Meijän ullakolla

Joskus lapsena pengoin kodin ullakolla, etsin sieltä kaikkea vanhoista lehdistä alkaen aina salaperäisiin esineisiin saakka, mitä sinne oli kätkeytynyt. Sieltä löytyi aina kaikkea todella vanhaa; poron nahka kenkiä, puusta veistettyjä hirviä, sahanpurua. vanhoja koulukirjoja joita lukea, vanha rikkinäinen keinutuoli, lehtiä, kuvia ja artikkeleita. Joskus löysin sieltä vanhan goottikirjaimin kirjatun kirkkoraamatun, tai en tiedä mikä se oli, mutta se oli jostakin syystä puolitettu keskeltä. Mietin sitä silloin ja yritin lukeakin, mutten saanut selvää siitä mitenkään, kirjasintyyppi oli vanha gootti, ja kieli vieläkin vanhempaa. Lapsen mielessä mietin, että kuka tuon vanhan kirjan oli puolittanut? Vielä aikuisenakin olen sitä miettinyt, ja muistellut isän vanhoja kertomuksia siitä kun hänen äitinsä oli kuolemassa syöpään. Isän äidillä oli vatsasyöpä jonka tutkimuksissa käytiin Helsingissä saakka; tuomiona oli se, että mitään ei voitu tehdä ja isäni äiti, eli mummoni, lähetettiin kotiin vahvojen morfiinia sisältävien kipulääkkeiden kanssa. Mummoni ei kauan elänyt, hän kuoli sairauteen ja haudattiin kirkkomaahan. Muistan lapsuudestani vanhat valokuvat joissa vainajat makasivat avoimessa arkussa kirkkomaan auringossa; lapsen mielessäni sekoittuu ajatus siitä, oliko tuo arkussa kädet rinnalla ristikkäin lepäävä naisvainaja mummoni vai joku toinen ammoin kuollut. Mummoani en kuitenkaan koskaan nähnyt, hänen kuolemastaan meni hyvinkin lähes 20 vuotta ennenkuin itse synnyin. Muistan isäni kertomukset morfiinista joita jäi kuoleman jälkeen kotiin; isäni sisko jonka nimeä en muista (tai tässä teille kerro) oli kerran särkyyn päättänyt kokeilla näitä vahvoja kipulääkkeitä ja oli lähes kuollut tässä kokeilussa koska kukaan ei ollut ymmärtänyt ennakkoon selvittää kuinka vahvoista lääkkeistä on kysymys. Olikohan tuo samainen tätini tuon goottiraamatun puolittaja? Tätäkin joskus lapsen mielessäni aprikoin, mutta en ole rohkaistunut sitä tädiltäni, joka vieläkin elää, kysymään.

-tarina jatkuu tarvittaessa-