Onko kokemuksia tämmöisestä? Jos on nii minkälaisia?
Edunvalvonta
Anonyymi
4406
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Vanhalta nimeltä "holhous". Kertoo kaiken.
Itse olen ajatellut, että edunvalvonta, on ehkä toisiksi rankin pakkotoimi sitten pakkohoidon, joka kajoaa itsemääräämisoikeuteen.
Kyseessä on siis aika iso juttu henkilökohtaisella tasolla.
Hyviä puolia siinä, on ettei itse pysty sössimään talouttaan, ja on niin sanotusti ruokaa ja katto päänpäällä, mutta huonona puolena tietenkin se, että yleensä se käteen jäävä puuharaha jolla pitäisi sitten vaikkapa harrastukset hoitaa, jää yleensä pienehköksi. Se yleensä närästää ihmisiä, ja kukapa se ei haluaisi vähän enemmän pistää omaan "hyvinvointiinsa"
Onko nää lopunikäisiä hommia vai onko mahdollista saada loppumaan?
Ei automaattisesti ole lopunikäänsä, jos ihminen siitä tokenee ja saa elämänsä hallintaan. Mutta ihminen on yleensä aika "huonossa hapessa" kun sellaiseen joutuu, niin kuntoutuminen on pitkä ja raskas prosessi, eikä ihan aina onnistu.