Hei! Olen jo pitemmän aikaa suunnitellut varsin kattavaa sivua terveydestä näin yleensä ja kaikkiin siihen liittyvistä tabuista.
Jouduin erinäisistä syistä luopumaan alkoperäisestä syöpäsivustostani. Syitä tähän tosiasiassa oli monia...mutta yksi niistä epäilemättä oli Korona.
Näin lyhykäisesti sanoen tein ihan perustavanlaatuisen virheen kun yritin erottaa aivo & heromostoperäiset sairaukset ihan omaan kategoriaansa ja ihan omalle webbisivulleen. Tämä oli virhe...koska sekä syöpä että esim parkinson tosiasiassa ovat puhtaasti ravintoperäisiä tauteja...tai oikeammin puutostauteja.
Toisin sanoen...ravinnon puute selittää suurimman osan ihmisten kärsimistä sairauksista. Toki on olemassa esim perinnöllinen altistuminen tietynkaltaisiin syöpiin ja esim aivo & hermostoperäisiin tauteihin.
Tämä ei kuitenkaan muuta ravinnon oleellista osuutta näissä sairauksissa miksikään.
Sivusto on sekä poliittinen että provosoiva.
Olen mietttinyt miten oikein pitäisin politiikan erossa tästä ns "syöpäkeskustelusta" ja tullut siihen lopputulokseen että se käytännössä on mahdotonta.
Sivusto on käytännösä pahasti kesken...ja vain esipuhe on toistaiseksi valmiina...mutta ihan sivuston lopussa löydät hyvin provosoivan mielipideosion Oncology.net sivustolta(oikeammin se on kuvakaappaus) jonka pitäisi auttaa sinua ainakin tilapäisesti...mikäli siis kärsit joko syövästä tai sen oireista.
Sen sanon että aihe käytännössä on hyvin provosoiva...itse en ollenkaan muuten tykkää politiikasta...ja haluaisin pitää keskustelun syövästä puhtaasti tekniikan puolella...tämän sivuston tehtävä on kuitenkiun hyvin yksinkertaisesti selittää lukijalle...miksi syöpää ei voi parantaa meillä Suomessa...ainakaan tämän ns "virallisen terveydenhoidon piirissä"
Joten tämän enempää asiaa selittämättä tässä nyt olisi tuon internetsivuston esipuhe...seuraava jatko-osio tulossa pian...ehkä vain parin päivän kuluttua...
https://tuomaskuusela.wordpress.com/vaihtoehtoinen-terveysblogi
Vaihtoehtoinen (ja varsin provosoiva) syöpäblogini
6
167
Vastaukset
- Anonyymi
Just.
"En tykkää politiikasta" ja "haluaisin pitää keskustelun syövästä puhtaasti tekniikan puolella". Ja sitten ensimmäisen kuvan taustana on natsilippu. Oma lukemiseni päättyi siihen.
Ps. Ehkä pieni suomen kieliopin kertauskaan ei olisi pahitteeksi, jos siis aidosti kaipaat lukijoita. - Anonyymi
Tota...sä täysin missasit ton kuvan perustan ja idean...se oli ironiaa!
- Anonyymi
Miksi ...ihmeessä ...pitää ...kirjoittaa ...näin? On ...aika ....rasittavaa .
- Anonyymi
Ok trolli...onko sulla mitään sanottavaa tosta mun TEORIASTA syövästä...vai pilkkaatko vaan sitä että tykkään panna taukoja tekstiini?
- Anonyymi
Ok toinen syöpäsivustoni ei nyt varsinaisesti ole valmis...vaan se on "avoinna" eli toisin sanoen vielä keskeneräinen...mutta...mikäli huvittaa...niin voi käydä katsomassa...
https://tuomaskuusela.wordpress.com/jatkoa-vaihtoehtoiselle-terveysblogille - Anonyymi
Myrkyttömiä syöpä hoitoja 100v takaa ja tehokkaita. https://tokentube.net/v/1101952738/Syöpä-on-rahaa--velka-on-rahaa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.673788Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j883169Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin962421Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.151649Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m701408- 981280
Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä421208- 501021
Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?11021Huippu, kaupunki ostaa hotellin
Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä561020