No nyt on jo kiire jos meinaatte ehtiä suviseuroille puhdistamaan syntistä mieltänne, Pyhäjärven väellä on hyvin monella paatunut mieli
Suviseurat
Anonyymi
44876
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 44
Vanhimmat
Jos et ole Pyhäjärvinen, miksi kirjoittelet tänne syntisten joukkoon?
Pride rallattaa, tekopyhää taivastelua.
" Lohduksi toisillemme"
Taivas on auki, vanhoillislestoille.
Toinen hulluus praidmarssi, jossa taatusti olleet mukana ne, joilla ei ole ollut muutakaan tekemistä.
Ällöttävää, ei voi mitään.
Korjaan; priderallatus.
Kiirehdihän nyt itse ensin sinne, näytä mallia, kohota viekkaat silmäsi taivasta kohti ja sitten hyväksikäyttökohteisiin, olet vapaa toimimaan.
Nämä ovat järkyttävää lahkolaisuutta, vanhakantaista hyväksikäyttöä.
Outoa, että vielä tänäpäivänä tapahtuu tällaista.
Luterilaisuuskin on kärsinyt fiaskon,
Kaikenlainen markkinahumu, on saanut paikkansa kirkossa meilläkin, jopa politikointi ulottui joidenkin taholta Pyhäjärven kirkkoon.
Lieneekö syy siihen, että kuulijakunta kaikonnut.
Mikä on lahko? Se ei ole lainkaan uskon asia.
Puhutaan eri herätysliikkeisgä.
Ketään ei voi sen mukaan tuomita, ettei tulisi itse tuomituksi.
Lahko, lahkolaisuus ilmentää Suomen hengitysilmassa juuri sitä ahdasmielistä, kaksinaismoraalia, jonka me miellämme sanasta lahko.
Ei kannata vääntää vipua, ei se miksikään muutu.
Missä Körtit pitää seuransa?Pyhäjärvellä on körttejä.
Lahko ja herätysliikkeet on eri asia
Niillä on hiustenleikkuukilpailu, niskavillat tasaiseksi. "En mie muuta tiijä."
Samaan muottiin menee, samaa tekopyhyyttä ja taskujen täyttö mallia kaikki touhu.
Turha on taivastella, hyväksikäyttöä kaikki tyynni.
Lopettakaa oikeasti turha taivastelu.
Käytännössä toiminevat samalla ahdasmielisellä tavalla.
(Kaksinaismoraalin omaavia)
Putin julistaa Herran Sanaa pahan vallassa oleville🙏🙏
Eiköhän sitä julista Ortodoksi Kirill??
Kirill on seonnut Putinin rahasäkkiin, ei edes päätä näy.
Se on totta, Kirill on voideltu ruplasäkkien voimalla.
Äijäköörien ähke ja puhku vain korisee kultakupoleissa.
Missähän oli suviseurat ?
Joku savipelto, jossa nuoriso pääsi yöksi irralleen, kohta luetaan ukkojen voimin tuomioita, mitä tulikaan tehtyä. Huh!
Ei ne muista omaa osuuttaan, tassut on kuitenkin taivasta kohti ja pylly paljaana.
DNA - on tosi.
Asuntovaunujen iskarit ollu kovilla
Ja alkoholi huumehet kortsut tehneet kauppansa🐽🐽
Mitäs tuosta nuoret on nuoria.
Eräskin tohtori moittii uskovat ja höntää joka pyhä kirkossa ehtoollislitkut juomassa 🤣
Vaan hyvännäköisiä naisia on näissä suviseuroissa.Kannattaa kyl käydä.Touhuamaankin pääsee aika helpolla
Aikasi touhuat niin saat ostaa 16hengen pikkubussin perheellesi.Hyvä että väestö kasvaa.
Lapsilisillä tienaa Pohjanmaalla kuulemma hyvin.
Oulun seutu on täynnä lisillä elävää, eläväistä elonkorjuu porukkaa. Amen.
Suvi orgiat ne on,eikä mitkään seurat.
Mitä se sinulle kuuluu.Kesäseurat joissa lauletaan suvivirttä.
Mulla on kaikki valmiina, viikonloppuna nähdään.
voi perr...le ne olikin viime viikonloppuna.
Onneksi on Karju. AHHHHH
HEIKKI!"####¤
Mitä pettääkö Pudokas Heikin kanssa karjuaa.
Sinähän Heikki sen parhaiten tiedät! Turha hämätä Koski vain pauhaa,saamatta rauhaa!
Eikö se pudokas asu lähellä koskea?
Äläpä,Heikki saivartele.Mutta sehän kuuluu kapiaisen työnkuvaan!!
Kuka on Vesikoski-Rockin ensimmäinen esiintyjä?
Kuka sinne suviseuroille haluaa. Vuosi toisensa jälkeen pedofiilisempieininki. A Hiltunenko jäi viimeksi kiinni. Herranjumala kolme omaa pientä tyttöä kuulemma mukana. Kamaluutta.
Iiiiiiikkkkkkkk, sanatonna saivarran, nämä pyhäkkäät, oma tapansa hankkia taivasosuutta.
Mitä, joko ne meni?
Elä välitä, myöhästyttiin.
Eikös teillä siellä räppäri mc oge ollut kosketellut väkisin jotain pikkutyttöä. Joku keksinyt loistobisneksen myydä hihhuleiden pennuille viinaa, kun kotikasvatus on mitä on. 100prosenttisia alkoholisteja saatte aikaan.