Tilanteeseen taustaa:
Yhteydenpito on rakkaaseen ihmiseen ( nainen ) katkennut ja se johtuu isoksi osaksi siitä, että olet kirjoituksillani loukannut ko henkilöä. Olet pyytänyt tekojasi anteeksi, mutta sinulle rakas ihminen ei ole ollut siihen kuitenkaan suostuvainen. Lisäksi rakkaasi ihminen on kieltänyt sinua ottamassa yhteyttä häneen millään tavalla.
Nyt kun edessä on kuitenkin jossain vaiheessa tilaisuus, johon myös sinulle rakas henkilö tulee osallistumaan. Tulisiko vaan jättää yksinkertaisesti sinulle rakas ihminen noteeramatta, ei kättelyitä, ei minkäänlaisia tervehdyksiä, ei keskusteluita - silloinhan sitä ainakin noudattaa sinulle rakkaan ihmisen toivetta? Vai miten te tekisitte kuvatun kaltaisessa tilanteessa?
Tietysti, etenkin jos tervehtimiset, kättelyt jne. tapahtuvat siten, että ihmiset ovat esimerkiksi rivissä tai vast. niin voisihan se aiheuttaa jonkin verran hämmennystä, jos jättää jonkun henkilön kättelemättä. Olen kyllä ollut tilaisuudessa, missä nuin kävi. Todennäköisesti silloinkaan ihmisten henkilökemiat eivät vaan sopineet yhteen parhaalla tavalla.
Yhteydenpito on rakkaaseen ihmiseen ( nainen ) katkennut ja se johtuu isoksi osaksi siitä, että olet kirjoituksillani loukannut ko henkilöä. Olet pyytänyt tekojasi anteeksi, mutta sinulle rakas ihminen ei ole ollut siihen kuitenkaan suostuvainen. Lisäksi rakkaasi ihminen on kieltänyt sinua ottamassa yhteyttä häneen millään tavalla.
Nyt kun edessä on kuitenkin jossain vaiheessa tilaisuus, johon myös sinulle rakas henkilö tulee osallistumaan. Tulisiko vaan jättää yksinkertaisesti sinulle rakas ihminen noteeramatta, ei kättelyitä, ei minkäänlaisia tervehdyksiä, ei keskusteluita - silloinhan sitä ainakin noudattaa sinulle rakkaan ihmisen toivetta? Vai miten te tekisitte kuvatun kaltaisessa tilanteessa?
Tietysti, etenkin jos tervehtimiset, kättelyt jne. tapahtuvat siten, että ihmiset ovat esimerkiksi rivissä tai vast. niin voisihan se aiheuttaa jonkin verran hämmennystä, jos jättää jonkun henkilön kättelemättä. Olen kyllä ollut tilaisuudessa, missä nuin kävi. Todennäköisesti silloinkaan ihmisten henkilökemiat eivät vaan sopineet yhteen parhaalla tavalla.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Kyllä noin vaikeaa asiaa on syytä täältä Suomi24:tä kysyä !
Vaikka vastauksestasi ei ollutkaan kysymykseen mitään hyötyä, niin nyt olet kuitenkin päässyt ilmaisemaan itseäsi niillä kyvyillä mitä sinulla on.
Aina hyvä huomioida toisen kokema ja toiveet. Tietämättä mitä todellisuudessa on käynyt. Toiset ymmärtävät asian, jos tiedostavat että olette olleet toisten kanssa tekemisissä. Aina ei asiat mene omien toiveiden mukaan. Ymmärrän myös sen, että naiset voi olla herkillä asioista.
Jollet halua asialle kärjistämisiä ja ylireakointeja, mitkä voivat olla mahdollisia niin tyydyt naisen toiveisiin. Itse olen kokenut pettymyksiä ja yllättynyt naisen ahdistuksesta. Elämme aikoja, jolloin oma halu ymmärtää asioita ei riitä sopimiseen, jos toinen haluaa muuta. Etäisyyden otto on minusta suositeltava vaihtoehto sinullekin.
Juurikin nuin. Ajattelin asiaa myös siltä kantilta, että jos tervehtisin henkilöä, niin se olisi omalta osaltani ehkä myös sovinnon ele toista kohtaan. Sitten sen jälkeen henkilö voisi oman harkintansa mukaisesti tehdä kuten parhaakseen näkee, esimerkiksi pyrkiäkö kontaktiin vai ei?
Sinulle on nainen vihainen. Viha ei ole rakkauden vastakohta. Sinä et ole pyytänyt kunnolla anteeksi ja avoimesti selvittänyt mitä teidän välillä on tapahtunut. Nainen voi olla myös pettynyt ja surullinen. Sinuna näyttäisin millainen ihminen olet, sen kaiken hyvän eli toisin sanoen iske uudestaan. T❤️A
Vaikka itse en tunnekaan rakastamaani naista kohtaan minkäänlaista vihaa ja katkeruutta, niin naisen lähettämästä viimeisestä viestistä päätellen hän on edelleen pettynyt ja surullinen sekä myöskin hyvin vihainen minulle, vaikka tapahtuneesta onkin jo yli puoli vuotta aikaa.
Niin, omasta mielestäni olen käyttänyt niitä keinoja anteeksipyynnön esittämiseen, miten nähdäksesi useimmat ihmiset vastaavassa tilanteessa tekevät. Se, että onko ne anteeksipyyntöä koskevat tekoni olleet sitten riittäviä, niin en voi tietenkään tietää, koska pyyntöni eivät ole saaneet minkäänlaista vastakaikua.
Tietysti olisin rakkaaseen naiseen yhteydessä, jos saisin vähänkin vihreää valoa asian suhteen. Nyt myöskään suurin osa yhteydenpitokanavistamme on rakkaani puolelta suljettu. Itse olen kuitenkin ajatellut, että pidän kaikki kanavat auki jolloin se antaa myös mahdollisuuden lähestyä ainakin minun suuntaan.
Auts. Älä enää loukkaa ketään...
t. loukattu nainen sivusta joka itkee ekana joka aamu kunnes päättää lähteä liikkeelle
Olet oikeassa. Ketään ei voi kohdella loukkaavasti eikä epäkunnioittavasti. Ei koskaan.
Itselleni tapahtunut (kirjoitukseni) on antanut niin suuren opetuksen ja nyt olen siitä myös saanut oppirahoja maksaa.
Toivottavasti vielä joskus tulee tilaisuus, jossa asiasta voidaan rakkaan ihmisen kanssa myös keskustella.
Minä käyttäytyisin virallisen kylmästi. Kättelisin ja normaalit tervehtimiset, mutta ei mitään henkilökohtaista. Teidän välit ei saa pilata muiden tilaisuuksia. Omat luurangot on parasta siivota kahden kesken eikä missään tilaisuuksissa. Mikään noteeraamatta jättäminen ei myöskään ole asiallista toisten aikana. Olette kuin ketä tahansa lähes tuntematonta kohtaan, kohteliaan viileitä ja ystävällisiä.
Tietysti yhteiset tilaisuudet mihin on mahdollisesti osallistumassa jopa kymmeniä muitakin ihmisiä, ei ole oikea paikka selvitellä välejä.
Kuten kirjoitit, niin kohteliaan viileästi ja ystävällisesti. Silloin en ainakaan omalta osaltani millään tavoin aiheuta kielteisiä tuntemuksia kenellekään tilaisuudessa olevalle, eikä myöskään rakas henkilö taholtani joudu ikävään tilanteeseen.
Voisin ajatella, että hänenkin taholta kohtaamisemme tulee olemaan asiallisen viileä.
Elämän varrella on kuitenkin tullut monenlaisia asioita nähtyä ja koettua ja monta kertaa olen pohtinut, että vaikka ihminen olisi kuinka hyvin kouluttautunut ja elettyä elämää olisi jo vuosikymmeniä takanapäin, niin silti ihmiset pystyvät ja osaavat käyttäytyä vastoin kaikkia odotuksia.
Näin sivusta, en tule osallistumaan samaan tilaisuuteen jossa hän mahdollisesti on .
Tietysti en tiedä kuka olet, mutta tuskin kuitenkaan minun tuntemani henkilö. Käsittääkseni hän ei edes Suomi24 foorumilla seikkaile - näin muistan hänen sanoneen.
Mutta kohtaaminen välillämme saattaisi olla tietysti sattumaakin, koska nykyään en itse enää ilmoittele, että osallistunko johonkin tilaisuuteen vai en ellei ilmoittautumista ole sitten edellytetty.
Paikan päällä sitten näkee keitä tilaisuuteen on tullut.
Et ole viestiä kommentoinut ihminen minulle tuttu henkilö, koska tuntemani henkilö on ainakin viestisi kirjoitushetkellä uppoutuneena töihinsä. Tuskin keskellä työpäivää on aikaa Suomi24:llä lukea ihmisten viestejä.
Minäkin naisena, jos olisin tuossa tilanteessa. Toivoisin toiselta asiallista, aikuismaista käytöstä. Ei mitään yli iloista teatteria eikä surupukua. Vaan normaalia käyttäytymistä. Ingnooraaminen vain ärsyttäisi ja pilaisi oman fiiliksen. Ja saattaisin jopa sen verran lämmetä, että voisin muutaman ajatuksen "tilanteestamme" vaihtaa. - Todella sivusta
Semmonen Suomalainen tervehdys silmiin tuijotus sekä pieni nyökkäys ja hymy . Että on tunnistanut toisen ja rekisteröinyt paikalla olevaksi. Monet puolitutut miehet harrastus ainakin sitä .
Kohtelisin häntä kuten muitakin, asiallisesti mutta sopivan etäisesti. Ei mitään pälyilyä eikä kuikuilua taikka eleitä tuttavallisesti. Virallisesti vaan.
Jos on anteeksi pyydetty, muttei ole anteeksi annettu niin en ota toisen kiukuttelusta itselleni murhetta. Kiukutelkoon sitten aivan keskenään.
Ihmiset tekee virheitä, hänkin ja jos virheitä kuitenkin anteeksi todella on pyydetty, eikä toinen anteeksi anna, niin olkoonpa antamatta. Liian ylpeä ihminen mun tuttavaksi.
Eiköhän löydy syy esim.tunnelukosta, kirjoitus saanut aikaan sellaisen haavan joka ei anteeksi pyytämällä sulkeutunut.
Kenties. Terapia voi silloin auttaa.
Taidat tarvita itse sitä terapiaa eniten.
Tunnelukot avataan terapialla.
Sisäiset mielen mallit tosielämästä, skeemat.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Skeematerapia
Ilman muuta jos olet loukannut jotain henkilöä, niin kannattaa nostaa hirveä draama pystyyn ja käyttäytyä hyvin mielenosoituksellisesti ja jurottavasti, esim juurikin kieltäytyä kättelemästä. Oma lukunsa tietysti nekin, jotka on tehneet pahaa tai suunnitelleet tekevänsä pahaa, jotka iskeytyy seuraan. Ehkä sillä haetaan jotain valta-asetelmaa kun on paha mieli mönkään menneistä tai yleensä menneistä, mutta ei terveellä tavalla tietenkään. Ihmeellisiä pottunokkia voi olla kyllä.
Ei todellakaan ole tarvetta käyttäytyä epäasiallisesti.
Voisin ajatella, että lähtökohtaisesti ihmisillä on kuitenkin tavoitteena toimia myönteisesti ja ystävällisesti kuin epäasiallisesti ja epäkunnioittavasti toisia ihmisiä kohtaan.
Ilmoja on pidellyt
Ja antisi oli keskusteluun?🥱
Keskusteltiinko me tässä aiemmin jo? En usko, että näin kävi, mutta voidaan aloittaa jos haluat, oliko jotain muuta synkkää pilveä pään yläpuolella hiillostamassa sinua? Muista pitää suojain kunnossa, niin ei kastu pää jos sataa
Vanhuudessa vastaus tulee viimeiselle kerralla.
Tervehtiä voi, mutta jos rakastat kyseistä henkilöä, niin silloin myös noudatat hänen toivettaan etkä sen kummemmin häntä lähesty.
Jos sua on kielletty ottamasta yhteyttä millään tapaa niin mikä siinä on jäänyt epäselväksi?
Olen noudattanut kieltoa, enkä ole lähestynyt millään tavoin tuntemaani henkilöä, vaikka siihen olisi ollut mahdollisuuskin.
Näin tulen tekemään jatkossakin.
Vielä kun luin tuota kysymystäsi, niin siitä ainakin itselleni nousee esiin tunne, että asia koskettaisi sinua jotenkin, olenkohan oikeassa? Onpas kyllä erityisen voimakas tunne, että olisit jostain syystä asiaan liittyvä henkilö. No olet tai et, tunnehan se vaan on.
Tuon lauseen = kysymyksen kun esittäisi vielä tuntemani henkilö, niin se kuulostaa siltä, että tuolla tavalla minulle olisi jo aikaisemminkin puhuttu, ei lähiaikoina, mutta aikaa sitten kuitenkin.