Minulla on oikeus

Määritellä itseni ja koen että yksiavioinen bi ja demiseksuaali tuntuisi oikeilta juuri nyt. Tarvitsen ne tunteet.
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Eikä kukaan voi tuntea toisen sisintä vaikka kuvaisi videolle kaiken useamman vuoden ajan. Koska käyttäytymiseen vaikuttaa niin moni asia etenkin väsymys ja ristiriidat mutta ihmisen sisin arvomaailma on se joka vaikuttaa eniten. Tiedän kykeneväni vihaan joka suomentaa järjen kuten me kaikki. Se että joudumme valitsemaan, taistelemaan joskus päivittäin pahaa osaamme vastaan. Se viha ja suru minkä tämä tilanne herättää on bensaa liekkeihin. Minä kamppailen.

Äänestä

Jos minä häviän tämän taistelun niin haluan sanoa että ymmärsin jo nuorena että ei ole absoluuttisen hyvää eikä pahaa. On vain sekoitus. Ja juuri armo on se joka silti on ja merkitsee. Ja joskus olemme pakotettuja tilanteisiin, jotka vievät meidät äärirajoille. Se tietoisuus taistelukentällä on sodassa eri. On kysymys raakuudesta, joka kuorii sivistyksen.

Äänestä

Haluan sanoa sinulle kopio että myös sinulla on oikeus valita uudelleen. Lähde ja valitse oma elämäsi.

Äänestä

Ratsatkaa KRP

Äänestä

Sinä saat mies olla ihan mitä haluat, ride on

Äänestä
  • Erittäin hyvä pointti

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Erittäin hyvä pointti

    Tiesin että sä ymmärrät

    Äänestä

Islamilaisessa maassa olisit hiljaa eikä sinua jostain kumman syystä kiinnostaisi noin paljoa mikä olet.

Äänestä

Jaa, moni luulee olevansa jotain erityistä, useimmat kuitenkin ihan taviksia…huoh!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Määritellä itseni ja koen että yksiavioinen bi ja demiseksuaali tuntuisi oikeilta juuri nyt. Tarvitsen ne tunteet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu