On ollut raskas päivä mutta hengissä ollaan.

Jonain päivänä kaikki on paremmin. Täytyy luottaa ja uskoa siihen. Toivottavasti rakkaus ja hyvä tahto lisääntyvät maailmassa. En tiedä. Näin tänään kauniin vanhemman naisen. Hän oli maalauksesta astunut sinne. Jostain seesteistä. Ehkä on vielä hyvyyttä maailmassa.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Lopella suviksiin on lähdössä paljon porukkaa. Taitaa olla ihan uudet sukulaisetkin.

Äänestä
  • Sielun?

    Äänestä

Niinpä, täytyy luottaa ja uskoa.

Äänestä

Näin tänään hänen niskansa, 🤣 hän tuskin minua näki. Vanhempi olen, mutten mitenkään erityisen kaunis, enkä ole maalauksissa mallina ollut. Veikkaan, että pitkä päivä oli, koska ainakin kun lähdin töistä 19.30 maissa pihalla oli vielä vähän saman näköinen auto millä hänen olen töissä nähnyt lähtevän.

Hyvää tahtoa ja rakkautta minulta kyllä löytyy, ja siitä riittäisi myös hänelle, jos haluaisi joko läheisenä ystävänä tai miehenä siitä osansa vastaanottaa. Se valinta on kuitenkin hänen ja hän saa olla aloitteellinen, jos jompaa kumpaa tavoittelee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Jonain päivänä kaikki on paremmin. Täytyy luottaa ja uskoa siihen. Toivottavasti rakkaus ja hyvä tahto lisääntyvät maailmassa. En tiedä. Näin tänään kauniin vanhemman naisen. Hän oli maalauksesta astunut sinne. Jostain seesteistä. Ehkä on vielä hyvyyttä maailmassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu