Puolalainen opiskelija kaupustelijana

Anonyymi

Monet muistaa varmaan 90-luvun puolalaiset opiskelijat täällä Suomessa, jotka kiersivät polkupyörillä maaseudulla kauppaamassa piirroksia. Osa heistä liikkui omilla autoillaan ja ajoivat polkupyörillä, osa jaettiin isommalla porukalla pyöräilemään maaseudun pikkuteitä.
Isäni oli ollut aamulla kyyditsemässä äitiäni terveyskeskukseen ja oli jäänyt autoon odottelemaan parkkipaikalle. Siihen parkkipaikalle oli tullut pienellä Fiat 126 autolla neljä puolalaista nuorta naista ja polkupyörät olivat siellä auton katolla. Naiset jättivät auton siihen parkkipaikalle ja lähtivät polkupyörillään reput selässä eri suuntiin siitä terveyskeskuksen parkkipaikalta. Isäni oli katsellut sitä mielenkiinnolla, kuinka nokkelasti nämä naiset olivat toimineet, siellähän auto voi olla parkissa vaikka viikon, eikä kukaan ihmettele tai sakota ja kertoi siitä minulle tultuaan takaisin kotiinsa tien toiselle puolen.
Minä en tuota nyt niin kovin ajatellut, onhan näitä, mutta sitten iltapäivällä alkoi hellepäivän päätteeksi ukkostamaan ja pihalleni ilmestyi nuori hyvännäköinen nainen polkupyörällä reppu selässä. Ei vielä satanut, mutta ukkonen jyristeli melkoisesti ja nainen pelkäsi sitä jyrinää ilmiselvästi katsellen taivaalle tullessaan taloni kuistille.
Huonolla englanninkielellä nainen selitti minulle olevansa puolalainen opiskelija ja hänellä on omia piirustuksia kaupan. Repustaan nainen otti esille niitä piirustuksia ja näytti minulle. Katselin niitä ja samalla tuota hyvännäköistä naista, olipa hyvännäköinen, mutta ne kuvat olin kyllä nähnyt aikaisemminkin. Kysyin häneltä, että onko hän itse varmasti piirtänyt nämä ja vastaus oli, että kyllä ne on hänen.
Minulla oli kirjahyllyn päällä aivan samanlainen piirros, joka oli tuolla naisella niiden piirustusten joukossa, olin ostanut sen edelliseltä puolalaiselta kaupustelijalta, joka oli nuori mies ja polkupyörällä hänkin. Näytin tuolle naiselle tuon piirroksen ja kysyin, että miten on mahdollista.
Nainen näytti aika hämmästyneeltä ja oli ihmettelevinään itsekin. Kerroin hänelle, että tiedän kyllä tämän homman, kaikilla on samat piirrokset joita kaupataan ja taidatte olla samaa porukkaa, jonka isäni näki jo aamulla terveyskeskuksen pihalla.
Nainen näytti jo hieman hätääntyneeltä ja oli lähdössä, mutta samassa ukkonen jysäytti oikein lähelle, väläys ja samalla pamahti, alkoi satamaan oikein kunnolla. Sanoin naiselle, ettei ole mitään hätää, en soita poliiseja paikalle ja voit olla ihan huoletta täällä tuon ukkosen aikaan. Naisen reaktio oli aika yllättävä, sillä hän kapsahti kaulaani halaamaan minua ja sanoi pelkäävänsä ukkosta tosi paljon.
Siinä me halattiin ja tuntui aika hyvältä, ilmeisesti tunne oli molemmin puolinen, kun nainen ei ihan heti lopettanut. Minulla alkoi housuissa olemaan ahdasta, veitikka osoitti kiinnostustaan tuota naista kohtaan. Pian jo suutelimme tuon naisen kanssa ja nainen tunnusteli rohkeasti housujen etumusta kädellään. Ilme oli kyllä melkoinen tuolla naisella, kun hän tunnusteli kovana seisovaa veitikkaani, ooh miten kova, kuulin hänen sanovan englanniksi ja jotain puolaksi. Nainen hieroi omaa jalkoväliään jalkaani vasten ja huokaili. Työnsin käteni varovasti naisen housuihin ja sieltähän löytyi varsin märkä vako, jota sormella hyväilin.
Sehän oli sitten menoa, ukkonen paukkui ulkona ja vettä satoi kaatamalla. Aika nopeasti saimme tuon puolalaisen naisen kanssa vaatteet riisuttua ja minä etsin veitikkani päälle kortingin, kun en paljaalla uskaltanut naida tuota naista. Aivan upeat rinnat tuolla naisella ja ne pomppivat mukavasti, kun hän ratsasti minun päälläni. Sellainen pikapanohan siitä tuli ilman suurempia hienosteluja, kovin pitkään en jaksanut pidätellä ja hyvin sai tuo nainenkin huudoista päätellen.

Ukkonen oli jo helpottanut siinä ja sade lakannut, kun siitä selvisimme taas tajuihimme. Nainen kiitteli minua halaamalla ja kysyi sitten aika yllättävästi, että voisiko hän jäädä luokseni vähäksi aikaan kavereidensa kanssa, kun näyttää siltä, että asun yksin isossa talossa. Kerroin tosiaan asuvani yksin talossani ja kyllä hän voi kavereidensa kanssa tulla muutamaksi päiväksi asumaan tänne, jos tämä on näin mukavaa.
Kävimme yhdessä tuon naisen kanssa autollani siellä terveyskeskuksen parkkipaikalla viemässä tuulilasiin lapun viestiksi toisille, että osasivat tulla sillä autolla talolleni. Illalla tulivat sitten toisetkin puolalaiset naiset luokseni, yhtä kauniita olivat hekin ja voin vakuuttaa, että mukavaa oli koko porukan kanssa muutama päivä, kun naiset viettivät ne luonani.
Kävimme porukalla kalastamassakin järvellä ja saunottiin, pillua sain jokaiselta! Pidettiin vielä yhteyttä kesän jälkeenkin ja yksi naisista tuli vielä luokseni seuraavana jouluna.

18

13047

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kierteli niitä muitakin opiskelijoita silloin, meidänkin pikkukaupungissa oli amerikkalaisia värillisiä sairaanhoitajia opiskelijoina läheisellä erikoissairaalalla. Kävivät kauppaamassa sellaisia bling-bling tauluja, hyvän näköisiä värillisiä mimmejä, kaksistaan liikkuivat. Silloin sain ensimmäisen kerran värillistä, kun kävivät minunkin ovikelloa soittelemassa.

      • Anonyymi

        Varmaan mukava yllätys, kun hyvän näköiset mimmit soittaa ovikelloa :))


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmaan mukava yllätys, kun hyvän näköiset mimmit soittaa ovikelloa :))

        Kyllä näitä tilanteita joskus tulee. Minulla oli omakotitalo aikoinaan uudella asuinalueella, rakensin sen sinne myyntiin ja asuin siinä vähän aikaa. Siellä kävi monenlaista ovikellon soittelijaa, kun uusi asuinalue kiinnosti.
        Yhden kerran olin takapihalla hitsaamassa kattotikkaiden tukea, kun kuulin sisältä ovikellon ääntä. Menin katsomaan etupihan puolelle, niin kaksi nuorta naista oli soittamassa ovikelloani. Eivät he nyt niin erityisen kauniita olleet, kun ei ollut meikkejä, mutta nuoria hoikkia naisia. Pyysivät päästä sisälle juttelemaan kanssani.

        Sisällä ilmeni, että he ovat uskontoa kauppaamassa Jehovan todistajia, eihän se mikään minua miellyttävä aihe ollut, mutta juteltiin kuitenkin. Tarjosin teetä heille ja katsottiin taloakin... Lopulta tilanne meni niin, että oltiin kolmestaan minun vesisängyssäni, kun nämä uskonsisaret villiintyivät. Ei olisi uskonut, että miten he innostuivat naimaan kanssani! En sen koomin heitä nähnyt, moneen kertaan he vannottivat minua, etten saa kertoa asiasta muille, myin talonkin pois ja muutin toiselle paikkakunnalle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä näitä tilanteita joskus tulee. Minulla oli omakotitalo aikoinaan uudella asuinalueella, rakensin sen sinne myyntiin ja asuin siinä vähän aikaa. Siellä kävi monenlaista ovikellon soittelijaa, kun uusi asuinalue kiinnosti.
        Yhden kerran olin takapihalla hitsaamassa kattotikkaiden tukea, kun kuulin sisältä ovikellon ääntä. Menin katsomaan etupihan puolelle, niin kaksi nuorta naista oli soittamassa ovikelloani. Eivät he nyt niin erityisen kauniita olleet, kun ei ollut meikkejä, mutta nuoria hoikkia naisia. Pyysivät päästä sisälle juttelemaan kanssani.

        Sisällä ilmeni, että he ovat uskontoa kauppaamassa Jehovan todistajia, eihän se mikään minua miellyttävä aihe ollut, mutta juteltiin kuitenkin. Tarjosin teetä heille ja katsottiin taloakin... Lopulta tilanne meni niin, että oltiin kolmestaan minun vesisängyssäni, kun nämä uskonsisaret villiintyivät. Ei olisi uskonut, että miten he innostuivat naimaan kanssani! En sen koomin heitä nähnyt, moneen kertaan he vannottivat minua, etten saa kertoa asiasta muille, myin talonkin pois ja muutin toiselle paikkakunnalle.

        Pappi vaan joi, suntio taksilla lisää toi


      • Anonyymi

        Ettei vaan ollut silloin Heinolassa, kun Reumasairaala oli vielä toiminnassa. Muistan siellä olleen amerikkalaisia opiskelijoita aikoinaan. Nättejä värillisiä nuoria naisia olivat, muistan heitä nähneeni joskus Vossikassa ja Kumpelissa.


    • Anonyymi

      Kerro siitä joulusta joskus.

      • Anonyymi

        Kyllä kirjoitan siitä joulusta, kun tässä ehdin. Mukava joulu se oli, kun hain tämän nuoren puolalaisen naisen satamasta, hän tuli Pomeranialla Helsinkiin Gdanskista. Olihan se mukava nähdä hänet sen kesän jälkeen, tuo upea nuori nainen. Jo matka Helsingistä tänne maalle oli mukava, mutta siitä toiste lisää, kun ehdin kirjoittamaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä kirjoitan siitä joulusta, kun tässä ehdin. Mukava joulu se oli, kun hain tämän nuoren puolalaisen naisen satamasta, hän tuli Pomeranialla Helsinkiin Gdanskista. Olihan se mukava nähdä hänet sen kesän jälkeen, tuo upea nuori nainen. Jo matka Helsingistä tänne maalle oli mukava, mutta siitä toiste lisää, kun ehdin kirjoittamaan.

        Voisit kyllä tuosta joulusta kirjoittaa, on tässä odoteltu :))


    • Anonyymi

      kgbn opiskelijoita

      • Anonyymi

        Ei ne mitään kgbn opiskelijoita olleet, ihan tavan puolalaisia. Niitä kierteli silloin 90-luvulla ihan yleisesti, kun puolalaiset keksi yhdistää matkailun ja kaupustelun. Samoilla piirroksilla tekivät kauppaa. Myöhemmin tulivat nämä romanialaiset kaupustelijat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ne mitään kgbn opiskelijoita olleet, ihan tavan puolalaisia. Niitä kierteli silloin 90-luvulla ihan yleisesti, kun puolalaiset keksi yhdistää matkailun ja kaupustelun. Samoilla piirroksilla tekivät kauppaa. Myöhemmin tulivat nämä romanialaiset kaupustelijat.

        Olihan niitä kaupustelijoita monenlaisia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olihan niitä kaupustelijoita monenlaisia.

        ...iso osa "piirustuksista" oli Laserilla tulostettuja ...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ...iso osa "piirustuksista" oli Laserilla tulostettuja ...

        Mitä väliä sillä on kun olivat mukavia ja tajusivat antaa persettä. He nussivat Puolaa maailmankartalle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä väliä sillä on kun olivat mukavia ja tajusivat antaa persettä. He nussivat Puolaa maailmankartalle.

        On teillä luusereilla fantasiat, naiset ovat teille ihan vieras asia selvästi.
        Ainoa mitä saatte on oma käsi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ...iso osa "piirustuksista" oli Laserilla tulostettuja ...

        Hahahhaa.....nyt on joku amitsujonne keksinyt pelkkää fantasiaa ja haaveilee puolan tytöistä....menehän poju runkkaamaan, ne on kuule ihan eri miehet jotka pillua saa 😂😂😂😂😂


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä väliä sillä on kun olivat mukavia ja tajusivat antaa persettä. He nussivat Puolaa maailmankartalle.

