Evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous on - tiukan äänestyksen jälkeen - esittänyt uutta kirkkolakia eduskunnan hyväksyttäväksi. Kesällä tulleessa esityksessä otetaan kantaa myös kirkon tunnustukseen, mitä perustuslakivaliokunta on jo aiemmin pitänyt ongelmana uskonnonvapauden näkökulmasta.
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000008950094.html
Kirkolliskokoukselta äänestysesitys eduskunnalle
49
289
Vastaukset
- Anonyymi
Ei ole valtiovallan, eduskunnan asia päättää, mitä uskontunnustusta kirkko noudattaa, kyllä sen pitäisi olla ihan kirkon oma asia ilman että eduskuntaa nöyryytetään sitä vahvistamaan.
Koko perustuslain 76. pykälä olisi aika kumota. Patentti- ja rekisterihallitus voisi tarkistaa kirkon sääntöjen lainmukaisuudesta.
Kirkkolaki voisi tarvittaessa olla, mutta rajoitetumpana, normaalisti valmisteltuna lakina. Kun kirkon piispojenkin taholta retorisesti heitellään, että kirkko ja valtio erotettiin jo 1860-luvulla, kyllä tässä kirkkolaki- ja perustuslakiasiassa se olisi syytä saada toteen nyt 2020-luvulla.
Vapaa-ajattelijat ovat esittäneet sitä kansanedustajille ja puolueille. https://vapaa-ajattelijat.fi/blog/esitys-puolueille-valtion-ja-kirkon-suhde-uusiksi/?
Puolueiden johdon lisäksi tämä on myös jäsenille ja kannattajille. Miten voit edistää asiaa omassa puolueessasi? Tai puolueisiin kuulumattomana äänestäjänä vaikka useammassakin puolueessa. Kilpailutusta. - Anonyymi
Syntyykö maallisen vallan puolelta halu muutokseen? Alistus?
- Anonyymi
Valiokunnan suositus on vain suositus. Laki tulee menemään läpi, moitteiden kanssa mutta kuitenkin.
Se mitä perustuslakivaliokunta ei suositellut vaan vaati on korjattu. - Anonyymi
Konservatiivisen siiven uhittelua.
Kirjoitukseni tästä on edelleen ajan tasalla: https://vapaa-ajattelijat.fi/blog/perustuslakivaliokunta-vastaan-kirkko/
Juttu on tavallaan pienempi ja toisaalta suurempi kuin ajatellaan.- Anonyymi
HS juttu tosiaan ohitti jotain.
Anonyymi kirjoitti:
HS juttu tosiaan ohitti jotain.
Nojaa. Eihän yleisen lehden kannata tällaista asiaa kovin syvällisesti käsitellä.
- Anonyymi
Symbolisella tasolla asian merkityus on suuri. Valtiovalta tavallaan tunnustaa uskonnollisen aatteen, kun kirkkolaissa mainitaan evlut-kirkon oppi. Mutta itselleni tämä asia samoin kuin perustuslain 76 § on vähämerkityksisin epäkohta kirkon asemassa.
Suurimmat ongelmat ovat kirkon koulutusetuihin ja virka-asemiin. Teologisissa tiedekunnissa edelleen valtion varoin koulutetaan pappeja. Tämä kuuluisi kirkon itse täysimääräisesti kustantaa. Voitaisiin perustaa kirkkoakatemia, joka kouluttaisi papit ja teologiset tiedekunnat joko lakkautettaisiin tai niille tulisi muita (ei-kirkollisia) koulutustehtäviä.
Kaikki sotilaspapit yms. vankilapappien virat pitäisi välittömästi lakkauttaa. On uskomatonta (!), että jokin kenttäpiispa kuuluu Suomessa kenraalikuntaan (virka rinnastetaan prikaatikenraaliin).
Kirkollisvero olisi myös lakkautettava. Jokainen uskontokunta kerätköön tulonsa itsenäisesti ilman valtiovaltaa. Anonyymi kirjoitti:
Symbolisella tasolla asian merkityus on suuri. Valtiovalta tavallaan tunnustaa uskonnollisen aatteen, kun kirkkolaissa mainitaan evlut-kirkon oppi. Mutta itselleni tämä asia samoin kuin perustuslain 76 § on vähämerkityksisin epäkohta kirkon asemassa.
Suurimmat ongelmat ovat kirkon koulutusetuihin ja virka-asemiin. Teologisissa tiedekunnissa edelleen valtion varoin koulutetaan pappeja. Tämä kuuluisi kirkon itse täysimääräisesti kustantaa. Voitaisiin perustaa kirkkoakatemia, joka kouluttaisi papit ja teologiset tiedekunnat joko lakkautettaisiin tai niille tulisi muita (ei-kirkollisia) koulutustehtäviä.
Kaikki sotilaspapit yms. vankilapappien virat pitäisi välittömästi lakkauttaa. On uskomatonta (!), että jokin kenttäpiispa kuuluu Suomessa kenraalikuntaan (virka rinnastetaan prikaatikenraaliin).
Kirkollisvero olisi myös lakkautettava. Jokainen uskontokunta kerätköön tulonsa itsenäisesti ilman valtiovaltaa.Hyvin ymmärrettävä kanta, kyllähän käytäntö enemmän kertoo kuin periaatteet. Toisaalta toki samaa jatkumoahan ne ovat, maallistuminen ja valtion irtaantuminen kirkosta on joka suunnalta hyvä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Symbolisella tasolla asian merkityus on suuri. Valtiovalta tavallaan tunnustaa uskonnollisen aatteen, kun kirkkolaissa mainitaan evlut-kirkon oppi. Mutta itselleni tämä asia samoin kuin perustuslain 76 § on vähämerkityksisin epäkohta kirkon asemassa.
Suurimmat ongelmat ovat kirkon koulutusetuihin ja virka-asemiin. Teologisissa tiedekunnissa edelleen valtion varoin koulutetaan pappeja. Tämä kuuluisi kirkon itse täysimääräisesti kustantaa. Voitaisiin perustaa kirkkoakatemia, joka kouluttaisi papit ja teologiset tiedekunnat joko lakkautettaisiin tai niille tulisi muita (ei-kirkollisia) koulutustehtäviä.
Kaikki sotilaspapit yms. vankilapappien virat pitäisi välittömästi lakkauttaa. On uskomatonta (!), että jokin kenttäpiispa kuuluu Suomessa kenraalikuntaan (virka rinnastetaan prikaatikenraaliin).
Kirkollisvero olisi myös lakkautettava. Jokainen uskontokunta kerätköön tulonsa itsenäisesti ilman valtiovaltaa.On hyvä muistaa, että ev.lutkirkko on ollut satoja vuosia osa yhteiskuntaa. Suomi ei olisi ollenkaan tällainen maa, mitä se nyt on, jos ei kirkkoa ja kristillistä arvomaailmaa olisi koskaan ollut.
Teologia on myös tiede, jossa tutkitaan monia eri aiheita tieteellisesti. Se on vanhin oppiaine, mitä koskaan länsimaisissa demokratioissa on tutkittu. Usein vielä muita tieteitä, kuten luonnontieteitä, lääketiedettä, tähtitiedettä yms. on alunperin tutkittu esim. luostareissa.
Suomi kantaa edelleen myös katolisen sekä ortodoksisen kirkon perinteitä. Ennen katolisen kirkon ristiretkiä, ehkä jo 700-luvulla j.Kr. on idän kirkosta tullut vaikutteita ainakin Itä-Suomeen. Monet kristinuskoon liittyvät sanat ovat tulleet sieltä.
Voi hyvin!
- Anonyymi
Tuskin kirkon erottaminen valtiosta tästä alkaa?
- Anonyymi
Ans kattoo kuin äijän käy. Kirkkoisien.
- Anonyymi
Taipuuko eduskunnan enemmistö?
- Anonyymi
On ne semmosia jukuripäovä. Koska voimme.
- Anonyymi
Mitalisaalis jäi samanlaiseksi kuin kaksissa edellisissäkin kisoissa. Harjoittelu.
- Anonyymi
HS uutinen heijastaa kyllä voittopuolisesti yleistä mielipidettä. Kirkon liberaalimpi siipi ei ole yhtään tyytyväinen konservatiivisiiven tempaukseen.
- Anonyymi
Vaikea uskoa valiokunnasta löytyvän ryhtiä.
Anonyymi kirjoitti:
Vaikea uskoa valiokunnasta löytyvän ryhtiä.
Mihin ryhtiä pitäisi löytyä? Valiokunta lausui viimeksi "Kohta A ei kertakaikkiaan käy. Lisäksi kohta B ei ole meistä yhtään kiva." Nyt on kohta A korjattu. Ei kai valiokunta voi nyt muuttaa kantaansa ja todeta, että aiemman lausunnon vahva suositus onkin nyt ehdoton vaatimus?
- Anonyymi
jori.mantysalo kirjoitti:

Itse asiassa perustuslakivaliokunta voi muuttaa kantaansa. Se voisi todeta, että valiokuntakuulemisissa on tullut uutta ja ajankohtaista tietoa epäkohdista, joita valtiokirkollinen asema aiheuttaa ja näin kehittää kantaansa.

Mikä voisi olla sellaista uutta ja ajanohtaista? Vapaa-ajattelijat ovat valittaneet epäkohdista vuosikymmeniä, kummallista olisi nyt löytyä jotain uutta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä voisi olla sellaista uutta ja ajanohtaista? Vapaa-ajattelijat ovat valittaneet epäkohdista vuosikymmeniä, kummallista olisi nyt löytyä jotain uutta.
No, mikä vain!! Joku asiantuntijahan voisi vaikka todeta, että nuoria ahdistaa uskonnollisuuden kytkös valtion organisaatioon. Tutkimusten mukaan nuorten ahdistushäiriöt ovat kasvaneet dramaattisesti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No, mikä vain!! Joku asiantuntijahan voisi vaikka todeta, että nuoria ahdistaa uskonnollisuuden kytkös valtion organisaatioon. Tutkimusten mukaan nuorten ahdistushäiriöt ovat kasvaneet dramaattisesti.
Melko kaukaa olisi haettu...
- Anonyymi
Anssi kattoo, "kuinka äijälle käy".
- Anonyymi
Eikö kirkko voisi päättää uskontunnuztuksestaam ilman eduskunnan maallista siunausta?!
- Anonyymi
Eikös joku kirkolliskokous jossain äänestänyt tiukasti myös "pyhän hengen" asemasta...?
- Anonyymi
Totta kai pitää eduskunnassa päättää, millainen uskontunnustus valtiokirkossa on.
- Anonyymi
Nieleekö eduskunta kiltisti.
- Anonyymi
Eduskunta on nössö.
- Anonyymi
Perustuslakivaliokunta on nössö.
- Anonyymi
Ihme meininkiä.
- Anonyymi
Eduskunta voisi siirtää asian Patentti- ja rekisterihallitukselle.
- Anonyymi
Hassun hessun kurista
- Anonyymi
Eduskunnan ajan tuhlausta
- Anonyymi
Perustuslaki 76. Häpeä
- Anonyymi
Perustuslain 76 § pois. Kirkkolakikin joutaa pois. PRH riittää.
- Anonyymi
Hävettääkö? Kuuntelen.
- Anonyymi
Eduskunta kumileimasi lopulta. Tosin perustuslaki aliokunta nikotteli. Alkoi jopa esittää, että PL 76 arviointiin.
- Anonyymi
Läpi meni eduskunnassa, mutta ei mukisematta. PL 76. pykälä puntariin.
- Anonyymi
Häpeällistä Suomelle. PL 76 uusiksi.
- Anonyymi
Läpi meni, että hujahti. Tosin kitkerillä kommenteilla perustuslakivaliokunnasta.
- Anonyymi
Pitäisi tehdä kansalaisaloite. Ytimekkäästi: kirkkolaki kumotaan.
Testattu jo. Ei saa 50 000 ihmistä allekirjoittamaan, vaikka kysyttäessä moninkertainen määrä kannattaa.
- Anonyymi
Siis: tämä on eduskuntaa nöyryyttävää!
- Anonyymi
Siis tämä perustuslain 76. pykälä on ihan väärin.
- Anonyymi
Näi kirkko sitten äänestelee, millainen laki tulee.
- Anonyymi
Tuon siteen saisi katkaista puolin ja toisin.
- Anonyymi
Eduskunnan nöyryyttäminen sais loppua. PRH voi hoitaa.
- Anonyymi
Kivaa pompotusta. Kirkkovaltiolliasta demokratiaa.
- Anonyymi
Pl 76 kumoon. Kamoon.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut romahti Haapaveellä, kiitos Ilkka!
Persut saivat historiallisen tappion haapaveellä! Kiitos Ilkka!1082314- 842051
- 551616
Nyt tiedän
Että joku on lahjonut jonkun tai olemme idiootteja. Nuo kokkareiden päsmärit tuli valituksi valtuustoon. Onnea vaan kai521543- 1541528
Sanna Ukkolan kolumni: Rautarouva, joka unohti joukkonsa - Riikka Purran pitäisi katsoa peiliin
"Historialliset tappiot eivät synny vahingossa. Ne syntyvät, kun johtaja unohtaa, ketä hänen piti palvella, kirjoittaa I461416Oletko ymmärtänyt
Oletko ymmärtänyt jotain kaivatustasi lähiaikoina tai oletko muuttanut mielipidettäsi kaivatustasi?1451350Kepun hegemonia jatkumassa vankkana Puolangalla
Tuuliviirien vallankumous jäi pahasti piippuun!261176- 1121170
Paraneeko ilmapiiri nyt?
Paraneeko kunnallispolitiikan ilmapiiri nyt kun persuilla meni vaalit päin pers3ttä ja änkyräpersut tipahtivat vilttiket251114