Nyt taas pääsee Ruotsiin. Hangon satamajohtaja arvelee, että Hangosta on ollut säännöllinen matkustajalaivayhteys Ruotsiin viimeksi jopa yli sata vuotta sitten. Että jo oli aikakin!
Laiva ei prameile palveluillaan, vaan keskittyy pikemminkin matkustajien perustarpeiden täyttämiseen. Siihen mahtuu vajaat parisataa matkustajaa. Kauppa ja ravintola ovat auki tunnin kerrallaan.
Varustamo sanoo tarjoavansa helpon ja nopean reitin Ruotsiin.
Rahtilaivalla Ruotsiin
51
376
Vastaukset
- Anonyymi
Ne, jotka asiaa tuntevat, tietävät, että kyllä Hangosta on ollut yhteys Ruotsiin. Myös Puolaan ja Saksaan.
- Anonyymi
Ei pidä unohtaa Viroa.
- Anonyymi
Ruotsiin on tosiaan ollut joskus yhteys, jos aloituksen juttu pitää paikkaansa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ruotsiin on tosiaan ollut joskus yhteys, jos aloituksen juttu pitää paikkaansa.
Esimerkiksi viime vuonna.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Esimerkiksi viime vuonna.
Myös tänä vuonna.
- Anonyymi
Kuinkaan vanhasta lehdestä tämä "uutinen" on kopioitu?
Tuolta voimakasiineilta kulkenut ro-roja (ei siis rantilaivoja, mitkä eivät edes kuulu tänne) iät ajat.- Anonyymi
Aiheesta kirjoitettiin tänään Yleisradion nettiportaalissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aiheesta kirjoitettiin tänään Yleisradion nettiportaalissa.
Olisi linkin voinut laittaa aloitukseenkin. https://yle.fi/uutiset/3-12528805
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisi linkin voinut laittaa aloitukseenkin. https://yle.fi/uutiset/3-12528805
Vanhoja juttuja. Mutta eiväthän sitä muut kuin hankolaiset tiedä.
Vaatimaton laiva! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vanhoja juttuja. Mutta eiväthän sitä muut kuin hankolaiset tiedä.
Vaatimaton laiva!Ajaa asiansa. Eihän Hangossa montaa savua ole. Kaikki mahtuvat tuohonkin.
- Anonyymi
Johan viime vuonna ainakin tuosta oli juttua.
Ei siis mikään uutuus.- Anonyymi
''Reitillä aloittaa yksi lautta helmikuussa 2022. Toukokuusta lähtien reitillä on kaksi alusta ja kummastakin satamasta on lähdöt päivittäin. ''
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
''Reitillä aloittaa yksi lautta helmikuussa 2022. Toukokuusta lähtien reitillä on kaksi alusta ja kummastakin satamasta on lähdöt päivittäin. ''
Kannattikin jättää sekä lähde että vuosi mainitsematta.
Niin kaikki aloituksen tiedot rapisevat. "Nyt taas pääsee Ruotsiin." Siis nyt, heinäkuussa. ''Reitillä aloittaa yksi lautta helmikuussa 2022."
Jos katsotaan Hangon sataman historiaa, havaitaan laivaliikennettä jo viime vuosituhannella. Sekä tietenkin tältä vuosituhannelta. Mitenkäs muutoin kaikki satamalaitteet olisi saatu kuntoon, elleivät ne olisi olleet valmiina. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kannattikin jättää sekä lähde että vuosi mainitsematta.
Niin kaikki aloituksen tiedot rapisevat. "Nyt taas pääsee Ruotsiin." Siis nyt, heinäkuussa. ''Reitillä aloittaa yksi lautta helmikuussa 2022."
Jos katsotaan Hangon sataman historiaa, havaitaan laivaliikennettä jo viime vuosituhannella. Sekä tietenkin tältä vuosituhannelta. Mitenkäs muutoin kaikki satamalaitteet olisi saatu kuntoon, elleivät ne olisi olleet valmiina.S/S Express liikennöi talvisin alkaen 1877 reitillä Hanko-Tukholma.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
S/S Express liikennöi talvisin alkaen 1877 reitillä Hanko-Tukholma.
Vuonna 1878 hän osti S/S Expressin ja ryhtyi harjoittamaan sillä talviliikennettä Hanko–Tukholma-linjalla kuljettaen kerran viikossa postia ja matkustajia. Hankolaiset muistivat nimeämällä kadun hänen mukaansa. Russarön luotsit nähdessään Expressenin saapuvan talvella ottivat potkukelkan ja veivät sillä sanan Hankoon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
S/S Express liikennöi talvisin alkaen 1877 reitillä Hanko-Tukholma.
Historiapalsta on erikseen. Tällä palstalla keskustellaan ajankohtaisista laivamatkoihin liittyvistä asioista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kannattikin jättää sekä lähde että vuosi mainitsematta.
Niin kaikki aloituksen tiedot rapisevat. "Nyt taas pääsee Ruotsiin." Siis nyt, heinäkuussa. ''Reitillä aloittaa yksi lautta helmikuussa 2022."
Jos katsotaan Hangon sataman historiaa, havaitaan laivaliikennettä jo viime vuosituhannella. Sekä tietenkin tältä vuosituhannelta. Mitenkäs muutoin kaikki satamalaitteet olisi saatu kuntoon, elleivät ne olisi olleet valmiina."Hangosta on ollut säännöllinen matkustajalaivayhteys Ruotsiin viimeksi jopa yli sata vuotta sitten."
Eli aloitus pitää paikkansa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Hangosta on ollut säännöllinen matkustajalaivayhteys Ruotsiin viimeksi jopa yli sata vuotta sitten."
Eli aloitus pitää paikkansa."Nyt taas pääsee Ruotsiin."
On päästy aiemminkin esimerkiksi tänä vuonna. Nyt tarkoittaa nykyhetkeä, tätä viikkoa.
Eli aloitus ei pidä paikkansa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kannattikin jättää sekä lähde että vuosi mainitsematta.
Niin kaikki aloituksen tiedot rapisevat. "Nyt taas pääsee Ruotsiin." Siis nyt, heinäkuussa. ''Reitillä aloittaa yksi lautta helmikuussa 2022."
Jos katsotaan Hangon sataman historiaa, havaitaan laivaliikennettä jo viime vuosituhannella. Sekä tietenkin tältä vuosituhannelta. Mitenkäs muutoin kaikki satamalaitteet olisi saatu kuntoon, elleivät ne olisi olleet valmiina.Ei tämä voi olla niin vaikeata.....
https://navigatormagazine.fi/uutiset/meriliikenne-ja-varustamot/stena-line-tuli-suomen-markkinoille-liikennointi-hangosta-nynashamniin-alkaa/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Nyt taas pääsee Ruotsiin."
On päästy aiemminkin esimerkiksi tänä vuonna. Nyt tarkoittaa nykyhetkeä, tätä viikkoa.
Eli aloitus ei pidä paikkansa.''Nyt tarkoittaa nykyhetkeä, tätä viikkoa.''
''Stena Gothica'' lähtee tänään Hangosta, määränpää Nynäshamn.
Saman varustamon ''Urd'' lähtee tänään Nynäshamnista, määränpää Hanko. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
''Nyt tarkoittaa nykyhetkeä, tätä viikkoa.''
''Stena Gothica'' lähtee tänään Hangosta, määränpää Nynäshamn.
Saman varustamon ''Urd'' lähtee tänään Nynäshamnista, määränpää Hanko.Urd on koko vuoden ollut vakiovieras Hangossa.
Aloitus tarkoitti, että nyt alkoi liikenne. Sitä ei siis ollut aiemmin.
Aloituksessa ei ollut mitään viitteitä, joten se oli joka sanaltaa aloittajan pakinaa.
Eli aloitus ei pidä paikkansa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Nyt taas pääsee Ruotsiin."
On päästy aiemminkin esimerkiksi tänä vuonna. Nyt tarkoittaa nykyhetkeä, tätä viikkoa.
Eli aloitus ei pidä paikkansa.Uskomme kuitenkin Hangon satamajohtajaa, emmekä nimetöntä nettipalstan kommentaattoria.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Urd on koko vuoden ollut vakiovieras Hangossa.
Aloitus tarkoitti, että nyt alkoi liikenne. Sitä ei siis ollut aiemmin.
Aloituksessa ei ollut mitään viitteitä, joten se oli joka sanaltaa aloittajan pakinaa.
Eli aloitus ei pidä paikkansa.Täsmennystä.
Tuostaa ylempänä olevasta Navigatorin linkistä:
"Stena Line tuli Suomen markkinoille – liikennöinti Hangosta Nynäshamniin alkaa
Reitillä aloittaa yksi lautta helmikuussa 2022. Toukokuusta lähtien reitillä on kaksi alusta ja kummastakin satamasta on lähdöt päivittäin."
Nyt olisi helmikuuta. Ei oikein sovi kuvaan.
Siis Stena tuli ja aloitti. Muista varustamoista juttu ei kerro mitään.
Eli aloitus ei pidä paikkansa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täsmennystä.
Tuostaa ylempänä olevasta Navigatorin linkistä:
"Stena Line tuli Suomen markkinoille – liikennöinti Hangosta Nynäshamniin alkaa
Reitillä aloittaa yksi lautta helmikuussa 2022. Toukokuusta lähtien reitillä on kaksi alusta ja kummastakin satamasta on lähdöt päivittäin."
Nyt olisi helmikuuta. Ei oikein sovi kuvaan.
Siis Stena tuli ja aloitti. Muista varustamoista juttu ei kerro mitään.
Eli aloitus ei pidä paikkansa.Niinpä. Olisipa palstalla yhä luotsit, niin tällaisista ulostealoituksista ja jäteketjusta päästäisiin eroon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täsmennystä.
Tuostaa ylempänä olevasta Navigatorin linkistä:
"Stena Line tuli Suomen markkinoille – liikennöinti Hangosta Nynäshamniin alkaa
Reitillä aloittaa yksi lautta helmikuussa 2022. Toukokuusta lähtien reitillä on kaksi alusta ja kummastakin satamasta on lähdöt päivittäin."
Nyt olisi helmikuuta. Ei oikein sovi kuvaan.
Siis Stena tuli ja aloitti. Muista varustamoista juttu ei kerro mitään.
Eli aloitus ei pidä paikkansa.Luoja, tee minusta ihan mitä tahansa, mutta älä tee minusta saivartelevaa kusipäätä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luoja, tee minusta ihan mitä tahansa, mutta älä tee minusta saivartelevaa kusipäätä.
Rukoustasi ei ole kuultu! Tee ortodoksin ristinmerkki.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luoja, tee minusta ihan mitä tahansa, mutta älä tee minusta saivartelevaa kusipäätä.
Ei voi enää tehdä. Olet jo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei voi enää tehdä. Olet jo.
Kommentoi Marko, 12v.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kommentoi Marko, 12v.
Chivas Regal on 12v. ihan bueno. Laivalla 46,90 euroa, Latviassa 33,99e.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Chivas Regal on 12v. ihan bueno. Laivalla 46,90 euroa, Latviassa 33,99e.
Yliarvostettua bulkkiviinaa, joka imitoi kunnon viishkyä.
- Anonyymi
Satamajohtajalla on paras käsitys tilanteesta, joten uskokaamme häntä.
- Anonyymi
"Hangon satamajohtaja arvelee,"
Että muka satamakaan ei tiedä, miten asiat ovat! - Anonyymi
"Varustamo sanoo tarjoavansa helpon ja nopean reitin Ruotsiin."
Tosin Vaasasta ja Turusta paljon nopeammin.
Helppous taas on makuasia.- Anonyymi
Vaasasta paljon nopeammin, Turusta reilun tunnin nopeammin:)
- Anonyymi
Nopeiten pääsee Suomesta Ruotsiin Tornion ja Haaparannan, tai Ylitornioiden kohdilta.
- Anonyymi
Oliko aloituksessa muuta totuutta kuin että Hangossa on satama?
- Anonyymi
Ainakin se että Hangosta pääsee rahtilaivalla ruotsiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ainakin se että Hangosta pääsee rahtilaivalla ruotsiin.
Esimerkiksi koko tämän vuosituhannen ja edellisenkin on päässyt moneen paikkaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Esimerkiksi koko tämän vuosituhannen ja edellisenkin on päässyt moneen paikkaan.
Mainitse Hangosta matkustajia ottavat rahtilaivat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mainitse Hangosta matkustajia ottavat rahtilaivat.
Melkein kaikki satamassa käyvät. Pitää vain sopia varustamon kanssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Melkein kaikki satamassa käyvät. Pitää vain sopia varustamon kanssa.
Joopa joo....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mainitse Hangosta matkustajia ottavat rahtilaivat.
Katso sataman laivaluettelo. Mitäpä mitään erityisesti mainostamaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katso sataman laivaluettelo. Mitäpä mitään erityisesti mainostamaan.
Pelto-Eemelit selittää:)))
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pelto-Eemelit selittää:)))
Mitä selittämistä. Pääsääntö on, että jokaisella rorolla voi matkustaa, kunhan hankkii varustamolta sen matkan ja autopaikan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä selittämistä. Pääsääntö on, että jokaisella rorolla voi matkustaa, kunhan hankkii varustamolta sen matkan ja autopaikan.
''...jokaisella rorolla voi matkustaa...''
Ro-ro laivat ei ota matkustajia. Ro-pax alukset ottavat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
''...jokaisella rorolla voi matkustaa...''
Ro-ro laivat ei ota matkustajia. Ro-pax alukset ottavat.No milläs autokuskit sen matkan tekevät?
Oletko kenties saivartelutieteen tohtori?
Etkö muuten osaa loistaa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No milläs autokuskit sen matkan tekevät?
Oletko kenties saivartelutieteen tohtori?
Etkö muuten osaa loistaa?Yllätys, yllätys, ropaxit ottavat myös autoja, isoja sekä pieniä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No milläs autokuskit sen matkan tekevät?
Oletko kenties saivartelutieteen tohtori?
Etkö muuten osaa loistaa?Suharit tulee soutaen perästä.
Liikuntaa ja raitista meri-ilmaa.
- Anonyymi
Ainahan on päässyt Ruotsiin, mutta harvalla on sinne mitään asiaa.
- Anonyymi
Satamapäällikkö lienee koulutukseltaan historian maisteri, kun on noin varma asiastaan.
- Anonyymi
Kun olisi vielä useampi yhtä aikaa lähtevä rahtilaiva, jotka kilpailisivat kuka on ensimmäisenä Ruotsissa, niin tapahtumalle saataisiin nimikin, Hangon regatta.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834493Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu263274Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt402920- 162740
Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1172727Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka432587Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172559Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132295MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142095Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281737