sinulle

Olen lähtöisin tuusulan järven rannalta. Sieltä missä on retkeilymaja ja puisto blues. Unessani seisoin kauhistuneena retkeilymajan rannassa ja järvi oli kuivunut. Oli vain mustaa mutaa siellä täällä lätäkköjä.Pakenin ylämäelle kauhuissani. siihen heräsin.

38w sitten kun elämässäni oli vaikeat vuodet (ei rahaa, ei ruokaa, ei asuntoa, lapsi kainalossa, turvattomuus, eikä tili koskaan riittänyt,sos virasto ei uskonut kuinka tulin niin pienellä palkalla toimeen joten sieltäkään ei mitään) Usein näin unta jossa hyppäsin tähän järveen retkeilymajan laiturilta. Järvessä oli jää lauttoja, mutta lun olin sukeltanut, ei vesi ollutkaan niin kylmää kuin luulin. Se oli lämmintä.
4142
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Nyt vaikuttaisi siltä, että tämä on yksi osa sarjaunesta.
Kerroit aiemmista, tähän oikeasti lapsuuteesi liittyvästä, järveen liittyneistä unistasi, joten osa sarjasta se on.
Menneisyydestä et voi enää ammentaa (kuiva järvi), et hyviä etkä pahojakaan muistoja.
Kauhistuit kaiketi siksi, että nyt olen sitten omillasi tulevaisuutesi suhteen.

Seuraa tarkoin tulevia unia, ne näyttävät tiesi suunnan.

Olisi mielenkiintoista lukea, mitä muut forumin tulkkaajat olisivat tästä mieltä.

T: Siipirikko

Äänestä

Kaipaatko kenties mukavia tunteita, onko ne sinulta tällä hetkellä hukassa. Tai olet käynyt masennuksen pohjamudissa ja lähtenyt sieltä ylös. Mitä pelästyitkään? Vesi on tunteiden symboli, hukuttautuminen, tunteet meinaavat hukuttaa sinut. Jäälautat, kylmiä tunteita, jähmettyneisyyttä. Kuitenkaan ne eivät ole niin kylmiä kuin kuvittelit. Kuivuminen taas ehkä niiden entisten tunteiden näivettymistä, myös voi olla, että olet jotenkin väliaikaisesti hukannut kykysi tuntea aidosti. Reagoida oikein, tunnistaa itse omat tunteesi. Unet auttavat sinua tunteidesi tunnistamisessa. Väliaika tapahtumilla ja unilla voi olla viittaus johonkin samantapaiseen nyt ja silloin. Tai sitten olet nyt tarpeeksi vahva alkaaksesi selvittää menneisyyttä ja irtipäästämistä.

Äänestä
  • Kiitos teille molemmille. Olen todellakin pysähtyneisyyden tilassa, en pääse liikkumaan, sisällä jatkuvasti. Yksinäisyys.
    Mielenkiintoista en ole kuullut sarjaunista, alan seuraamaan uniani tarkemmin.

    Äänestä

  • Aurora kirjoitti:

    Kiitos teille molemmille. Olen todellakin pysähtyneisyyden tilassa, en pääse liikkumaan, sisällä jatkuvasti. Yksinäisyys.
    Mielenkiintoista en ole kuullut sarjaunista, alan seuraamaan uniani tarkemmin.

    Hei vielä! Voithan kokeilla myös pyytää uniltasi neuvoa ja tilanteen parantamista. Selkeitä, parantavia unia. Illalla ennen nukahtamista lähettää tällaisen toiveen sinne jonnekin, niin voipi olla, että se toteutuu. Hyvää jatkoa sinulle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aurora kirjoitti:

Olen lähtöisin tuusulan järven rannalta. Sieltä missä on retkeilymaja ja puisto blues. Unessani seisoin kauhistuneena retkeilymajan rannassa ja järvi oli kuivunut. Oli vain mustaa mutaa siellä täällä lätäkköjä.Pakenin ylämäelle kauhuissani. siihen heräsin.

38w sitten kun elämässäni oli vaikeat vuodet (ei rahaa, ei ruokaa, ei asuntoa, lapsi kainalossa, turvattomuus, eikä tili koskaan riittänyt,sos virasto ei uskonut kuinka tulin niin pienellä palkalla toimeen joten sieltäkään ei mitään) Usein näin unta jossa hyppäsin tähän järveen retkeilymajan laiturilta. Järvessä oli jää lauttoja, mutta lun olin sukeltanut, ei vesi ollutkaan niin kylmää kuin luulin. Se oli lämmintä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu