Meijän ullakolla

Anonyymi

Joskus lapsena pengoin kodin ullakolla, etsin sieltä kaikkea vanhoista lehdistä alkaen aina salaperäisiin esineisiin saakka, mitä sinne oli kätkeytynyt. Sieltä löytyi aina kaikkea todella vanhaa; poron nahka kenkiä, puusta veistettyjä hirviä, sahanpurua. vanhoja koulukirjoja joita lukea, vanha rikkinäinen keinutuoli, lehtiä, kuvia ja artikkeleita. Joskus löysin sieltä vanhan goottikirjaimin kirjatun kirkkoraamatun, tai en tiedä mikä se oli, mutta se oli jostakin syystä puolitettu keskeltä. Mietin sitä silloin ja yritin lukeakin, mutten saanut selvää siitä mitenkään, kirjasintyyppi oli vanha gootti, ja kieli vieläkin vanhempaa. Lapsen mielessä mietin, että kuka tuon vanhan kirjan oli puolittanut? Vielä aikuisenakin olen sitä miettinyt, ja muistellut isän vanhoja kertomuksia siitä kun hänen äitinsä oli kuolemassa syöpään. Isän äidillä oli vatsasyöpä jonka tutkimuksissa käytiin Helsingissä saakka; tuomiona oli se, että mitään ei voitu tehdä ja isäni äiti, eli mummoni, lähetettiin kotiin vahvojen morfiinia sisältävien kipulääkkeiden kanssa. Mummoni ei kauan elänyt, hän kuoli sairauteen ja haudattiin kirkkomaahan. Muistan lapsuudestani vanhat valokuvat joissa vainajat makasivat avoimessa arkussa kirkkomaan auringossa; lapsen mielessäni sekoittuu ajatus siitä, oliko tuo arkussa kädet rinnalla ristikkäin lepäävä naisvainaja mummoni vai joku toinen ammoin kuollut. Mummoani en kuitenkaan koskaan nähnyt, hänen kuolemastaan meni hyvinkin lähes 20 vuotta ennenkuin itse synnyin. Muistan isäni kertomukset morfiinista joita jäi kuoleman jälkeen kotiin; isäni sisko jonka nimeä en muista (tai tässä teille kerro) oli kerran särkyyn päättänyt kokeilla näitä vahvoja kipulääkkeitä ja oli lähes kuollut tässä kokeilussa koska kukaan ei ollut ymmärtänyt ennakkoon selvittää kuinka vahvoista lääkkeistä on kysymys. Olikohan tuo samainen tätini tuon goottiraamatun puolittaja? Tätäkin joskus lapsen mielessäni aprikoin, mutta en ole rohkaistunut sitä tädiltäni, joka vieläkin elää, kysymään.

-tarina jatkuu tarvittaessa-

0

63

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

        Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
        Terveys
        330
        8014
      2. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

        Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
        Pitkäveto
        0
        2490
      3. Viiimeinen viesti

        Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
        Suhteet
        67
        2230
      4. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

        Tarinan kertovan elokuvan nimi?
        Ikävä
        177
        1896
      5. epäonnen perjantain rikos yritys

        onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
        Kajaani
        16
        1462
      6. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

        vedätettävissä?
        Ikävä
        112
        1307
      7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

        Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
        Suomalaiset julkkikset
        9
        1301
      8. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

        - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
        Maailman menoa
        174
        1264
      9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

        Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
        Puolanka
        60
        1240
      10. Kirjoitin sinulle koska

        tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
        Ikävä
        42
        1127
      Aihe