        Oma kokemus näistä on kesältä -97. Olin kevääällä päässyt armeijasta ja asuin vanhempieni luona kesän ajan. Jossain heinäkuun alkupuolella tulin yhtenä päivänä kesätöistä kotiin ja äitini joi kahvia parin nuoren naisen kanssa pihalla. Nopeasti kävi selväksi, että olivat näitä puolalaisia kaupustelijoita/matkalaisia. Olivat jo mutsin kanssa sopineet, että laittavat teltan seuraavaksi yöksi takapihalle. Olin menossa kavereiden kanssa pelailemaan fudista illaksi, mutta nämä kaksi tummaa kaunotarta saivat minut houkuteltua uimaan. Hyppäsimme vanhaan Volvooni ja vein heidät tarkoituksella melko syrjäiselle rannalle. Rannalla ei ollut muita ja olin melko varma ettei ketään ollut tulossakaan kun tytöt sitä kyselivät. Kumpikaan ei pukenut uikkareita vaan potkaisivat vaan farkkusortsit jaloistaan ja ottivat t-paidat pois. Itselläni oli sortsit jalassa mutta he maanittelivat ottamaan ne pois. Heitin itsekin housut pois ja juoksin tyttöjen perässä veteen. Vedessä toinen tytöistä tuli melkein heti viereeni ja halusi halata minua. Hänen pienehköt rinnat olivat vatsaani vasten ja tunsin hänen todella kovat ja terävät nänninsä. Viileästä vedestä huolimatta kullini pamahti seisokkiin samantien. Hän huomasi sen tietysti heti ja nauraen sanoi jotain puolaksi toiselle tytöistä kuka tuli viereemme. Pian tunsin molempien kädet kullini varressa kiinni. Suutelin toista tytöistä ja se oli kiihkeämpi suudelma kuin mikään aikaisemmin kokemani. Suutelemani tyttö halusi mennä rannalle ja kävi hiekalle selälleen heti kun pääsimme vedestä pois. Ei minulla ollut mitään kortsuja mukana mutta en ajatellut siinä vaiheessa mitään, minulla oli kaksi alastonta ja kaunista naista... Tämä selällään ollut nainen oli selvästi porukan kokeinein niissä hommissa, minä mukaan lukien. Hän auttoi kädellään minun kullini oikeaan kohtaan ja senjälkeen heitti jalkansa minun ympärille ja ennenkuin tajusin olin juurta myöten hänen sisällään. Toinen tyttö tuli viereemme ja katseli hetken sivusta. Sitten tunsin hänen käden välissämme ja hän alkoi hieroa kaverinsa klitorista. Tyttö allani alkoi yht äkkiä kiemurrella ja voihkia rajusti. Toinen tytöistä lopetti hieronnan ja suuteli rajusti kaveriansa. Senjälkeen minulle tehtiin selväksi, että suoritetaan vaihto. Jälkimmainen tytöistä oli todella kuumana kun upotin kullini häneen. Olimme siinä rannalla lähetyssaarnaaja asennossa ja tämä selvästi kokeneempi ja rohkeampi tytöistä tuli seisomaan eteeni. Nuolin hänen pilluansa hetken, sitten hän kävi kyykkyyn kaverinsa kasvojen ylle. Katselimme toisiamme silmiin, en ikinä unohda niitä silmiä. Sopersin hänelle, että laukean pian. Hän sanoi että anna mennä sisälle. Laukesin rajummin kuin koskaan aiemmin. Senjälkeen oli vuoro taas nuolla pillua samalla kun tyttö kenen pillua nuolin, maisteli kaverinsa pillua mistä valui juuri sinne laukaisemani lasti. Koko hommaan meni korkeintaan puoli tuntia. Senjälkeen uimme ja pussailimme vedessä jonkin aikaa. Ajelimme takaisin kylille ja kävimme hakemassa jäätelöt torilta. Se oli senastisen elämäni paras päivä. Yöllä kävin vielä tyttöjen teltassa, nussimiseksi sekin meni, tietysti. Aamuyöstä sanottiin hyvästit, seuraavana aamuna kun läksin töihin tytöt nukkuivat vielä ja olivat päivän aikana lähteneet jatkamaan matkaa. En tiedä heistä kuin etunimet ja sen että olivat Gdanskista kotoisin. Meni monta viikkoa kun en ajatellut mitään muuta kuin tuota iltaa rannalla heidän kanssaan. Eihän tätä varmaan kukaan usko mutta joskus totuus on tarua ihmeelisempää.


    • Anonyymi

      sie et vuan tiedä mittää

    • Anonyymi

      H­­ei! Kutsum­­­me sinut kä­ym­ään u­ude­­ss­­a cha­­­tis­sa! Meitä on yl­i mil­jo­­­ona! 👉 http://antikbutik.com/H/H4k4I7

    Ketjusta on poistettu 100 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14826
    2. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      184
      1784
    3. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      77
      1124
    4. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1123
    5. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      64
      1046
    6. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      981
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      980
    8. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      976
    9. Jennifer Mitchell

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 🔞 ­­N­y­­m­­­f­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl08490246#JenniferMitchell 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Joensuu
      0
      974
    10. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      973
    Aihe