Miksi Kuhmoisten Sanomat kirjoittaa väärää tietoa kuntalaisille

Anonyymi

Anna Karhila kirjoittaa Kuhmoisten Sanomien Facebookissa että Pirkanmaan Ely olisi käskyttänyt kuntaa olemaan korjaamatta puhdistamoa ja tekemään vain pienempiä remontteja? Tämä kirjoittelu ei pidä lainkaan paikkaansa. Haloo????

Turha tässä on Elyä alkaa syytellä.

Teknisenlautakunnan entinen pj Ikonen ajoi äänekkäästi linjaa ettei puhdistamolle kannata tehdä mitään koska Pirkanmaalla vesistöön saa päästää isompia päästöarvoja kuin Keski Suomessa. Katsellaan vain ja ihmetellään tulevaa.

Totuus on nyt paljastunut?
Edellisen vesilaitoksenhoitajan työ puhdistamon valvonnassa ja näytteenoton kirjauksissa on jäänyt esimiestasolla täysin valvomatta ja siitä Ely on antanut kuulua kunnalle tukkapöllyä.

Tämän vuoden aikana puhdistamoa on nimenomaan Pirkanmaan Elyn valvonnassa lähdetty korjaamaan mittavasti vaikka kunnanhallitus ja valtuusto viittasivat budjettimäärärahoissaan kintaalla tyhjää puhdistamon korjaustarpeelle.
Kunnanjohtaja keulakuvana eturivissä.

Nyt sitten korjataan ja itketään ja korjataan ja maksetaan ilman ennakkomäärärahoitusta ilmeisesti katuputkistoinfran uudistamisen piikkiin?

9

318

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Koskapa täällä asiallista, rehellistä infoa mistään olisi saanutkaan, varsinkaan puolueettomasta paikallislehdestä, nykyään. Eiköhän edelliset toimittajat savustettu pois, koska heillä oli moraalia painattaa asioista muutenkin kuin takapirujen kuiskimana.Nykyinen kunnanjohtaja komppaa menestyksellä omaan pussiin vääryyttä....

    • Anonyymi

      Koska Kuhmoisten Sanomat ei ole ollut aikoihin alkuunkaan puolueeton kaikkien kuntalaisten eduksi toimiva kotiseutu-lehti vaan yhden suvun ja heidän lähipiirin eli siipeilijöiden ja heidän tavoitteidensa äänitorvi, piste ! Ennen ei saanut sinne edes nimimerkillä kirjoittaa, nykyään ei edes omalla nimellä jos on väärä aihepiiri josta pitää voida antaa palautetta ja kritiikkiä.

      • Anonyymi

        2000 luvulla sai kirjoittaa


    • Anonyymi

      Luulisi että Päijänteen Paratiisi haluaisi alittaa päästöarvot kirkkaasti eikä niin, että mennään ihan rimaa hipoen ja kun ei mennä, ajetaan kumipyörillä paskat muualle.

    • Anonyymi

      Juu kumipyörä kanaali paskalle ei Pirkanmaan ökyrikkaille veneilijöille kuntalaisten piikkiin.

    • Anonyymi

      Eikös se kumikanaali jo toteutunut kun Kuhmoisten epäkuntoisen puhdistamon tuotteita kuskattiin kumipyörillä kaikessa hiljaisuudessa kuntalaisten piikkiin Nokian puhdistamolle?
      Meille opetettiin kotona ja koulussa että jos sattuu vahinko niin kertoa pitää reilusti. Sattuuhan sitä. Salailu pahoista teioista oli rangaistuksen paikka.

      Miten nämä kuntaan palkkaamamme jepet saataisiin puhumaan totta meille esimiehilleen kuntalaisille kun vahinkoja sattuu ja rahaa palaa turhaan? Valehtelu on rumaa ja siitä saa aina sapiskaa.

      • Anonyymi

        Valehtelusta tulee saada kiinni ja osoittaa se.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valehtelusta tulee saada kiinni ja osoittaa se.

        Totuus nousi pintaan.


    • Anonyymi

      Ei ole vastuullisilla kanttia vastailla, kun selityksetkään ei enää uppoa edes putkessa...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      184
      5055
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      14
      1701
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1605
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      126
      1490
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      9
      1393
    6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      49
      1100
    7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      96
      1074
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      299
      957
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      191
      926
    10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

      Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
      Suomalaiset julkkikset
      7
      770
    Aihe