Politikkojen mielestä koronaan pitää sopeutua ja elää sen kanssa, EIPIDÄ

Anonyymi

Emme elä 1600 luvulla , jolloin tauteja ei edes tunnistettu, emmekä 1800-luvulla, jolloin sairaat osattiin eristää tartuntojen estämiseksi., vaikka taudin aiheuttajia ei tunnettukaan taudit nimettiin. Nyt meillä on monenlaiset nykyaikaiset välineet todeta tautien aiheuttajat ja kehittää lääkkeitä ja rokotteita, voimme laillisin keinoin suojata väestöä ja etenkin sen heikoimpia yksilöit. Meidän ei tule lakaista koronaan maton alle eikä sopeutua virukseen niin kuin sitä ei olisikaan, vaan pyrkiä edelleen estämään sen leviäminen. Miksi Suomesta on tullut takapajuinen maa? Meillä on jo eniten koronakuolemia, verrattuna muihin vastaavan sivistyksen maihin ja meillä maskit on heitetty roskiin, vaikka muualla maailmassa ne ovat edelleen käytössä. Herkästi infektioihin sairastuvat, iäkkäät, syöpäsairaat diabetesta sairastavat jne. eivät pysty asioimaan enää apteekissa, terveyskeskuksessa eikä käyttää julkista liikennettä. Eli heidät on jätetty oman onnensa nojaan. Jos haluat hoitaa vammautunutta polvea, voit saada hoidossa käydessä vakavan , ehkä kuolemaan johtavan infektion koronan. . Kyllä hammaslääkärille, lääkärille röntgeniin , verikokeisiin jne. . pitäisi voida mennä ilman vakavan taudin pelkoa. Rokotteet takaavat , että saa lievän taudin, mutta ei kaikille. Totuus on, että mitä useimmin sairastat, sitä vaikeammiksi infektiot muuttuvat, jos sairastumisen väli on lyhyt, esim. 3kk. Ihmisen puolustuksen solut eivät pysty uusiutumaan tarpeeksi nopeasti. Rokotteiden antaman immuniteetin suoja-aikaa pitäisi voida pidentää ja maskeja käyttää edelleen ainakin terveyskeskuksissa ja vastaavissa tilanteissa sekä ruuhkabusseissa ja marketeissa ruuhka-aikana..

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

        Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
        Maailman menoa
        162
        10094
      2. Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta

        Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t
        Maailman menoa
        87
        7465
      3. Miksi persuilla ei ole firmoja?

        Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
        Maailman menoa
        106
        7357
      4. Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle

        Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht
        Maailman menoa
        3
        7326
      5. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

        Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
        Maailman menoa
        42
        7259
      6. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

        Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
        Maailman menoa
        21
        7248
      7. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

        Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
        Maailman menoa
        112
        6652
      8. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

        "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
        Maailman menoa
        29
        6486
      9. Demarikultin uhri kertoo

        Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
        Maailman menoa
        84
        5720
      10. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

        Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
        Maailman menoa
        48
        5495
      Aihe