Vahvasti tätä mieltä kun lähipiiriin kuuluva käyttänyt häikäilemättömästi hyväkseen isäänsä. Rahaa lypsetty milloin mihinkin vaikka tosiasiassa ne muutamat kympit laitettu kaljaan ja tupakkaan. Puhumattakaan isommista summista, tuhansia euroja ja pahinta on kun hyväuskoinen isukki ostaa auton lapselleen jonka lopulta nämä alkoholistit laittaneet myyntiin koska vuokrat maksamatta usean kuukauden ajalta. Varsin häikäilemättömiä ovat. Mutta eivät häpeä tekojaan ja eihän heidän kaltaisilla ole edes omaatuntoa.
Vastaukset 9
- Anonyymi
alkoholismi on sairaus eikä tuo kerro heidän oikeasta persoonasta mitään sillä kun sairaus vie ihmistä 100-0 niin se käytös menee tommoseen mikä johtuu alkoholismista/sairaudesta eikä se ole johtuvaa huonosta luonteesta.
- Anonyymi
Entisenä " rapajuoppona " voin kertoa, että kyllä, kyllä alkoholistit osaavat hävetä.
Eihän siitä ääneen kenellekkään puhuta.
Hyväksikäyttöä, jopa häikäilemättömästi, voi tapahtua, mutta ongelmaa hävetään salaa itsekseen.
Avun hakeminenkin juomisen lopettamista varten muodostuu usein vaikeaksi juuri sen häpeän takia. Hävettää myöntää, että on alkoholisti.
Häpeää itseään, kun kuvittelee itseään heikoksi, avuttomaksi.
Ne, jotka eivät ole kärsineet kyseisestä ongelmasta, eivät pysty tätä ymmärtämään. - Anonyymi
Mikä olisi parasta apua alkoholistille, joka tosiaan haluaisi irti päihteistä?
- Anonyymi
Ensinnäkin sen pitää lähteä alkoholistista itsestään, että hän myöntää ongelmansa, ja haluaa apua päästäkseen irti.
Sitten olisi hyvä miettiä, ehkä lääkärin tai a-klinikan, tai muun päihdetyön tahon kanssa, minkälaisesta avusta voisi olla paras hyöty.
Yleensä ammattilaisen luo on hyvä alkuun hakeutua, siellä on paras tieto eri vaihtoehdoista.
On olemassa päihdeklinikoita, huoltoloita eli laitoskatkoja, avokatkaisua, a-kiltatoimintaa, a-klinikka, AA-ryhmiä.
Jokaiselle varmasti löytyy omansa, eli sellainen, josta olisi paras apu. Jokainen yksilö on omanlaisensa, se mikä sopii yhdelle, ei välttämättä ole paras toiselle.
Toki omaisista ja läheisistäkin on iso tuki irtautumisprosessissa.
Jos ihminen, alkoholisti, kokee väheksyntää ja halveksuntaa lähipiiristä, tilanne on aina vaikeampi.
Mitä enemmän saa tukea ja tsemppiä, on siitä aina apua.
Aina kannattaa yrittää, kompastumisia, retkahduksia saattaa hyvinkin tulla, harva pääsee kuiville ensi yrittämällä.
Itselleni aikoinaan yksi psykiatri kirjoitti hienosti " retkahdus on oppimiskokemus ".
Pitää tosiaankin paikkansa, myös epäonnistumiset, on hyvä oppia ottamaan vastaan.
- Anonyymi
Alkoholisti ei pyydä anteeksi, ei tunne häpeää eikä empatiaa, ei ole väärässä koskaan. Syy on muissa ihmisissä. Kyseessä on persoonallisuushäiriö.
- Anonyymi
En ole pyytänyt koskaan, keneltäkään anteeksi mitään, vaikka en ole ryypännyt 20 vuoteen
Se on miehuutta parhaimmillaan
- Anonyymi
Persut on just tommosii. Ne panee vaik alaikäsiä tyttäriäänkin.
Maailmankuulu prosessori sanoi että ilman perusja ei olis sotia ja kaikkilla hyvä olla, Ahmed saisi toteuttaa kulttuuriaan ja tunkea sen sen pieneen sinne ja sen jälkeen pikkuh*oron pään leikkaa irti. Vihervassarit hurrais vieressä. - Anonyymi
olen alkkis vaikka viime ryypystä on yli 4v mutta sulle älä yleistä että kaikki on
- Anonyymi
Ilman että on alkoholisti. Aikuinen lapsi voi juuri lypsätä rahaa vanhemmilta. Varsinkin äidiltä joka vanhenee ja ei puolisoa! Ihan milloin milläkin tekosyyllä itselleen tai koko perhelleen.Käyttäen vanhenevaa äitiä,myös yleistalouskoneena.Ilman että se aikuinen lapsi tupakoisi käytäisi alkohoolia.itä-Helsinki.mutsi
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1082227- 103896
- 66843
- 47818
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21776Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha518725Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650- 65630
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561