Kaveri piti saarnan, eikä ottanut yhtään Raamatuin lausetta merkittynä.
Pahin moka oli se, kun Hän sanoi, pimittäen lopun jakeensa; Enkelikunta iloitsee eniten yhdestä syntisestä, kun muista asioista?
Jae kuuluu kokonaisuudessaan- Luuk. 15:7 Minä sanon teille: samoin on ilo taivaassa suurempi yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen, kuin yhdeksästäkymmenestä yhdeksästä vanhurskaasta, jotka eivät parannusta tarvitse.
Hän ei uskaltanut sanoa jaetta loppuun, koska Wellut leikkivät vanhurskasta.
Muutama vuosi sitten, vanha (ääni värisi) saarnanasi; 1Tim 2: Mutta hän on pelastuva vain lastensynnyttämisen kautta
Todellisuudessa se kuuluu; 15 Mutta hän on pelastuva lastensynnyttämisen kautta, jos hän pysyy uskossa ja rakkaudessa ja pyhityksessä ynnä siveydessä.
Siinä on ehto, sama kun miehillä; jos hän pysyy uskossa ja rakkaudessa ja pyhityksessä ynnä siveydessä.
Näin säätämällisesti johdetaan herkkiä Welluja harhaan, lisääntymään hallistemattomasti.
Aika iso moka pe. klo 10 saarnassa.
45
773
Vastaukset
- Anonyymi
sinua pitää paholainen otteessaan.
- Anonyymi
Pinnalla on ollut piinallinen viikonvaihde, kun on saanut kuunnella Jumalan sanaa Suviseuroista ahdistuneella sydämellään.
- Anonyymi
Me täällä SRK:ssa ruukaamme sanua, jotta ei tässä ramatuita tarvii!
- Anonyymi
pinnasänky kirjoitti:
Se on todella teidän muuttumaton sääntö. Kiitos havainnosta.
Tuo ”tässä ei raamatuita tarvitse” oli 70-luvulla ilmennyt väärä opetus, joka ei todellakaan enää päde, eikä ole pätenyt koskaan. 70-luvulla oli tosi paljon päässyt pahoja henkiä elävään kristillisyyteen, josta johtuivat nämä vaikeat ajat. Jumala salli ne ajat, vaikka näitä vaikeita aikoja ei aina ymmärretä ja niitä on vaikeaa tajuta. Osa sen ajan saarnaajista meni harhaan, joista moni sai palaamisen armon vaikeimpien aikojen mennessä yli. Kaikki eivät saaneet. Raamattua todellakin kannattaa lukea, vaikkei se olekaan uskomisen ehto. Nykyään Raamattujen lukemista suositellaan usein esim seuroissa ja Päivämiehessä. Kantsii tilata Päivämies, niin saat asioista oikeat käsitykset, eikä tarvi sitten laukoa oletuksia ilmoille.
- Anonyymi
" Me teemme lapsia kun halaumme taivaaseen" julisti ruukkilainen puhuja aikoinaan suviseuroissa joiden äänitteet srk poisti sittemmin.
Pakkopano- ja synnytysoppi autuuden ehtona..Karmeaa Raamatun vääristelyä ja oamavanhurskasta teko-oppia jolla yritetään maksimoida ylpistyneen SRK-valtakunnan kasvu.- Anonyymi
Jeesus Kristus te olette hulluja oikeasti. Jeesuksen synnyttää neitsyt Maria poika Jeesus pelastaa eikä se miten monta lasta synnyttää täällä . Olette kyllä tärähtäneitä.
- Anonyymi
Synnyttämättömätkin sentään pelastuu ihan neitsyt Mariasta syntyneen kautta.
- Anonyymi
Kun et ymmärrä, niin sitten et ! Ei kaikille tarvitse rautalangasta vääntää joka sanaa, kun ymmärtää mikä on syntikäsite kussakin asiayhteydessä, siinä tekstissä jonka puhuja lukee ja lahjat ovat moninaiset, joku sana jää lausumatta uudelleen, niin silti se on ollut siinä tekstissä joka on luettu edellä,
Henki tekee eläväksi, jos pilkutkin pitäisi tulkita, niin siltikin väärin kait menisi, jonkun tarkkakorvaisen mielestä.
Ilmeisesti arvostelija on "puhemestari" !? Aukeaako tekstisi joka kerta parhain päin !?
Jos siltä tuntuu, niin et istu "oikealla paikalla" !!
Muistetaan se itsensä korottaminen, tässäkin puhe asiassa !!- Anonyymi
Niin, VL-väki on muistanut oikeinkin hyvin sen itsensä korottamisen.
Ovat kuulemma Ainoan Oikean Uskon edustajia. Tämä jos mikä on sitä itsensä korottamista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, VL-väki on muistanut oikeinkin hyvin sen itsensä korottamisen.
Ovat kuulemma Ainoan Oikean Uskon edustajia. Tämä jos mikä on sitä itsensä korottamista.Todisteellisesti tuo ainoa oikea usko väite - voidaan kuulla seuraavassa dokumentissa todisteellisesti:
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2008/05/23/ainoa-oikea-jumala Juuri näin. Wellut korottaa itsensä Jeesuksen yläpuolelle ainoana maailmassa, jakaessaan synnit jopa pedofiileille anteeksi.
Hyvä huomio.Anonyymi kirjoitti:
Niin, VL-väki on muistanut oikeinkin hyvin sen itsensä korottamisen.
Ovat kuulemma Ainoan Oikean Uskon edustajia. Tämä jos mikä on sitä itsensä korottamista.Niitä on kymmeniä asioita, jossa he menevät Jeesuksen yli. Sieltä ei tulla alas muuhun kun tulimereen.
- Anonyymi
Tehkääpä matka tonne pääkallon paikalle niin saatte siinä vähän aikakäsitettä 2000 vuotta sitten......
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, VL-väki on muistanut oikeinkin hyvin sen itsensä korottamisen.
Ovat kuulemma Ainoan Oikean Uskon edustajia. Tämä jos mikä on sitä itsensä korottamista.Juu niin on jehovatkin hellarit vaparit babtistit ja kaikilla on harhaoppeja.
- Anonyymi
Se oli viimeinen kerta kun tulin tänne kuulemaan vääristeltyä totuutta. Sanoi mersun mies joka vaimoineen ja kahden lapsen kanssa poistui Lopella parkkipaikalta.
- Anonyymi
On siinä ahtaassa portissa vielä "Pinnankin" mentävä aukko ja vapaa istuinpaikka seurapenkissä, jos tulee mielenmuutos ! Sitä voi rukoilla, joten jääköön mietintään hänelle tuo asia !! Seuroissa kehotettiin rukoilemaan vihamiestenkin puolesta, niin kuin on aina toivottu !!
Kerroppa Raamatun sanoin, mihin se portti vie?
se ei ainakaan vievän Suviseurolle eikä lahkohan.
Minä menin siitä portista ja sain liitettyä Hengen kanssa itseni Jeesus viinipuun runkoon.
Matt 7;13 "Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen.
14 Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät se
Tehän ette ole menneet Jeesuksen löytämisen jälkeen oikein Portista sisälle, Joh. 10:1
"Totisesti, totisesti: se, joka ei mene lammastarhaan portista vaan kiipeää sinne muualta, on varas ja rosvo.
Me kristityt menemme Jeesus Portista Joh. 10:9 Minä olen portti. Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu. Hän voi vapaasti tulla ja mennä, ja hän löytää laitumen- Anonyymi
pinnasänky kirjoitti:
Kerroppa Raamatun sanoin, mihin se portti vie?
se ei ainakaan vievän Suviseurolle eikä lahkohan.
Minä menin siitä portista ja sain liitettyä Hengen kanssa itseni Jeesus viinipuun runkoon.
Matt 7;13 "Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen.
14 Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät se
Tehän ette ole menneet Jeesuksen löytämisen jälkeen oikein Portista sisälle, Joh. 10:1
"Totisesti, totisesti: se, joka ei mene lammastarhaan portista vaan kiipeää sinne muualta, on varas ja rosvo.
Me kristityt menemme Jeesus Portista Joh. 10:9 Minä olen portti. Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu. Hän voi vapaasti tulla ja mennä, ja hän löytää laitumen#Minä menin siitä portista ja sain liitettyä Hengen kanssa itseni Jeesus viinipuun runkoon.#
Suuri vale. Tee-itse harhapastori leikkii jumaluudella. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
#Minä menin siitä portista ja sain liitettyä Hengen kanssa itseni Jeesus viinipuun runkoon.#
Suuri vale. Tee-itse harhapastori leikkii jumaluudella.Kerro missä pinna leikkii jumaluudella?
- Anonyymi
"Seuroissa kehotettiin rukoilemaan vihamiestenkin puolesta, niin kuin on aina toivottu !!"
Yks puhuja joka oli rukoillut homojen puolesta että he ehetyisivät ja pääsis homoudesta eroon.Eikös yks tämönen tapaus hoidettu pois.
Vähä ristiriidassa nämä asiat. Anonyymi kirjoitti:
"Seuroissa kehotettiin rukoilemaan vihamiestenkin puolesta, niin kuin on aina toivottu !!"
Yks puhuja joka oli rukoillut homojen puolesta että he ehetyisivät ja pääsis homoudesta eroon.Eikös yks tämönen tapaus hoidettu pois.
Vähä ristiriidassa nämä asiat.Hyvää kehitystä.
- Anonyymi
"Seuroissa kehotettiin rukoilemaan vihamiestenkin puolesta, niin kuin on aina toivottu !!"
Rukoiltiinko seuroissa sitä, että lestaatiolaiset osaisivat viimeinkin lopettaa sen itsensä korottamisen lisäks myösi muiden halveksimisen ja tuomitsemisen?
Helvetti on nyt täynnänsä lestaatiolaisten sinne viskaamia TV:katsojia, "epäuskoisia", tanssisyntiin langenneita, kirkkokuorossa laulaneita, ehkäisyä käyttäneitä etc.
'Ja tämä kaikki vain lestaatiolaisten tuomiohengen takia. Anonyymi kirjoitti:
#Minä menin siitä portista ja sain liitettyä Hengen kanssa itseni Jeesus viinipuun runkoon.#
Suuri vale. Tee-itse harhapastori leikkii jumaluudella.Mutta olitko ottanut kasteen? Ettei vain mennyt huuteluksi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Seuroissa kehotettiin rukoilemaan vihamiestenkin puolesta, niin kuin on aina toivottu !!"
Rukoiltiinko seuroissa sitä, että lestaatiolaiset osaisivat viimeinkin lopettaa sen itsensä korottamisen lisäks myösi muiden halveksimisen ja tuomitsemisen?
Helvetti on nyt täynnänsä lestaatiolaisten sinne viskaamia TV:katsojia, "epäuskoisia", tanssisyntiin langenneita, kirkkokuorossa laulaneita, ehkäisyä käyttäneitä etc.
'Ja tämä kaikki vain lestaatiolaisten tuomiohengen takia.Kaikki on helvetissä myös lestat itse. Koska kukaan ei pelastu. Jeesus on tie.
- Anonyymi
Se menee nyt kuukausi hurmoksessa kun nämä sanan vääristelijät ovat saaneet kyllästää seurakansan valheillaan. Sitten tulee eteen taas arki ja sama paska.
- Anonyymi
Kolmet opistoseurat on vielä edessä. Jatka sinäkin kesäseuraradion kuuntelua.
Anonyymi kirjoitti:
Kolmet opistoseurat on vielä edessä. Jatka sinäkin kesäseuraradion kuuntelua.
Miksi. Jos olet kuulut 20 Vl seurapuhetta, niin olet kuullut kaikki.
Puheet on aina toisten puheiden kopioita.- Anonyymi
pinnasänky kirjoitti:
Miksi. Jos olet kuulut 20 Vl seurapuhetta, niin olet kuullut kaikki.
Puheet on aina toisten puheiden kopioita.Oletpa sinä syvälle vajonnut ihminen.
Pinnasänky sinä et tajua omaa tilaa ei, että miten kauas olet eksynyt elävästä Jumalasta.
Etkö tiedä, että Raamattu puhuu myllyn äänestä. Myllyn ääni vaikenee ja jauhajat ovat joutilaana, Herran Jeesuksen toinen tuleminen on silloin lähellä.
Jeesuksen käskyhän on saarnata parannusta ja syntien anteeksi antamista.
Ei terveet tarvitse parantajaa mutta terveitten nimiä ei ole elämänkirjassa.
Jumalan valtakunta ei ole öykäri pässien vaan se on lasten kaltaisten.
Pinnasänky etkö huomaa, että juttuissasi ei ole päätä eikä häntää vaan ristiriitaisuuksia. Anonyymi kirjoitti:
Oletpa sinä syvälle vajonnut ihminen.
Pinnasänky sinä et tajua omaa tilaa ei, että miten kauas olet eksynyt elävästä Jumalasta.
Etkö tiedä, että Raamattu puhuu myllyn äänestä. Myllyn ääni vaikenee ja jauhajat ovat joutilaana, Herran Jeesuksen toinen tuleminen on silloin lähellä.
Jeesuksen käskyhän on saarnata parannusta ja syntien anteeksi antamista.
Ei terveet tarvitse parantajaa mutta terveitten nimiä ei ole elämänkirjassa.
Jumalan valtakunta ei ole öykäri pässien vaan se on lasten kaltaisten.
Pinnasänky etkö huomaa, että juttuissasi ei ole päätä eikä häntää vaan ristiriitaisuuksia.>>Oletpa sinä syvälle vajonnut ihminen.** Pistäppä se mieleen, että se on sinun, lestadiolaisen ihmisen yksipuolinen näkemys.
Voisitko perustella Raamatulla, miksi ole vajonnut niinkin alas. mahdollisesti alemmas, mitä keskiverto lestadiolainen.
Oletko nostanut jengisi minua ylemmäs, josta Raamattu sanoo (sinä heittelet ilman tartuntapintaa sieltä otteita)Matt. 23:12 Sillä joka itsensä korottaa, se alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan.
Vahvistukset; Job 22:29; Sananl. 29:23; Hes. 17:24, Hes. 21:31,32; Luuk. 1:52, Luuk. 14:11, Luuk. 18:14; Jaak. 4:10; 1. Piet. 5:6.
Miten sitten Welluilla, jotak kertovat tuntevansa Isän Jumalan, tuntematta ensin Jeesusta, tunnustaen Hänet kaikkivaltiaaksi Herraksi.
Matt 28; 18 Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
Vahvistus Dan. 7:14; Matt. 11:2.
Minulla on myös Isä, joka on antanut valtansa väliliilaisesti Pojalleen.
Oletko hieman katkera.
Joten mikä se jumalanne on Rahan lisäksi.
Minut on kastettu upottamalla Messiaaseen, liittämällä oksana Kristus ruumiiseen ja olen uudestisyntynyt Jeesukseen.
Mikä on Sinun tilanteesi?
>>Etkö tiedä, että Raamattu puhuu myllyn äänestä. Myllyn ääni vaikenee ja jauhajat ovat joutilaana, Herran Jeesuksen toinen tuleminen on silloin lähellä.** Tunnen Raamatun sanoman hyvin, voisitko Sinä opiskella sen verran, että' kerrot sen paikan Kirjasta ja kontensoi se riittävän hyvin, että itsekin saat sanoman päähäsi..
>>Jeesuksen käskyhän on saarnata parannusta ja syntien anteeksi antamista.** Juuri näin, mutta mainitse kuka sitä toteutti, antamalla toiselle jopa oman lapsensa nainnit anteeksi, kuten Hra Voittonen Vihelälle?
>>Ei terveet tarvitse parantajaa mutta terveitten nimiä ei ole elämänkirjassa.:: Laita kohta ja kerro konteksti.
Minä olen tehnyt parannuksen Jeesukseen ja siksi saanut kasteen.
Mihin Sinä olet tehnyt parannuksen ja mistä?
>Jumalan valtakunta ei ole öykäri pässien vaan se on lasten kaltaisten.
Pinnasänky etkö huomaa, että juttuissasi ei ole päätä eikä häntää vaan ristiriitaisuuksia. ** Niin on, tyhmät ei välttämättä ymmärrä Jeesuksen suuruutta, jonka tuomion alla olet, ei Jumalan.
Jäi taas se jumalien valtakuntanne Raamatun kohta auki, voit sen itse lukea, Ilm. 21;1-6, mutta muista tai tajua), että sitä ennen on meidän Pyhien tempaus. 1. Tess. 4:17 Meidät, jotka olemme vielä elossa ja täällä jäljellä, temmataan sitten yhdessä heidän kanssaan pilvissä yläilmoihin Herraa vastaan. Näin saamme olla aina Herran kanssa.
Ole odotus miellä?
- Anonyymi
Joka ikinen vellujen seurapuhe on yhtä ISOA MOKAA. Samoin vellujen päivämiehet, päivänaiset, lastensiionit, siioninkeväät ja mitä muita propagandalehtiä nyt onkaan.
ISOA MOKAA kaikki tyynni.- Anonyymi
Tämän palstan suurin moka on pinna.
- Anonyymi
Otetaan vähän pilkun päälle hyvä kohta mutta kenelle Jeesus tämän nyt sanoo siinä siihen aikaan. Hän puhuu siinä tietyille ja on vielä ihmisenä. Enkelit iloitsee kun syntinen kääntyy pois pahuudesta mutta tässä oli kyse sen ajan juutalaisista. Evankeliumi on tietysti kaikille meillekin mutta kristitty on jo kristitty nämä oli vasta kääntymässä. Ettei kiduta kristittyjä asioilla mitkä on niille jotka ei vielä ole kristittyjä.
- Anonyymi
Timoteukselle kirjoitettua kirjettä toki tulkitaan mutta ei tämä nyt oikein ehkä ole käännetty suomeksi kun tämän mukaan synnyttämättömät ei pelastuisi ......tämä tarkoittaa sitä joka uskoo Neitsyestä syntyneeseen Neitsyt synnytti. Siihen uskoo.Muuten nää naiset ei pelastuisi jotka ei synnytä jotka saa kesken menon jotka ei tule raskaaksi joilla on sairaus ...naisten sortamisen lopetti Jeesus itse kun pappeus leeviläisestä vaihtui Jumalan pojan pappeuteen. Älkää kuulkaa kiusatko Jeesuksen uskoisia se on sama kuin kiusata Jeesusta.
Amen.
Pappeus on todella vaihtui, kansan kielellä, - Olette kaikki pappeja toinen toisillenne, kun on kysymys Jeesuksen seuraajista.
- Anonyymi
Ei noi seksiä harjoittaneet monia synnyttäneet kovin siveitä kyllä voi olla!!!!!! Mies siinä on päässyt tökkimään mulkulla moneen kertaan ja vauvat repinyt alapäätä. Totuus. Jehovillakin on erottu tai puoliso kuollut menty uudestaan naimisiin uusia lapsia uuden kanssa kovaa kulutusta. Ei kukaan kuvittele että siveydellä tullaan raskaaksi.
- Anonyymi
Ette kai nyt vaan tulkitse tätä maallisesti että nyt pitää synnyttää lapsi että pelastuisi....
Se on niitä Wellujen sitomisia omaan Kerhoonsa.
Raamattu sanoo selvästi, että lapsen tulo ja määrä on miehen päätettävissä.
- Anonyymi
Puhuja rukoili isä meidän-rukouksen,anna meille meidän syntimme anteeksi.
Puhuja ei maininnut, kuka sen rukouksen alun perin kehitti, ja mikä Liitto oli silloin valalla.
Mikä Sinun näkemys on asiassa.
- Anonyymi
Usko Kristukseen on hyvä mutta tuolla ei ole väliä sillä lahkolaisia en kunnioita,en yhtään. Raha on teidän vl Jumala.
Te,hylkäätte muut tiedän.Vain lahkonne on oikea joka pääsee taivaaseen mutta rahastamalla ja ahneina sekä hyvin pahaa alistaen naisia..unohtamatta lahkonne tekoja pienille lapsille.
Kun ihminen on lammas ja johdettavissa... - Anonyymi
Demonitko sussa vaikuttaa, vai miksi ihmeessä haluat tuolla tavalla vikoilla? Eli etsiä tarkoituksella vikoja paikoista, joita niitä ei ole. Osaat vääristellä ja luimautella asioita toiseen järjestykseen ja se on kyllä huomattu. Huomaa, ettet ainakaan elä Pyhästä Hengestä, vaan olet aivan selvästi demoneiden valtuuttama rakkikoira :(
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.33383431 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12531Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill692298- 1791935
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161502Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91341- 1121327
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181751281RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601280Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421177