Autoilijoiden törttöilyä ja läheltä piti -tilanteita

Anonyymi

Otetaanpas nyt vaihteeksi jotain oikeaa keskustelua. Ja kun palstalla on selvästi joku onnettomuuksista ja motoristien huonoista ajotavoista innostunut yksilö, niin jospa hänen ilokseen jatkettaisiin samalla teemalla. Eli liikenteessä törttöilyn vuoksi koetut läheltä piti -tilanteet.

Kuten hyvin tiedämme, on motoristi liikenneonnettomuudessa lähes poikkeuksetta altavastaajan roolissa. Samalla autoilijoiden kyky hahmottaa tilanteita ja toimia niissä ei aina oikein edistä turvallista liikennettä.

Itse en ole mitään järkyttävän pahoja tilanteita kokenut. Olen ollut alusta saakka varovainen eikä minulla ole luonteessa halua riskinottoon. Lisäksi ajelen reilun parikymmenheppaisella veteraanipyörällä, jolla kulku on rauhallista. Pyrin ennakoimaan ja kommunikoimaan. Pidän pitkät turvavälit ihan jo sen vuoksi, että toisen perässä kiinni ajaminen on erittäin ankeaa matkantekoa. Vaan varovaisuudestakin huolimatta aika ajoin pääsee ihmettelemään kanssaliikkujien pöljyyttä.

Kertaalleen ajoin ojaan, koska minut kiilattiin sinne. Lähestyin liikennevaloja, mutta takaa tullut pakettiauto päätti lähteä ohi. Tila ei kuitenkaan riittänyt, ja paku kiilasi kaistalleni ettei poksauta päin tolppaa. No eihän siinä sitten muu auttanut kuin kiirehtiä itse pois alta. Onneksi tien poskessa oli vain matala oja, eikä sinne väistäminen ollut mikään ongelma.

Erään kerran ajelin illan hiljalleen hämärtyessä kotiin päin. Ajoin valtatietä, jossa sillä kohdalla oli kolme kaistaa. Kaksi vastaantulevaa ja yksi myötäsuuntaan menevä, jota siis ajoin. Kaistojen välissä oli aita. Olin sijoittunut kaistalle vähän puolivälin oikealle puolella ja vauhti oli n. 95 km/h satasen tiellä. Liikenne erittäin vähäistä, ketään ei ollut näkynyt kilometreihin. Yht'äkkiä vierelle ilmestyi keula. Joku sieltä vänkäsi minun ja kaistat erottavan aidan välistä ohi. Ilman valoja, kuten nykyään on aivan liian yleistä. Siksi en ollut pannut merkille auton lähestymistä peilistä. Siitä se meni n. 30 cm ohjaustangon päästä.

Motoristin on otettava tilansa joskus röyhkeästikin. Välillä ajelen sivuvaunun kanssa ja tällöin matkavauhti on reilun 80 km/h. Jos perään kertyy reilusti jonoa niin päästän sen levikkeellä ohi. Olen käytännössä oppinut, että ei pidä antaa ohitustilaa takaa tulijoille ajamalla oikeassa laidassa kaistaa. Kokemus osoittaa, että se tila täyttyy ja nopeasti - vaikka vastaan tulisikin autoja.

Ja niistä sivuteiltä viime hetkessä kääntyvistä tai isolta tieltä vasempaan risteyksestä kääntyessä vasemmalta ohi kiitävistä sankareista en edes ala avautumaan. Kymmenen vuotta motorismia takana ja ei ole vain kerran tai kaksi kun näitä on päässyt todistamaan.

2

298

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Näitä puusilmä autoilijoita on tullut vain lisää liikenteeseen. Lieko koronan vaikuttusta kun moni osti auton eikä sitten ole sitä ajotaitoa liikenteessä. Lisänä nämä törkeät minä, minä kuljetttajat jotka vaarantavat törkeästi liikennettä.

      Olen tullut huomanneeksi että sulkuviivalla ylämäkeen ohitukset ovat kasvanaat merkittävästi. Mihin on itsesuojeluvaisto tyystin kadonnut. Nokkakolrien määrä on merkittävästi lisääntynyt kun lukee uutisia. Samoin tasoristeysonnettomuudet. Motoristina saa ajella pelko perseessä näiden sokeiden takia, Kun ei junaa erota, niin miten moottoripyörän.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      245
      3333
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      362
      2975
    3. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      18
      1992
    4. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      81
      1854
    5. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      65
      1778
    6. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      59
      1652
    7. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      13
      1553
    8. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      125
      1502
    9. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      1
      1414
    10. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      484
      1413
    Aihe