Jokisen isän niskalaukauksella
        eivätkä antaneet lukea tiilempäitä
        keskitysleirissä Jokinen oli tiedonantajan päätoimittaja

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        En lue linkkiä, koskiko aborttia.

    • Anonyymi

      Urho Jokinen oli totinen toveri, kurvasi enempi vasemmalta kuin Taisto.

    • Anonyymi

      Aselakeja eivät aja uskonnolliset ryhmittymät. Aseilla surmataan eläviä ihmisiä, heidän puolestaan abortin vastusajat eivät näe vaivaa.

      • Anonyymi

        Niin, vaikeata olisikin surmata kuollutta ihmistä!

    • Anonyymi

      Sitä minäkin ihmettelen todella, ja entäs kun syö itsensä lihavaksi myös liika laihuus jossa nahka roikkuu, on jotain mitä en ymmärrä, jos jokin sairaus se eri juttu, mutta kaikilla oma elämä ja jokainen päättää omasta kehostaan itse.

    • Anonyymi

      jokaisella oma elämä ja aina ei tiedetä toisen elämästä, joten parasta olla arvostelematta

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      T. Soini kunnioittaa elämää, kuten Päivi Räsänen.

      • Anonyymi

        Onko T.S.:lla lapsia?
        Miksi kukaan ei puhu miesten suojaamattomina lentävistä siittiöistä?
        Puhutaan syntymättömästä lapsesta ja naisen kroppaan kohdistuvista vaatimuksista.
        Eikö ehkäisy kuulu joidenkin uskontojen arvoihin?
        Beng
        Sille yhdelle täällä: Jos et ole tajunnut, sanon varmuudeksi; kirjoitan yleisellä tasolla.
        Omissa kirjoitusteni sitaateissa olet ujuttanut omia sanomisiasi joukkoon.
        Kuka tahansa äidinkielen opettaja huomaisi tämän...

      • Anonyymi

        Jos kunnioittaa elämää kuten fanaattista uskovaa näyttelevä Räsänen, ei se silloin ole elämän kunnioittamista: Jos raskaus on alkanut vaikka raiskauksen, satunnaisen humalaisten irtosuhteen tms. seurauksena ja syntyvällä lapsella ei olisi ennustettavissa hyvää elämää ja kun ihmisiä tällä pallolla on jo muutenkin liikaa, niin eikö todellista elämän kunnioittamista olisi armahtaa ja lopettaa alkuunsa koko homma?

        Lisääntykää ja lisääntykää ja lisääntykää ja täyttäkää maa.
        Ja kuolkaa nälkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko T.S.:lla lapsia?
        Miksi kukaan ei puhu miesten suojaamattomina lentävistä siittiöistä?
        Puhutaan syntymättömästä lapsesta ja naisen kroppaan kohdistuvista vaatimuksista.
        Eikö ehkäisy kuulu joidenkin uskontojen arvoihin?
        Beng
        Sille yhdelle täällä: Jos et ole tajunnut, sanon varmuudeksi; kirjoitan yleisellä tasolla.
        Omissa kirjoitusteni sitaateissa olet ujuttanut omia sanomisiasi joukkoon.
        Kuka tahansa äidinkielen opettaja huomaisi tämän...

        Mutta monenko äidinkielenopettajan (yhdyssana!) oletat lukevan näitä sivuja?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta monenko äidinkielenopettajan (yhdyssana!) oletat lukevan näitä sivuja?

        11:47
        En ainoankaan.
        Kannattaa tehdä virhe, silloin huomataan.
        Beng
        Sitä ihmettelen, ettei ainutkaan mies kommentoi sitä, että jos mies käyttäisi kortsua, niin vain pieni mahdollisuus tulla raskaaksi. Suurempi, jos käyttää nuppineuloja.
        Minua raivostuttaa, kun kaikkien kapea näkö kohdistuu naisen kohtuun eikä miehen kaluun.
        P.S. Miltähän miehestä tuntuu, että jos maha on niin valtavan suuri kuin olisi viimeisillään raskaana, siis melkein poks, ja mitään ei synny kuitenkaan? Hyi minuu.

        Eikö se vastuu kuulu molemmille ja nyt siis kommentoi normaali seksielämää, en mitään raiskausta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö se vastuu kuulu molemmille ja nyt siis kommentoi normaali seksielämää, en mitään raiskausta.

        Mietis nyt vähän.
        Eihän kovin monimutkaisia vastuukeskusteluja tiimellyksessä käydä saatikka, onko varaa.
        Normaalit naiset huolehtivat omalta osaltaan, mutta kaikille eivät kaikki ehkäisymuodot käy. Kierukat, pillerit jne. on keksitty. Ja miksi kirjoitan, että normaalit naiset huolehtivat?
        Siksi, että he tietävät, kumpi tulee raskaaksi.
        Sitten ilmaisjakelu nuorille on ok., koska ei pidä olla rahasta kiinni.
        Ja kyllä. Vielä viime vuosikymmeninä olen kuullut mummojen selityksiä raskaaksitulosta, kun ei ollut rahaa kondomeihin.
        Olen toistamiseen sitä mieltä, että miesten pitää ryhdistäytyä tässä ja miettiä asiaa tykönänsä. Mistä vauva saa alkunsa?
        Tästä on syytä mölytä aina kun aborttikeskustelua käydään.

        Juuri normaaleille ihmisille sattuu myös lipsahduksia, siis myös normaaleille naisille aina toisinaan elämän jossain vaiheessa.
        Normaali ihminen ei ole robotti eikä robotti ole ihminen...

        Ihmettelen suuresti, että samalle naiselle tehdään toistamiseen abortti eli peräänkuulutan myös naisen vastuuta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mietis nyt vähän.
        Eihän kovin monimutkaisia vastuukeskusteluja tiimellyksessä käydä saatikka, onko varaa.
        Normaalit naiset huolehtivat omalta osaltaan, mutta kaikille eivät kaikki ehkäisymuodot käy. Kierukat, pillerit jne. on keksitty. Ja miksi kirjoitan, että normaalit naiset huolehtivat?
        Siksi, että he tietävät, kumpi tulee raskaaksi.
        Sitten ilmaisjakelu nuorille on ok., koska ei pidä olla rahasta kiinni.
        Ja kyllä. Vielä viime vuosikymmeninä olen kuullut mummojen selityksiä raskaaksitulosta, kun ei ollut rahaa kondomeihin.
        Olen toistamiseen sitä mieltä, että miesten pitää ryhdistäytyä tässä ja miettiä asiaa tykönänsä. Mistä vauva saa alkunsa?
        Tästä on syytä mölytä aina kun aborttikeskustelua käydään.
        Beng

        Normaalit naiset? Mitä ovat epänormaalit naiset?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Normaalit naiset? Mitä ovat epänormaalit naiset?

        10:07
        Mitä mieltä olet siitä, jos nainen haluaa tulla raskaaksi saadakseen lapsella haluamansa miehen eikä ehkäise? Ja 'saavuttamaton mies' tekee usean naisen raskaaksi ja lapset eivät tätä isää koskaan koti-isänä nää. Koti-isä tarkoittaa tässä sitoutunutta ja läsnäolevaa miestä.
        Ainoa yhteys voi olla elatusmaksu, jos siitäkään vastuuta ottaa.

        Miten vastauksesi liittyy kysymykseen?

    • Anonyymi

      Kunnioitus tarkoittaa, että ei valvo muiden elämää ja tuomitse.

      • Anonyymi

        Se on noinkin, mutta kun maailmassamme ihmisiä hallitaan heidän elämäänsä valvomalla, kyttäämällä ja määrittelemällä, määräämällä ja käskyttämällä.
        Kunnioittaako joku Räsänen mielestäsi siis mitä, jos ylipäätään kunnioittaa mitään muuta kuin eduskunnasta yms. nostamiaan isoja rahoaja? Hän kai on koulutukseltaan lääkäri, missä milloin hän on viimeksi toiminut lääkärinä? Miten Räsänen kunnioittaa hänelle puoli- ilmaisen tai ilmaisen opiskelumahdollisuuden antanutta valtiota...tällä tavallako, lapsellisella nillitykselläkö?

      • Anonyymi

        Kunnioitus on arvostusta. En voi kunnioittaa, jos joku elää kovin pöhkösti.
        Voin yrittää ymmärtää ehken hyväksyä. Tämä ei ole samaa kuin tuomitseminen.
        En oikein tahdo ymmärtää, mitä kunnioittaminen tässä yhteydessä tarkoittaa.
        Ja mitä tuo tuomitsemattomuus tässä on, käytännössä?
        Beng

      • Anonyymi

        Siis kun ensin vanhempani valvoivat ja sitten myös yhteiskunta valvoo minua, se tarkoittaa etteivät sen paremmin vanhempani kuin yhteiskuntakaan kunnioita minua?
        Ns. järjestäytyneessä yhteiskunnassa kaikki perustuu enemmän tai vähemmän yksilöiden valvontaan, muussa tapauksessa kyseessä olisi anarkia.

    • Anonyymi

      Kunnia Herralle. Sananl. 16:2 Jokaisen mielestä on hänen tiensä puhdas; mutta Herra tutkistelee sydämet.
      -repent
      .
      .
      .
      .
      https://youtu.be/4Lwx7DGghQw

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      70
      6850
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4440
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2883
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      2121
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1673
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      99
      1475
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1161
    8. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1154
    9. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      306
      1143
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1111
    Aihe