Pitkästä aikaa Suviseuroihin, mutta ei huvittaisi yhtään

Täytyis ajaa asuntoauto kentälle. Mutta ei pelkästää se, vaan auton lastaus ja perheen valmistelu. Luvattu on myös helteitä. Kovia sellaisia. Mieli kaipaisi enemmän rannalle viilentymään. Muutenkin polku koko siionin toimintaan on päässyt ruohottumaan, kiitos koronapandemian.
Tällä hetkellä olen valtavissa turmeluksissa, kun vaimo touhottaa, että on pakko varustaa asuntoautoa ja ei ole aikaa yhtään muuhun. Tuntuu, että lomaki menee ihan hukkaan, ku joutuu lähtee kuuntelemaan niitä iänikuisia vanhanaikaisia saarnoja sinne helteiselle suviseurakentälle.

Käytiin jo Juhannusseuroissa ja jotenkin tuntuu, että noissa seurapuheissa en näe enää mitää muuta, kuin että toitotetaan, kuinka tähän joukkoon kannattee kuulua. ja kuinka tämä joukko on se oikea ja muualta ei kannate onnea ettiä, koska muut tiet vievät väärään. Että kun elämän herra Jeesus Kristus tulee, on oltava valmiita, eikä silloin enää mitkää verukkeet kelepaa, että oon ostanu pellon, tai härkiä taikka menny naimissiin. Miksi se elämän Herra Jeesus Kristus on tarkoittanut elämän näin tukalaksi tässä ajassa? Taloudellisiakin huolia meillä on ja tuntuu, että mielenterveytenikin on täysin romahtamassa. Missä siunaus? Samaan aikaan ympärillä on ollut paljon luopujia. Seurapuheissa kuitenkin toitotetaan, että nyt eletään erittäin hyviä aikoja, kun Jumalan sana kaikuu kaikkialla netti- ja radiolähetysten ansiosta ja ne vielä tulkataan joka ikiselle kielelle. Vanhoillislestadiolaisittain uskovaisten määrä kuitenkin vähenee ja sen näkee jo sokia reettaki.