en oikein tiedä mistä aloittaa ja mitä kertoa. siinä juuri ehkä suurin ongelmani onkin. olen sairastanut bulimiaa "vakavasti" n.2 vuotta.(???) tai silloin siitä tuli todellinen ongelma, ainakin omasta mielestäni. en pysty lopettamaan ahmimista ja oksentamista, se on minulle päivittäistä. rahaa kuluu aivan tolkuttomasti, pahimmillaan 40e päivässä. pelkkään oksentamiseen. ensimmäisen kerran oksensin kuitenkin jo n.5 vuotta sitten. kukaan ei tiedä ongelmastani.olen aivan loppuunpalanut ja minun on pakko saada apua.en uskalla varata lääkäriltä aikaa ja syy on niinkin typerä, etten tiedä mitä minun pitäisi lääkärille sanoa. olisi ihanaa jos joku vain keroisi miten aloitan kertomaan ongelmani. olen muutenkin ujo. tiedän että ongelma on pään sisällä, eikä laihuus tee minua onnelliseksi, mutta voiko lääkäri pakottaa minua nostamaan painoa? painoindeksini on n.17. entä vaikuttaako lääkärilläkäynti siihen että voinko adoptoida aikuisena lapsia. tämä on yksi huolenaiheeni, sillä minulla ei ole ollut kuukautisia vuoteen. jos kerron lääkärille bulimiastani, voiko olla mahdollista että saisin vähäksi aikaa sairaslomaa. olo on niin kurja että tuntuu ettei tästä alemmaksi voi enää mennä.. haluan todella parantua.
auttakaa..
sick and tired
3332
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Aloita sillä, että soitat nyt heti terveyskeskukseen ja kysyt reippaasti onko heillä syömishäiriöihin erikoistunutta lääkäriä ja jos on niin varaat ajan hänelle. Ei siinä puhelimessa tartte sen enempää selittää. Se on tärkein askel, että saat ajan varattua. Syömishäiriöihin erikoistunut lääkäri varmasti ymmärtää kaiken ja ottaa sut tosissaan. Älä vielä murehdi sitä, miten sit lääkärinvastaanotolla selität asiasi, kunhan nyt eka varaat sen ajan. Askel kerrallaan.
Ensiksi haluan sanoa ja lohduttaa että et ole yksin!!
Itse otin eilen suuren askeleen.. Kerroin poikaystävälle bulimiasta..tosin en pystynyt kasvotusten tai puhelimessa,vaan lähetin viestin. Tuntui kuin tiiliskivikasa olisi pudonnut hartioilta.. Kun hän tuli mun luokse,otti ekaksa syliin ja halas. Oli niin uskomaton olo,olin kokoajan,tämän reilu 5 vuoden ajan kuvitellut että olen asian kanssa yksin,eikä ole ketään kenelle voisin kertoa. Eilen päätin että bulimia ei saa viedä voittoa,vaan voiton vien minä!!
Illalla sitten kerroin äidille,joka otti asian myös hyvin vastaan. Huomenna varataan lääkäri ja siitä se ylämäki alkaa! =)
Olo on niin uskomattoman helpottunut kun ei tarvitse enään salailla. Ja huomaa että on ihmisiä jotka välittää ja haluaa auttaa!
Nyt toivon koko sydämmestäni että kertoisit sairaudestasi jollekkin,kenelle voisit kuvitella sen kertovan. Tiedän että se on kaikkea muuta kuin helppoa,mutta se on tehtävä parantumisen kannalta. Olen itse niin monta kertaa päättänyt soittaa lääkärille,mutta en ole samasta syystä uskaltanut,nyt tideän että on joku joka auttaa siinä,ja tulee vaikka mukaan pitämään kädestä kiinni.
Koita vaikka lähettää tekstiviesti jossa kerrot bulimiasta,koita jo tänään,koska huomisen jälkeen tulee aina huominen ja sitä on niin helppo lykätä.
Toivon koko sydämmestäni että saat voimia ottaa ja kertoa,ja paranemisen ensiaskel on jo otettu!!
Haleja ja kirjoita kuulumisia!!
Tikru
moikka kaikki!
varasin siis ajan lääkärille ja tulin sieltä ihan äsken. ens viikolla menen labraan verikokeisiin ja kuukauden päästä juttelemaan ravintoterapeutille.
olis pitäny ehdottomasti varata aika jo aikasemmin, mutta ajattelin että nyt yritän "tosissani" parantua. eikä se tietenkää multa onnistunu.
tuntu tosi hyvälle ku lääkäri sano mulle että olin tosi rohkee kun varasin ajan ja se on varma että selviän tästä kun vaikutan niin topakalta. varatkaa oikeesti aika lääkärille jos teillä on ongelmia yms. helpottaa oikeesti.
minä ainakin aioin parantua tästä ja aion viettää ihanan kesän, enkä pilaa sitä oksentelemalla. mä oon niin kyllästyny mun elämään tälläsenä.
voimia kaikille.