Katsoin, että valtaosa näistä työpaikoista on erilaisten välitysfirmojen kautta. On Aarre Avustajat, Mehiläinen ja monia muita, joiden nimet ei jääneet mieleen.
Onko kokemusta näiden firmojen kautta tehtävästä henkilökohtaisen avustajan työstä? Huomasin jossakin, että vastuuhenkilöön voi aina ottaa yhteyttä. Se olisi ainakin parannus vuosia sitten tekemääni henk.koht. avustajan työhön verrattuna, kun silloin mitään vastuuhenkilöä ei missään ollutkaan.
Henkilökohtaisen avustajan työ välittäjäfirman kautta?
33
6938
Vastaukset
- Anonyymi
Täällä toinen kiinnostunut. Olen ollut kaksi vuotta samalla rouvalla avustajana. Nyt loppui työt hänellä. Olen menossa luultavasti yhteen tällaiseen firmaan töihin, alustavasti jo sovittu asiasta muttei vielä työsopparia tehty. Ajattelin, että ehkä työnantaja velvoitteet hoituisi paremmin näin.
- Anonyymi
Kuulisin minäkin kokemuksia mieluusti. Onko yksityisten välillä suuria eroja? Hyviä ja huonoja puolia?
- Anonyymi
Kokemusta vain Elämäsi Adato Oy:sta. Siellä ainakin toimii hyvin kaikki.
- Anonyymi
Kiitos kun kerroit tämän kokemuksen.
- Anonyymi
Firman kautta on parempi, sillä silloin saa jopa palkan, jos asiakas peruu viime hetkellä. Lisäksi saa napata peruutuskeikkoja, jos haluaa ottaa. Minulla on ollut asiakkaita suoraan ja jotkut on olleet ihan ok, mutta on minua käytetty ikkunan pesuunkin ja asiakkaan oman kodin ikkunat yksi huone/ päivä oli ihan ok, mutta hänen vanhempiensa mökin kaikki ikkunoiden kohdalla kieltäydyin. Sitten asiakas halusi minun maalaavan seinänsä ja totesi maalarin ottavan 40€ / h. Minä olisin saanut kaupungilta 10,20€ / h miinus verot eikä asiakas ymmärtänyt miksi en halunnut sotkea parhaimpia farkkujani maaliin. Ai niin firman kautta saat työterveyhuollon!
- Anonyymi
Jos toimii firman kautta, onko selvät sävelet mikä kaikki kuuluu työnkuvaan? Tuo rajanveto tuntuu olevan työnantajamallissa aika epämääräistä....
- Anonyymi
Enin osahan avustajista toimii jonkun firman kautta. Harva avustettava hakee avustajaa itselleen suoraan vain esim. jonkun lehti-imoituksen kautta. Omalla asuinseudullani ei hae kukaan tällä tavoin, vaan ihmiset käyttävät välittäjää. Ja aina on oman välitysfirman kautta tullut palkka, jos peruuntuminen sovituista tunneista on tapahtunut työnantajan toimesta.
- Anonyymi00025
Työnkuva pitääkin sopia . Se kuuluu tulla firmoista
On väärin sanoa käytetty
Jos toimen kuvaan kuuluu ikkunan pesu esm pari kertaa vuodessa niin siitä sovitaan
Ja työ tehdään
Olet avustaja avustettavalle et suvulle
- Anonyymi
Vähän ihmetyttää nuo joidenkin välittäjäfirmojen mainostamiset: kehutaan että on niin ihania avustajia ja avustettavia. Tottakai siellä joukossa voi olla niitä ihaniakin, mutta uskoisin että todennäköisesti suurin osa ei ole.
Mutta vähän siihen suuntaan - jos vaikka tilaa verkkokaupasta vaatteita ja sitten niistä pyydetään antamaan palautetta, niin eivät välttämättä julkaise, jos ei ole riittävän myönteistä.- Anonyymi00026
Ensisijaisen tärkeää on se että firmat noudattavat tiukasti lakia !
Ja tietävät siittä.
Sehän on jo perusasia
- Anonyymi
Niinhän se näitten välikäsien kanssa menee, että siellä haalitaan vain tietyn tyyppisiä ihmisiä töihin. Kauniit ja rohkeat rulettaa. Jos olet liian vanha tai jollain tavoin et näytä tai kuulosta hyvältä sinua haastattelevan klopin silmissä tai korvissa, niin eipä tahdo löytyä töitä eikä viitsitä vastata kysymyksiinkään.
- Anonyymi
Eikö nyt ole pulaa yleisesti avustajista? Luulisi työtä löytyvän muillekin kuin kauniille ja rohkeille, kunhan on soveltuva alalle?
- Anonyymi00027
Eihän kaikkiin firmoihin edes haastatella henkilökohtaisesti
Vaan otetaan töihin pelkän puhelin keskustelun perusteella
Sekä rikosrekisteri ym säännökset on jätetty täysin väliin
Näin ei saa olla
- Anonyymi
Kaikki rekryt on syvältä. Vanha työkkäri takaisin. Silloin ei ollut minkään sortin rasismia, mutta nykyrekryillä on.
- Anonyymi00028
Mitä tarkoitat ?
Asiakkaat saavat esittää toiveen . Henkilöstä kenen ottaisivat töihin .
On myös ihmisiä jotka ei kykene puhumaan eri kieltä .
Rasismia ei saa olla ja jos on pitää asiasta tehdä nopeasti ilmoitus
- Anonyymi
50 saa kyllä hyvin töitä alalta😊.
Jopa arvostetaan elämänkokemusta. - Anonyymi
Mä olen yhden tällaisen firman kautta töissä ja meillä on muodostunut ongelmaksi se, ettei muka voida tehdä sitovia työvuoroluetteloita.... Ajat ovat noin aikoja 2,5-4 h.
Miten muissa firmoissa, onnistuuko vuorolistojen teko ja miten toimitaan jos asiakas sanookin kesken työvuoron, että voit lähteä?- Anonyymi
>> ettei muka voida tehdä sitovia työvuoroluetteloita.... Ajat ovat noin aikoja 2,5-4 h. <<
Ajan OVAT noin aikoja, se on ihan totta. Jos ihmiselle on myönnetty vaikka 20h/kk, se tarkoittaa, että hän saa avustajan MAKSIMISSAAN 20h/kk, eli tunyeja voi olla vähemmänkin, jos avuntarvetta ei ole tuota määrää. Siksi kai niitä tuntilistoja juuri täytetään, että nähdään, onko tunnit oikein mitoitettu. Tuntilistassa kuuluisi aina ilmoittaa, jos ei täydet tunnit täyty.
Tunnit myös kuuluu työntekijän tietää vähintään viikko etukäteen. Eli sinun kuuluu sopia 1 viikon tunnit etukäteen työnantajan kanssa ja kirjoittaa ne tuntilistaan. Ja sitten mainita kunkin työpäivän kohdalla, jos työnantajasi ei olekaan tarvinnut sinua niin montaa tuntia, vaan päästänyt sinut aikaisemmin töistä. Silti tulee koko palkka, jos työnantaja on päästänyt aiemmin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>> ettei muka voida tehdä sitovia työvuoroluetteloita.... Ajat ovat noin aikoja 2,5-4 h. <<
Ajan OVAT noin aikoja, se on ihan totta. Jos ihmiselle on myönnetty vaikka 20h/kk, se tarkoittaa, että hän saa avustajan MAKSIMISSAAN 20h/kk, eli tunyeja voi olla vähemmänkin, jos avuntarvetta ei ole tuota määrää. Siksi kai niitä tuntilistoja juuri täytetään, että nähdään, onko tunnit oikein mitoitettu. Tuntilistassa kuuluisi aina ilmoittaa, jos ei täydet tunnit täyty.
Tunnit myös kuuluu työntekijän tietää vähintään viikko etukäteen. Eli sinun kuuluu sopia 1 viikon tunnit etukäteen työnantajan kanssa ja kirjoittaa ne tuntilistaan. Ja sitten mainita kunkin työpäivän kohdalla, jos työnantajasi ei olekaan tarvinnut sinua niin montaa tuntia, vaan päästänyt sinut aikaisemmin töistä. Silti tulee koko palkka, jos työnantaja on päästänyt aiemmin.2 viikkoa voi sopia tunnit eteenpäin. Mutta muista pysyä siinä annetussa kuukausituntimäärässä, ettet merkkaa ylityötunteja.
Se onkin henk.k.avustajan työn paskin piirre eli ylitöistä ei makseta. Mutta ns. alitöistä maksetaan, jos tunnit on sovittu etukäteen. - Anonyymi00029
Sinun pitää kysyä tätä esimieheltäsi
- Anonyymi00030
Anonyymi kirjoitti:
>> ettei muka voida tehdä sitovia työvuoroluetteloita.... Ajat ovat noin aikoja 2,5-4 h. <<
Ajan OVAT noin aikoja, se on ihan totta. Jos ihmiselle on myönnetty vaikka 20h/kk, se tarkoittaa, että hän saa avustajan MAKSIMISSAAN 20h/kk, eli tunyeja voi olla vähemmänkin, jos avuntarvetta ei ole tuota määrää. Siksi kai niitä tuntilistoja juuri täytetään, että nähdään, onko tunnit oikein mitoitettu. Tuntilistassa kuuluisi aina ilmoittaa, jos ei täydet tunnit täyty.
Tunnit myös kuuluu työntekijän tietää vähintään viikko etukäteen. Eli sinun kuuluu sopia 1 viikon tunnit etukäteen työnantajan kanssa ja kirjoittaa ne tuntilistaan. Ja sitten mainita kunkin työpäivän kohdalla, jos työnantajasi ei olekaan tarvinnut sinua niin montaa tuntia, vaan päästänyt sinut aikaisemmin töistä. Silti tulee koko palkka, jos työnantaja on päästänyt aiemmin.Työvuorot on ja tehdään sopimuksen mukaan . Hyvä malli on säännöllisyys . Kahden viikon välein jopa 1 kk
Tai viikoittain . Se riippuu kuinka asiakas apua tarvitsee - Anonyymi00031
Anonyymi kirjoitti:
2 viikkoa voi sopia tunnit eteenpäin. Mutta muista pysyä siinä annetussa kuukausituntimäärässä, ettet merkkaa ylityötunteja.
Se onkin henk.k.avustajan työn paskin piirre eli ylitöistä ei makseta. Mutta ns. alitöistä maksetaan, jos tunnit on sovittu etukäteen.Ei tietenkään ylityötä
Onhan se nyt älytöntä
Kun ei ymmärretä että avustettavalla on etukäteen määrätty työtunnit mitä saa käyttää
Niitä ei ylitetä
- Anonyymi
Jos asiakas sanoo kesken työpäivän, että saat mennä jo niin kiitä kauniisti ja mene nauttimaan palkallisesta loppupäivästä😊.
Sovittu työvuoro tietenkin maksetaan- Anonyymi00032
Tässä kohtaa näin ei tehdä .
Työntekijällä on vastuunsa myös
Avustettavan on myös ymmärrettävä tämä
Myös avustajan
Avustaja voi olla omatoiminen ja tehdä jotakin pikku askareita tai lähteä vaikka ulkoiluttamaan avustettavaa
Vaatii myös omaaloittetta työskentely
Mutta ei sitä että lähdetään pois
Tälläistä pitää aina ilmoittaa firmaan missä työskentelee - Anonyymi00034
Anonyymi00032 kirjoitti:
Tässä kohtaa näin ei tehdä .
Työntekijällä on vastuunsa myös
Avustettavan on myös ymmärrettävä tämä
Myös avustajan
Avustaja voi olla omatoiminen ja tehdä jotakin pikku askareita tai lähteä vaikka ulkoiluttamaan avustettavaa
Vaatii myös omaaloittetta työskentely
Mutta ei sitä että lähdetään pois
Tälläistä pitää aina ilmoittaa firmaan missä työskenteleeNimenomaan firmadta tällainen ohje annettu.
Firma toimii lakien ja asetusten mukaan.
Vammaiset ei monestikaan tunne lakia.
- Anonyymi
Laki on laki kaikille työntekijöille sama!
- Anonyymi
Aloitin avustajana ensiksi keikkarina, mutta tuntui kivemmalta jos saisi oman tutun asiakkaan niin vaihdoin sitten keikat 30 tuntia kuukaudessa vapaa-ajan avustamiseen. Kaikki on mennyt hyvin ja kiva kun tuttu asiakas. Keikka tarjouksia saa tosin vieläkin, mutta ei niitä tarvitse ottaa jos ei halua. Niin ja tosiaankin Aarre Avustajat firmassa tällainen kokemus.
- Anonyymi
Sama juttu Aarteella, mutta sain 60 tuntia kuussa asiakkaan niin saa aina käydä samalla tutulla. Välillä myös viikonloppuisin keikkaa kun lisät. Ei valitettavaa
- Anonyymi
Aarreavustajille laitoin aikoinaan hakemuksen ja sieltä joku mies alkuun laittoi tietoja ja haastatteli puhelimitse. Jotakin satunnaisia paikkoja tarjottiin, mutta en edes päässyt perille juonesta, kun suureen osaan esittämistäni kysymyksistä ei vastattu. Laitoin sitten muuallekin hakemuksia. Joku firma, jonka nimeä en enää edes muista, soitteli ja tarjosi töitä kauempaa toisesta kaupungista pariin otteeseen, vaikka olin nimenomaan halunnut töitä vain tästä kaupungista mistä asun. Menin sitten lopulta keikkatöihin Avustajavälitykseen, jossa monta kuukautta viihdyin todella hyvin. Mutta siellä on sittemmin ollut organisaatiomuutoksia ja monta esihenkilöä on lähtenyt pois ja uusia tullut tilalle. Ei minulla ole mitään uusia esihenkilöitä vastaan, mutta kun olin juuri tottunut tekemään töitä entisten malliin, niin nyt uudet tuulet puhaltavat.
- Anonyymi
Moi Haluan työpaikan
Opiskelen lähihoitajaksi- Anonyymi
Ota yhteyttä johonkin firmaan jossa näitä henkilökohtaisen avustajan työpaikkoja on tarjolla. Eiköhän se siitä lähde...
- Anonyymi
Mehiläisellä ollut nyt 1.5 vuotta avustajana ja on ollut hyvä kokemus sitä ennen olin työnantajamallilla hyvinvointialueen kautta ja paskan maku jäi suuhun hyvinvointialueen toiminnasta.
Koko ajan ollut sama asiakas joka siirtyi kanssani hyvininvointialueelta kilpailutuksen myötä.
Mehiläisellä on 2 sovellusta joita tarvii käyttää mutta toiminut hyvin. Saisin halutessani vakkarisopparin mutta toistaiseksi oon tehnyt runkosopparilla niin on vähemmän byrokratiaa (kehityskeskustelut jne) ja saa lomakorvauksen teen melkein täyttä viikkoa ja sen lisäksi myös toimin yrittäjänä niin tää yhdistelmä on mainio.
En ole ikinä nähnyt mehiläisen tyyppejä vaan esihenkilö jne on ollut vain puhelimen välityksellä yhteydessä eli jos tykkäät että saat itsekseen toimia sovitun sääntöjen puitteissa niin tää sopii siihen hyvin.
Me Keikkatyöläisetkin ollaan saatu henkilöstöedut kuten Edenredin jos sillä on merkitystä firmaa valitessa.- Anonyymi00033
Siis et ole esihenkilöitä edes tavannut ? Herranjumala!
Ei ihme jos näissä hommissa on ongelmia kentällä
Tämähän on hirveän turvatonta asiakkaille . Kuka vaan pääsee näinkin henkilökohtaiseen työhön .
Tämä on epäkohta mikä kertoo syyn useampiin ongelmiin
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1845055- 141701
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621605Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1261490Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91393Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit491100Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961074Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249299957- 191926
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7770