Ne joilla on Lievä älyllinen kehitysvamma laitettu vaikka yksi ainoa kohta psykologi papereissa on 69äö kuvien tunnistus ja kaikki muut 71-84äö mennyt minun kaltaiset joilla on entinen Heikkolahjaisuus eli nykyään tämä. Laaja-alaiset oppimisvaikeudet
Laaja-alaisilla oppimisvaikeuksilla tarkoitetaan epämääräisiä, vaikeasti määriteltävissä olevia oppimisvaikeuksia ja toimintakyvyn puutteita, jotka kouluaikana haittaavat yksilön suoriutumista lähes kaikissa kouluoppimiseen liittyvissä asioissa ja vaikeuttavat selviytymistä myös myöhemmässä elämässä. Muita lähelle tulevia, samantyyppisiä ilmiöitä kuvaavia käsitteitä ovat "lievä kehitysvammaisuus" ja "heikkolahjaisuus".
Vastaava englanninkielinen käsite on "non-specific learning disabilities". Amerikkalaisessa sosiaalipoliittisessa keskustelussa on käytetty myös käsitettä "mild cognitive limitations" (Tymchuk et al. 2001).
Laaja-alaiset oppimisvaikeudet ja niihin liittyvät akateemisen suoriutumisen ongelmat, työelämään sijoittumisen vaikeudet sekä syrjäytymisriskit ovat jääneet tutkimuskohteena lähes tyystin sekä oppimisvaikeustutkimuksen että kehitysvammatutkimuksen ulkopuolelle. Niiden käsittely puuttuu sekä oppimisvaikeuksia koskevista keskeisistä suomalaisista julkaisuista (Ahonen & Aro, 1999) että erityisopetusta laajemmin käsittelevistä teoksista (Jahnukainen, 2001), eivätkä ne ole kuuluneet kehitysvammatutkimuksenkaan piiriin.
Laaja-alaiset oppimisvaikeudet ovat siten pudonneet kahden tutkimusalan väliin. Tieto tästä ongelmakentästä on vähäistä ja sirpaleista, vaikka laaja-alaisista oppimisvaikeuksista kärsiviä ihmisiä on Suomessakin kymmeniä tuhansia, ja vaikka niihin valitettavan usein kytkeytyvät seurausvaikutukset - työttömyys, köyhyys ja sosiaalinen syrjäytyminen kaikkine lieveilmiöineen - ovat merkittävä sosiaalinen ongelma. Onko oikea Kehitysvamma diagnoosille laittaa kun minun kaltaiset asiakkaat käyttää hyväksi ohjaajien selän takana niitä joilla on selkeä Lievä älyllinen kehitysvamma diagnoosi.
Kehitysvamma puolella hyväksikäyttö
Anonyymi
0
199
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062185- 103886
- 64791
- 46780
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21696Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha511686Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76630- 60570
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23570- 57551