Kuolemanhalu

Olen kärsinyt masennuksesta vuosia. Koska olen kuitenkin pääosin pysynyt työelämässä, on hoitoni lopetettu muutama kuukausi sitten tuloksettomina. Halusin näin itse ja myös psykiatri oli samaa mieltä. Terapia ei tuonut apua enkä nähnyt siksi järkeä kuluttaa vähäisiä mielenterveysresursseja minuun. Lääkehoito jatkuu, mutta en ole kokenut lääkkeiden koskaan vaikuttavan mielialaani ja välillä olen ollut ilman lääkkeitä pitkiäkin aikoja.

Elämäni on pääosin siedettävää, vaikkakin joudun pinnistellä koko ajan pysyäkseni normaalissa elämässä mukana. Halu eristäytyä on hyvin vahva ja perheeellisenä on välillä vaikea löytää omaa aikaa, jota kuitenkin tarvitsen jatkuvasti. Osa-aikaisen työn lisäksi en juuri poistu kotoa kuin kauppaan kerran viikossa ja joskus pimeällä kävelylle. Ystäviäni ja sukulaisiani tapaan muutaman kerran vuodessa, kun on pakko.

Vaikeimpana koen jatkuvan halun kuolla. Ajattelen asiaa päivittäin. Pahempina kausina suunnittelin vakavissani itsemurhaa, mutta nykyään ymmärrän, ettei se ole vaihtoehto, koska lasteni isä on menehtynyt ja lapseni jäisivät orvoiksi. En voi tehdä sitä heille. Elämänhaluni on kuitenkin täysin poissa ja elämäni tuntuu pakkopullalta, josta en pääse eroon. En vain halua elää. Olen yrittänyt kaikenlaisia mindfullness-juttuja ja saada positiivisuutta elämään hyvillä ajatuksilla, harrastaa liikuntaa ja syödä terveellisesti. Niistä ei ole mitään apua. Elämäni on nykyään kaikilta osin hyvällä mallilla, oikeastaan paremmin kuin koskaan. Silti olisin mieluiten kuollut, haluaisin hitaasti haihtua pois, niin ettei kukaan huomaisi ja lopulta unohtaisivat minun ikinä eläneenkään.

Miten saisin itselleni takaisin elämänhalun? Muistan sen tunteen joskus 10-15 vuoden takaa, kun ajattelin, että olisi kauheaa kuolla, koska elämässä on niin paljon mielenkiintoista koettavaa. En saavuta sitä enää mitenkään. Välillä olen vihainen siitä, että minun täytyy elää muiden takia, etten itse saa päättää elämästäni. Välillä tunnen surua siitä, etten pysty nauttia elämästä.

Miten te muut masennuksesta kärsivät olette saaneet pidettyä yllä halun elää?
0266
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu