Surullista

On surullista ja masentavaa rakastua vanhemmalla iällä itseään paljon nuorempaan. Kun tietää, ettei ole toivoakaan saada rakastaan omaksi. Ei ole enää ulkonäköä, ja ihmiset, varsinkin miehet, rakastuvat ulkonäköön. Se on biologiaa, ei sille mitään voi. Saattaa tykätä susta ihmisenä, viihtyä sun seurassa, jopa halutakin, mutta ei rakastu sinuun. Vietät yön hänen kanssaan tai et. Kerrot tunteistasi tai et. Mutta tunteesi eivät katoa, ja kaipauksesi jatkuu ja jatkuu. Kuin olisit kirottu. Limerenssiä, psykoosia, kutsukoot sitä millä nimellä hyvänsä. Sinulle se on tuskaa. Pitkään jatkuvaa tuskaa. En soisi tätä pahimmalle vihollisellenikaan, jos minulla olisi sellainen. En vihaa ketään. En häntäkään, jolla kenties on onni hänet saada. Minä vain suren.
20138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Ei kannata tuhlata aikaa. Nuorempi karkaa kun kyllästyy. Elämäntilanne on niin eri jos ikäeroa alkaa olla parikyt vuotta.

Äänestä
  • Ei nyt ihan pariakymmentä. Mutta liikaa. Yritän elää elämääni ja joskus onnistun jo olemaan pari päivää ajattelematta häntä, jos emme näe, kuten nyt kun olen lomalla. Mutta sitten ikävä iskee taas. Ja kun taas näemme töissä ja hän juttelee ja nauraa kanssani, olen takaisin lähtöruudussa. Hänellä on niin samanlainen huumorintaju kuin minulla. Ja muutenkin paljon samaa, vaikkakin eri elämänkatsomus.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei nyt ihan pariakymmentä. Mutta liikaa. Yritän elää elämääni ja joskus onnistun jo olemaan pari päivää ajattelematta häntä, jos emme näe, kuten nyt kun olen lomalla. Mutta sitten ikävä iskee taas. Ja kun taas näemme töissä ja hän juttelee ja nauraa kanssani, olen takaisin lähtöruudussa. Hänellä on niin samanlainen huumorintaju kuin minulla. Ja muutenkin paljon samaa, vaikkakin eri elämänkatsomus.

    Niinhän se on.

    Minä teinkin aika radikaalin ratkaisun pari vuotta sitten. Alotin askeettisen elämän. Köyhän nuukan elon, itsehillinnän ja seksuaalisen pidättäytymisen. Taidanpa olla onnellisempi kuin kertaakaan eloni aikana. On ollut tilaa mietiskelylle ja mielen tyhjennykselle.

    Äänestä

  • Niinpä. Helikopteria heiluttelemaan vaan ettei se kyllästy.

    Äänestä

Ja niin se vain on joo. 45v ja harmaa tukka, harmaat kulmakarvat. Ei palaudu keho enää niinkuin joskus. Tähän 20v lisää ja alkaa olla ehtaa kauraa.

Äänestä
  • Yleistystä , poikkeuksiakin näet on ns. Helmi meressä 🙃

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yleistystä , poikkeuksiakin näet on ns. Helmi meressä 🙃

    Ei enää kuuskymppisenä oo muuta kun ehtoopuolen juttuja

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei enää kuuskymppisenä oo muuta kun ehtoopuolen juttuja

    Kovinpa vähän tiedostat elämää , onnea sinulle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei enää kuuskymppisenä oo muuta kun ehtoopuolen juttuja

    Osalla on, osalla ei. Omat vanhemmat eli 60v vielä täyttä elämää, vaativa työ täydellä teholla, ei terveysongelmia edes alkavia, paljon harrastuksia ja matkustelua ja omia menoja kun lapset jo aikuisia eikä vielä lastenlapsia.

    Heillä vanhuus alkoi näkyvä vasta 70 ekaa kertaa.

    Näin. Se on paljon omasta kunnosta kiinni miten ikä näkyy. Toisia elämä kohtelee rankemmin kuin toisia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näin. Se on paljon omasta kunnosta kiinni miten ikä näkyy. Toisia elämä kohtelee rankemmin kuin toisia.

    Tämä oli sivusta, ei ap. Unohtui manita.

    Äänestä

Tiedän mistä puhut. Voimia sinulle.

Äänestä
  • Kiitos. T ap

    Äänestä

Ei tuo ole rakkautta.

Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko kiinnostus oltava joka kerta vain fyysistä?

    No niinhän tuo aloittaja tuossa maalaili.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No niinhän tuo aloittaja tuossa maalaili.

    Se kohta meni minulta ohitse. Varmaan kun en itse ajatellut asiaa siltä kannalta, omalla kohdallani.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No niinhän tuo aloittaja tuossa maalaili.

    No ei todellakaan pelkästään fyysistä. T ap

    Äänestä

Odottakoonpa kohde vaan itse, kun tulee siihen ikään ja menneet suhteet on hajonneet. Hähhää. Kukaan ei välty.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

On surullista ja masentavaa rakastua vanhemmalla iällä itseään paljon nuorempaan. Kun tietää, ettei ole toivoakaan saada rakastaan omaksi. Ei ole enää ulkonäköä, ja ihmiset, varsinkin miehet, rakastuvat ulkonäköön. Se on biologiaa, ei sille mitään voi. Saattaa tykätä susta ihmisenä, viihtyä sun seurassa, jopa halutakin, mutta ei rakastu sinuun. Vietät yön hänen kanssaan tai et. Kerrot tunteistasi tai et. Mutta tunteesi eivät katoa, ja kaipauksesi jatkuu ja jatkuu. Kuin olisit kirottu. Limerenssiä, psykoosia, kutsukoot sitä millä nimellä hyvänsä. Sinulle se on tuskaa. Pitkään jatkuvaa tuskaa. En soisi tätä pahimmalle vihollisellenikaan, jos minulla olisi sellainen. En vihaa ketään. En häntäkään, jolla kenties on onni hänet saada. Minä vain suren.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu