Kiteeläinen rakennuslupamalli

Anonyymi

Voi niitä aikoja kun vuosittain myönnettiin jopa yli 200 rakennuslupaa Kiteellä. (oikeita rakennuslupia: omakotitalot, rivitalot, kerrostalot,navetat yms maatalousrakennukset, teollisuushallit, liikerakennukset ym )
Silloiset käsittelyajat olivat hyvinkin nopeita ja käsittelijät vielä maalaisjärjen jäljiltä.
Nyt noista määreistä on muisto vain. Ei saada käsiteltyä edes puunkaatolupia säällisessä ajassa. Paskahuussin rakentamiseenkin tarvitaan lujuuslaskelmat jottei kansi petä ponnistaessa. Jotkut ovat jopa vetäneet anomukset pois ja luvanneet, etteivät ikikuuna päivänä ano tänne lupia.
Sitten kuitenkin Sirkkajoen töyräälle "sirkusteltta" sai luvan kivuttomasti. (toki sirkusteltassa onkin haistava eritteet aidon tunnelman vuoksi) Ei aiheuttanut edes keskustelua. Joku puhuu esteettisestä haitasta, toinen hajuhaitasta läheisyydessä sijaitseville asuintaloille. Saati kunnon aitaus edelleen puuttuu ympäriltä, nääs ressun repaleet pahimmillaan peitti ainoastaan puolet altaasta. Alussa ei ollut edes kaiteita saati katetta. Miksi valvonta ei puuttunut välittömästi noihin epäkohtiin ? Hajuhaittaan ei ole tartuttu myöskään keskustan läheisyydessä sijaitsevissa altaissa. Tietty, tasa-arvon nimissä on ihan oikein paskan haisevan myös kirkonkylän keskustassa luoden sirkusmaista tunnelmaa etenkin talvisina pakkasaamuina.
Vastaavasti Puhoksen lumitykkialtaan aita oli kynnyskysymys luvassa ja iso rasite toimijoille.
Kun vaatimustasot yksinkertaisissakin kohteissa viedään äärimmäisyyksiin, eivät paikalliset voimat enää korviaan lotkauta suunnittelu-/ valvontatehtävissä.
Kustannusten nousu on huomattava ja laskun maksaa tuo paskahuussin tilaaja. (arkkitehtitoimisto, rakennesuunnittelija, lvis.suunnittelija,vastaava työnjohto,valvoja)
Onko meillä varaa tämänkaltaiseen menettelyyn ?
Epäilen syvästi.

3

791

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ihanaa kun sai luvan.

    • Anonyymi

      Kesälahdelta kun etit käsiis kepulaisen vanahan ukon nimee en muista mutta sama sukunimi tais olla kun virkaa tekevällä rakennustarkastajalla seleviit helepoimmalla ja halavimmalla jos lupia tarviit mihin vuan rakennus rojektiin. Muuten sitten on mentävä normaalia väyliä. jos ei mittään vilunkeja oo niin pitäshän se lupa irrota silleenii..

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      336
      11471
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      356
      7833
    3. Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?

      Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut
      Kotimaiset julkkisjuorut
      87
      2654
    4. Verinen koira

      Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?
      Imatra
      95
      2185
    5. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      140
      2056
    6. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      1611
    7. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      110
      1251
    8. Mopokeulija

      Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin
      Haapavesi
      52
      1054
    9. Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !

      Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus
      Ähtäri
      26
      898
    10. MUISTATTEKO SEN?

      Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk
      Joukkoliikenne
      312
      782
    Aihe