Voisikohan olla nivelreumaa 18 vuotiaalla

Anonyymi

Moi. Olen 18 vuotias miehenalku. Minua on vaivannut 3 vuotta lihasten ja nivelten särky. Sitä on vaikea kuvailla mitä särkee. Sormia ainakin ja pohjelihaksia ja polvea. Kävin lääkärissä pari vuotta sitten ja lääkärit huomasivat minulla yliliikkuvat nivelet. Laittoivat oireet yliliikkuvien nivelten piikkiin ja fysioterapeutti antoi venyttelyohjeita. Laboratoriokokeita otettiin myös niissä ei silloin näkynyt mitään poikkeavaa. Särky on semmoista että koko kehoa särkee tai ainakin siltä se tuntuu. Jalat sormet ja kaikki tähän asti toiminut niinkuin pitää.

6

273

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Reuma ei katso ikää, siis voi tulla missä iässä tahansa.
      Sinulta on kuitenkin otettu kokeita, eikä niissä ole näkynyt mitään.

      Tosin olen itse sitä mieltä, että ei reuma välttämättä näy alkuvaiheessa verikokeissa, koska joskus, kun jollain reuma todetaan, niin sanotaan, että on jo aika pitkällä, huolimatta siitä, vaikka olisi jo aiemmin ( ennen toteamista ) kokeita tehty.

      Yksi vaihtoehto saattaisi olla nivelrikko, sekään kun ei välttämättä liity ikään tai ikääntymiseen, vaikkakin taitaa olla ikääntyvien ihmisten " kansansairaus ".

    • Anonyymi

      Harrastatko paljon liikuntaa? Voiko olla rasitusta? En tiedä miten venyttelet yleensä, mutta varsinkin ylipitkiä venytyksiä ja ääriasentoja kannattaa välttää. Sillä nimittäin saa paikat todella kipeäksi, itsellä kävi niin. Tutkiinko sinulta verikokeissa myös natrium. Minulta otettiin 7 pulloa verta ja tutkittiin paljon eri tulehdusarvoja sekä natrium arvot . Minulla natrium oli liian matala ja lihasten nykimistä ja särkyä paljon. Siitä menen vielä lisätutkimuksiin. Lihakset ihan tukossa ihan pienestä.
      Minulla on myös ollut epämääräisiä kipuja ympäri kroppaa.
      Pohjelihaksen kireys vaikuttaa muuten polveen ja polvi voi tuntua kipeältä. Minulla oli nimittäin juuri pohjelihas jumissa tuosta sivulta. Pohkeet meni aivan juttujaan ja polvia särki.
      Mutta ilman kuvantamistutkimuksia ei voi tietää onko kyseessä nivelrikko. Olen ostanut poronluuliemijauhoa jonka pitäisi olla hyväksi nivelille. Minulla nivelissä rahisee, mutta ikääkin on 40v.

    • Anonyymi

      Nivelten hyvänlaatuinen yliliikkuvuus on tavallinen syy nivelkipuihin ja laaja-alaisiin särkyoireisiin. Diagnoosi varmentuu nivelten yliliikkuvuuden testauksella. Yliliikkuvuuteen liittyvät oireet voivat vähentyä iän myötä. Näin sanottiin netissä. Yleistä nuorilla naisilla mutta ihan hyvin voi koskea myös miehiä.

    • Anonyymi

      Itsekin mielenkiinnolla odotan vastausta tähän.
      Perheenjäsenellä myös samat vaivat. Eli kroonista lihas- ja nivelkipuja ja huomattavaa lihasjäykkyyttä. Käynyt useasti vuosien aikana lääkärissä, mutta ainoa hoito on grammaset pamolit. Fysioterapeutti määräsi myös kuminauhajumppaa ja venyttelyä.
      En tiedä "liikkuvista nivelistä", mutta nuorena hän oli hyvin notkea.

    • Anonyymi

      Oletko jo käynyt fysiatrin puheilla? Jos et ole, niin varaa aika tai pyydä lähete ym. Fysiatri on juuri se erikoislääkäri jonka alaa on juuri tuollaiset tuki-ja liikuntaelimistön sairaudet esim. lihas-ja nivelkivut.
      Tavislääkärit vain määrää lääkkeitä ja fysioterapiaa ja fyssarit antaa jotain kuminauhajumppaohjeita.

      • Anonyymi

        No niin tekee se fysiatrikin, ei ne mitään poppamiehiä ole nekään.
        Liikettä ja lääkettä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      116
      2406
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      38
      1471
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      642
      1004
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      962
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      97
      888
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      875
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      700
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      696
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      686
    Aihe