Jonossa pyöräillään

Eilen säikähdin kunnolla. Pyöräilijät ajaa miten sattuu. Kevyenliikenteen väylällä tuli vastaan kaksi pyörää rinnakkain.. Ihan hirveät heinikot on tapatumapaikalla tien vieressä . Kohdalla on loiva mutka. Ei nähnyt montaa metriä eteenpäin. Tie menee lähivuosina isoon remonttiin. Toivottavasti tulee turvallinen kevyenliikenteen väylä uudelle tielle.
5180
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

En ymmärrä näitä rintarinnan pyöräilijöitä. Ei selvästi ajatella muita liikenteessä. Toki sama kävelijöissäkin.

Äänestä
  • Jalankulkijoiden rinnakkain käveleminen on kuitenkin nykyistä lakia tehdessä otettu huomioon. Hallituksen esityksessä uudeksi tieliikennelaiksi on perusteluissa kirjoitettu seuraavaa.

    "Pykälän 2 momentin mukaan jalankulkijan olisi käytettävä pyörätietä tai ajoradan reunaa, jos jalkakäytävää tai piennarta ei olisi tai milloin sillä kulkeminen ei kävisi haitatta päinsä.

    Suomessa on paljon yhdistettyä jalkakäytävää ja pyörätietä. Velvollisuudella käyttää pyörätien reunaa ei edelleenkään estettäisi sitä, että esimerkiksi pariskunta voisi kävellä käsi kädessä pyörätiellä. Reunassa on mahdollista kävellä rinnakkain. Jos väylällä on paljon jalankulkua, suunnittelun ja rakentamisen pääsääntö on, että väylät pitää erotella toisistaan.

    Momentti vastaisi tieliikennesopimuksen 20 artiklan 3 ja 4 kohtaa."

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jalankulkijoiden rinnakkain käveleminen on kuitenkin nykyistä lakia tehdessä otettu huomioon. Hallituksen esityksessä uudeksi tieliikennelaiksi on perusteluissa kirjoitettu seuraavaa.

    "Pykälän 2 momentin mukaan jalankulkijan olisi käytettävä pyörätietä tai ajoradan reunaa, jos jalkakäytävää tai piennarta ei olisi tai milloin sillä kulkeminen ei kävisi haitatta päinsä.

    Suomessa on paljon yhdistettyä jalkakäytävää ja pyörätietä. Velvollisuudella käyttää pyörätien reunaa ei edelleenkään estettäisi sitä, että esimerkiksi pariskunta voisi kävellä käsi kädessä pyörätiellä. Reunassa on mahdollista kävellä rinnakkain. Jos väylällä on paljon jalankulkua, suunnittelun ja rakentamisen pääsääntö on, että väylät pitää erotella toisistaan.

    Momentti vastaisi tieliikennesopimuksen 20 artiklan 3 ja 4 kohtaa."

    Niin, reunassa voi kävellä rintarinnan, mutta ajattelin kyllä tilannetta, että täytetään koko tai lähes koko väylä, mitä tapahtuu usein myös. Rivikävely turhan usein sattuu keskiväylällä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin, reunassa voi kävellä rintarinnan, mutta ajattelin kyllä tilannetta, että täytetään koko tai lähes koko väylä, mitä tapahtuu usein myös. Rivikävely turhan usein sattuu keskiväylällä.

    Saa kävellä ja vaikka pyöräilläkin rintarinnan, mutta muille pitää jättää näiden tarvitsema tila.

    Äänestä

Vastaantuleville jalankulkijoillekin joutuu nykyään rimputtaa kelloa. Kävellään rinnakkain ja molemmilla naama kiinni kännykässä, toisella oli vielä koira joka ei sitten suostunut kävelemään pyöräilijän alle (itse olin tässävaiheessa jo pysähdyksissä) johon nämä kävelitkin havahtuivat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Eilen säikähdin kunnolla. Pyöräilijät ajaa miten sattuu. Kevyenliikenteen väylällä tuli vastaan kaksi pyörää rinnakkain.. Ihan hirveät heinikot on tapatumapaikalla tien vieressä . Kohdalla on loiva mutka. Ei nähnyt montaa metriä eteenpäin. Tie menee lähivuosina isoon remonttiin. Toivottavasti tulee turvallinen kevyenliikenteen väylä uudelle tielle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu