Tilanteeni olisi kovin pitkä ja monimutkainen jos kertoisin sen kokonaisuudessaan, toivottavasti tästä pätkästä saa selvää..
Seurustelen maailman ihanimman miehen kanssa. Olemme kihloissa. Yhteiseloa on takana kolmisen vuotta. Matkalle on sattunut monenlaista, ja myös eräs ikävä tapaus, jota en edes haluaisi muistaa mutta kerron sen.. Ihastuin mieheni kaveriin, ihastuminen oli (?) molemminpuolista ja se oli myöhemmin rakkautta (?) joka johti sänkyyn.. En ymmärtänyt itseäni tuolloin, mitä menin tekemään!! Vihasin itseäni, halusin vain kuolla pois.. Kerroin kuitenkin myöhemmin miehelleni, joka oletettavasti raivostui asiasta.. Teostani huolimatta rakastin miestäni, hän ymmärsi sen ja kokeilimme jatkaa suhdettamme.. Kaikki alkoikin menemään ihan ok, aluksi hitaasti vaikeasti ja välillä riidellen, mutta myöhemmin olimme taas onnellinen pari..
Elämä jatkui ja tuntui hyvältä.. Nyt se ei siltä tunnu.. Syystä jota en tiedä, ihastuin mieheen johon tutustuin kaverini kautta.. Ensin ajattelin että pidän sen sisälläni, mutta jollain kummalla tavalla, osittain kaverini kautta siitä sai muutama ihminen tietää.. Viimein sen tajusi myös ihastukseni kohde..
Eräänä iltana hän halusi jutella asiasta kanssani. Sanoin että pidän hänestä kovasti, mutta tässä maailmassa meistä ei voi tulla mitään.. En muista lauseita mitä puhuimme, mutta hän piti minua kädestä kiinni ja oli vaivalloisen oloinen.. Tunne oli siis molemminpuolinen.. Olisin edelleen halunnut vain unohtaa sen, mutta istuessamme siinä lähekkäin, hän oli minua kohtaan hellä ja huomaavainen ja sitten hän suuteli minua.. Tässä vaiheessa rupesin itkemään.. Hän ei syytä ymmärtänyt mutta minun oloni oli onneton..
Vietimme jonkin aikaa vielä yhdessä, olimme lähekkäin, ja koitin todistella itselleni että voimme olla myös vain kavereita..Sanoin sen ääneen ja koitin uskotella sitä itsellenikin.. Mutta kun lähdin, sanoin hänelle että tästä ei tule enää mitään.. Myöhemmin baarissa sovimme että meistä ei tule mitään..
Mitä ihmettä oikein tapahtui?!?! Minulla oli toimiva parisuhde, vierelläni ihana rakastava mies, jota itsekin rakastin.. Enkä missään vaiheessa ole lakannut rakastamasta.. Hän on ihanin asia elämässäni! Miksi sitten ihastuin? Kaverini kanssa olen jutellut, ja kyllä hänkin tästä tyypistä pitää.. Mutta ei ole varsinaisesti ihastunut.. Mutta myönsi että tyyppi on herttainen ja hurmaava..
Olen itkenyt itkemisen jälkeen tätä asiaa, olen vihannut itseäni, halunnut kuolla pois.. Mutta rakastan miestäni, rakastan!! Ja tiedän, olen aivan varma että hänkin rakastaa minua! Hän on ainoa oikea mies minulle, en koskaan ikinä voisi kuvitellakaan suhdetta kenenkään muun kanssa..
Rakkaat tuikituntemattomat ihmiset, auttakaa minua.. Ja syytän itseäni aivan tarpeeksi jo, siinä en tarvi kenenkään apua.. Haluaisin vastauksia kypsiltä ihmisiltä, ikää sen puolen kyselemättä..
Kiitos.
Seurustelen maailman ihanimman miehen kanssa. Olemme kihloissa. Yhteiseloa on takana kolmisen vuotta. Matkalle on sattunut monenlaista, ja myös eräs ikävä tapaus, jota en edes haluaisi muistaa mutta kerron sen.. Ihastuin mieheni kaveriin, ihastuminen oli (?) molemminpuolista ja se oli myöhemmin rakkautta (?) joka johti sänkyyn.. En ymmärtänyt itseäni tuolloin, mitä menin tekemään!! Vihasin itseäni, halusin vain kuolla pois.. Kerroin kuitenkin myöhemmin miehelleni, joka oletettavasti raivostui asiasta.. Teostani huolimatta rakastin miestäni, hän ymmärsi sen ja kokeilimme jatkaa suhdettamme.. Kaikki alkoikin menemään ihan ok, aluksi hitaasti vaikeasti ja välillä riidellen, mutta myöhemmin olimme taas onnellinen pari..
Elämä jatkui ja tuntui hyvältä.. Nyt se ei siltä tunnu.. Syystä jota en tiedä, ihastuin mieheen johon tutustuin kaverini kautta.. Ensin ajattelin että pidän sen sisälläni, mutta jollain kummalla tavalla, osittain kaverini kautta siitä sai muutama ihminen tietää.. Viimein sen tajusi myös ihastukseni kohde..
Eräänä iltana hän halusi jutella asiasta kanssani. Sanoin että pidän hänestä kovasti, mutta tässä maailmassa meistä ei voi tulla mitään.. En muista lauseita mitä puhuimme, mutta hän piti minua kädestä kiinni ja oli vaivalloisen oloinen.. Tunne oli siis molemminpuolinen.. Olisin edelleen halunnut vain unohtaa sen, mutta istuessamme siinä lähekkäin, hän oli minua kohtaan hellä ja huomaavainen ja sitten hän suuteli minua.. Tässä vaiheessa rupesin itkemään.. Hän ei syytä ymmärtänyt mutta minun oloni oli onneton..
Vietimme jonkin aikaa vielä yhdessä, olimme lähekkäin, ja koitin todistella itselleni että voimme olla myös vain kavereita..Sanoin sen ääneen ja koitin uskotella sitä itsellenikin.. Mutta kun lähdin, sanoin hänelle että tästä ei tule enää mitään.. Myöhemmin baarissa sovimme että meistä ei tule mitään..
Mitä ihmettä oikein tapahtui?!?! Minulla oli toimiva parisuhde, vierelläni ihana rakastava mies, jota itsekin rakastin.. Enkä missään vaiheessa ole lakannut rakastamasta.. Hän on ihanin asia elämässäni! Miksi sitten ihastuin? Kaverini kanssa olen jutellut, ja kyllä hänkin tästä tyypistä pitää.. Mutta ei ole varsinaisesti ihastunut.. Mutta myönsi että tyyppi on herttainen ja hurmaava..
Olen itkenyt itkemisen jälkeen tätä asiaa, olen vihannut itseäni, halunnut kuolla pois.. Mutta rakastan miestäni, rakastan!! Ja tiedän, olen aivan varma että hänkin rakastaa minua! Hän on ainoa oikea mies minulle, en koskaan ikinä voisi kuvitellakaan suhdetta kenenkään muun kanssa..
Rakkaat tuikituntemattomat ihmiset, auttakaa minua.. Ja syytän itseäni aivan tarpeeksi jo, siinä en tarvi kenenkään apua.. Haluaisin vastauksia kypsiltä ihmisiltä, ikää sen puolen kyselemättä..
Kiitos.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Niin, ei ihastuminen ja jopa rakastuminen
katso ikää, aikaa, paikkaa...
minä ihastuin mieheni ystävään, jonka vaimo on
myös minun ystävä...
Tunne on meillä molemminpuoleista, mahdollista
on vain ystävyytemme, mikään muu ei tule kysymykseenkään!!!
Rakastaa voi näköjään kahta samaan aikaan,
täytyy vain ottaa vastuu omista teoista, eikä
saa toimillaan ketään loukata!!
Ihastuminen sinänsä ei ole mitääm vaarallista,
minä kyllä välillä kärsin tilanteesta,
olisi kiva olla yhdessä, mutta....
Niistä mielihyvähormoneista siis (dopamiini ja fenyylietyyliamiini) joita elimistö tuottaa kun ihastuu. Pää menee sekaisin.
Siihen että tuntee vetoa toiseen ei voi mitään, mutta itse kun huomaan tällaista jotain kohtaan "pakenen paikalta" eli en lähde haaveilemaan hänestä enkä vietä aikaa hänen kanssaan. Hyvältähän se tuntuu kun toinen huomioi ja kun itse tuntee jotain suurta häntä kohtaan mutta jos ei ole vapaa suhteeseen, turha kiusata itseään. Jos kiipeää kalliolle kattomaan minkälaiset maisemat siellä on, täytyy joskus tulla alas ja vaarana on että se ote alkaa lipsua siellä ylhäällä ja sieltä sitten tulee rytinällä alas. Parempi siis on ettei ollenkaan lähde katselemaan niitä maisemia.
Niin ja mielestäni sellaiset mielipiteet että flirtti on vain piristystä arkeen on syvältä -haluaisin oikeasti tietää kuinka moni pystyy asian pitämään pelkkänä flirttinä ilman minkäänlaisia ongelmia!
tässä minun ajatuksiani, en tiedä onko apua!
Niin, sellaista se elämä aina joskus on. Heittelee mitä kummallisimmilla tavoilla paikkoihin ja tilanteisiin joihin et olisi ikinä uskonut joutuvasi.
En sano tätä syyttävästi, halveksuen, tai mitenkään muutoinkaan tarkoituksena loukata sinua tai tehdä jotenkin pahempaa mieltä. Totuus on kuitenkin se, että et sinä tiedä mitä rakkaus on. Ei rakkaus ole vain se tunne, että haluaa hirveästi olla toisen kanssa, tai on hyvä olla toisen kans. Ei rakkaus ole vain omaan napaan tuijottamista ja omien tunteiden murehtimista. Rakkaus on jotakin ihan muuta.
Väität useaan kertaan rakastavasi kumppaniasi, mutta todellisuudessa se on jotakin muuta. Ei ihastuminen toiseen ihmiseen sinänsä ole väärin, sellaista sattuu aina joskus pidemmissä suhteissä, mutta se EI tarkoita kahta asiaa: A) ne ihastumiset eivät voi olla kovin pitkiä tai vakavia. B) ne ihastumiset EI todellakaan muutu minkäänlaisiksi teoiksi.
Kun toista ihmistä rakastaa todella, niin ymmärtää sen kuinka paljon loukkaa toista tekemällä jonkun kolmannen osapuolen kanssa jotakin. Erityisesti jos on tunteita mukana. Rakastaessa ei vain yksinkertaisesti kykene loukkaamaan toista siten, ei edes silloin kun se toinen ei varmasti saisi tietää. Pienempi paha on jättää se toinen kuin pelata hänen selkänsä takana. Ei se muuta teon laatua saako toinen tietää vai ei.
Minun hyvin pitkäaikainen suhde kariutui tuossa vuosi sitten naisen toimesta. Tämä nainen löysi toisen miehen. Hän ei kuitenkaan tehnyt mitään, edes osoittanut sitä tälle miehelle ennenkuin meidän välit olivat selvät. Vaikka ero sattuikin kovasti oli kuitenkin kiva tietää, että nainen oli loppuun asti rehellinen ja avoin. Ja myös sen takia uskoin, että hän rakasti minua vielä jättäessäänkin minut ja rakastaa vieläkin. Löysi vain jotakin mitä halusi vielä kokea, mutta ei minun selän takana. Noh, heidän suhde kariutui myöhemmin, mutta me ollaan erossa.
En tiedä mikä on tämän selostuksen opetus, mutta pyydän, että pysy rehellisenä loppuun asti. Jätä miehesi, tyly sanoa näin, mutta sinä et ansaitse hänen rakkauttaan. Olet kerran pettänyt kaiken luottamuksen minkä olet ehkä joskus saanut. Haluatko tehdä sen uudestaan? Tilanteesi johtaa siihen kuitenkin, että loukkaat miestäsi vielä jossakin vaiheessa, ja haluatko vielä uudestaan särkeä miehesi maailman totaalisesti?
sinä joka kirjoitit surullista mutta totta.. huomaan tekstistäsi että olet todellakin kypsä ja aikuinen, mutta tunnut uskovan karskisti vain yhteen vaihtoehtoon.. kyllähän minä ymmärrän että tekemiseni loukkaa kumppaniani.. siksi minulla onkin niin paha olla, ettei millään muulla väliä.. mutta me kuulumme yhteen, sen tiedämme kumpikin!! meillä synkkaa hyvin yhdessä..
minä vihaan itseäni! se ei ollut minä joka ihastui! minulla on maailman paras mies, rakastan häntä!!
olen käynyt terapia-tapaamisissa, koska minusta tuntuu että olen huono ihminen.. "surullista mutta totta", minä voin pahoin..
toivon että terapia tekisi minusta paremman ihmisen, sellaisen mieheni arvoisen..
te muutkin, mielipiteenne on luettu ja korvan taakse laitettu..
Aivan samoin kuin lääkäri voi tarvita itsekin lääkintää, hoitaja hoitoa voi parisuhteessa eläväkin ihastua johonkuhun toiseen, se ei ole mikään vakuutus tai rokotus olla reagoimatta ympäristöönsä. En osaa ottaa kantaa siihen, onko rakkautta vai ei jos ihastuu, mielestäni voi rakastaa jota kuta, vaikka huomaisikin ympärillään olevat ihmiset ja asiat, tapahtumat. Aivan kuten jo aiemmat on sanoneet, asian ratkaisee se, miten tilanteissa toimii.
En varmaan olisi itsestäni ylpeä minäkään, jos alkaisin kipuilemaan jonkun toisen perään,tai jos tietäisin kumppanini tekevän niin mutta jos se olisi vakava tosiasia, olisi se otettava rehelliseen ja avoimeen puntariin ja pohdittava yhdessä mitä tällainen mahtaa tarkoittaa. Sanomahan sillä kait on, jos parisuhteeseen mahtuu joku kolmas osapuoli väliin; hän tyydyttää jotain sellaista tarvetta, jota vakikumppani ei pääse tyydyttämää. Kyse ei välttämättä ole seksistä, sen tyydyttävyydestä, vaan jostain ehkä hyvinkin psyykkisestä tarpeesta.
Hattua sinulle joka tapauksessa nostan, koska olet rehellisesti asian kanssa edes itse ihmeissäsi.
Voimia toivotan.
kyynel nousi silmääni kun minua ei suoralta kädeltä haukuttu.. sillä en todellakaan voi nyt hyvin, ja jos voisin niin enhän silloin rakastaisi kumppaniani..?!
tahdon päästä eroon tuosta tilanteesta, ja ennen kaikkea, tahdon kertoa kumppanilleni.. tiedän että hänellä on oikeus tietää, mutta en löydä oikeita sanoja.. miten voisinkaan.. eihän tuollaista kuulu tapahtua.. haluan silti niin kovasti kertoa, tahdon että hän ymmärtää kuinka peloissani olen, kuinka pelkään menettäväni hänet, mutta kuinka paljon hänestä välitänkään.. oli typerää ihastua, lapsellista suorastaan, ja jonkun mainitsemin sanoin aion tehdä, jos ikinä mitään tunteita heräisi, niin kävelen tilanteesta pois..
se mitä haluan, on toimiva parisuhde nykyisen kumppanini kanssa, ei kenenkään muun..
Kyllä aina vaan kuulostaa siltä, että yrität vakuuttaa itseäsi siitä, että haluat olla juuri valitsemasi miehen kanssa. Ei siinä pidemmän päälle vakuuttelut auta! Usko, oikeasti!
Mieti mitä haluat viiden tai kymmenen vuoden päästä... Näetkö itsesi hänen kanssaan? Vain hänen... Onnellisena, ilman ihastumisia toisiin miehiin?
No tietenkin näet... Tätä haavekuvaahan olet itsellesi syöttänyt kerta toisensa jälkeen. Mietippä sitten näetkö tuon kumppanisi onnellisena sinun kanssasi...
Kyllä te kummatkin ansaitsette onnellisen tulevaisuuden. Mutta aina, vaikka kuinka tahtoisi, se ei ole juuri sen "valitsemansa" tyypin kanssa!
Tämän kerron, koska itse en ole löytänyt onnea noista väkisin yritetyistä suhteista. Pelkästään ahdistusta, itsesyytöksiä ja kysymysmerkkejä... Miksi tämä ei onnistu, mikä minussa on vikana...
Joskus kannattaa ehdottomasti yrittää. Pieniin vastoinkäymisiin ei vahva suhde kaadu. Pienet ihastumisetkin ovat normaaleja pitkissä suhteissa. Mutta kyllä suomalaiseen kulttuuriin kuuluu vahvana uskollisuus... Uskollisuuttahan on montaa lajia ja jokainen pariskunta rajat itselleen määrittelee. Yksi hyvistä rajavedoista on kuitenkin vanha, jo patinoitunut, älä tee mitään, mitä et haluaisi itsellesi tehtävän.
Kyllä kaikki tietää milloin raja on ylitetty.
Mutta yrittäkää toki, voi ne olla onnellisia ne kulissitkin...
muistetaas taas lyylit et kaikki on yksilöllistä...ei me kaikki kuljeta tuon kaavan mukaan...kukaan ei ole määrittämään kenellekkään minkälaista rakkaus on!=)
Hei!
Kirjoitin itse jo tuonne alemmas keskusteluissa, samassa jamassa ollaan...johtuneeko kevään hormoni hyrräyksistä vai mistä, mutta itse kieriskelen itseinhon tuskissa!Koko ajan tekisi mieli kertoa miehelleni, että ajattelen koko ajan toista, mutta miten???Ei vain löydy sanoja..ja pelottaa hurjasti etukäteen mitä sen jälkeen tapahtuisi?Kun haluaisin mieheni kanssa olla ja rakastaa häntä, mutta nyt mikään ei tunnu selvältä. En tiedä olenko ihastunut ihastumiseen vai onko tämä nyt sitä jotain..jokatapauksessa kauhea ahdistus sisälläpäin, koko ajan. Pakostikin mieheni on jotain huomannut ja tuntuu pahalta, kun tiedän että hän varmaankin luulee tehneensä jotakin väärää.
Onnea sinulle, toivottavasti asiasi selviävät tavalla tai toisella!
enpä olisi uskonut että voisi olla toinen samassa tilanteessa.. minua pelottaa valtavan paljon.. pelkään menettäväni hänet, mutta eikö se vain olisi oikein minulle? olisi oikein että viimein kärsisin tekojeni seurauksista, mutta pelkään sitä niin kovasti.. miehelläni ei ole mitään syytä antaa minulle anteeksi, olen loukannut häntä jo tarpeeksi..en vain tahdo päästää irti!en pysty, välitän hänestä silti.. vaikken edes ansaitse hänen välittämistään.. pelkään että elämäni on ohi jos hän jättää minut!ja entäpä hänen elämänsä?? olen pilannut senkin!! olen pilannut aivan kaiken, olenko?
sinä jolla sama ongelma, onko mahdollista että kirjoittaisit tänne tilanteestasi? tarvittaessa voin antaa sähköpostiosoitteenkin..
Kirjoitin tilanteestani tuossa alempana otsikolla "mikä avuksi?", en kerkeä nyt kaikkea kirjoittamaan tähän. Mutta kiva kun on kohtalotoveri, joku joka ymmärtää.
Kamalaa tämä jatkuva ahdistus, epävarmuus ja huono omatunto!!Toisaalta sydämeni heittää kärrynpyörää kun kuulen tästä toisesta miehestä jotakin..
olen ollut samassa jamassa ja taidan olla vieläkin.
tosin en ole kertonut asiasta ukollenija en kerro.itseppä oman tuskani kannan.
rakastan miestäni mielettömästi ja pelkkä ajatus luopumisesta saa mut kyyneliin.
ihmisluonto on vaan arvaamaton ja se on hyväksyttävä tai lopetettava.
toiset pystyy ihastuun vaan silmällisesti ja toiset menee pitemmälle.se ei tee kenestäkään huonoa ihmistä.mä ainakin työnnän ihastukseni sivuun ajatuksissani ja keskityn mieheeni...kunnes taas tulee uus ihastus ja joko sitä mennään mukaan tai sitten ei.
kaikki on omia valintoja mitä tehään elämässä,itse sanelet oman elämäsi!=)
... että maailma on täynnä ihastuttavia ja vihastuttavia ihmisiä. kun seurustelemme ja samalla ihastumme toiseen ihmiseen, on meidän mietittävä mitä oikeasti haluamme suhteeltamme, ja tehtävä päätös sen pohjalta. päätämme, jatkammeko seurustelua vanhan kumppanin kanssa, vai hyppäämmekö uuden matkaan.
jostain syystä se kuuluu ihmisen perusluonteeseen, että ihastumme muihinkin vaikka seurustelemme jo. sen kanssa on vain opittava elämään!
me emme voi tunteillemme mitään, mutta voimme kyllä vaikuttaa siihen miten käyttäydymme. missään nimessä ei kannata lähteä puhumaan uuden ihastuksen kanssa omista tunteistaan jos jo seurustelee (oma kokemus). tunteet kyllä menevät ohi, kun niitä ei lähde ruokkimaan. se, että lähtee ihastuksen kohteen kanssa puimaan mahdollisia molemminpuolisia tunteita, johtaa aina tavalla tai toisella jonkin asteiseen ongelmaan; fyysiseen tai henkiseen. "syyllisyyden tunne ei kasvata parisuhdetta, koska se heijastuu omasta käytöksestä kumppanille".
voin vielä sen verran sanoa, että itse olen jostain kumman syystä ajautunut saman kaltaisiin tilanteisiin kuin sinä, ja lopputulos on aina sama: en halua erota nykyisestä kumppanistani koska rakastan häntä. olen myös ymmärtänyt sen, että jostain syystä haen hyväksyntää oman suhteeni ulkopuolelta. flirttailen, ihastutan, ihastun ja toimin väärin. saatan jopa manipuloida toista alitajuisesti... ja aina toistan saman virheen: toimin halujeni ja tunteideni mukaan väärien ihmisten kanssa.en siis oman puolisoni kanssa.
nyttemmin olen kantapään kautta oppinut pitämään itseni kurissa, enkä lähde toimimaan tunteideni mukaan. ja hyvin on mennyt!
ohje: pidättäydy kaikesta toiminnasta mikä johtaa tunteiden paljastamiseen ihastukselle! älä vietä aikaa hänen kanssaan, äläkä pidä häneen yhteyttä!! anna ajan kuluttaa turhat tunteet pois!!
hyvää kesää!
Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että sellaista parisuhdetta tuskin onkaan, jossa jonkin asteisia ihastumisia ei matkan varrelle sattuisi. Osa niistä tuo arkipäivään pelkästään harmitonta positiivista värinää, osa taas saattaa olla "vakavampia" ja aiheuttaa enemmän ajattelemisen aihetta.
Ihmisten tunteet ja niiden käsittelytavat ovat kuitenkin jokaisella yksilöllä hyvin erilaisia, mikä tapa on hyväksi havaittu tapa joillekin, ei välttämättä toimi parhaalla mahdollisella tavalla kaikilla. Siksi suhtaudun skeptisesti varsinaisten "ohjeiden" antamiseen kenellekään, erilaiset mielipiteet toki auttavat aina näkemään tilanteita laajemmin.
Minun kohdalleni tällainen vakavampi ihastuminen sattui muutama vuosi sitten. Tunteet toisiamme kohtaan olivat vahvat, vaikka meillä molemmilla oli omat elämänkumppanimme tahoillamme. Keskustelimme tunteistamme keskenämme useammankin kerran, saimme selvyyden toistemme tunteista toisiamme ja kumppaneitamme kohtaan. Vältyimme ylimääräiseltä muiden satuttamiselta, ja itse vältimme epätietoisuuden tuskat ja pystyimme selkeämmin tarkastelemaan omia elämäntilanteitamme ja tunteitamme. Tämä tapa oli meille se oikea.
Äidilläni on joku nuoruudenrakastettu, joka soittelee joka vuosi, että onko äiti jättänyt isän ja voisko ne tavata. Se kuuli tässä vähän aika sitten, että iskä oli sairaalassa, ja vakavasti sairas, ja soitteli innoissaan, että onko iskä kuollut : ) Äiti ei ikinä suostu tapaa sitä, koska on naimisissa isän kaa ja on ollut jo kauan. Sitotuminen on sitoutumista. Olen hyvin onnellinen puolestasi, ettet antanut ihastumiselle periksi ja vaikka pettänyt puolisoasi, koska se olisi voinut johtaa siihen, että jos puolisosi olisi saanut tietää, niin avioliitto olisi voinut särkyä.
Jotenkin kuulostaa tutulta kaikki nämä tarinat. Itse olen ollut koukussa ihastumisen tunteeseen ja olen kai edelleenkin, mutta nyt tiedostan sen ja osaan taistella vastaan, että ihastus ei johda tekoihin. Rakastan poikaystävääni, mutta aikaisemmin kaipasin kovasti huomiota muilta miehiltä, halusin kai pönkittää huonoa itsetuntoani todistamalla, että muutkin minua haluavat. Syy ei ollut poikaystäväni, hän oli aivan mahtava ja otti minut aina huomioon. Nykyään on vaikea tunnistaa tuota vanhaa minää, vaikka tiedän, että jossain se saattaa minua vaania. Poikaystäväni kanssa menee nykyään hyvin, mutta voin sanoa että vaikeaa on minulla ja hänellä ollut!