Lidl n Sanna Mämmissä vinkkaa Kotkaan

Nyt olisi tarjolla Mistral SUP-lauta kestää Ruonalan Rivieran ulosteperäisiä bakteereja sekä isokokoisia siiderivalaita.
Kantavuus 150 kg sopii myös urheilullisille ja painavammille ihmisille. Nouda mukaan Prisman Alkolla käydessä ohimennen perjantaina.
531155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 53

Vanhimmat

Kymen Sanomat kertoi tänään lisää shoppailusta, eiku suppailusta mm Mussalon Santalahdessa.

Lajin saloihin pääsee käsiksi jo muutamassa minuutissa. Vaikka suppailua harrastetaan märissä olosuhteissa, lajia varten ei välttämättä tarvitse pukea uimapukua.
Harjoitella voi ja harjoitetaankin kotioloissa.
Länsi Kotkan Ruonala Rivieralla odotetaan koska harrastus ilman uimapukua alkaa Tiiliruukin suunnalta.

Laudat ovat isoja ja vakaita, joten niiden kanssa melominen onnistuu myös siiderivalaalta.

Alkuun pääse vaikka Lidelin kassan kautta 299 € matkalla Prisman Alkoon.

Äänestä

Kiinnostaako Flow-festivaali? Nyt voit voittaa kolmen päivän Gold-liput tapahtumaan!
Iltalehden kirjautuneilla käyttäjillä on mahdollisuus osallistua arvontaan, jossa on palkintona Flow-liput itsellesi ja kaverillesi.

Toimi ennenkuin on myöhäistä!!!
Facebook ja Instagram voivat sulkeutua Euroopassa

Irlannin tietosuojaviranomaisen linjaus uhkaa sulkea merkittävät somepalvelut Euroopassa.

Äänestä

Shoppailu noin halvalla merkkaa että jää kuppaa johonkin väliin spermundashortsit yöjalassa, eikä Sapokan kurtturuusu enää avaa lippakioskiaan meripäivin iloksi.

Äänestä

Sanna Mämmissä vinkkaa , opeta siiderivalaasi uimaan. Saattaa olla ettei tila riitä niin kotiseutumatkalle Pyhtään Jonakorven Laguunille kahlaamaan, pilua myöten.


Motonetistä Bestway uima-allas 400x211x81 cm

129,00€/ kpl

Äänestä

Elina Salminen: Kirjoituksia keskeneräisestä ja keskenkasvuisesta elämästä.

Oletko sinä onnellinen siellä?
niissä taloissa joissa kaikkialla liehuit
näkyy räpyläsi jälki, niissä pihoissa
joiden mullassa pisaroi jalkoväli hiki

oletko sinä onnellinen siellä?
katsotko tyytyen maisemaasi ja sanot
Byttiksestä tulikin hyvä

vai vaivaako sinua jatkuva piina
jos istut hetkeksikin alas pankin päälle
jos annat itsellesi luvan tuokionkin viinittää
jos siiderillä päiväsi alat
ja jo pian samoilta sijoilta kakkaat

Äänestä
  • puhuvat siitä että olen ennenkin
    viihtynyt hilpeässä seurassa
    että olen antanut riemuni vuotaa yli
    ja se on tulvinut
    kuin vaahteran makea mahla

    Elina Salminen

    Äänestä

Päivän San.a
Miten sokea voisi taluttaa sokeaa?
Molemmathan siinä putoavat kuoppaan.
Ei oppilas ole opettajaansa etevämpi.
mutta kyllin oppia saatuaan
jokaincn on opettajansa veroinen.
Kuopassa.
Luuk. 6:39 40

Jari Sinkkonen, saa jakaa . Totuus ei pal.

Äänestä

SANNA tässä,hei sun heiluville
Käsilaukkua ei saa koskaan laskea lattialle. Se tietää köyhyyttä ja rahaongelmia.

"Nuttu nurin, onni oikein." > Se kenellä on onnea pelissä, ei ole onnea rakkaudessa

Äänestä

Saunapäivän San.a

Päivän sana
Ajattele loppuasi ja lakkaa kantamasta kaunaa,
muista, että kuolet ja katoat, a elä käskyjen mukaan.'
Pidä mielessäsi käskyt äläkä vihaa lähimmäistäsi,
muista liittoa, jonka Korkein solmi,
ja katso toisen ihmisen virheitä ymmärtäväisesti.
Sir. 28:6-7

Äänestä

Kumi teki enkelin eteiseen Tiiliruukkiin.

Ja vesi oli mustaa, äiti kulki mustissaan. Ja pappikin sai kossua juodakseen.

Oolraittiiiit.

Äänestä

Suurnäkin Tilalta Onni palvelua vertaistukena söpöläisille paskarinkiin isien bemari pölly faneille. On muuten ihku terapeutti

https://i.imgflip.com/6n4u5w.jpg

Äänestä

Sanna Mämmissä vinkkaa Länsi Kotkaa lähimmän parhaan suomalaisen ravintolan.

Pirkka ruuan ystäville , bon apetit

Sicapelle, Porvoo

Äänestä
  • Osuva ravintolan nimi hyvä ruuan ystäville, siellä se vanhan kaupungin mäellä odottaa rich and beauty ...full.

    Äänestä

  • "Menestyvän" naisen takana seisoo "mies".

    Äänestä

Kotkaan on piilotettu yön aikana sata ämpäriä – Jokaisessa on StElmo viinitonkka piilotettuna..
Ämpäreitä saattaa olla sijoiteltuna Meripäivä hengessä venerantoihin, onkohan Tiiliruukin paskarinki tuplattu menekin varmistami seksi.Aikainen lintu löytää tonkat.

Äänestä

Pankaa nyt sikiävät toimeksi ja täyttäkää Läski eiku Räski

Lapsikato on täällä taas – syntyneitä ennätyksellisen vähän alkuvuonna.

Lapsilisällä talous kuntoon ilman kirppareita tai pikavippejä.

Äänestä

Näin puhdistat tietokoneesi fakebook paskasta. Toimii Tiiliruukin paskaringin huudeilla.
https://is.gd/kQhU45

Äänestä

Naispsykopaatit järjestävät kohtauksia, joilla saavat käännettyä huomion itseensä. SAMSUNG ADOBE STOCK FACEBOOK

Etenkin naispuoliset psykopaatit pitävät huomion keskipisteenä olemisesta. Jos heitä syytetään jostakin, vaikka aiheestakin, psykopaatit saattavat heittäytyä marttyyreiksi, tai kääntävät asian jopa niin, että ovat itse uhreja.

- Naispsykopaatit ovat henkilöitä, joita saatetaan kutsua draamakuningattariksi. He saattavat itkeä ja järjestää valtavia kohtauksia,suomen ruotsalainen kirjailija Lisbet Byttiström kertoi Pyttis Expressenin haastattelussa.

Äänestä
  • Nimittely nousee terapiassa usein esiin
    Kun psykoterapiaan tulevilta aikuisilta kysyy ikäviä muistoja lapsuudesta, vastaus on todella usein se, että vanhempi on nimitellyt tai haukkunut tavalla, jota ei ole voinut unohtaa. Ne ovat sellaisia juttuja, jotka jäävät muhimaan pitkäksi aikaa syvälle mieleen, vaikka olisi millainen kovis tahansa.
    MIELI ry:n Kriisipuhelin päivystää 24 tuntia vuorokaudessa joka päivä .

    Ihminen on pääosin tiedostamattomien asioiden ohjaama. Muistot tällaisesta jäävät kalvamaan ja ovat haitallisia varsinkin silloin, jos asiaa ei ole käsitelty.

    Terapiassa yksi keskeinen asia on haavoittaneiden asioiden käsitteleminen puhumalla sekä mahdollinen selvittely niitä aiheuttaneen ihmisen kanssa. Häpeä saattaa edistää haitallista käytöstä

    – Vitun tyhmä.

    – Läski. Huora.

    – Helvetin laiska paska.

    – Sä et osaa mitään.

    Se johtaa aina kommunikoinnin heikkenemiseen

    Äänestä

Ruutu -palveluun ilmestyi perjantaina uusi Sugar babies -dokumentti, jossa käsitellään sokerideittailua sitä harrastavien miesten ja naisten näkökulmasta.

Sokerideittailulla tarkoitetaan seurustelua tai deittailua, joka perustuu taloudelliseen sopimukseen.

– Sokerideittailu on parisuhde, joka perustuu rehellisyyteen odotusten suhteen. Odotukset kerrotaan heti alussa, jotta molemmat osapuolet pystyvät antamaan toiselle sen, mitä tämä tarvitsee.

Yksi dokumentissa tavattava sugar baby on psykologiaa opiskellut . Hän työkentelee sugar babyna täysipäiväisesti. Hän kertoo työskennelleensä aiemmin
terveysalalla.

– Tavoitteeni on se, että sugar daddy rahoittaisi rintaleikkauksen ja rasvaimun. Aiemmin minulle on tehty brasilialainen pyllynkohotus. Ulkonäon ylläpitäminen on tärkeää. Olen miehelle kuin somiste Prisman Alkolla.

Äänestä

Hoitoalalla työskenteleviä helpottamaan, Kymsoten testaama

Oura Älysormus unen ja palautumisen mittaukseen

OMINAISUUDET Univaiheiden mittaus, pulssin mittaus yöllä ja päivällä, sykevälivaihtelun mittaus, pintalämpötilan mittaus, veren happisaturaation mittaus , veren alkoholipitoisuuden mittaus, liikunnan aikainen mittaus , vedenkestävä.

Äänestä

2022 Meripäivien paraatissa esiintyvät paraatiryhmät:

MLL Kaakkois-Suomen piiri ry.
ME ITSE -ryhmä
Kotka Segelsällskap ry
Meripäiväemännät

Äänestä

Suomen Merenneitoharrastajat ry

Turvallisempaa pyrstösukellusta yhdessä! Säkrare simning i sjöjungfrufena tillsammans!

Yhdistyksen vakituinen uintivuoro viikonloppuisin Tiiliruukissa siiderin ja valkoviinin merkeissä.

Merenneitojen livemiitti satunnaisesti Kaunissaaresa .Mermisten miiteissä verkostoidutaan muiden varakkaiden nisäkkäiden kanssa.

Yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous perjantaisin Prisman Alkolla.
Samalla kiitämme valtavasti entistä varajäsentä Tuksu Möttöstä ja toivotamme tulevalle vuodelle 2023 tukevia siideri ja viini miittejä.

Äänestä

Hälytysmerkki oli, kun omat lapsetkin alkoivat ahdistaa – kuusi suomalaista kertoo Iltasanomille, miltä masennus tuntuu.
Oma masennus ei tuntunut, siirtyi ja siirrettiin omiin lapsiin.

Kuka vain voi sairastua, oli elämä kulkenut millaista reittiä tahansa Prisman Alkolle.

Siksi on käytännössä mahdotonta erottaa, kuka kadulla vastaan kulkeva tai vaikkapa työpaikan kollega kamppailee mielenterveytensä kanssa, jollei hän siitä erikseen kerro – ja harva niin yhä tänä päivänäkään tekee.

Vaikeasti masentuneena päivärytmini oli ihan sekaisin: Minulla oli myös paljon pelkoja ja vatvoin jatkuvasti menneisyyden ikäviä ihmissuhdekokemuksia eräskin kertoo,

– Koen, että olen nykyään jotenkin hyväksytympi kuin silloin ennen, ja se tuntuu hyvältä Facebookissa.

Äänestä

Luulitko tuntevasi ihmisen anatomian? Tämä testi sen kertoo –

Hanuri
Kirkkovene
Penis eyes

Äänestä

Kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma vetoaa tuoreeseen tutkimuksen, jonka mukaan lähes 60 prosenttia suomalaisista toivoo mietoja viinejä ruokakauppoihin.

Olishan se kiva kun Prismasta ja Ruonalan Ässältä sais vihreellä kortilla bonusta.
Ei tarvis Teslaa ostaa Prisman Alkolle.

Äänestä

Alkoholin sietokyky keliakia-diagnoosin jälkeen

Minulla tehtiin keliakia diagnoosi vuosi sitten. Vatsani ei silloin sietänyt alkoholia lainkaan, yksikin pullo viiniä, ihan sama mitä laatua, ja vatsani oli aivan sekaisin..., kuten pääni lähes kaikesta muustakin.

Nyt kun olen noudattanut tiukkaa gluteenitonta ruokavaliota, asia on korjaantunut ja voin juoda muutaman pullon viiniä, mutta en juuri enempää - lähinnä sen vuoksi, että minua alkaa väsyttämään aivan tolkuttomasti. Tällä ei tosin välttämättä ole mitään tekemistä keliakian kanssa? Mitään pahoinvointia minulla ei kyllä ole. ennen aamua.

Töihin lähdettäessä käytän tohtori Jari Sinkkosen lapsiperseelle suosittamaa Battery Energy startti pilottia, kyllä jaksaa , fasettaaaaaaa

Äänestä

uuno turhahoron oma kusijuhta vetää merien päivää pulkassa ihan samaa vanaa, kuin sokea lahna makaa rähmäpummin shoppilaudalla meren neitopyrstö lähimmän verkkahousun takataskulaskunmaksuhanassa, joten on sanottava, että tasapaino on maksimaallinen taivasnäky sellaiselle joka kaivaa täitä karvoistaan kuin ojaa anopille

Äänestä

Kuninkuusravit-Heppakeppi tulokset Forssassa.
Ravikuningatar tamma Suven Sametti

Tamma Suhina - kuninkaallinen kuningatar 2022 Länsi Kotkassa

Äänestä

Hyvää Pikkulauantaita kaikki miun Fakebook ystävät vaikka ette miua tunnekkaan.

Kun tuntematon alkaa tuntua ystävältä, kyseessä on inhimillinen reaktio – tästä siinä on kyse
Kun luulemme tuntevamme ihmisen, jota emme todellisuudessa tunne lainkaan, kyse on parasosiaalisesta suhteesta.

Somessa voimme olla vuorovaikutuksessa henkilön kanssa, johon olemme solmineet parasosiaalisen suhteen. Tämä saattaa tykätä kommentistamme tai mahdollisesti esimerkiksi vastata viestiin, mutta viestintä jää useimmiten tähän.

Intiimit ja samaistuttavat julkaisut performoivat paremmin sosiaalisessa mediassa: lapsista tai poikaystävästä kertominen, kodin näyttäminen, mielenterveys- tai terveyshaasteista kertominen, perheasiat...

Pohjimmiltaan tuntemattomat ihmiset voivat olla miulle merkityksellisiä ja tarjota esimerkiksi vertaistukea tai lohtua Jumalniemen rampilla.

Äänestä
  • Silloin, kun narsistiset piirteet ovat vallitsevia ja ohjaavat pääsääntöisesti henkilön käyttäytymistä Facebookissa, puhutaan narsistisesta persoonallisuushäiriöstä.

    Persoonallisuushäiriöt ovat joukko hankalia ja vakavia ihmisen persoonallisuudessa, tunne-elämässä ja käyttäytymistavoissa esiintyviä häiriöitä. Narsistisilla häiriöillä on keskeinen asema useiden erilaisten persoonallisuushäiriöiden oireenmuodostuksessa.

    Persoonallisuushäiriöt ovat pitkäaikaisia ja joustamattomia ajatus- ja käyttäytymismalleja, jotka aiheuttavat henkilölle haittaa. Niihin liittyy usein henkilökohtaista kärsimystä ja ongelmia ihmissuhteissa ja sosiaalisessa kanssakäymisessä.

    Persoonallisuushäiriöihin liittyvät piirteet ovat siinä määrin syvään juurtuneita, että henkilö itse ei useinkaan miellä niitä häiriöksi.

    B-klusteriin kuuluvat epäsosiaalinen (F60.2), epävakaa (F60.3), huomionhakuinen (F60.4) sekä narsistinen persoonallisuushäiriö (F60.8).
    Tätä ryhmää leimaavat toistuvat ristiriidat yhteiskunnan ja/tai lähipiirin kanssa.

    C-klusteriin kuuluvat vaativa (F60.5), estynyt (F60.6) ja riippuvainen persoonallisuushäiriö (F60.7).
    Tämän ryhmän persoonallisuushäiriöt aiheuttavat potilaalle useimmiten ahdistus ja masennusoireita, kaventavat elämänpiiriä ja saattavat myös johtaa alisuoriutumiseen elämässä. Vaativa persoonallisuus lähestyy pakko-oireista häiriötä ja ilmenee muun muassa perfektionismina, pikkutarkkuutena, itsepäisyytenä.

    HELPPO ITESE TUNNISTAA, EI TARVITSE MENNÄ KYMSOTEEN.PEILI RIITTÄÄ.

    Äänestä

Tietyt ajatukset lomalla paljastavat, että sinun pitää irtisanoutua
Ahdistaako loman loppuminen ja töihin palaaminen kohtuuttomasti? Näistä merkeistä tiedät, että on aika vaihtaa työpaikkaa.

Motivaatio-ongelmat taas kerran ja loman jälkeen raha ei riitä viikonloppu viineihin. Kauppa ei käy Torilla ja kirppiksillä, tyhjät tölkit ei elätä.

Äänestä

Cristal Snow ja Sanna - uudet äänet BB-podcastissä. Big Brother -kaudella kaikki tulee olemaan kun ennen Isoveli aikoo sallia talossaan taktikoinnin! Kaikkien aikojen ihmiskoetta päästään seuraamaan ..fakebookissa.

Äänestä

Sylvester Stallonen vaimo jätti avio­ero­hakemuksen – toiminta­elokuvatähti peitti rakkaus­tatuoinnin erikoisella tavalla
Stallonen vaimo Jennifer Flavin on kuitenkin jättänyt avioerohakemuksen Palm Beachin piirikunnan oikeuteen.

Mitä pienet edellä Tiiliruukki Bewerjy Hellsissä sitä isot perässä Palm Beachin Amerikassa.

Äänestä
  • Huippupaikkoja journalisteille – Ilta-Sanomat palkkaa taas uusia toimittajia

    Fakebook valheenpaljastus edellytetään, huippupalkka, työsuhdeauto Lambogiini, etätyö 6h/vk. Ilmainen Netflix. 2tlk StElmo /vk .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Huippupaikkoja journalisteille – Ilta-Sanomat palkkaa taas uusia toimittajia

    Fakebook valheenpaljastus edellytetään, huippupalkka, työsuhdeauto Lambogiini, etätyö 6h/vk. Ilmainen Netflix. 2tlk StElmo /vk .

    Tule tekemään juttuja, joista koko Suomi puhuu! Etsimme myös kahta viihdetoimittajaa tekemään Suomen tavoittavimpia viihdeuutisia Fakebookkiin.
    Uutisnenäsi on tarkka, ja vainuat viihdemaailman ilmiöt ja puheenaiheet. Tunnet Seiskan , etuna jos olet tilaaja.

    Äänestä

Koffi+Klubi+Länsi-Kotka,+erikoistarjous+liittyä+Stokmanni+Klubiin.+Liityntä+taroukset+huipuilta.+Laitteita+kelpaa+näyttää+naapureille+ja+selffinä+feikkiklubille.Future+TT+SportTrampoliini,+ovaalinmuotoinen,+305+x+460+cm*Klubitarjous!-55+%+199.00+ €BestwayKelluntalautta+Bestway+Lazy+Dayz+IslandKlubitarjous!-35+%+83.85€BestwayUlkoporealtaita+-25+%BestwayUima-altaita+-30+%

Äänestä

Ruonalan Siwan Alko avautuu perjantaina vasta 09.09 kanta asiakkaiden huomioon , töihin lähtö hieman myöhennettynä.

FASD-päivän kampanjassa muistutetaan, etteivät alkoholi ja raskaus sovi yhteen. Tämän vuoksi alkoholinmyynti aloitetaan hieman tavallista myöhemmin perjantaina 9. syyskuuta.

Äänestä

Löysät pois! Painonpudotus jättää usein jälkeensä löysää ihoa hanuriin.

VTUN VTUN VTTU Oodi Vapaudelle Cava Semi Seco ei ollut gluteenitonta PRKL
Aittiksen Siwasta viikonloppu herkkua pöydässä ja pöntössä Carny Adult Lihacocktail

https://i.imgflip.com/6szlmp.jpg

Äänestä

NOCCO Caribbean on ananaksen ja greipin makuinen BCAA -juoma. Tätä siemaillessasi voit melkein tuntea auringon polttavan, kuulla palmujen huojuvan ja Karibian aaltojen kohisevan Ruonalan rannan Sand Beachilla..

Äänestä

Pyhtään ongelmajätteiden keräys kuuluu Kotkan kaupungille Länsi-Kotkaan.

Kierrätys pientalo alueille.

Biojätteen keräys muuttuu suurten taajamien pientaloasukkaille pakolliseksi. Viime vuonna uusitun jätelain myötä biojätteen keräys muuttuu lähiaikoina pakolliseksi . Käytännössä muutos koskee omakotitaloissa ja pienissä rivitaloissa asuvia gluteenittomien hanurien omaavia.

Pihallesi voi tulevana kesänä tupsahtaa komposti­tarkastaja. VTUN VTUN VTTU

Äänestä

Erika Vikman ja Jyrki 69 yhdessä S-marketissa

Suhde syvenee -
Shokkiero! Erika Vikman jätti Jyrki 69:n

Äänestä

Rakastan sinua, anna rahaa! Rakkaushuijarit rakentavat luottamuksen verkon, johon voi haksahtaa kuka tahansa.

Hei sinä ihana nainen. Punkero Lollo Juuri sinua olen etsinyt koko elämäni.
Nautitaan yhdessä sugardaddyn Perseveroviiniä kynttiän valossa Kartanon swiitissä, toistaiseksi kunnes Duunitori meidät erottaa.

Äänestä

Tilastokeskus ja suomalainen perinne Joulu lukuina
Joulukauppa
Joulumenoihin 555 euroa aikuista kohden.

Kaksi miljoonaa litraa punaviiniä
Joulu on sun -tutkimukseen vastanneista 38 prosenttia valitsi punaviinin joulupöydän suosikkijuomaksi. Punaviiniä ennakoidaan myytävän lähes kaksi miljoonaa litraa kahdella joulunalusviikolla. Alko ennakoi, että oluen kysyntä kaksinkertaistuu jouluna verrattuna juhlattomaan ajanjaksoon.


Tiiliruuhkan Tilastokeskus
Joulumenoihin Kela Kertun tilastosta Joulujuomat> , lapsilisät 199,72 € plus Sannan(ministeri) joulubonus

Prisman Alkon kanta asiakas tutkimus kassalla , kahdeksan tonkkaa punaviiniä lähti mukaan ja kossut päälle.

Äänestä

Miellyttämisenhalu . Miellyttäjän on vaikea kestää ajatusta siitä, ettei joku pidä hänestä. Siksi hän on valmis rikkomaan omat rajansa uudestaan ja uudestaan, kertoo Mieli ry:n asiantuntijapsykologi.

Altruistisuuteen taipuvaiset ja pehmeät arvot omaavat ihmiset voivat olla alttiimpia tarpeelle miellyttää. Miellyttäminen voi myös olla traumaperäinen selviytymiskeino, joka on seurausta lapsuuden turvattomuuden kokemuksista.

Jos tunteiden ja pelkojen käsitteleminen Facebookissa tuntuu haastavalta, hakeudu ammattilaisen puheille.

Äänestä
  • Tai sitten kyse on vain hyvin käyttäytyvistä aikuisista ihmisistä, jotka tekevä toisille ihmisille hyvää koska se tekee itselle hyvän olon eikä muuta. Silloin on yhdentekevää, tuleeko hyväksytyksi vaiko ei, koska itse tietää tekevänsä oikein. Miellyttäminen ja oma mielihyvä ovat kaksi eri asiaa, jotka menevät aina sekaisin näillä ns. asiantuntijoilla.

    Äänestä

Ruonalan Kultahammas Rannikko

Julkaise näitä kuvia somessa , niinhän Sinä teetkin.
Sosiaaliseen mediaan jaetaan usein kuvia ja videoita asioista, joita sinne ei todellakaan kannattaisi laittaa. Seuraukset voivat olla ikäviä.

Rikokselle voivat myös altistaa esimerkiksi festarilipusta, sairaalan rannekkeesta, rekisterikilvestä tai niinkin viattomasta asiasta kuin lapsen tai aikuisen koulutodistuksesta kuvan jakaminen.

Tietyissä tapauksissa kuitenkin jo pelkkä liian aktiivinen somettaminen voi johtaa ongelmiin. Rikolliset käyttävät yhä useammin esimerkiksi Snapchatia, Instagramia ja Facebookia välineinään.

Rikollinen voi esimerkiksi selvittää somekuvan perusteella milloin lomailet. Mikäli tämä onnistuu, voidaan tuon tiedon avulla ajoittaa kotiisi esimerkiksi asuntomurto vene ,jalokivi, viini, lonkero tai autovarkaus.

Äänestä

Kaipaatko hyvää luettavaa? HS julkaisee uudelleen parhaita lukemistojuttujaan.

Pettymysten viidakko

47-vuotias Sanna oli joutunut ghostatuksi jopa kesken treffien. ”Mies sanoi menevänsä vessaan, eikä häntä sitten enää ikinä näkynyt”, hän kertoo.

Tinderin käyttöön liittyy kirjoittamattomia sääntöjä ja koodikieltä. Seksiseuran hakemiseen käytetään erilaisia kiertoilmauksia.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Nyt olisi tarjolla Mistral SUP-lauta kestää Ruonalan Rivieran ulosteperäisiä bakteereja sekä isokokoisia siiderivalaita.
Kantavuus 150 kg sopii myös urheilullisille ja painavammille ihmisille. Nouda mukaan Prisman Alkolla käydessä ohimennen perjantaina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu